Pupujuhlat

Meillä pidettiin pääsiäisen aikaan hyvin pienimuotoiset pupujuhlat. Idea lähti siitä kun Minean kanssa löydettiin Tigerista nämä ihanat puputeemaiset tavarat, ostettiin ne sen kummempia suunnittelematta ja vieraatkin kutsuttiin vasta paria päivää ennen juhlia. Mentiin superrennolla asenteella, jopa niin rennolla että unohdettiin kokonaan antaa pienet pupupussukat vieraille. Ensin oli tarkoitus maalata sokerimaalaustekniikalla paperimunia, mutta lopulta luovuttiin siitäkin ajatuksesta, koska unohdin hankkia pensseleitä ja isoja papereita.

Juhlat pidettiin jo aamupäivästä, joten tarjolla oli vain pientä purtavaa päiväkahvityyliin. Tein pupukakun, poppareita sekä mozzarellapiirakkaa ja lisäksi pöydässä oli tipuvaahtokarkkeja ja suklaapatukoita. Lapset saivat jokainen etsiä itselleen piilotetun suklaamunan, mutta muuten juhlat vietettiin ihan vaan herkutellen ja leikkien, enkä usko että enempää olisi välttämättä tarvinnutkaan.

Kakun tein samalla idealla kuin supersuositut yksisarviskakut, joita on tuntunut viime aikoina näkyvän vähän kaikkialla. Muutin vain yksisarvisen pääsiäiseen sopivaksi pupuksi ja tein kaiken mahdollisimman helpolla. Kakun väliin sekoitin kuohukermaa, appelsiinin makuista tuorejuustoa ja purkillisen mangopilttiä. Täytteen päälle rouhin vielä valkosuklaata, mikä itse asiassa toimi raikkaan mangon kanssa älyttömän hyvin. Päälle laitoin pelkkää kuohukermaa, vaikka makeammalla voikreemillä lopputulos olisi varmasti ollut astetta tasaisempi ja puhtaamman valkoinen. Sokerimassasta muotoilin tassut, nenän ja korvat ja silmät tehtiin lakusta. Laitoin muutaman hammastikun avuksi pitämään sokerimassan paikoillaan, ja lopuksi vielä pursottelin kahdella eri tyllalla värjättyä kermavaahtoa kakun päälle. Loppujen lopuksi koko homma oli todella helppo tehdä, ja kuitenkin kakkuun sai näin pienellä vaivalla vähän pääsiäisteemaa.

Pupujuhlien lisäksi olemme pääsiäisenä ehtineet käydä elokuvissa lasten kanssa ja nähdä Nikon veljen perhettä. Tänään olisimme vielä lähteneet luistelemaan ellei ilma olisi ollut niin mahdoton kuin mitä se oli. Päätimme sitten olla koko päivän ihan rennosti kotona, pelattiin Minean kanssa aika monta erää Rummikubia (niin koukuttava peli!) ja tehtiin suklaalla täytettyjä banaaneja. Vähän ehdin samalla jo haaveilla kesälomastakin ja erityisesti siitä että on taas aikaa viettää tällaisia pitkiä viikonloppuja yhdessä oman perheen ja muiden tärkeiden ihmisten kanssa. Taidan nimittäin vähän olla järjestelijäluonne, joka useimmiten kaipaa elämää ympärilleen. Osaan ottaa totaalisen rennostikin aina kun siihen tulee mahdollisuus, mutta samalla huomaan vähän väliä suunnittelevani jotain häppeninkiä joko lapsille tai itselleni ja omille ystävilleni. Kaiken lisäksi kun Mineakin innostuu näistä aina ihan samalla tavalla, niin en usko että juhlat tulee meidän perheessä loppumaan ihan heti tulevaisuudessakaan.

Seuraavina viikkoina meidänkin perheessä tulee olemaan enemmän ruuhkavuosimeininkiä, kun Niko on normaalia enemmän työmatkoilla. Tämä pääsiäisen pidennetty viikonloppu oli varmasti juuri sopiva tähän saumaan, ja vaikka paljon tuli kaikenlaista tehtyäkin niin onneksi samalla on ehtinyt myös tylsistyä ja unohtaa sen että huomenna edessä on jälleen uusi työviikko.

Pääsiäisen suunnitelmia

Onko kellään muulla mitta täynnä tätä kellojen siirtelyä? Kun kirjoitin joku aika sitten, että kevät on itselleni pahempaa väsymyksen aikaa kuin pimeä syksy, niin viikonlopun kellojen siirtäminen pahensi väsymystilaa entisestään, ja juuri kun olin jo pääsemässä siitä yli. Tänään torkahdin iltapäivällä ihan huomaamattani sohvalle, vaikka en normaalisti nuku koskaan päiväunia! Eikä ollut maanantaiaamunkaan herääminen kovin helppo, sillä torkutin herätyskelloa kahdesti, sekin jotain sellaista mitä minulla ei tavallisesti ole koskaan tapana tehdä.

Saman väsymyksen piikkiin laitan senkin, etten ole jaksanut olla blogin parissa lähiaikoina juuri lainkaan. Voisin yrittää vielä tällä viikolla kirjoittaa teille tavallisesta arkipäivästäni, niin ehkä saatte paremman kuvan siitä mitä omalla kohdallani blogin pitäminen tarkoittaa. Aika monella aktiivisesti bloggaavalla se on sitä, että omaa aikaansa tai joissain tapauksissa päivätyöaikaansa käyttää stailaamiseen, kuvaamiseen ja kirjoittamiseen, mutta itse yritän (välillä kovinkin epätoivoisesti) pyörittää tätä blogia lähestulkoon kokonaan yöaikaan. Ja sehän tietenkin tarkoittaa sitä, että niinä iltoina kun väsyttää oikein kovasti, blogikuvia ja -tekstejä ei varmasti tule väsäiltyä enää kymmenen jälkeen kun lapset ovat nukahtaneet. Toisaalta taas, olen tehnyt tietoisen valinnan hakea lapset joka päivä ajoissa hoidosta, joten en myöskään olisi valmis tinkimään siitä sen vuoksi, että voisin tehdä enemmän töitä.

Viime sunnuntain vietimme lasten kanssa virpomishommissa, ja huomaan jo odottavani seuraavaa viikonloppua jotta pääsee rentoilemaan pääsiäisen merkeissä. Meille on lauantaina tulossa Nikon veli perheineen, ja perjantaille lupailin pieniä lasten pääsiäisjuhlia. On suorastaan mahtavaa että edessä on neljän päivän vapaa, jolloin voi keskittyä suklaan syömiseen, ehkä jopa aloittaa lenkkikaudenkin. Mitä suunnitelmia teillä on pääsiäiselle? Sattuisiko joltain löytymään hyvää suolaisen ruoan reseptiä, joka taipuu myös kasvissyöjälle?

Lupaus keväästä

Onpa ollut pitkästä aikaa ihana viettää aikaa perheen kanssa, ilman että kukaan sairastaa. Olemme tänäänkin ehtineet tehdä kaikenlaista hyödyllistä ja hyödytöntä, yhtenä asiana mainittakoon että sain vihdoin ja viimein ostettua itselleni silmälasit. Sopivien lasien etsintä on jatkunut jo puolisen vuotta, mutta vasta tänään sain päätöksen tehtyä kun löysin riittävän edullisen lasipaketin Specsaversilta. Olen viimeksi pitänyt laseja kymmenisen vuotta sitten, joten en usko näiden uusienkaan tulevan päivittäiseen käyttöön, siitä johtuen en myöskään ollut valmis panostamaan niihin kovin paljoa. Mutta tiedättekö mitä? Tulevien uusien lasien ja lähestyvien tennarikelien fiiliksissä päätin tänään, että tästä lähtee panosta omaan pukeutumiseesi kausi. Ei enää jokapäiväisiä pelastajaneuleita vaan vaatteita joihin oikeasti haluaisin pukeutua ja jotka saavat oloni yhtä aikaa rennoksi sekä tyylikkääksi, sillä turha sitä kait on enää vain jäädä haikailemaan entisen minän perään, paljon helpompi on alkaa rakentaa uutta!

Täällä Keski-Suomessa on edelleen satanut lunta, viimeksi eilen, ja pakkasta on välillä ollut yli kymmenenkin astetta, joten ihan pian pääsen tuskin fiilistelemään kevättä uusissa lenkkareissa (jotka on kaiken lisäksi vielä hankkimatta). Siitäkin huolimatta omat ajatukset on alkaneet vahvasti siirtyä kevättä kohti, sillä lapsille on täytynyt hommata valtavat määrät kaikkea uutta. Molemmat on sopivasti kasvaneet ulos vanhoista vaatteistaan, ja kaiken lisäksi lasten päiväkodin lattia rikkoo ärsyttävyyteen saakka lasten housuja sillä tahdilla että Minealle saisi olla joka viikko ostamassa uusia leggareita rikkoutuneiden tilalle. En oikein tiedä mitä käyttöä keksisi kaikille noille housuille joissa on polvissa pienet reiät, onko teillä ideoita? Mitkään polvipaikat eivät tytölle varmastikaan kelpaa, mutta voisiko housuista keksiä jotain muuta, ehkä ommella pantoja tai pompuloita tai mitä tahansa helppoa ja hyödyllistä?

Huomenna lapset on lähdössä kavereiden kanssa virpomiskierrokselle, enkä voi sanoa sen juurikaan haittaavan että seuraava viikko on vain nelipäiväinen. Tuntuu toisaalta myös hassulta että jo parin kuukauden päästä mulla ja lapsilla alkaa kesälomat, Niko kun ei ole vielä ehtinyt pitää omaa talvilomaansakaan eikä kenestäkään meistä tunnu siltä että jaksisimme nyt aloittaa pihaprojektin suunnittelun ja heti perään itse urakan. Tänä vuonna on kuitenkin varmaa ettei meidän perhe tee yhtään aurinkolomaa mihinkään päin, vaan kaikki energia ja raha suunnataan pihan valmiiksi saamiseen niin ettei projekti veny monivuotiseksi.

Suunnitelmien muutos

Meillä oli lauantaille huikeat etukäteissuunnitelmat, ensin syödään pieni aamupala kotona, sitten valutaan kaupungille suomalaisen designin popuppiin, käydään Popilla laittamassa lasten välikausihommat kondikseen, lounastetaan Minean toiveesta Rossossa ja lopuksi vielä kurvataan optikon kautta tilaamassa mulle silmälasit, joihin viikonloppuna oli puolen hinnan ale. Perheen yhteisen kaupunkipäivän jälkeen suunnattaisi takaisin kotiin, onnellisina siitä että siivooja olisi sillä välin käynyt siivoamassa koko kodin puhtaaksi – oltiinhan me säästelty siivoojaa varten ja hyvillä mielin skipattu isommat siivoamiset viimeisen kahden viikon aikana.

Se, miten viikonloppu sitten lopulta menikään, onkin ihan toinen juttu. En saanut silmälaseja, koska en kuumehouruisena yksinkertaisesti jaksanut edes istua kunnolla, Rossossa kävi vain Niko ja Minea ja nyt koti on siinä kunnossa että tekisi mieli muuttaa hotelliin. Minea sairasti alkuviikosta, Nooalle nousi kuume tiistaina ja itse sain taudin torstaina. Vielä tänään sunnuntainakin me ollaan Nooan kanssa kipeinä, joten huomenna ei taida olla töihin asiaa. On kyllä kumma juttu miten nämä taudit tuntuu nykyään kaikilla kestävän ikuisuuden, vai onko omassa kaveripiirissäni vain ollut niin huono tuuri? Itselleni sairastamisessa hankalinta on tietenkin ollut se, että samaan aikaan Nooa on kipeänä, Minea turhautuu kotona tekemisen puutteeseen kun kavereitakaan ei voi kutsua ja Niko on ollut vähän normaalia enemmän töissä.

Asiat kuitenkin onneksi aina järjestyvät ja itselläni on kova luotto siihen että huomenna ollaan jo paljon parempina. Ja jos jotain positiivista omasta näkökulmastani, niin tämä neljän päivän minimaalinen ruokavalio voisi olla hyvä alku keventämiselle. Pääsiäisenä saa herkutella mutta jospa siihen saakka yrittäisi pitää tiukempaa linjaa, koska urheilemaankaan tästä tuskin ihan heti pääsee. Nyt kun kuume on kestänyt särkylääkkeistä huolimatta normaalia kauemmin, aion ottaa rauhallisesti vähän pidempään jotta tauti varmasti on kunnolla ohi. Maailman parhaat naapurit kävivät tänään poimimassa meillekin pajunoksat ensi viikkoa varten, joten onpahan onneksi lapsillekin jotain tekemistä.

Pääsiäisjuhliin

Olen ihan tosissani yrittänyt tsempata itseäni hoitamaan asiat hyvissä ajoin kuntoon. Laskujen maksaminen (ne on aina myöhässä!), työasiat, nukkumaanmeno (tähän en vielä ole pystynyt) ja ehkä se kesäksi kuntoon -projektikin olisi voinut jo startata, jos miettii että kesä voi hyvällä tuurilla alkaa jo toukokuulta. Harrastan post it -lappuja siinä määrin että niille kirjoitan töissä kaikki päivän aikana ilmaantuneet hoidettavat asiat, mutta luulen että samanlainen systeemi voisi toimia myös omassa arjessä täällä kotonakin. Yksi ystävä kertoi viikonloppuna tyypistä, joka listaa kännykkäänsä joka päivälle ja viikolle oman to do -listan, ja jos jotain ei saakaan suunniteltuna ajankohtana hoidettua, voi sen näppärästi siirtää seuraavalle odottavalle listalle. Kokeilemisen arvoista? En tiedä menisikö itse listojen tekemiseen liikaa aikaa, mutta elämän organisoimisessa se varmasti auttaisi.

