4-vuotiaan prinsessan synttäreillä

Meillä sujui eiliset pikkujoulut hienosti ja vieraitakin tuli lopulta kolmen äitin ja lapsen verran. Ihan valtava flunssa-aalto tuntuu täälläpäin olevan liikkeellä, kun kolme ilmoitti olevansa sairaana ja vielä kaksi meinasi perua alkavan niiskutuksen vuoksi! Olin jo vähällä siirtää pikkujoulut johonkin toiseen viikonloppuun, mutta kalenteriini kurkattua huomasinkin, että kohta mennään jo joulussa ja viikonloput alkaa olla täynnä ohjelmaa. Ja vasta tänään sain ensimmäistä kertaa kunnon joulufiiliksen, kun lunta satoi oikein kunnolla!

Pikkujouluista tulossa myöhemmin kymmenittäin kuvia, mutta ensin tunnelmia keskiviikon juhlinnasta. Kävimme Minean kanssa onnittelemassa Kultahipun Evelinan suloista prinsessa-Linneaa, joka vietti 4-vuotissynttäreitään. Tytön toiveesta juhlien teemana oli My Little Pony, jonka mukaisesti kaunis Evelina oli loihtinut herkulliset tarjoamiset. Herkut oli nimetty MLP-hahmojen mukaan ja kaikki lautasia myöten oli teeman mukaisia. Kumma kyllä Mineakin tuntui olevan intoa täynnä näistä poneista, vaikkei yhtäkään MLP-lelua tai DVD:tä meiltä löydykään. Ehkä yhden pikkuponin voisi lisätä joululahjalistalle.

Jo ovelta meitä oli vastaanottamassa Tuhkimoasuun pukeutunut Linnea, ja lahjaksi veimme yhden prinsessa-asun lisää sekä kasvovärit. Niin kuin kunnon juhlissa kuuluukin kävi sankari illan aikana vaihtamassa asua ja liihotteli loppuajan uudessa pinkissä prinsessamekossaan :). Tätä innostusta ihailtuani päätin ostaa Mineallekin yhden keijuasun jo jemmaan, kun satuin huomaamaan Tiimarissa olevan kaikki naamiais- ja juhlavarusteet -70%.

Asuuko teillä prinsessoja vai poikatyttöjä? Ja arvostatteko te helppoutta vai vaivannäköä kauniiden asioiden eteen?