Onhan tuo halloween aivan mahtava juhla, ja yleensä koko vuoden ainoa päivä kun saa pukeutua naamiaisasuun. Minealle halloween tuntuu olevan erityisen mieluinen eikä ihme, sillä siitä on jo neljän peräkkäisen vuoden jälkeen tullut meille jonkinmoinen perinne. Tänä vuonna olin vähän kahden vaiheilla juhlien järjestämisen suhteen, kun olin ihan vasta pitänyt meillä NOSHit ja sisustuskutsut, mutta kun naapureiden kanssa sovimme nyyttäreistä, ajattelin ettei järjestämisen vaiva olisi liian iso. Eikä se ollutkaan, vaikka ainahan jälkien siivoamisessa ja koristeluiden järjestämisessä oma aikansa menee. Tärkeintä on kuitenkin se, että kaikilla oli hauskaa, niin lapsilla kuin äiteilläkin, ja juhlien jälkeen kaikki tuntuu vaivannäön arvoiselta.
Pablokin siellä järjestelyissä mukana! Yhteensä meitä oli yhdeksän aikuista ja päälle viisitoista lasta, joten menoa kyllä riitti. Nooa oli loppuviikosta kipeänä, ja töissä oli pari muuttuvaa tekijää, joten vasta lauantaiaamuna heräsin siihen, että meillä tosiaan oli illalla tulossa halloweenit emmekä olleet tehneet asian eteen vielä yhtään mitään. Minean kanssa juoksenneltiin sitten aamu kaupoilla etsien hämähäkinseittiä, kertakäyttöisiä astioita sun muuta halloween-rekvisiittaa. Kaikki toissavuoden koristeet oli hukkuneet muuttojen aikana, joten tänä vuonna niiden hamstraaminen aloitettiin alusta. Päätin jo eilen, että ensi vuonna haluan välttää viime hetken paniikin (ja sen ettei isoa hämähäkin verkkoa enää löytynytkään mistään!), joten siksipä me suunnataan kaupoille vielä ensi viikolla uudelleen. Siinä voi nimittäin helposti säästää jokusen pennin, jos käy jo nyt aleista hakemassa tavaraa seuraavaa vuotta odottamaan. Oli juhlat sitten meillä tai jonkun muun luona, koristeille tulee varmasti vielä käyttöä.
Herkkupöytä täytettiin jokaisen tuomilla herkuilla eli tällä kertaa tarjolla oli jauhelihapiirakkaa, suklaakakkua, vuohenjuustotorttuja, muffinsseja, dippikasviksia, muumionakkeja ja vaikka mitä muuta. Lasten mielestä koko pöydän paras juttu oli karkkikulho, jota vartioi kärttyisä luuranko. Emme alkaneet suunnittelemaan mitään ihmeempiä ohjelmanumeroita, mutta yksi äiti piti tatuointipistettä ja toinen rintamerkkipistettä. Lapset sai myös porukalla etsiä piilotetun karkkikulhon, ja loppuillasta Minean huone muuttui diskoksi pyörivän värivalon ja bluetooth-kaiuttimen avulla. Pienellä vaivalla tosi kivoja juttuja, ja lapsille ihan takuuvarmasti mieleenpainuvia.
Juhlitteko te halloweenia ollenkaan vai onko juhla vielä sen verran uusi, ettei ole löytänyt teidän perinteisiin? Onko kukaan ollut aikuisten halloween-juhlissa? Nekin olisi varmasti kokeilemisen arvoiset!
Ihanan näköiset juhlat olleet teillä ja laspet varmasti muistavat loppuelämän. Itse olen pitänyt lapsille juhlia halloweeninä, välillä ollut koko kelllari jätesäkkien peitossa koristeineen. Kerranko lapset ovat pieniä, niin onhan niitä kiva järjestää. Nyt jo sen verran isoja, ettei tartte enää itse huolehtia. Ei ole tullut koskaan käytyä itse halloween pippaloissa, vois olla kiva kerranki pukeutua oikein kunnolla 🙂 Halloweeniä ei siis meillä enää vietetä ja ei koristella kotia mitenkään.
No mutta parasta että olette kuitenkin päässeet aiemmin järkkäilemään ja juhlimaan! Ja nyt sitten ehdottomasti ensi vuonna pidätte aikuisten juhlat – se olisi varmaati mahtavaa!
Moikka! saanko udella mikä tuo yhdessä kuvassa näkyvä puinen kaappi on? Ikean Ivar? Kivan näköiset juhlat ollut teillä 🙂
Kuvan kaappi on itse asiassa kaksi erillistä kaappia ja ostettu Domukselta. Ne piti asentaa meidän keittiön seinälle, mutta tilasimmekin vahingossa liian pienet, niin ne on nyt olleet olohuoneessa 🙂