Viime viikolla pyörähdin Tigerissa – kaikki tietää tuon kaupan joka on kuin Ikea, menet ostamaan vain yhtä pientä juttua mutta tulet ulos mukanasi kassillinen kaikkea sellaista jota et aiemmin älynnyt tarvitsevasi. Lähdin hakemaan töihin uusia tusseja ja kansioita, mutta heti ovensuussa yllätin itseni tutkimasta pääsiäistavaraa. En ensinnäkään ollut ollenkaan huomannut että pääsiäinen tulisi jo parin viikon päästä, vaikka olin etukäteen ajatellut olla tällä kertaa hyvin varustautunut jo viikkoja etukäteen. Viimeksi munien etsiminen jäi melkein kokonaan toteuttamatta, koska en ollut muistanut hankkia suklaamunia ja toisekseen mitään aarrekarttoja tai muita vastaavia ei ollut niitäkään kyhäilty pääsiäisaamuksi. Nyt ajattelin panostaa suunnittelemalla piilopaikat, askartelemalla kunnon kartat ja ilahduttamalla lapsia erilaisilla pupun jättämillä viesteillä.

Suunnitelmat hieman pääsivät elämään matkan varrella kun Tigerista löytyikin söpöimmät mahdolliset pääsiäisaiheiset kerttikset, pillit, tarrat ja muffinssivuoat. Ostin kaikkia jemmaan ja lupasin lapsille että tänä vuonna pääsiäistä juhlitaankin muutaman kaverin kanssa pienten kekkereiden muodossa. Kumpikin saa kutsua kolme kaveria, jokaiselle piilotetaan yksi suklaamuna ja herkutellaan yhdessä helpoilla tarjoamisilla. Lapset innostuivat ajatuksesta, ja minähän tunnetusti tykkään leipoa, joten suunnitelmat pääsiäiselle taitaa aika lailla olla tässä!

Joko te olette ehtineet suunnitella pääsiäistä? Miten teillä on ollut tapana juhlia sitä vai juhlitteko ollenkaan?

Kauniit, simppelit saippuapullot

Kyllä taas huomaa kuinka arki on lähtenyt täysillä vyörymään päälle heti lomailun jälkeen, kun pari päivää meni ilman että ehti ajatellakaan blogia. Samalla muistin, miksi joskus mietin kateellisena muita bloggaajia – melko monella kun tuntuu olevan aika paljon enemmän mahdollisuuksia viettää aikaa blogihommissa ihan arkenakin. En tarkoita sitä että itsenikin tulisi jäädä päivätöistä pois vain kuvaillakseni päivän asuja tai päivän lounasta, mutta puhun niistä ihan tavallisista perheenäideistä, joiden työ sallii vapauden soveltaa tai joilla on mahdollisuus säännöllisiin kotihetkiin ilman lapsia. Se, jos mikä, olisi tämän bloggaamisen näkökulmasta inspiroivaa, ja ennen kaikkea tietenkin tuotteliasta.

Tälle loman jälkeiselle viikolle on jo nyt mahtunut aika monia kivoja juttuja, ja tiedossa on vielä paljon kaikkea lisääkin viikonlopun lähestyessä. Iloiseksi tekevien asioiden ei tarvitse olla kovin isojakaan, vaan itselleni riittää esimerkiksi se, että olen löytänyt uudesta kahvikoneestani juuri sopivan suhteen kahvia ja maitovaahtoa, nautin siis joka päivä juuri sellaisen kupillisen kahvia kuin voin toivoa. Tänään postista tuli Tinycottonsin aletilaus, joka sekin teki onnelliseksi. Ehkä kuitenkin parasta kaikista on ollut se, että valon määrä on lisääntynyt niin paljon, että aamuisin kahdeksan aikaan töihin lähteminen tuntuu ihan oikeasti kivalta. Molemmat lapset ovat jo jonkin aikaa (tai Nooahan ei koskaan ole edes aloittanut täysien öiden nukkumista..) heräilleet öisin kerran tai pari, mutta nyt sekin tuntuu olevan menossa kohti parempaa, kun otimme yhteisen tarrasysteemin käyttöön. Miten just nyt tuntuukin että aika moni asia on loksahdellut kohdilleen? Vai onko auringolla vain niin iso merkitys mielialan kohoamisessa yleensäkin?

Vielä viimeisenä ilostuttavana asiana sanon uudet saippuapullot kulpyhuoneessamme. Törmäsin sattumalta näihin ihaniin Finnmarin purkkeihin ja ostin testiin käsisaippuaa ja -voidetta. Botanical collectionin koko valikoima saippuoineen ja huonetuoksuineen olivat sopivan simppeleitä ja skandinaavisia tyyliltään, joten ajattelin säilyttää pullot jatkossakin. Tuoksu on kivan raikas eikä saippua ole mielestäni juurikaan kuivattanut käsiä, siitäkään huolimatta että niitä tulee pestyä lähes joka välissä. Mitäs tykkäätte, eikö olekin yllättävän nätit?

Loman viimeinen

Niin se vaan meni jälleen yksi lomaviikko kotona rentoillen ja sen kummempia stressaamatta. Itse asiassa juuri tänään totesin olevani lähes kaikessa joko-tai-ihminen eli tyyppi, joka joko saa aikaan kymmenen asiaa tunnissa tai sitten ei yhtään mitään koko päivänä. Ystäväni nauroi vieressä, kun kuvailin itseäni flegmaattiseksi. Mutta totta se kyllä on, vaikka yleensä olenkin aika lähellä ikiliikkujaa ja vähintäänkin aina äänessä, niin osaan arjessa olla myös todella laiska. Lomaviikollakin oli monta sellaista päivää, jolloin en tehnyt mitään kertomisen arvoista, hyvä jos lapsille jaksoin ruokaa laittaa.

Tänään, talviloman viimeisenä päivänä, aloitimme aamun sillä että lapset saivat toivoa mitä päivän aikana tehtäisi. Nooa halusi maalata vesiväreillä, pelata puhelimella ja leikkiä, Minea taas toivoi että leivottaisi pullaa, käytäisi luistelemassa ja leikittäisi koko perhe yhdessä pet shopeilla. Niinpä me sitten tehtiin vähän kaikenlaista, kuten maalattiin dinosauruksia ja pupuja, testattiin texas-pullareseptiä (ohje täytteeseen löytyi Kinuskikissan sivuilta ja kyllä muuten toimii!) ja vielä ennen nukkumaanmenoa istuttiin Minean huoneen lattialla puhuttamassa petsejä. Siinä välissä ehdittiin kävellä tuohon parin kilometrin päähän jäälle, ja Minea pääsi kavereidensa kanssa luistelemaan ja laskemaan pyllymäkeä. Itse jätin suosiolla luistimet kotiin ja keskityin kahvin juomiseen taustajoukoissa. Viime kerralla nimittäin huomasin omien luistimieni jääneen pieneksi, ja tuntui se luisteleminen muutenkin näin kolmen vuoden tauon jälkeen aika vieraalta. Mitenhän meikäläiselle kävisi suksien kanssa? Viime hiihtoreissusta kun taitaa olla sellaiset kymmenen vuotta.

Huomisesta eteenpäin tiedossa olisi taas tavallista arkea, vaikkakin viimeistään pääsiäisviikolla sekin taas katkeaa mukavasti muutamaksi ylimääräiseksi päiväksi. Lapsilla lomaa voi olla tiedossa jo aikaisemminkin, sillä Niko ei tällä viikolla pitänyt omaa lomaansa ollenkaan, päinvastoin Niko teki normaalin viiden päivän sijaan seitsemänpäiväisen työviikon. Itselläni on ihan hyvät fiilikset huomisen töihinmenosta, koska töissä mielenkiintoisia juttuja meneillään, ja vaikka se tuntuukin vielä aika kaukaiselta ajatukselta, niin kesälomakin on ihan kohta edessä. Tässä on enää kolmisen kuukautta aikaa ennen shortsikelejä, ja sanon siksi enää että täällä alkoi olisiko elämäni toinen kesäksi kuntoon -projekti. Kuntosalia, lenkkejä, vatsalihashaaste ja herkuttelun vähentämistä. En tiedä miten hyvin tai huonosti lopulta onnistun, mutta onpahan ainakin yritetty – ja näissä merkeissä meikäläinenkin varmaan seuraavalla luistelureissulla löytää itsensä sieltä jäältä eikä paitsiosta.

DIY unisieppari

Jälleen askarrellaan! Muistatteko vielä tämän postauksen, jossa kerroin askartelevani naapureiden kanssa jotain, ja lopputulos tulisi vasta myöhemmin blogiin? Aikaa vierähtikin vähän odotettua kauemmin, koska ensin en saanut aikaiseksi ripustaa unisieppareita seinälle ja sitten ne jäi kuvaamatta. Joku teistä kuitenkin arvasi ihan oikein, ja kuvien tarvikkeista tosiaan tein lapsille molemmille omat unisiepparit, Minealle hempeän pastellista ja Nooalle mustaa.

Tarvitset: metallikehikon, maalia, puuvillanarua (tai muuta vastaavaa) kahdessa värissä, sulkia, erikokoisia puuhelmiä, pikaliimaa

Tee näin: Maalaa kehikko (itse käytin kuparista pienoismallimaalia) hyvissä ajoin ennen askartelua. Kannattaa valita metallipintaan tarttuvaa maalia tai ensin karheuttaa rengas hiomapaperilla. Leikkaa 11 pitkää langanpätkää, eli 3 vaaleanpunaista ja 8 valkoista. Sido langat tiukasti kehikkoon kuvien osoittamaan ”kuvioon” ja koristele roikkumaan jäävät langat pujottamalla niihin puuhelmiä ja liimaamalla sulkia.

Tarvitset: metallikehikon, mustaa puuvillalankaa, ohutta satiininauhaa, pätkä aavistuksen paksumpaa satiininauhaa, sulkia, puuhelmiä, pikaliimaa

Tee näin: Päälystä metallirengas kieputtamalla ohutta mustaa satiininauhaa tiiviisti renkaan ympärille. Pienin välein kannattaa väliin lisätä tippa pikaliimaa, jotta nauha pysyy hyvin paikoillaan. Kieputtele puuvillalankaa kehikon ylitse kuvan mukaiseen ristikkokuvioon, tässäkin vaiheessa kannattaa välillä lisätä tippa pikaliimaa. Sido unisiepparin alaosaan roikkumaan kahdenpaksuisia satiininauhoja ja kiinnitä niihin puuhelmiä ja sulkia.

Myös nämä kuuluvat kategoriaan askartelut, jotka onnistuu kaikilta, mutta tekemiseen saa varata tunnin tai pari aikaa, riippuen siitä kuinka kauan kuvioiden ja nauhojen sommitteluun käyttää aikaa. Mustassa unisiepparissa aikaa kuluu nauhan kieputteluun renkaan ympärille, kun taas pastellinen rengas vaatii maalaamisen. Kannattaa myös varautua siihen, että yhden unisiepparin hinnaksi voi tulla jopa parikin kymppiä, kun kaupasta valmiita saisi varmasti alle puoleen hintaan. Itse tehty on kuitenkin aina tunnearvoltaan arvokkaampi, ja unisiepparin tekeminen on helppoa askartelua johon voi ottaa lapsetkin mukaan!

Askartele helppo viirinauha

Nyt olisi tarjolla niin takuuhelppoa askartelua että ihan kuka tahansa selviää tästä! Nooan robottisynttäreillä ja nyt Minean juhlissa käytin koristeena ruokapöydän päällä paperista tehtyä viirinauhaa, joka tuo mielestäni aika hauskasti esiin juhlien väriteeman. Monesti näkee niitä perinteisiä kolmioviirejä, mutta tämä palloversio on vieläkin helpompi tehdä, jos kotoa löytyy tarvittavat välineet. Lapset osallistuvat mielellään itsekin nauhan askarteluun eikä aikaakaan mene kuin ehkä vartin verran.

Tarvitset: lankaa, erivärisiä kartonkeja, kuvioleikkurin (löytyy askartelukaupoista) ja pikaliimaa (tai ompelukoneen)

Tee näin: Leikkele kuvioleikkurilla kartongeista tarvittava määrä erivärisiä palloja. Itse käytin noin 23-25 palloa per nauha. Leikkaa pitkä pätkä lankaa, laita kartonkipallojen toiselle puolelle pieni tippa liimaa ja kiinnitä pallot peräkkäin lankaan sopivin välein. Anna kuivua ja ripusta kattoon sitomalla esim lamppuihin, kaihtimiin tai kiinnitä naru nuppineuloilla seinään. Jos sinulta löytyy ompelukone, valmistuu viiri näppärästi ommellenkin!

Lapsivapaata

Täällä on kuulkaas juuri katsottu viisi (!!) jaksoa Homelandin uusinta kautta ja Sillan vihoviimeiset kaksi jaksoa, ei ihan jokapäiväistä meininkiä tällainen laiskottelu meikäläiselle! Saatiin Nikon kanssa vähän jopa yllättäen lapsivapaa päivä ja ehkä vielä toinenkin, sillä lapset lähtivät päivällä Lahden suunnille ja tulevat joko huomenna tai vasta tiistaina mikäli viihtyvät hyvin. Minea on nyt ihan viime aikoina alkanut enemmän miettiä ikäväasioita eikä enää lähdekään niin huolettomana ja reippaana reissuun tai kaverille yökylään, vaikka aikaisemmin kaikki on sujunut mutkattomasti. Kyse on varmaan jostain itsenäistymiskaudesta, mikä taitaakin usein kuulua tähän eskari-koulunaloitusikään?

Lapsivapaat tuli melko täydelliseen aikaan, sillä olen tässä ihan vasta äskettäin miettinyt että oma aika kotona olisi aika paikallaan. Joskus kuuntelen kateellisena ystävieni mahdollisuutta käyttää isovanhempia aktiivisesti arjessa mukana, tai toisaalta myös huomaan haaveilevani itsekin sellaisista päivistä, jolloin tulet töistä vähän aikaisemmin kotiin ja lapset haet vasta vähän myöhemmin hoidosta. Tiedän että meilläkin periaatteessa olisi siihen mahdollisuus, koska omat työpäiväni ovat vaihtelevasti joskus vain kahteen saakka, mutta joka kerta tätä harkitessani päädyn kuitenkin loppujen lopuksi siihen, että lastenkin on saatava mahdollisimman lyhyet hoitopäivät. Toki tämä vaatii itseltäni sitten työntekoa myöhään illalla kun lapset nukkuvat (ja monesti aika väsyneitä aamuja), mutta kaikki on onneksi vain väliaikaista, ja lasten kasvaessa töidenkin tekeminen ehkä mahdollistuu myös lasten hereillä ollessa. Siihenkään ei varmaan ole yhtä oikeaa vastausta, onko lasten parempi leikkiä hoidossa kavereitten kanssa kuin olla kotona jos vanhempi tekee samalla töitä.

