Välillä saan instagramissa kyselyitä siitä, millä laitteella / kameralla kuvaan ja millaisia muokkauksia teen kuvilleni. Etenkin näin talvella, ja vielä enemmän syksyllä, kuvausolosuhteet on haastavat työssäkäyville, kun kuvia ei ehdi ottamaan valoisan aikaan keskipäivän paikkeilla. Kuvat on otettava silloin kun ehtii, ja loppu hoidetaan kuvan jälkikäsittelyssä.
Viimeisimmän instagram-julkaisuni kuva on loistava esimerkki siitä, kuinka huonostakin kuvasta voi pienen käsittelyn jälkeen tulla julkaisukelpoinen. Blogia varten kuvaan lähes yksinomaan järjestelmäkamerallani, koska tällöin kuvan muokkausmahdollisuudet ovat huomattavasti paremmat, mutta suurin osa instagramissani näkyvistä kuvista on otettu iPhone x:llä – niin myös tämä nyt tarkasteltava kuva yläkerran aulastamme.Otin kuvan sitten kameralla tai puhelimella, käytän kuvanmuokkaukseen Lightroomia. Puhelimella otettuja kuvia varten olen ladannut Lightroomin sovelluksen puhelimelleni, ja sitä käytänkin itse asiassa lähes aina julkaistessani jotain instagramiin. Tämän kuvan kohdalla tein samat muokkaukset kuin yleensä eli muutin rajausta (crop), valoisuutta (light), väriä (color) ja tarkkuutta (detail).
Ensimmäisenä muutin kuvan värilämpötilaa, koska iltapäivällä noin klo 16 aikaan otettu kuva näytti voimakkaasti siniseltä. Kesällä taas vastaavasti kuviin saa lisätä aavistuksen sinisyyttä, etenkin iltapäivän auringossa kuvatessa.
Lämpötilan lisäksi toinen suurimmista muutoksista ennen ja jälkeen -kuvien välillä on valoisuuden lisääminen. Puhelimella otettuihin kuviin saa useimmiten lisätä hieman kirkkautta, koska valotusaikaa ei voi säätää samoin kuin järjestelmäkameralla. Kirkkauden säätö on varmaankin se yleisimmin ihmisillä käytössä oleva nappula kuvien muokkauksessa, välillä instagramissa törmää nimittäin niihinkin kuviin joissa asioiden ääriviivat hämärtyvät, kun kirkkautta lisätään liikaa.
Viimeisenä poimintana vielä saturaatio eli kuvan värikylläisyys. Itse tykkään hieman värittömämmistä, ehkä aavistuksen harmahtavista kuvista, joten useimmiten siirrän saturaatiota jonkin verran miinuksen puolelle. Ihmisiä kuvatessa en tätä juurikaan tee, eikä muutenkaan värejä kannata mielestäni häivyttää liikaa, mikäli haluaa jakaa seuraajilleen mahdollisimman totuudenmukaista inspiraatiota. Instagramissa kysellään paljon tyynyjen, huonekalujen, mattojen ja maalien tarkempia tietoja, joten kovin muokatut kuvat eivät anna ihan sitä mitä seuraajat ehkä odottavat.
Tässä vielä lopuksi kaikki tekemäni muutokset, mitään kovin suurta näiden kolmen edellä mainitun lisäksi en siis tehnyt. Omasta mielestäni kuvaamisen pahin vihollinen on harmaus ja kohina, joita kuvaan kuin kuvaan saa varsinkin syksyllä. Talven sinisyys on helppo häivyttää ja kunhan kuva on tarkka, on sen muokkausmahdollisuudet yleensä hyvät.
Kysykää mikäli jokin asia jäi vielä ihmetyttämään. Tällä postauksella tarkoitukseni ei ole väittää että olisin ollenkaan taitava kuvien muokkaaja, vaan päinvastoin halusin osoittaa kuinka yksinkertaisilla säädöillä kuvista voidaan tehdä siedettäviä. Kuvanmuokkauksen mahdollisuudet ovat taitavissa käsissä rajattomat, ja tiedän itsellänikin olevan paljon opeteltavaa, mutta ehkä näilläkin noviisin neuvoilla joku muukin teistä voi päästä alkuun. Eikun vaan kuvailemaan ja kokeilemaan!
Kiitos vinkeistä, menevät varmasti kokeiluun, sen verran haastava vuodenaika tämä Suomen talvi on valokuvaukselle 🙂
Jee, mahtavaa jos on hyötyä!
Hyviä vinkkejä! Paljonko lightroom maksaa kuukausitasolla? muistan joskus harkinneeni sitä, mutta harkinta kaatui hintaan.
Se pyörii jossain siinä 15€ hujakoilla muistaakseni! En tiedä voiko tuota kännykkäversiota ostaa pelkästään, jos voi niin sen luulisi olevan edullisempi..