DIY unisieppari

Jälleen askarrellaan! Muistatteko vielä tämän postauksen, jossa kerroin askartelevani naapureiden kanssa jotain, ja lopputulos tulisi vasta myöhemmin blogiin? Aikaa vierähtikin vähän odotettua kauemmin, koska ensin en saanut aikaiseksi ripustaa unisieppareita seinälle ja sitten ne jäi kuvaamatta. Joku teistä kuitenkin arvasi ihan oikein, ja kuvien tarvikkeista tosiaan tein lapsille molemmille omat unisiepparit, Minealle hempeän pastellista ja Nooalle mustaa.

Tarvitset: metallikehikon, maalia, puuvillanarua (tai muuta vastaavaa) kahdessa värissä, sulkia, erikokoisia puuhelmiä, pikaliimaa

Tee näin: Maalaa kehikko (itse käytin kuparista pienoismallimaalia) hyvissä ajoin ennen askartelua. Kannattaa valita metallipintaan tarttuvaa maalia tai ensin karheuttaa rengas hiomapaperilla. Leikkaa 11 pitkää langanpätkää, eli 3 vaaleanpunaista ja 8 valkoista. Sido langat tiukasti kehikkoon kuvien osoittamaan ”kuvioon” ja koristele roikkumaan jäävät langat pujottamalla niihin puuhelmiä ja liimaamalla sulkia.

Tarvitset: metallikehikon, mustaa puuvillalankaa, ohutta satiininauhaa, pätkä aavistuksen paksumpaa satiininauhaa, sulkia, puuhelmiä, pikaliimaa

Tee näin: Päälystä metallirengas kieputtamalla ohutta mustaa satiininauhaa tiiviisti renkaan ympärille. Pienin välein kannattaa väliin lisätä tippa pikaliimaa, jotta nauha pysyy hyvin paikoillaan. Kieputtele puuvillalankaa kehikon ylitse kuvan mukaiseen ristikkokuvioon, tässäkin vaiheessa kannattaa välillä lisätä tippa pikaliimaa. Sido unisiepparin alaosaan roikkumaan kahdenpaksuisia satiininauhoja ja kiinnitä niihin puuhelmiä ja sulkia.

Myös nämä kuuluvat kategoriaan askartelut, jotka onnistuu kaikilta, mutta tekemiseen saa varata tunnin tai pari aikaa, riippuen siitä kuinka kauan kuvioiden ja nauhojen sommitteluun käyttää aikaa. Mustassa unisiepparissa aikaa kuluu nauhan kieputteluun renkaan ympärille, kun taas pastellinen rengas vaatii maalaamisen. Kannattaa myös varautua siihen, että yhden unisiepparin hinnaksi voi tulla jopa parikin kymppiä, kun kaupasta valmiita saisi varmasti alle puoleen hintaan. Itse tehty on kuitenkin aina tunnearvoltaan arvokkaampi, ja unisiepparin tekeminen on helppoa askartelua johon voi ottaa lapsetkin mukaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.