Jos pienistäkin asioista voi kehitellä itselleen valinnanvaikeuden, niin lasten lähdettyä en oikein keksinyt mistä aloittaisin. Hommia on enemmän kuin aikaa, mutta nyt kun lapset ovat poissa, olisi pakko saada mahdollisimman paljon tehtyä, jotta lasten kotona ollessa voisi täysillä keskittyä perheen yhteiseen olemiseen. Toisaalta taas viimeiset kolme viikkoa ja kaikkien juhlien järjestämiset on väsyttäneet siinä määrin, että nyt olisi ihana vain olla ja ottaa rennosti, kun siihen kerran on mahdollisuus. En ole luonteeltani ihan niin suorittajatyyppiä, ettenkö pystyisi rentoutumaan vaikka tietäisinkin monen tekemättömän asian odottavan toimeentarttumista, joten päätin mennä kultaista keskitietä ja siivosin vain pakolliset ja sen jälkeen istuin katsomassa Netflixiä. Ymmärrän kyllä, että monikaan äiti ei tähän pystyisi, mutta itse ajattelin tänään unohtaa velvollisuudet ja vasta huomiselle olen suunnitellut tekeväni joitakin juttuja alta pois. Aikomuksena on esimerkiksi alkaa kuvailemaan lasten vanhoja vaatteita kirpulle myyntiin, tuuletella peittoja ja tyynyjä pakkasessa, pestä pyykkiä, tehdä pari tuntia töitä, imuroida ja kuvailla postauksiin kuvamateriaalia vähän jemmaan. Siinähän sitä jo on ihan riittävästi kaikenlaista yhdelle päivälle, eiköhän noilla jo kuitata tämänkin päivän laiskottelut?

Millainen viikko teillä on tiedossa? Muistakaahan ainakin nauttia siitä, että aurinkoa on nyt riittänyt ja päivä on selvästi jo niin paljon pidempi kuin vielä parisen kuukautta sitten.

Arjen helpottajat

kaupallinen yhteistyö Lotuksen kanssa

Meidän perheessä sattuu ja tapahtuu, mikä ei varmaan tule yllätyksenä ainakaan niille jotka seuraavat meikäläisen instagramin tarinoita. Vaikka meillä lapsiluku on jäänyt kahteen, niin usein tuntuu että menoa on useammankin hengen edestä ja arki on melko riehakastakin – vaikkei onneksi kuitenkaan kovin aikataulutettua tai hektistä. Koko paketin hallitsemiseksi on ollut pakko kehitellä tiettyjä rutiineja ja keksiä pieniä arjen helpottajia, jotta itsekin ehtii välillä hengähtää ja jotta hommat sujuisi mutkattomasti. Juuri samasta syystä on ihan ok joskus syödä pakastepizzaa, katsoa elokuvaa keskellä viikkoa tai siirtää perjantaisiivousta.

Arkeen panostamisen ajatuksella meille lähetettiin Lotukselta muutama paketti Nessu kasvopyyhkeitä. Tällaisessa talouspaperin ja nenäliinojen suurkuluttajaperheessä paketti otettiin ilolla vastaan, mutta alkuun mietin mikä kasvopyyhkeiden funktio tulisi meillä olemaan, olimmehan jo niin tottuneita käyttämään muita vastaavia tuotteita. Sijoitin yhden paketin makkariin, yhden kodinhoitohuoneeseen ja yhden molempiin kylpyhuoneisiin. Lotus Nessu kasvopyyhkeet on pakattu nättiin, modernimpaankin sisustukseen sopivaan pahvipakkaukseen, ja paketin ”mekanismi” toimii niin takuuvarmasti, että kasvopyyhe on aina valmiina otettavaksi. Nimenomaan tuo mekanismi onkin näissä ollut se juttu, jonka vuoksi pyyhkeitä on tullut käytettyä vähän joka tilanteessa!

Muutaman päivän päästä siitä kun olin asetellut pakkauksia ympäri kotiamme (niin ja yhden myös autoonkin!), aloin ihan yhtäkkiä huomata, että olin salakavalasti siirtynyt perinteisistä nenäliinoista kokonaan Lotus Nessu kasvopyyhkeisiin. Aiemmin tuli myös napattua vessapaperia meikkaamisen avuksi, mutta kasvopyyhepaketin ollessa koko ajan käden ulottuvilla, aloin ymmärtämään miksi näitä on jo pitkään toivottu valikoimaan. Nenäliinat on ennen piilotettu meillä jonnekin kodinhoitohuoneen sekatavarakaapin pohjalle, siitäkin huolimatta että niitä on käytetty päivittäin, mutta nyt Lotus Nessu kasvopyyhkeet on tainneet meillekin tulla jäädäkseen. Itse asiassa en ole parin viikon testijakson aikana kertaakaan ikävöinyt tavallisia nenäliinoja. Lotus Nessu kasvopyyhkeet ovat käytännössä kuin jo vanhat tutut Nessu nenäliinat, mutta pakkaus on entistä hygieenisempi ja kasvopyyhkeet ovat aavistuksen kestävämpiä neljällä paperikerroksellaan.

Millaisia pieniä arjen helpottajia teidän kodeista löytyy? Lotus Nessu kasvopyyhkeet taitaa kuulua siihen kategoriaan tuotteita, joita et tiedä tarvitsevasi ennen kuin kokeilet. Meikatessa, lasten neniä pyyhkiessä, koskettavan elokuvaillan kaverina, missä tahansa arjen tilanteissa tämä nukkaamaton ja hellävarainen pyyhe on täysin omiaan ja löytää varmasti paikkansa kodissa kuin kodissa.

Pian 6-vuotias

Nyt tulevana perjantaina meillä juhlitaan Minean 6-vuotissynttäreitä, ja vaikka en ole vielä leiponut ensimmäistäkään tarjottavaa, väsyttää suoraan sanottuna pelkkä ajatuskin. Kolme viikkoa juhlia putkeen alkaa tuntua aavistuksen raskaalta tässä vaiheessa kun ensi viikolla edessä on loma, ja töissä pitäisi saada aikaan vähän sitä sun tätä. Hommat meinaa kasaantua ajan loppuessa kesken, ja sellaiseen rentoon puuhastelumoodiin taitaa enää olla mahdoton päästäkään. Älkää käsittäkö väärin, en missään nimessä valita, sillä ainahan voi päättää tehdä toisinkin, ostaa tarjoilut valmiina tai tarjota vaikka karkkia, poppareita ja jätskiä. Synttärit on kuitenkin Minealle tärkeä juttu, joten olen antanut tytön suunnitella itse tarjottavata, teeman ja kutsuttavat kaveritkin. Ehkä pientä ohjausapua olen antanut matkan varrella, sillä muuten täällä perjantaina pyörisi yhteensä 15 lasta ja siihen päälle vielä pari aikuista.

Minean juhlia suunnitellessa olen moneen kertaan miettinyt, kuinka ihana tyttö meillä onkaan. Synttärit taitaa olla ainoita asioita, joiden suhteen Minealla on tarkempia vaatimuksia (tai ennemminkin toiveita), mutta muuten tyttö on niin kovin vaatimaton monessakin suhteessa. Ystävien kysellessä lahjatoiveita ei tyttö ole oikein keksinyt mitään erityistä toivottavaa, koska kaiken kaikkiaan lahjatoiveita on tasan kolme. Yhtenä tärkeimpänä juttuna on mietitty kiitospussien sisältöä, ja kun Minea eilen kuuli ettei yksi vieraista tykkääkään porkkanakakusta (jota juhliin on tulossa), alkoi kova suunnittelu mitä sen lisäksi voisi tarjota. Näitä pohdintoja kuunnellessa on pakko todeta, että kyllä on äitin helppo olla ylpeä – ja samalla voin hyvillä mielin panostaa tuon tytön juhliin.

Olen pidemmän aikaa jo miettinyt, miten voisin hyödyntää innokkuuttani juhlien järjestämiseen, ja kun oma yritys juuri nyt tuskin tulee kyseeseen, niin olen päätynyt siihen, että voisin toteuttaa muutamat juhlat hyväntekeväisyytenä. Ideana olisi valita joitakin lapsia, joilla on kesällä syntymäpäivä, suunnitella yhdessä heidän kanssaan juhlien teema ja tarjoilut, ja lopulta hoitaa juhlien järjestelyt. Suunnitelma on vielä alkumetreillään, mukaan täytyy houkutella muutama muukin bloggaaja sekä tietenkin yrityksiä, jotka olisivat valmiita lahjoittamaan tuotteitaan hyvän asian puolesta, mutta ajattelin että ehkä teillä voisi olla vinkkejä idean jalostamiseen? Jos keksit, kuinka saada konsepti toimivaksi ja mahdollisimman helposti lähestyttäväksi perheiden näkökulmasta, niin laitahan viestiä tulemaan. Toistaiseksi täällä vielä keskitytään perjantain juhliin ja sen jälkeen totaaliseen lomailuun, mutta kevättä kohti juhlaidean voisi muuttaa toteutusasteelle.

Väliaikainen kiire

Just nyt itseäni ihan naurattaa julkaista kuvia seesteisestä lukuhetkestä olohuoneen sohvalla, koska sellaisia ei todellakaan ole viime aikoina meikäläisellä ollut! En yleensä stressaa juurikaan mistään, töissä hermo ei mene vaikka mikä olisi ja uskon vahvasti siihen, että lopulta kaikki järjestyy kuitenkin hyvin tai edes kohtalaisesti, joten miksi vatvoa asioita etukäteen. Yksi asia kuitenkin on mikä saa hermoni kireälle. Se, että tiedät jonkun deadlinen painavan päälle, mutta yrittäessäsi paiskia hommaa valmiiksi sinut keskeytetään vähintäänkin sata ja yksi kertaa. Nyt tämä on aika hyvin tuntunut kärjistyvän siihen, kun Nooan synttärivalmistelut on useampana päivänä olleet tärkeysjärjestyksen kärkipäässä, mutta samalla lapset ovat kaivanneet huomiotani 24/7. Tiedättekö muut äitit mitä tarkoitan? En tiedä olenko lasten syntymän jälkeen tehnyt yhtäkään asiaa keskeytyksettä alusta loppuun.

Tänään tein viikon sisään kuudennen kakkuni. Viime viikonloppuna kaksi täytekakkua, viikolla kaksi porkkanakakkua töihin ilahduttamaan työkavereita ja tänään yhden suklaakakun ystäville ja yhden täytekakun huomiselle. Ensi viikolla leivon jälleen vähintään yhden täytekakun, kun vuorossa on Minean kaverisynttärit. Nautin kyllä kaikesta tekemisestä ja suunnittelusta, mutta luulen silti että viikon päästä alkava talviloma tulee olemaan todellista nollaamista.

Mitäs teidän elämään tällä hetkellä kuuluu? On ollut älyttömän kiva huomata, että kommenttiboksi on taas välillä ollut vähän aktiivisempi. Kiitos siitä teille, sillä ette tiedäkään, miten se on antanut energiaa ja intoa bloggaamiseen. Kuluneen viikon hiljaisuus esim instassa johtuu vain ja ainoastaan ajanpuutteesta, mutta heti kun yhdet synttärit on vielä taputeltu pois alta, niin lupaan aktivoitua ihan kaiken suhteen.

Onnellisten juhlaviikonloppu

Juhliminen on tältä erää ohi, vieraita kävi yhteensä reilut kaksikymmentä ja vähintään yhtä monta tuntia vietin tällä viikolla keittiössä leipoen. Nyt sunnuntai-iltana olo on melko väsynyt (huomenna varmasti entistäkin väsyneempi), mutta samalla koen olevani niin kovin etuoikeutettu. Olemme saaneet juhlia rakkaan poikamme synttäreitä yhdessä ystävien ja läheisten kanssa, samaan viikonloppuun mahtui myös Minean ystävän synttärit ja Nikolla miesten saunailta. Meno on välillä tuntunut melkoiselta aikatauluttamiselta, mutta käteen tästä kaikesta on jäänyt vain hyviä muistoja ja onnellisuus siitä, että ympärillä on ihania ihmisiä. Nooakin totesi tänään viikonlopun olleen hyvä, synttärisankari siis sai sen, mitä eniten toivoikin.

Huomenna pääsen rentoutumaan hyvässä seurassa illalliselle, ja ystävänpäivänä juhlitaan jälleen – niin ystävyyttä kuin meikäläisen synttäreitäkin. Ajatukseni synttärien suhteen on olleet hieman ristiriitaiset, koska en ihan täysin tiedä, mitä ajatella vanhenemisesta. Juuri nyt tuntuu siltä, että elän onnellisuuskuplassa, jossa kaikki rullaa kivasti omalla painollaan ja pääpiirteissään kaikki on elämässä hyvin. Lapset on jo vähän isompia ja omatoimisempia, perhe, ystävät ja työ ovat sopivassa balanssissa eikä tiedossa ole mitään suurempia elämänmuutoksia tai projekteja. Vuosien lisääntyminen ei sekään periaatteessa haittaa, mutta kuitenkin huomaan joskus miettiväni, sulkeutuuko elämässä aina jokin portti ikääntymisen myötä. Koen kyllä ehtineeni kokea elämässä ihan riittävästi, mutta kun vuodet kuluvat niin kovalla vauhdilla, että sitä helposti voi jäädä arkeen kiinni niin että jotain tärkeää unohtuu kiireessä taka-alalle. En tiedä saanko tästä ajatuksesta itsekään ihan täysin otetta, ehkä tämä on ihan normaalia vanhenemisen kyseenalaistamista ja jopa pelkoa siitä, että kohta huomaa olevansa liian vanha yhtään mihinkään?

