Kesän osalta meidän perheen juhlakalenteri oli aika tyhjillään, mutta onneksi tilannetta paikkasi viime viikonloppu, kun ystäväpariskuntamme sanoi toisilleen tahdon seitsemän vuoden seurustelun jälkeen! Mieheni oli häissä bestmanina, ja viikonloppu alkoi sillä, että mieheni vietti perjantain sulhasen kanssa, ja mä sain nauttia pitkään nukutusta aamusta hotellissa ystäväni kera. Vähän hölmöltä tuntui mennä hotelliin tietäen että oma koti on vain muutaman kilometrin päässä, mutta näin saimme istua iltaa ja vaihtaa kuulumisia kaikessa rauhassa, ystäväni nimittäin lensi vain viikkoa aiemmin Australiasta.
Lauantain hääjuhla alkoi intiimillä kirkkovihkimisellä Jyväskylän kaupunginkirkossa, joka on ehdottomasti yksi kaikkein kauneimpia Suomen kirkkoja! Häät oli täysin lapsettomat, minkä huomasi kirkko-osuuden tunnelmassa, sillä koko vihkimisen ja lauluesityksen ajan kirkossa oli lähes hiirenhiljaista. Myöskin ohjelma oli suunniteltu niin, että viimeiset ohjelmanumerot alkoivat vasta yömyöhällä, kun kenelläkään ei ollut kiire viedä lapsia kotiin nukkumaan. Eikä se itseäkään yhtään haitannut, että sai ”pakon sanelemana” juhlia ihan rauhassa ilman juoksemista Minean perässä :)!
jakku: Zara // mekko: H&M // laukku: LV // kengät: Spirit
Hääpari oli etukäteen toivonut, ettei juhlassa olisi perinteisiä leikkejä, kakunleikkaamisia tai morsiamen ryöstöä, enkä ainakaan itse niitä edes osannut kaivatakaan. Valtavan hyvät puheet morsiamen isältä, sulhaselta, bestmaneilta ja kaasoilta, tanssiesitys, bändi, kimpunheitto, kirkossa Arja Korisevan laulu sekä tietenkin ruokailut riittivät paremmin kuin hyvin viihdyttämään juhlakansaa. Harmi vain, että omaa juhlintaani hieman haittasi jo viikolla alkanut kova yskä ja nuha. Kirkossakin istuin pastilli suussa etten yskisi papin puheen päälle :)!
Väkisinkin tällainen juhla saa muistelemaan omia häitä ja sitä ensirakastumisen tunnetta :). Mulle ikimuistoisin hetki meidän häissä oli vihkimisen lisäksi mieheni esittämä laulu, jolla oli muutenkin tunnearvoa ja historiaa meidän suhteessa. Tottakai oma hääpäivä oli kokonaisuudessaankin ihan täydellinen, vaikka nyt pari vuotta myöhemmin kyllä stailaisinkin yksityiskohdan jos toisenkin ihan eri tavalla ;)..
Miten teillä on juhlittu häitä? Ja mikä on se ihanin häämuisto, jota voi muistella vielä vanhanakin?