Vanha tai ei, en itse ole vielä reilussa kolmessakymmenessä vuodessa oppinut näkemään itseäni niin kovin aikuisena enkä tiedä, onko se edes niin välttämätöntä? Ulkoisilla mittareilla olen kovinkin aikuinen – on kaksi lasta, koira, farmariauto, talo ja työ – mutta toivon että voisin ikuisesti säilyttää jonkinlaisen nuorekkuuden ajatusmaailmassani. Eikä se varmaan olekaan kuin itsestä kiinni. Samalla tavalla kuin positiivinen ajattelu, se lisääntyy mitä enemmän siihen itse keskittyy ja mitä enemmän siihen törmää ympärillään. Ja tästäkin syystä on mahtavaa omistaa maailman parhaat ystävät ja läheiset – jos joskus oma luottamus loppuu kesken, löytyy läheltä aika iso joukko huipputyyppejä, jotka ovat aina valmiina jakamaan kanssasi palan kakkua.

Askarteluilta

Meikäläinen on tästä ihan kohta hipsimässä naapuriin askartelemaan meidän hölkkäporukkalaisten kanssa. Arvaatteko ehkä mitä näistä matskuista voisi saada aikaan?

On ollut suorastaan huikeaa muuttaa uudelle asuinalueelle, sillä tällaisella alueella jolla tontit jaettiin lapsiperheet etusijalla, asuu lähes joka talossa nuorempia lapsia – ja sen myötä myös suunnilleen itseni ikäisiä äitejä. Kuluneen vuoden aikana olemme istuneet iltaa ties missä merkeissä, joulun aikaan teimme himmeleitä, syksyllä juhlimme kympin lenkkiä ja välillä olemme kokoontuneet isommalla porukalla ihan muuten vaan. Parasta on se, että naapurista löytyy aina seuraa ja innokkaita osallistujia, oli aiheena melkein mikä tahansa. Keväälle olemme suunnitelleet kuntoprojektia, syksylle ehkäpä puolimaratonia ja tuskin tämä ilta jää vuoden viimeiseksi askarteluillaksikaan. Naapurustosta löytyy aina seuraa myös arki-iltaisin, eli silloin kun illat on lyhyitä ja liikkuminen omaa pihaa kauemmas ei juurikaan houkuttele. Aikoinaan tontteja etsiessämme toivoimme aktiivista ja nuorekasta naapurustoa, mutta nyt jälkikäteen tuntuu siltä että saimmekin aika paljon enemmän – nimittäin joukon hyviä uusia ystäviä.

Jälleen kotona

Jälleen kotona eli toisin sanoen kaksi päivää on mennyt Minean sairastaessa vaikka vasta kaksi viikkoa sitten lapset olivat viimeksi kipeinä. Itse asiassa katsoin työkalenteristani että olen elokuusta eteenpäin ollut joka kuukausi päivän verran pois töistä, joten kyllä tässä on oma osuutemme sairasteluista saatu.

Viime vuosi hoidossa oli huomattavasti helpompi, mikä varmasti johtui siitä, että lapset olivat ryhmäperhepäivähoidossa, jossa hoitolapsia oli yhteensä vain kaksitoista. Meille osui vain muutama hassu kuumetauti, ja sitä ennen, Minean ollessa perhepäivähoidossa, taisin olla sairaslomalla koko puolentoista vuoden aikana kaksi tai kolme päivää. Jotain eroa on siis selvästikin sillä mikä lasten hoitopaikka on. Isossa päiväkodissa tauteja liikkuu niin paljon, että kestää oman aikansa ennen kuin vastustuskyky ehtii sopeutua sen talon pöpöihin. Toivottavasti siis kevättä kohti meilläkin alkaa sairastelut jo rauhoittua.

Niin sanotusti helppoa tästä sairastelukierteestä tekee se, että meidän lapset on tosi nopeita parantumaan. Yleensä päivä kipeänä riittää ja seuraavana päivänä meno on jo täysin entisellään, ehkä jopa normaalia astetta energisempikin. Toinen helpottava tekijä on se, että olemme Nikon kanssa voineet vuorotella kotona olemista niin että toinen on töissä aamusta ja toinen iltapäivästä. Tänäänkin teimme niin että ensin töissä kävi Niko, sitten lähdin minä kolmeksi tunniksi ja iltapäivästä vielä Niko jatkoi pari tuntia ennen kuin tuli kotiin jotta minä pääsin Nooan kanssa jumppaan. Onhan tässä systeemissä omat aikataulujen sovittelunsa eikä se mitenkään onnistuisi ilman kahta autoa, mutta tällainen puolipäiväisyys auttaa siihen että molemmat saa juoksevat asiat hoidettua töissä sekä pakolliset, jo ennalta sovitut palaverit saa pidettyä. Järjestely on toiminut niin mutkattomasti meillä, että sairaspäivät on töiden kannalta olleet suht huolettomia.

Työasioita yrittää joskus tehdä kotoakin käsin, mutta lopulta olen aina todennut sen melko mahdottomaksi. Kipeänä lapset kaipaavat läsnäoloa ja huomiota, ja jos toinen lapsista on terveenä, on hänellekin keksittävä jotain touhuttavaa. Tänään tilanne alkoi olla aika normaali jo, joten piirtelimme lähes koko illan ja välillä lapset katsoivat pienen pätkän telkkaa. Koti on koko viikon näyttänyt samalta, sängyt petaamatta, tavarat hujan hajan, peittoja ja tyynyjä missä sattuu ja lasten virittelemiä leikkejä ympäriinsä. Päätin aikaisemmin että torstaista tehdään meidän perheen siivouspäivä, mutta ainakin tällä viikolla se siirtyköön viikonlopulle. Huomenna ehtii kuitenkin vielä hyvin sotkea, ja viikonloppuna taas ei muuta olekaan kuin aikaa – siivoamiselle ja toivottavasti vähän jollekin muullekin.

Paras pulla

Suurimmalle osalle meistä pitkä ja pimeä syksy on varmaankin rankinta aikaa vuodesta, ja olihan se kieltämättä masentavaa kun koko päivänä ei nähnyt valoisaa hetkeä muuten kuin työpaikan ikkunasta. Vaikka aamuisin oli vaikea herätä, niin ihme kyllä vielä iltapäivällä jaksoi melko hyvin, toisin kuin nyt tammikuussa. Tammikuu on omalta osaltani ollut ehkä vaikein kuukausi, en meinaa jaksaa pysyä hereillä muuten kuin touhuamalla pysähtymättä ja siltikin tuntuu, etten saa kotona mitään aikaiseksi. Monena päivänä olen tuonut työni kotiin ihan vain kuljettaakseni samat tekemättömät tehtävät seuraavana päivänä takaisin töihin. Kahvia ja pullaa on kulunut enemmän kuin kaupasta jaksaa kantaa eikä urheileminen ole ollut päällimmäisin ajatus pitkään aikaan.

Ihan tarkalleen en osaa sanoa, mikä energiani on vienyt, mutta tiedän että viimeistään kuukauden päästä olo on jo paljon keväisempi, ja sitä kautta myös kevyempi. Juuri nyt sisustamisen inspiraationi on täysin hukassa, vaikka viime viikonloppunakin yritin pyöritellä lastenhuoneiden kalusteita mielessäni ja saada aikaan ratkaisua Minean huoneen säilytysongelmaan. Koko koti tuntuu aavistuksen tylsältä, kun mikään ei etene ja se tylsin kaikista, jatkuva sotku kaikkialla! Minä vastaan meillä tavaroiden pysymisestä omilla paikoillaan, ja aika usein tuntuukin siltä että sama filmi jatkuu päivästä toiseen muuttumattomana. Illalla kerään kaikki tavarat pois lattioilta ja pöydiltä, seuraavana päivänä tilanne on jälleen räjähtänyt käsiin iltaan mennessä. Ehkä meillä loppujen lopuksi onkin liian vähän säilytystilaa (tai liikaa tavaraa?), sillä uskon asioiden löytävän helpommin oman paikkansa, jos se määrätty paikka on helposti saatavilla. Liian täyteen kaappiin ei ole kiva sulloa yhtään mitään, ja pahimmassa tapauksessa tavara jää vaeltelemaan, koska sillä ei ole selkeää omaa säilytyspaikkaansa. Etenkin leluilla tulisi jokaisella olla oma korinsa, lokeronsa tai laatikkonsa jonne se on helppo ja nopea palauttaa.

Jos joku asia toimii tässä talossa kuin junan vessa, niin se on pullavarastojen täydentyminen. Väsyneenä ja nuutuneena on helppo turvautua pullaan, jonka ykkössijaa tällä hetkellä pitää runebergin torttu. Nyt kun ei oikein jaksaisi, on ihan ok parantaa maailmaa kahvin ja pullan äärellä, kyllä sieltä vielä se innostus ja inspiraatiokin joskus tulee.

Rytmiä hakemassa

Jotenkin blogi on nyt vähän päässyt laiskistumaan, mikä johtunee varmastikin siitä että myös allekirjoittanut on täällä voinut edelleen hyvin laiskasti. Tänäänkin istuin Minean jumpan aikana puolitoista tuntia pukuhuoneessa tekemässä työhommia ja samalla mussuttamassa suklaapatukkaa. Toinen, ja ehkä myös parempi, vaihtoehto olisi ollut lenkkeillä tunnin verran ja jättää työt myöhempään iltaan, mutta kummasti viime aikojen teemana on ollut valita se kaikkein iisein reitti, oli kyse sitten siivoamisesta, lenkkeilystä tai ruoanlaitosta.

On muuten ihme juttu, mutta joululomalta palaamisen jälkeen on töissä väsyttänyt paljon enemmän kuin yhtenäkään syksyn pimeimmistä päivistä. Mistähän sekin johtuu? Olisiko ehkä siitä, että pimeään aikaan kahden viikon loma sekoittaa rytmit jo niin pahasti, että töihinpaluu on vaikeampaa kuin esimerkiksi kesäloman jälkeen, jolloin on täynnä auringon tuomaa energiaa. Tilasin jo ennen joulua ison paketillisen erilaisia vitamiineja itselleni, mutta kappas vaan, siellä ne edelleen odottelee avaamattomina kaapissa. Kertonee jotain meikäläisen saamattomuudesta, vai mitä!

Yksi juttu sentään löytyy, mihin on tullut panostettua ihan arkenakin. Olen nimittäin yrittänyt siirtää viikonloppufiilistä arkiaamuihin tekemällä astetta parempia aamupaloja ja lounaita töihin mukaan. En muista milloin olisin viimeksi vienyt eväitä töihin, sillä jos en käy lounaalla, en yleensä syö työpäivän aikana mitään (keksejä ja suklaata lukuun ottamatta). Siksi onkin suorastaan ihme, että tänäänkin yllätin itseni aamulla seitsemältä keittiöstä paistamasta halloumia ja pinjansiemeniä, ja se jos mikä pelasti koko päivän. Ehkä tästä voisi vielä tulla tapa, auttaisi ainakin vähentämään herkkujen syöntiä kun suklaan tilalla olisi ihan oikeaa ruokaakin.

Uskon vakaasti että kyllä tämä vielä tästä. Kunhan ensin saan miellessä pyörivät pari työjuttua saatettua päätökseen ja mikäli ilmat taas lämpenisivät, niin raahautuisin jälleen lenkillekin. Kiinnostaisiko teitä muuten lukea Minean voimisteluharrastuksesta? Tai toki saa esittää muitakin toiveita, jos jokin postaus olisi erityisen mieluinen (liukuovet on jo asialistalla!).

Laiska alku vuodelle

Enpä tiedä, onko siellä kellään muulla tätä samaa, mutta omalta osaltani tämä vuosi on pyörähtänyt liikkeelle hyvinkin laiskasti. Olihan tässä kaikenlaisia suunnitelmia erilaisten projektien suhteen, mutta mikään niistä ei ole ottanut tuulta alleen, ihan vain koska motivaatio on vielä hukassa.

Myös vuoden ensimmäinen työviikko on ollut hieman takkuinen, mutta siitä saan syyttää ainoastaan itseäni ja liian pitkälle valvottuja iltoja (öitä siis!). Loman kello kahden pintaan nukkumaan rytmin jälkeen on vain niin vaikeaa saada itseään unille siihen aikaan, että jaksaisi vähän ennen seitsemää olla pirteänä ylhäällä. Ja toisaalta, luulen että rytmin muutos jo itsessään ottaa oman aikansa, menin sitten nukkumaan ajoissa tai en.

Lapsilla on heilläkin ollut omat taistelunsa, sillä muutokset hoitopaikan ryhmäjaoissa on saanut aikaan sen, että ne hoitoon menemisen hankaluudet, joiden karkottamiseksi taisteltiin koko pitkä syksy, ovat jälleen palanneet ainakin osittain. Lapset eivät enää näe hoitopäivän aikana toisiaan käytännössä ollenkaan, ja toiveista ja valituksista huolimatta Nooa joutui eri ryhmään myös tärkeän parhaan ystävänsä kanssa. Aiemmin reippaasti hoitoon jäävä poika onkin nyt aamut itkua tihrustava ressukka, joka niin kovasti yrittää pidättää kyyneliä päiväkodin ovella, jotta hoitoon jääminen olisi itselleen edes hitusen helpompaa. Jos olen aikaisemmin ollut päiväkotivastainen mielipiteissäni, niin tämän jälkeen voin varmasti todeta olevani sitä entistäkin enemmän.

Molempien lasten syntymäpäivät lähestyvät hurjaa vauhtia, ja niitä pitäisi jo alkaa suunnittelemaan, mutta luulen juuri nyt tarvitsevani yhden perheviikonlopun, jolloin ei tarvitse tehdä mitään. Tämä viikonloppu se ei taida olla, sillä Nikolla onkin reissu tiedossa, ja me ollaan lasten kanssa kotivahteina, ja lisäksi pari työhommaa odottelee to do listalla. Viikko ei kuitenkaan ole kokonaan epäonnistunut, sillä viikon parhaimpana Nooa aloitti tänään elämänsä ensimmäisen jumpan, ja poika oli siitä niin innostunut, että itsellekin palasi usko parempaan loppukuuhun. Saattaisin viikonloppuna jopa innostua karsimaan kotoa vähän talvea pois ja lisätä tilalle raikkaampia kevätjuttuja. Vai onko vielä liian aikaista hempeille, vaaleille väreille? Olo on ainakin enemmän hempeä kuin räsikyvä, sillä maanantaista saakka olen vain odottanut sitä että vihdoin viikonloppu taas saa unohtaa aikataulut ja lorvia pulkkamäessä puolet päivästä. Suunnitelmiin saattaa myös kuulua Netflix, mutta lupaan nukkua paremmin kuin tällä viikolla tähän mennessä.

Pari Netflix-vinkkiä

Viimeiset lomapäivät starttasivat meillä vähän yllättäen niin että Niko lähtikin lasten kanssa koko viikonlopuksi Lahden seudulle, ja minä jäin kotiin ihan itsekseni. Tehtävälistalla on pestä lasten ulkovaatteita valmiiksi maanantaita varten, tehdä vähän työhommia ja huomenna ollaan ihastelemassa kaverin vastavalmistunutta upeaa kotia. Tämän illan olen ottanut enimmäkseen nollauksen kannalta, katsonut useamman tunnin putkeen Netflixiä ja ihmetellyt lumen sulamisesta kuuluvaa ropinaa. Itselläni on parhaillaan menossa the Crownin viimeiset jaksot, ja seuraavaksi taidan aloitella Netflix-uutuuden La Manten. Vieläkö olette ehtineet katsoa yhtään jaksoa? Onko ollut mielenkiintoinen? Nythän on muuten myös Sillan uusi ja samalla viimeinen kausi menossa Ylellä, sitä suosittelen!

Dark on futuristinen saksalainen jännäri, joka tupsahti Netflixiin ihan vasta äskettäin. Jossain todettiin osuvasti, että sarjaa on vaikea katsoa, mutta silti sitä on pakko katsoa. Pienessä kylässä katoaa lapsi, jonka myötä tapahtumien ketju, menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden sekoittuminen tuo yhteen neljä perhettä, ja mysteeri alkaa vähitellen avautua. Itse mietin jossain vaiheessa, onko Dark jopa liian scifi omaan makuuni, mutta niin ajattelin myös Stranger Thingsistä ja silti katsoin sen loppuun, ja tykkäsin. Dark on saanut yleisesti todella hyviä arvosteluja, ja kakkoskausi on jo luvattu ensi vuodelle, joten suosittelen antamaan sarjalle mahdollisuuden.

Englannin kuningasperheen vaiheita seuraava the Crown sai toisen kautensa – ja onneksi se on ollut ihan yhtä loistava kuin ensimmäinenkin. Sarjaa seuratessa tulee samalla kerrattua historian tapahtumia, ja ainakin itse olen huomannut useampaan kertaan googlaavani lisätietoa jostakin sarjassa esiin tulleesta asiasta. Jos et siis ole vielä katsonut ensimmäistäkään jaksoa, niin tee se pikimmiten, ihan vaikka jo historiaakin kerrataksesi.

Vielä vinkkinä, että muutama suosikkisarja on saanut uusia kausia joulukuun aikana. Black Mirrorin 4. kausi on nyt katsottavissa, ja vaikka se ei puolessa välissä ainakaan ole vielä luvannut ihan niin suuria kuin aiemmat kaudet, niin ajateltavaa se silti tarjoaa. Jokainen jakso on täysin oma, irrallinen tarinansa, jossa maalaillaan kauhukuvia siitä, kuinka pitkälle teknologia voi meidät viedä. Toinen yleisön suosikki, American Horror Story, sai viimein Netflixiin 6.kautensa nimeltään Roanoke. Maailmalla tämä on nähty jo aikaa sitten, mutta mattimyöhäisenä meikäläinen aloittelee kautta vasta nyt yhdessä Suomen Netflixin kanssa.

Kuvat: Netflix

Edessä uusi vuosi

Uuden vuoden aatto oli todella jees, rento vaikkei ehkä niin kovin rauhallinen, kuitenkin mieleenpainuva ja sopivasti arjesta poikkeava. Lasten kanssa juhliessa aina mukana on tietynlainen rutiini ulkoiluineen ja lounasaikoineen, mutta juuri sen takia onkin huippua saada ystäviä yökylään, jolloin aikuisten yhteinen aika voi alkaa siitä kun lapset on menneet nukkumaan. Jos enää jaksaa valvoa siis.

Tänä vuonna meidän uuteen vuoteen kuului paljon ulkoilua, vielä enemmän lautapelejä, helppoa ja hyvää ruokaa, yllättävän vähän jälkiruokaa ja muutama raketti. Aika lailla juuri niitä asioita, joita toivoinkin. Kun kaikki suunnittelu ja ylimääräinen panostaminen jäi pois, pysyi kamerakin melko tiiviisti kaapissa viikonlopun ajan. Ihan kuin kaikki vähänkin erikoisempi tulisi herkemmin ikuistettua kameralle, vaikka vuosien päästä ehkä kaipaakin ihan niiden tavallisten asioiden muistelua. Ehkä sanonta suutarin lapsilla ei ole kenkiä pitää aika hyvin paikkansa, sillä harvemmin sitä jaksaa enää kaivaa kameraa esille ihan huvin vuoksi, jos ensin on kuvannut blogia varten. Onneksi arki ja blogi sekoittuvat edes jollain tapaa omassa blogissani, vaikka toki lasten touhuja voisi ikuistaa vieläkin enemmän. Muistan kuinka oma äitini heilui ihan kaikkialla kamera kaulassa kun me olimme lapsia – isälläni taas oli videokamera, johon vielä varmuudeksi videoitiin samat tilanteet.

Kuvasaldon lisäksi tänä vuonna aika köyhäksi jää myös uuden vuoden lupausten määrä. Sitä varmaan oppii vanhentuessaan koko ajan rennommaksi eikä enää vaadi itseltäänkään mitään yliluonnollisia suorituksia, se riittää jos tekee sen mihin inspiraatio ja jaksaminen antaa periksi. Edellinen vuosi meni osittain raksavuodesta toipuessa, mutta luulen kevään koittaessa energiatasojen nousevan ainakin sen verran, että kaikenlaiset projektit jälleen innostaa, vaikkei niitä olisikaan kirjannut uuden vuoden lupauksiksi. Onko teillä tapana tehdä lupauksia? Ja jos on, niin oletteko koskaan saanut pidettyä niitä?

Kaiken valvomisen jäljiltä omat rytmini on niin sekaisin, että tänäänkin koko aamupäivä meni syödessä ja sohvalla maatessa, ja vasta illalla jaksoin aktivoitua kotihommien kanssa. Lapset on nyt jaksaneet tosi kivasti puuhailla saamiensa joululahjojen kanssa, mikä on ihan erityisen hyvä homma, sillä ulkoilua lukuunottamatta Nooa ei haluaisi juuri muuta tehdä kuin tuijotella lastenohjelmia. Leluja on meillä ripoteltuna vähän ympäriinsä, keittiön penkistä löytyy koristeline, yläkerran aulassa on autorata ja tv-huoneen sohvan alla on aina vähintään viisi pikkuautoa. Uusin suosikki niin lapsilla kuin aikuisillakin on lautapelit, ja niitä tässä onkin pelattu kuukauden sisään paljon enemmän kuin koko aiempana vuotena yhteensä. Aikuisille ostin Rummikubin (suosittelen!) ja lapsilla on pino yhteistyön merkeissä saatuja lauta- ja seurapelejä. Huomenna ajateltiin taas nostaa yksi kortti Aikalaatikosta, saapa nähdä päästäänkö heti aamusta pulkkamäkeen, askartelemaan vai jotain ihan muuta.

Mahtavaa vuotta 2018! Tehdään tästä vuodesta vähintään yhtä hieno kuin edellisestä!

Kuluneen vuoden top5

Tykkään lukea bloggaajien listauksia vuoden suosituimmista postauksista, ihan yhtä kivoja on koosteet joihin on kasattu vuoden jokaiselta kuukaudelta tärkeimmät tapahtumat. Selailin tässä ihan vasta äskettäin omiakin vanhoja koonteja mm vuodelta 2016 sekä vielä vanhempaa vuoden 2015 koostepostausta, ja vaikka tänä vuonna olisi ollut kiva muistella vuotta myös kuukausi kuukaudelta, päädyin kokoamaan kuluneen vuoden top5 -listan. Tässäpä olisi siis viisi kaikkein luetuinta postausta vuodelta 2017, suurin osa ehkä ennalta-arvattavia mutta on siellä yksi yllättäjäkin.

Täydellinen kesäolohuone

Ensimmäisten kesäkelien koittaessa Niko nikkaroi meille vanhoista lankuista harmahtavan sävyisen puuterassin – siitäkin huolimatta, että alunperin suunnitelmissa oli tehdä koko terassi betonista. Pihaa ei tullut muuten laitettua, mutta halusimme terassille jotain viihtyisyyttä, ja kuin tilauksesta tuli yhteistyö Jyskin kanssa ja samalla sohvakalusto terassimme toiseen nurkkaukseen. Postaus terassin sohvaryhmästä nousi koko vuoden luetuimmaksi eikä mikään ihmekään, Levanger-sohvista tuli varmasti useampi kymmenen kyselyä teiltä lukijoilta.

Mansikka-valkosuklaakakku

Tämä ohje herkulliseen mansikka- valkosuklaakakkuun on joka vuosi suosituimpien listalla, mutta silti olin yllättynyt, että se yhä edelleen nousee näin suosituksi. Kakku leivottiin aikoinaan Minean 3-vuotissynttäreille eli silloin, kun Nooa oli ihan vasta juuri syntynyt.

Uutta Minean huoneessa

Kolmossijalta löytyy postaus, jossa esittelen Minean uuden diy-parvisängyn. Sänky on edelleenkin yksi kotimme suosikkihuonekaluista, joten se jos mikä ansaitsee paikkansa listalla. Parvisänky taitaa olla meillä monen muunkin suosikki, sillä yllättävän usein lasten leikit levitellään joko ylä- tai alasänkyyn.

Päivityksiä Nooan huoneessa

Postaukset lastenhuoneista selkeästi kiinnostaa, sillä suosituimpien listalle pääsee myöskin teksti, jossa esittelen muutamia päivityksiä Nooan huoneesta. Olimme vihdoin saaneet työtason porailtua seinälle ja yleisilme huoneessa vaihtui muutenkin takaisin mustavalkoisempaan. Vaikka jotkut olivatkin sitä mieltä, ettei huoneessa näy värit ja lelut riittävästi, niin huoneen omistava pieni mies on ollut omaan tilaansa oikein tyytyväinen.

Mikrosementin asennus itse

Olisin kuvitellut, että mikrosementti pääsee vuoden luetuimmaksi postaukseksi, tai vähintään kakkoseksi, mutta mikrosementin asennus itse on listan numero vitonen. Toivottavasti vinkeistä on ollut mahdollisimman monelle hyötyä, olen yrittänyt parhaani mukaan jakaa vastauksiani aiheesta myös yksityisviesteillä. Jos jollain on lattiamateriaali siellä juuri nyt harkinnassa, niin todettakoon, että mitään muuta lattiaa en voisi meille edelleenkään ajatella – Niko taas sanoo, ettei koskaan enää voisi ajatella uudelleen tekevänsä mikrosementtiä näin isolle pinta-alalle.

Sisustus siis näyttäisi kiinnostavan selkeästi eniten, ja hyvänä kakkosena tulee erilaiset reseptit. Mitä ensi vuonna sitten on tiedossa? Heti ensi viikolla aion vihdoin ja viimein kertoa hieman meidän itse tehdyistä liukuovista, myös lastenhuoneisiin on suunnitteilla pieniä lisäyksiä ja tietenkin kotona sisustellaan pienissä määrin aina. Isompia hankintoja tuskin tehdään (ehkä pari valaisinta ja olohuoneen pöytä), mutta ihan tavallista arkea on tulossa hiukkasen verran tätä vuotta enemmän. Kevään koittaessa otan myös tavoitteen kuvata enemmän asukuvia, ja voisin jotain kirjoittaa Minean harrastuksesta, joukkuevoimistelustakin. Ensi vuonna taas tavataan, nyt on aika toivotella teille kaikille mitä ihaninta uutta vuotta ja kiitos kun olette siellä <3

Pihalla

Kyllä sitä ihminen osaa olla hieman hassu, tai ainakin minä kun kyse on itse itselleni asettamista tavoitteista. Koen monet asiat visuaalisesti, joten suunnitellessani jotain minun on tärkeää nähdä inspiraatiokuvia, ja erilaiset tunnelmat näen valmiina valokuvina mielessäni. Esimerkiksi joulua suunnitellessa loin mieleeni ikään kuin valokuvia kattauksesta, ruoasta, kuusesta, lahjoista ja yleisestä tunnelmasta. Yleensä todellisuus on kuitenkin jotain ihan muuta kuin alkuperäinen ajatus. Lasten synttäreille olen usein suunnitellut vähintään kymmenen asiaa ja vain viisi niistä ehdin toteuttaa, jouluaaton kattaukseen olin kerännyt pinterestistä kuvia inspiroimaan, mutta lopulta kattaus jäi toteuttamatta kun kaikilla oli niin kova nälkä. On kiva suunnitella, mutta tuskin koskaan ehdin tai jaksan toteuttaa suunnitelmiani ja niinhän se vain on, tavallinen elämä ei ole suunniteltuja hetkiä ja pinterest-kuvia.

Näiden kuvien kaltaiset kotiotokset harvoin päätyvät tänne blogiin, sillä niiden taustalla ei ole ollut ajatusta postauksesta tai mistään tietystä aiheesta. Nämä kuvat otin kameralla, joka minulla on ollut viikon verran testissä, eikä kuvien laatu ole aivan sitä mitä blogikuviltani yleensä vaadin (laatu tosin kärsii joka tapauksessa aina pimeinä talvikuukausina). Uuden kameran haltuunottaminen kestää oman aikansa, ja olinkin ajatellut etten julkaisisi sillä otettuja kuvia lainkaan täällä, mutta väliäkös tuolla, meillä oli lasten kanssa niin kivaa omassa pihassa, että se jos mikä ansaitsee oman postauksensa. Ehdottomasti parasta tässä talvessa on ollut se, että on vihdoin ihan oikea talvi, lumineen kaikkineen.

Uuden vuoden juhlintaan en ole tällä kertaa valmistautunut ennakkoon vielä mitenkään. Puhelimestani löytyy tasan yksi inspiraatiokuva, kuva tähtisädetikuista, mutta vaikka kuinka rakastankin järjestää ja suunnitella, niin ensi viikonloppu mennään täysin fiiliksellä. Ei koristeita, suursiivouksia, kattauksia, kukkakimppuja eikä mitään muutakaan, mikä ei juuri nyt jaksa inspiroida. Toivon hyviä pulkkamäkikelejä, aikaa syödä kaikessa rauhassa, lautapelejä ystävien kanssa ja pitkälle yöhön jatkuneita keskusteluja, ehkä muutama taivaalle ammuttu rakettikin. Ja vaikka mitään en halunnutkaan etukäteen suunnitella, niin luulen ettei ole uutta vuotta ilman niitä tähtisädetikkuja.

Sopivan maltillinen joulu

Tänä jouluna onnistuttiin siinä, mitä monena jouluna on yritetty. Joulu tuli ilman että ehdin stressata aaton valmisteluista, aatto, joulupäivä ja tapaninpäivä on vietetty rennon rauhallisesti ja lahjojenkin määrä oli aika lailla juuri sopiva. Vanhempani viettivät aaton meillä, ja veljeni tuli perheineen joulupäivänä yhdeksi yöksi kylään. Juuri tällaista joulua kaipasinkin tänä  vuonna – kiireetöntä, stressitöntä rauhoittumista, hyvää syömistä, myöhäisiä aamuja, lautapelejä porukalla ja pulkkamäkeä.

Olin valmistautunut etukäteen paitsi leipomalla valmiiksi pakkaseen, niin myös riittävän räikeän punaisella joulupaidalla ja hapsukorviksilla. Heti kun loma alkoi ja pääsin kotiin, vedin villasukat ja joulupaidan päälle, laitoin jouluradion soimaan ja päätin, että tästä se joulu viimeistään alkaa. Lauantaina haettiin vielä mitä täydellisin kukkakimppu Viherlandiasta ja paketoitiin kerralla kaikki lahjat yömyöhällä. Olin suorastaan hämmästynyt kuinka hyvin floristi sai selityksistäni idean kiinni, taisin nimittäin lähinnä höpöttää jotain barokkimaisesta sekakimpusta, jossa oksia saa sojottaa vähän joka suuntaan. Kimppua odotellessani talo tarjosi vielä kahvit ja pullan, joten yksi hyvin tyytyväinen asiakas lähti joulukimppu matkassaan kotiin.

Sunnuntaina aaton koittaessa kaikki palaset tuntui loksahtaneen paikoilleen, ja vaikka päivä olikin itselleni lähes samanlainen kuin mikä tahansa sunnuntai, niin lapset sai sen tuntumaan erityislaatuiselta. Kumpaakaan tuskin jännitti lahjat, joulupukki tai muukaan juuri ollenkaan, sillä kun pukki tuli, molemmat seisoivat siinä edessä niin rohkeina laulaen harjoittelemaansa laulua. Lahjoja avattiin muutamat samantien ja syömisen jälkeen vasta loput, jotta edes vähän ehdittiin ihmetellä paketeista tulleita tavaroita ennen kuin seuraavia papereita jo revittiin auki.

Minealla oli joululahjatoiveita vain viisi, ja olisin melkein halunnut ostaa niistä jokaisen, mutta päädyimme kuitenkin hankkimaan vain pari. Littlest pet shop -talo ja Hatchimals-muna olivat molemmat jo niin isoja hankintoja, että muutama toive saikin jäädä odottamaan helmikuun synttäreitä. Toisaalta olen kyllä aina ollut sitä mieltä, ettei lahjojen yltäkylläisyys tai puuttuminen jouluna opeta lapselle mitään, paljon ratkaisevampaa on se, millaisessa tavarapaljoudessa lapset elävät ympäri vuoden.

Nyt kun aatto on takanapäin, alan vähitellen kääntää ajatuksia kohti uutta vuotta. Kuusi saa olla sisällä vielä vähän aikaa, ja muut koristeet on enemmänkin talvisia kuin jouluisia, joten nekin jääköön paikoilleen ainakin toistaiseksi. Nikolla on huomenna jo edessä paluu töihin, mutta me lomaillaan lasten kanssa tämä ja ensi viikko. Ihmeempiä suunnitelmia ei olla tehty, vaan aamulla katsotaan ilmojen ja fiiliksen mukaan mikä milloinkin huvittaa. Lomailevat ystävät, viestiä saa siis laitella tähän suuntaan, jos kaipaatte päivälle seuraa!

Miten teillä meni joulu? Säästyittekö stressiltä ja löysittekö joulufiiliksen?

Joulukuusi

Huomasin juuri, että ainakin viimeisten kolmen postaukseni otsikot alkavat sanalla joulu ja sitähän se nyt on – jouluvalmisteluita, jouluruokaa, joululahjoja, joulutoivotuksia ja kaikkea muuta mikä ikinä liittyykään jouluun. Otetaan ilo irti tästä kaikesta nyt kun vielä ehditään, sillä se jos mikä on varmaa että kevät puskee päälle melkein heti kun vuosi on vaihtunut. Jos ei muuten niin mielentilana ainakin.

Meillä koristeltiin eilen kuusta, kun vihdoin saatiin kuusi keskiviikkona ostettua. Olin kuvitellut hakevani korkean ja tuuhean yksilön, mutta loppujen lopuksi kävikin niin, että hankimme liian korkean kuusen, joka ei ollut ollenkaan tuuhea. Se taisi kostautua, että yritimme päästä mahdollisimman helpolla ja ajoimme suoraan lähimmän marketin pihaan valikoimaan kuusta, saatiin vielä lainata kuusimyyjän pakettiautoakin, jolla kuskattiin kuusi kotiin. Aika jees palvelua sanoisin, harmi vaan ettei valinta osunut edes sinnepäin kohdalleen, sillä jouduimme lyhentämään kuusta molemmista päistä, ja lopputulemana jäljelle jäi harvaoksainen kuusi, joka oli vielä aika ylihintainen.

Oli kuusi millainen tahansa, se ei pilannut meikäläisen joulutunnelmaa, sillä lapsethan eivät siitä välitä, onko oksia sata vai kaksi sataa. Se että pääsee koristelemaan ja tietää että aattona sinne kuusen alle saattaa tulla muutama lahjakin, on lapsille tärkein juttu, ja sitä kautta myös meille. Minimalistin silmääni miellyttäisi kuusi pelkillä valoilla, mutta en voisi viedä sitä lapsen riemua, joka kuusen koristelemisesta syntyy. Nooakin yritti samalla laulaa joulupuu on rakennettu ja koko urakan päätteeksi tuo pieni mies oli sitä mieltä, että kuusenpallot toimii ihan yhtä hyvin jalkapalloina kuin koristeinakin.

Siinä se nyt on! Ihan ok siitä lopulta tuli, kun laittoi riittävästi koristeita. On muuten aika fiksua koristella kuusi näin vasta joulun alla, sillä kaikkialla on kuusenkoristeet -50% alella. Meillä loppui pallot kesken, joten kävin clasulla hakemassa parit paperiset viuhkakoristeet, ja hommaa jatkettiin seuraavana aamuna. Laitoin jo itselleni nyt muistiin, että joulun jälkeen voisin käydä vielä kertaalleen hamstraamassa vähän hienompiakin palloja ensi vuotta ajatellen. Ehkä uskaltaisin ostaa muutaman lasisenkin koristeen, koska Nooa on antanut tosi hienosti kuusen olla rauhassa.

Huomiselle meillä ei ole oikeastaan muita pakollisia hommia jäljellä kuin ruokien viimeistely. Vaikka tänään tiedänkin illan venyvän yömyöhään, niin olen ehkä vähän yllättynyt, miten helpolla joulu tänä vuonna on tullut. Kaikki on sujunut loistavalla tiimityöllä, Niko siivosi, mun vanhemmat ovat auttaneet lasten kanssa ja meikäläisen vastuulla on olleet ruokien valmistaminen. Sain tänään vielä sen haaveilemani kranssinkin ulko-oveen, kun äitini päätti tehdä sen samalla kun lapset ulkoilivat. Asiat alkavat siis olemaan aika hyvällä mallilla, ja uskaltaisinpa melkein sanoa, että huomenna tähän aikaan istun jo glögimuki kädessä sohvalla tehden yhtään mitään ja todeten, että joulu on aika ihanaa aikaa.

Joululomalle

Eipä tässä muuta, mutta näillä kuvien nöpönassuilla alkaa huomenna joululoma! Aika lomaisalla fiiliksellä olen jo itsekin mennyt tämän viikon, ja jo nyt tuntuu siltä, että loma olisi alkanut meikäläiselläkin. Todellisuus tulee tosin olemaan se, että olen työhommissa vielä lauantainakin, mutta on eri asia tehdä töitä työpaikalla kuin kotona samalla kun voi ottaa vähän rennommin.

Joulun osalta valmistelut ei ole oikein edenneet mihinkään, mutta vanhempani tulevat huomenna pelastamaan tilanteen ja ottavat seuraavan kahden päivän ajan lasten viihdyttämisen vastuulleen. On aika luksusta saada kokkailla, leipoa ja siivota ilman että kukaan häiritsee. Näin valmistelut etenevätkin tehokkaammin, ja jää taas enemmän aikaa muuhunkin. Taitaa kuulkaas olla aika laittaa pari joululaulua soimaan, kääriä hihat ja alkaa hommiin!

Joululoman bucket list

Huomaan odottavani perjantaina alkavaa joululomaa melko innokkaana, sillä toistelen jatkuvasti samaa ”sitten välipäivinä” fraasia, kun ystävien tai lasten kanssa suunnitellan jotain kivaa. Melkein kuin elämä alkaisi välipäivistä ja loppuisi uuteen vuoteen, vaikka minulla ja lapsilla jatkuu loma viikon vielä sen jälkeenkin. Pian löydän itseni tilanteesta, jossa olen kasannut välipäiville niin paljon tekemistä, että ainut keino selvitä kaikesta on laatia tarkka excel-taulukko – eikä se tietenkään ole tulevan lomamme tarkoitus ollenkaan. Suunnitelmana on ottaa rennosti, löytää aikaa tylsistymiseen, pelailla lasten kanssa uusia pelejä ja tehdä pihalle lumiukkoja. Pelastaakseni itseni liialliselta ohjelmalta tein joululoman rennon bucket listin muistuttamaan siitä, että nyt on aika laiskotella ja keskittyä hyvään mieleen.

  • Pelatkaa vähintään kolmea eri lautapeliä yhdessä lasten kanssa. Minea on juuri nyt parhaassa lautapeli-iässä ja joku uusi peli saattaa tulla myös joululahjaksi. Tämän hetken ykkössuosikki on Leikkien-lelujen hahmottamispeli Match Madness (saatu yhteistyössä), jota tyttö pelaisi iltaisin non-stoppina.
  • Tehkää lumiukko tai lumilyhtyjä, miksei vaikka molempia jos vain lunta riittää. En muista milloin viimeksi olisin pyöritellyt lumipalloista perinteisen lumilyhdyn, joten eiköhän tänä vuonna ole sen aika. Homma on siitä erityisen kivaa, että siihen voi osallistua perheen pienemmätkin.

  • Käykää elokuvissa. Minean joulukalenterista paljastuu perjantaina liput Heinähattu ja vilttitossu -elokuvaan, joten saattaapa olla että loma aloitetaan sillä. Toinen varteenotettava elokuva olisi Tuntematon sotilas kaksin Nikon kanssa.
  • Herkuttele. Jouluna saa syödä mitä huvittaa, sillä uuden vuoden jälkeen kaipaa kuitenkin keventämistä ja perinteistä ”otan itseäni niskasta kiinni onnistumatta siinä lopulta kuitenkaan” -ajattelua.

  • Neulo, lue kirjaa ja katso Netflixiä. Lomalla on iltaisin aikaa tehdä omia suosikkijuttuja, kun nukkumaanmenoajalla ei ole niin väliä. Aion viimeistellä keskeneräisen pipoprojektini, aloittaa viime viikolla lainaamani kirjan ja katsoa vähintäänkin The Crown -sarjan kakkoskauden.
  • Kutsu ystäviä kylään. Työpäivinä ei tule nähtyä moniakaan ystäviä, sillä kaikilla on omat kiireensä ja menonsa. Myös ystävät pidemmän matkan takaa on lomalla helpompi kutsua yökylään, kun kerrankin on aikaa panostaa eikä maanantain työpäivä paina sunnuntaina mielessä.

Löytyisikö teidän listasta yhtään samoja asioita tai mitä ehdottomasti lisäisitte omaanne? Minä aion kaivella tämän viimeistään tapaninpäivän jälkeen esille ellen muuten ole muistanut keskittyä olennaisimpaan eli siihen rentoiluun ja yhdessäoloon. Paljon glögiä, joulusuklaita, hyvää musiikkia ja ruokaa ja ystävät, siinäpä se onnistuneen loman resepti taitaa olla.

Asiat järjestyy

Joulufiilis taisi juuri hiipiä tähänkin osoitteeseen. Kävin tänään laulamassa kauneimpia joululauluja ja sieltä autolle kävellessäni huomasin jo suuntaavani ajatuksia enemmän aattoon kuin siihen, mitä haluaisin vielä ehtiä ensi viikolla tekemään. Päätin lisätä spotifyihin oman joulubiisien listani, jota voin fiilistellä heti huomisesta eteenpäin, ehkä vähän jopa hyräillä mukana. Samalla reissulla istahdimme ystävän kanssa kaikessa rauhassa alas, söimme Green eggissä superhyvän illallisen ja kuin itsestään joulun menukin selkiintyi ajatuksissani. Siihen varmaan tarvittiin vain hetki omaa aikaa ilman että kukaan keskeyttää tai tarvitsisi itse olla laittamassa tarjottavia pöytään.

Vaikka nyt on todellinen voittajafiilis, ei viikonloppu ollut ihan ongelmaton. Yksi rikkoutunut maljakko, palanut sormenpää, rikkinäinen himmeli ja pahimpana kaikesta, oksentava lapsi. Olin jo ihan varma, että meille rantautui kuukauden sisään toinen oksennustauti, mutta optimistina elättelen toivoa, että kyse oli jostain muusta – ja jos ei ollut, niin päästäänpähän ainakin helpolla joulun kanssa, kun kenellekään ei maistu ruoka. 

Lauantaina käytiin lasten kanssa testaamassa Jyväskylän Leo’s leikkimaa (onko nimi kenenkään muun mielestä ihan hölmö?), ja pakko kyllä sanoa, että toimii! Valinnanvaraa on kaikenikäisille, vanhemmille on paljon istuskelupaikkoja ympäri leikkipaikkaa, ravintolan anti on ihan ok ja teema on hauska niin lasten kuin aikuistenkin mielestä. Vaikka paikka on iso, on erilliset leikkialueet rajattu fiksusti niin ettei lapsi pääse ihan heti livahtamaan karkuun vanhemman katsoessa muualle. Muutama tramppa oli epäkunnossa, ja onhan se 16 euron maksu aika suolainen hinta parin tunnin leikkimisestä, mutta kyllä meikäläinen voisi vielä välipäivinä suunnata lasten kanssa uudelleen Leon leikkimaahan. Kausikorttikin olisi jouluun asti tarjouksessa puoleen hintaan, mutta ihan niin vakkariksi ei ajateltu alkaa. Riittää että huonolla säällä on jotain extrakivaa tekemistä aina silloin tällöin.

Miten teillä on jouluhommat edenneet? Joko on kaikki valmista ja ensi viikko aikaa rauhoittumiselle vai menettekö samalla kaavalla meikäläisen kanssa eli ajatuksella ”ehtiihän tässä”? 

Jouluinspiraatio hukassa

Kun ymmärsin jouluun todella olevan reilu viikon verran aikaa, ja varsinkin sen ettei meillä ole enää yhtäkään perheviikonloppua edessä ennen aattoa, alkoi tuntua siltä, että tämä joulu oli nyt sitten tässä. Ei tullut viikkojen mittaista joulufiilistelyä, hyvissä ajoin aloitettua leipomisurakkaa tai sen enempää tunnelmallista joulukotiakaan. Ei tullut edes joulukortteja lähetettyä tänä vuonna eikä vähitellen hankittuja, vain tarpeeseen ostettuja joululahjoja.

Mitä sitten saimme? Viimeisen viikon (ehkä jopa päivän) lahjapaniikin, yöaikaan väsätyt joululaatikot, viime tipassa haetun kuusen ja kaupan päälle pienen lomaflunssan, joka uhkaavasti meinaa Nooalla kehkeytyä vielä pahemmaksikin. En tiedä, kasasinko tälle joululle liikaa odotuksia ja etenkin tälle joulunodotukselle, koska viime vuosi meni niin huomaamatta ja ihan liian nopeasti ohi. Olin ajatellut, että tänä vuonna on aikaa ja luulin osaavani organisoida niin hyvin, ettei viime hetkillä tarvitsisi muuta kuin nauttia. Aikaahan tässä vieläkin on vähän jäljellä, mutta töissä suorittaminen minuuttiaikataululla ja iltapäivät, jolloin ei jaksaisi enää tehdä mitään, ovat vieneet kaiken inspiraation. Yksinkertaisesti en ole jaksanut ja ehtinyt ideoida mitään, puhumattakaan toteuttamisesta.

Tehtävälistalleni viikonlopuksi olen kasannut ainakin kahden laatikon valmistamisen pakkaseen, taatelikakun leipomisen, yhen himmelin loppuun tekemisen, viimeisten pipareiden koristelun sekä kuusenkoristeiden askartelun ja ostamisen. Tähän lisäksi on yksi Leon leikkimaan reissu ja kauneimmat joululaulut -tapahtuma. Muuten paketti voisi pysyä kasassa, mutta ratkaistavana on vielä se, miten yhtään mikään näistä onnistuu yhden 3-vuotisuhmaa potevan säätäjämiehen kanssa. Olen nimittäin ihan tosissani alkanut epäillä, että joku on vaihtanut hymyilevän, edes joskus tottelevan ja pusuja jakavan poikani johonkin pahimpaan mahdolliseen kiukuttelijaan. Sanokaa, että tämäkin vielä joskus on ohi?

Vaikka siltä saattaa juuri nyt kuulostaa, niin en ole vaipumassa epätoivoon, ehkä ennemminkin luovutan kaikkien tavoitteiden suhteen, yritän parhaani ja katson miten lopulta käy. Jos ei ole tavoitteita ollenkaan, on pienikin aikaansaannos kotiin päin. Sekin on jo plussaa, jos huomenna saisin illalla avattua jouluradion ja glögipurkin. Joulusuklaista ei onneksi tarvitse kantaa huolta, sillä näiden viime päivien perusteella ne on kaikki ostamani kolme pakettia jo syöty viikonlopun aikana – kuinka sitä muutenkaan näistä hommista selviäisi!

Blogitodellisuus on tarua ihmeellisempää

Vaikka itsekin kirjoitan blogia, huomaan välillä sortuvani yleisimpään blogiharhaan eli ajatukseen siitä, että muiden elämä olisi jollain tapaa kauniimpaa ja helpompaa kuin omani. Kuvissa näkee iloisia ihmisiä, jotka heräävät meikattuina ja hiukset kiharrettuina ja joiden sävy sävyyn paketoidut joulupaketit odottavat täydellisen kuusen juurella jo hyvissä ajoin ennen joulua. Ystävien kanssa halaillaan auringonlaskussa ja kuohuvaa kippistellään mitä täydellisimmissä maisemissa ja kauneimpien kattausten ympärillä. Päivittäin tällaisia kuvia katsellessaan voi joskus tuntua vaikealta muistaa, että todellisuus ei useinkaan ole ihan niin ruusuilla kävelemistä kuin blogit ja instagram antavat ymmärtää.

On oikeastaan kolme asiaa, jotka ovat tärkeimmässä asemassa blogi- ja instagramkuvia tehdessä. Aika, omistautuminen ja kuvanmuokkaus. Yhtäkin täydellistä kuvaa varten voidaan käyttää tolkuton määrä aikaa sen valmisteluun. Ensin suunnitellaan, sitten kasataan rekvisiittaa, valmistellaan paikka tai itsemme ja lopulta otetaan useampi otos, jotta joukosta löytyy yksi onnistunut. Kaikki eivät toimi samalla tavalla, mutta yleensä mitä ammattimaisempi bloggaaja on, sitä enemmän kuviin panostetaan. Instagramissa näkyvä huoleton sisustuskuva tai muotibloggaajan kepeä sunnuntaikävely kaupungilla harvoin on ihan niin huoleton tai kepeä kuin miltä kuvan tunnelma vaikuttaa. Bloggaajat sopivat treffejä asukuvien kuvaamiseen, vaihtavat välillä jopa asua ja lokaatiota ja jatkavat kuvaamista, sisustusblogin kuvia varten taas siivotaan ympäristöä, ostetaan kukkia ja joskus jopa asetellaan huonekaluja uusiin paikkoihin, jotta kuva olisi harmonisempi. Lasten aiheuttama kaaos tai naamaan aamulla noussut näppylä eivät kumpikaan näy lopullisessa blogikuvassa, vaan kuvavirran täyttää aikakauslehtien tasoiset otokset.

Omistautuminen puolestaan näkyy usein sisällön ammattimaisuudessa. Harva ammattilainen kuvaa instagramiin lähes pelkästään vanhentuneen kännykän kameralla kuten itse teen, tai laittaa netflixin katselemisen blogin päivittämisen edelle. Jos haluaa menestyä, on sitouduttava ja tuotettava säännöllisesti laadukasta sisältöä, sillä sitä lukijat sinulta odottaa. Nykyään blogeja on niin paljon, ettei kenenkään menestys synny vahingossa, vaan useimmiten taustalla on suunnitelmallisuutta ja panostamista.

Viime kädessä kaiken pelastaa kuvanmuokkaus. Instagramissa tai blogeissa tuskin enää nykyään näkee yhtäkään muokkaamatonta kuvaa ammattimaisemmilla sisällöntuottajilla. Varsinkin nyt pimeän aikaan ja nimenomaan Suomessa on äärettömän hankalaa saada täydellisiä kuvia ellei omista tuhansien eurojen kamerakalustoa. Kuviin täytyy jälkikäteen vähintäänkin lisätä valoa ja kontrastia, ehkäpä myös fixailla kohinan määrää. Jotkut suosivat vsco-filttereitä, koska niillä on helppo saada kuvaan tunnelmaa ja kiinnostavuutta, vaikka kuvanmuokkaustaidot ei olisikaan kovin hyvät noin muuten. Itse olen useaan kertaan todennut senkin, että jopa todella sotkuisen kodin saa näyttämään kutakuinkin hyvältä, kun kuvan sävyt on aavistuksen viileään taittavat ja kirkkautta on lisätty riittävästi. Sama pätee mihin tahansa kuvaan yleensäkin, sillä kovin tylsätkin asiat saa näyttämään mielenkiintoisilta ja kauniilta kun kuvakulma, rajaus ja muokkaus on tehty taitavasti. Usein tämä juuri onkin se suurin ero niin sanottujen blogikuvien ja tavallisten kotiräpsyjen välillä – bloggaajan silmä on tottunut tuottamaan tietynlaista tyyliä, ja hieman järjestelemällä ja muokkaamalla lähes mistä tahansa kodista, asusta, ruoasta tai maisemasta saa upealta vaikuttavan kokonaisuuden.

Mihin sitten itse sijoitun tässä koko ajan ammattimaisemmassa blogimaailmassa? Luulen, että kultainen keskitie on omalla kohdallani avain onneen, sillä panostan kyllä blogiini, mutta arvostan myös omaa ja perheen aikaa. Joskus valokuvaan fiiliksellä kotiamme juuri sellaisenaan, joskus innostun ”stailaamaan” pidemmänkin aikaa ennen kuvan ottamista. Tärkeintä tietenkin tässäkin asiassa on oman tyylin löytäminen, ja valitettavasti pitkä ja pimeä syksy aiheuttaa lisätyötä kuvien osalta. Olisi mielenkiintoista kuulla teidän ajatuksia aiheesta? Kuinka ajattelette blogi- ja instagramkuvien syntyvän, tai jos itse olet someaktiivi, niin millaista on oma panostuksesi?

Viikonlopulta

Enää kaksi viikkoa jouluaattoon, tuntuuko teistä siltä? Monet varmaan potevat parhaimmillaankin alkavaa joulustressiä ja ihmettelevät, kuinka ehtiä tehdä kaikki mitä pitää saada tehtyä? Mutta eihän joulu, niin kuin mikään muukaan tässä elämässä, ole suoritus, joka on aloitettava ja saatava valmiiksi tiettyyn päivään mennessä. Enemmänkin se on mielentila, joka syntyy niistä kaikista mieluisista pienistä joulunvalmisteluista ja lopulta aaton rauhoittumisesta. Vaikka tekemistä on paljon, niin itse olen päättänyt olla voivottelemasta kiirettä läheisilleni ja teen vain ne asiat, jotka itsestä tuntuu hyvältä ja mielekkäältä. Lahjoja ostan vain antamisen ilosta, ruokia valmistelen mielessäni aaton herkkupöytä ja kotia laitan joululauluja kuunnellen, konvehteja maistellen ja glögiä lämmittäen. Kirjoitan kalenteriin ylös kauneimmat joululaulut oikean päivän kohdalle ja päätän, että siitä alkaa meidän perheen joulurauha, jolloin kiire on viimeistään unohdettu.

Aina asiat ei mene niin kuin on suunnitellut, tuskin tälläkään kertaa, mutta suunnitelma on hyvä olla olemassa. Tänä viikonloppuna emme saaneet joulun valmisteluja etenemään oikeastaan ollenkaan, koska reissasimme Tampereella ja tänään palauduimme kotona siivoillen ja laiskotellen. Ensi viikonlopun Niko on poissa, joten saa nähdä miten saan itsekseni mitään tehtyä silloinkaan – Nooalla kun tuntuu olevan täysin uusi vaihde päällä kaikenlaisen säätämisen ja riehumisen suhteen. Työkaverini kertoi, että hänen äitillään oli tapana sanoa, ettei vanhempi tiedä lapsen kasvattamisesta mitään ellei ole saanut poikaa. Jotenkin kummasti olen alkanut viime aikoina ymmärtämään mitä hän tarkoitti niin sanoessaan.. Ihanaa uutta viikkoa itse kullekin!

Kuinka paljon mietit sitä, mitä muut sinusta ajattelevat?

Kaikkihan sitä jossain määrin varmasti ajattelee, mutta kuinka paljon muiden mielipiteet vaikuttavat valintoihisi ja tekemisiisi? Jätätkö joskus jotain tekemättä siksi, ettet kehtaa tai jääkö jokin mieluinen vaate kauppaan, koska epäilet ihmisten kummastelevan valintaasi? Tiedätte varmaan myös sen tunteen, kun huomaat erottuvasi joukosta joko hyvässä tai pahassa – pyritkö silloin piiloutumaan muilta vai tuletko entistä rohkeammin esille?

Blogini oli suljettuna viimeiset kolme päivää, ja tänä aikana mielessäni pyörähti ajatus, josko jättäisikin koko blogin sille tielleen. Olen viime aikoina vähän tuskissani yrittänyt tasapainoilla eri aihepiirien välillä, sillä en oikein osaa sijoittaa itseäni mihinkään blogikategoriaan – paitsi siihen perinteisen tylsään lifestyle-porukkaan, joka tarkoittaa juurikin sitä, että kirjoitat vähän siitä sun tästä. Toisaalta tiedän, että tämä jokavuotinen kriisi tulee yleensä tähän samaan vuodenaikaan, eli silloin kun töiden jälkeen on jo ihan liian pimeä kuvata yhtään mitään, ja viikonloput mielellään käyttäisi perheen yhteiseen tekemiseen valokuvaamisen sijasta. Postausaiheita kyllä olisi, mutta kuvat puuttuu.

Vaikka ajatus blogin hautaamisesta kävikin tässä epätoivon hetkessä pikaisesti mielessä, ymmärsin kuitenkin että en olisi valmis luopumaan rakkaasta harrastuksestani. Olen blogiurani aikana saanut useampaankin otteeseen perustella bloggaamista, sitä kuinka paljon se voi viedä vapaa-aikaani ja myöskin sitä, miksi olen valinnut esitellä perhettäni ja kotiani kaikelle maailmalle, täysin tuntemattomille ihmisille. Työni kautta saan osakseni ihmettelyä, vielä silloin kun olin aktiivinen snäppääjä pystyin joidenkin ilmeistä suoraan lukea heidän mielipiteensä siitä, että aikuinen nainen snäppää melko avoimesti elämästään. Toisinaan sama piiloarvostelu jatkuu nykyäänkin, koskien vain muita kanavia, ja ymmärrän kyllä senkin, että monet ihmiset ajattelevat koristetyynyistä ja syksyn sävyistä bloggaamisen olevan pinnallista, epäaitoa ja itsensä korostamista. Tietyllä tapaahan bloggaaminen on aina itsensä korostamista, jos asian haluaa siltä kantilta nähdä. Onhan se vähän absurdia ajatella, että tuntematonta ihmistä voisi kiinnostaa juuri sinun ajatuksesi, vaatteesi, kotisi tai elämäsi ylipäänsä, sillä tuskin kukaan meistä niin kovin erikoinen on?

Sitten kuitenkin olen tehnyt tietoisen päätöksen olla välittämättä siitä, millaisena joku minulle tuntemattomampi ihminen haluaa minut blogini kautta nähdä. Olen myöskin jo aikaa sitten päättänyt, etten välitä niistä työkavereiden huvittuneista katseista, kun yhteisessä tilaisuudessa päivitän instagramia, olen nimittäin aina ollut muutenkin aavistuksen avoimempi, suoraviivaisempi ja rönsyilevämpi kuin minun ehkä odotetaan olevan. Ja vaikka arvostelu ei koskaan tunnukaan hyvältä, niin on myös jossain vaiheessa elämää pystyttävä toteamaan, ettei kaikkia voi miellyttää kuitenkaan, joten miksi ei panostaisi niihin asioihin, joista todella nauttii – olivat ne muiden mielestä kuinka hölmöjä tahansa.

Ehkä se, mitä tässä nyt yritän sanoa, on että haluan jatkossa panostaa blogiini entistäkin enemmän. Päivittää useammin, löytää arjesta aikaa kirjoittamiselle, suunnitella kuvaamiset ja kirjoittaa ylös ideat. Niin kauan kun se ei ketään loukkaa, aion edelleen olla aavistuksen hölmö oma itseni instagramin stooreissa, puhua siitä mistä huvittaa vaikka se olisi kuinka höttöä ja merkityksetöntä. En missään nimessä ole muiden arvostelusta vapaa, mutta en anna sen päättää puolestani, mitä saan tai en saa elämässäni tehdä.

Tehdäänkö kaikki itsellemme pieni palvelus tänä viikonloppuna? Päätetään tehdä jotakin sellaista, mikä on aiemmin jäänyt tekemättä siksi ettemme ole kehdanneet tai uskaltaneet muiden mielipiteiden vuoksi. Ihan vasta ymmärsin, että minulle itselleni sisustaminen on eniten sellainen asia, jota teen itseäni ja perhettäni varten välittämättä yleisestä mielipiteestä. Kunpa samaa itsenäisyyttä saisi sovellettua enemmän muillakin elämän osa-alueilla. Ehkä se on asia, jota tulee vähitellen opetella ja johon on tietoisesti pyrittävä?

Piparihommia

Minea toivoi tänä vuonna joulukalenteriksi Littlest Pet Shop -kalenteria, mutta tietenkään valmista ei ollut kaupoissa ollenkaan saatavilla. Ajattelin, että ehkä olisi loppujen lopuksi järkevämpää tehdä kokonaan oma kalenteri kuin tyytyä johonkin kakkosvaihtoehtoon ja maksaa monta kymppiä siitä. Vähänpä ymmärsin, sillä itse tehdystä kalenterista tuli lopulta huomattavasti kalliimpi ja se vaiva, ei ollut ihan pikkuhomma keksiä kaikkiin kahteenkymmeneenneljään pussiin jotain kivaa sisältöä!

Tänään joulukalenterista löytyi tekemistä, piparien leipomista. Aamulla lähdimme kauppaan valitsemaan muotteja, karkkeja ja strösseleitä ja illalla meidän keittiössä olikin kolme innokasta leipojaa. Strösselilumihiutaleita lenteli pitkin lattioita ja karkkia meni enemmän suuhun kuin pipareihin, taikinasta puhumattakaan. Nooalle sai pariin kertaan sanoa, ettei enää laittaisi enempää sokerikuorrutetta ja tytöt ei olisi malttaneet lopettaa koristelemista. Lopputuloksena saatiin kuitenkin aikaan ihan melkoisen upeita pipareita, ja koristeluhommia päästään jatkamaan vielä huomennakin.

Nooankin piparit onnistui aika upesti vai mitä sanotte! Samalla tehtiin myös pino pillillä reiitettyjä pipareita kuusen koristelua varten, vaikka vähän kyllä epäilen ettei ne enää siinä vaiheessa ole tallessa kun kuusta kannetaan sisään. Milloinhan sen aika muuten olisi? Ehkä viikkoa ennen joulua? Niin tai näin, huomenna olisi ehkä aika askarrella muutama muukin koriste kuusta varten. Löytyykö teiltä hyviä ideoita?

Joulu muutaman vuoden takaa

Mikäli elämä menisi niin kuin suunniteltu, olisin tällä viikolla aloittanut laskeutumisen kohti joulua. Olisin askarrellut, suunnitellut, kirjoittanut ylös, leiponut, koristellut, kuunnellut, tunnelmoinut ja vaikka mitä. Olisin nyt postannut meidän joulukranssista ja tänään olisin hakenut kaappiin useamman purkin mustikkaglögiä valmiiksi jemmaan odottamaan viikonloppua ja tulevia iltoja, jolloin istun uudella nojatuolilla hörppien kuumaa glögiä lempimukistani. Olisin jopa käynyt viikonloppuna hakemassa lasten kanssa tonttulakit ja ainiin piparkakkutalo, pitäisiköhän siihenkin alkaa googlettamaan inspiraatiota! Joulu on ihmisen parasta aikaa, niin sen täytyy olla.

Paitsi että nyt postaankin vanhoja jouluisia kuvia kahden ja kolmen vuoden takaa. Ei ole glögiä (ja pelkään että kohta mustikkaglögi on kaupoista jo loppu!), ei ole sitä kranssiakaan vielä ja varsinkaan joulukalenteria ei ole Minealle, vaikka sellaisen lupasin askarrella. Pihakukat odottaa pystyyn kuolleina kodinhoitohuoneen altaassa ja jouluvalotkin on unohtuneet ostaa. Kotona ei tunnu yhtään jouluiselta, vaikka mieli on sitä joka päivä enemmän ja enemmän. Ensi viikon itsenäisyyspäivä tulee olemaan todellinen vedenjakaja, eikä sen jälkeen minua pidättele enää mikään. Tänään vain heräsin huomaamaan, että viime viikon neljän päivän mittainen sairastelu on ruuhkauttanut kaiken töissä niin, että nyt kaikki aika on mennyt sen purkamiseen. Onneksi helpotusta on tiedossa kunhan tästä selviän, ja kovin kaukana ei ole joululomakaan, jolloin aion olla todellakin lomalla.

Usein vanhoja kuvia katsellessa ihmettelen näin jälkeenpäin, olenko todella ollut noin idearikas ja aikaansaava. Eksyin selailemaan hyvin vanhoja joulukuvia ajalta, jolloin väkersin ihan kaiken joulukoristeista lähtien itse. Olin varmaan jo kuukautta etukäteen kirjoittanut menun ylös, leiponut pakkaseen kakkuja ja saaristolaisleipää ja pitänyt Minealle ainakin parit leipomisiltamat kavereiden kanssa. Ja jos totta puhutaan, niin valitsisin tuon vaihtoehdon tähänkin päivään, mutta tänä vuonna on vain hyväksyttävä, että oma rima on asetettava alemmas, jos mitään rimaa on olemassakaan. Tärkeintä on kuitenkin se, että lapset saavat kokea joulun kaikilla mahdollisilla tavoilla, ehdimme istua yhdessä alas ilman kiireen tunnetta ja aattona on tarjolla paljon hyvää ruokaa ja tunnelma on rento. Ehkä siihen voisi vielä lisätä välipäivien ystävien ja sukulaisten näkemisen sekä suklaan, sillä ei ole joulua ilman suklaata!

Kuinka tehdä himmeli?

Muutama viikko sitten meillä istuttiin iltaa kahdeksan naapurin rouvan kanssa, istuimme olohuoneen matolla, pätkimme pillejä ja pujottelimme pilleihin lankoja yhä uudelleen ja uudelleen. Tavoitteenamme oli saada jokaiselle illan aikana askarreltua himmeli, osa teki oljista, osa mustista askartelupilleistä ja jotkut meistä ensin aloittivat oljilla, mutta siirtyivät pian helpommin käsiteltäviin pilleihin. Vaikka illan päätteeksi ei kovin montaa valmista himmeliä saatukaan, niin jo muutaman timantin tai kuution tehtyään kaikilla tuntui olevan homma hallussa – uskallan siis jopa väittää, että himmelin teko onnistuu melkeinpä keneltä tahansa.

Kokosin yksinkertaiset kuvalliset ohjeet, joihin olen vaihe vaiheelta kirjoittanut toimintaohjeen. Vielä ehtii askarrella parit himmelit jouluksi, joten eiköhän aloiteta!

Tarvitset sakset, pussillisen ohuita askartelupillejä, lankaa (esim. karhunlankaa), mittanauhan ja rautalankaa. Aloita leikkaamalla rautalangasta pätkä, jonka pään taivutat pieneksi litteäksi silmukaksi. Leikkaa langasta noin 1,5m pätkä, pujota se silmukkaan ja solmi hyvin. Pätki pilleistä neljä 5cm pätkää ja kahdeksan 3cm pätkää. Mitä tarkemmin pätkät ovat saman mittaisia, sitä suorempia timanteista tulee.

Pujota kaksi pidempää ja yksi lyhyt pilli lankaan metallilangasta tehdyn ”neulan” avulla. Solmi langanpäät parilla solmulla, näin pillit muodostavat kolmion. Pujota edelleen neulan läpi kaksi lyhyttä pillinpätkää ja kiepauta ne pienemmäksi kolmioksi isomman kolmion alapuolelle. Lankaa ei tarvitse tässä vaiheessa välttämättä solmia, vaan riittää kun langan pyöräyttää pari kertaa toisen kolmion ympäri.

Pujota edelleen kaksi lyhyttä pätkää neulan läpi, muodosta jälleen uusi kolmio kiepauttamalla lanka paristi edellisen kolmion taitteesta. Toista sama vielä kerran, jolloin sinulle on muodostunut yksi isompi ja kolme pienempää kolmiota. Seuraavaksi pujota kaksi pidempää pätkää neulan läpi ja tee niistä jälleen uusi kolmio. Viimeisenä pujota jäljelle jäänyt lyhyt pillinpätkä, ja solmi langanpäät muutamalla solmulla. Näin sinulle alkaa muodostua kolmiulotteinen kuvio. Pujota vielä lanka neulan avulla läpi pidemmän pillin, jotta saat tuotua langan timantin kärkeen. Nyt saat timantin kärkipalat yhdistettyä tekemällä kärkien läpi muutaman solmun.

Kun olet saanut ensimmäisen timanttisi tehtyä, voit jatkaa tehden kaikki timantit ja kuutiot samalla tekniikalla. Timantteihin tarvitset aina kahden mittaisia pillinpätkiä, kuutioihin kaikki pätkät tulee saman mittaisina. Yläkuvasta näet senttimetreissä, minkä mittaisia pillinpätkiä olen itse käyttänyt kuhunkin timanttiin ja kuutioon. Ne, joiden vieressä ei lue mittoja, ovat samoilla mitoilla kuin jo kuvaan merkityt mitat. Huomaa myös viisi 2cm pätkää, jotka olen lisännyt ennen osien yhdistämistä toisiinsa!

Ei niin kovin onnistunut viikko

Tästä viikonlopusta oli tarkoitus tulla ihan toisenlainen kuin millaiseksi se lopulta sitten osoittautui. Ja kukapa sitä koskaan olisikaan ennakkoon suunnitellut tulevansa kipeäksi ja makaavansa kokonaista päivää sängyssä. Lauantaina piti olla pikkujouluissa, sunnuntaina olin ajatellut istuttaa pihalle ruukkuihin kukat ja vihdoin saada valmiiksi kranssin, jota olen suunnitellut viimeiset kaksi viikkoa.

Loppujen lopuksi en saanut oikeastaan mitään tehtyä – tai sain kyllä noin kymmenen koneellista pyykkiä pestyä, mutta kaikki suunnittelemani jäi tekemättä. Lasten hoidosta oli saman päivän aikana tarttunut noin kymmenelle oksennustauti, Nooa mukaanlukien, ja lauantaihin mennessä olimme koko perhe sairastuneet, myöskin Pablo. Lohduttavin asia koko hommassa oli se, että useimmiten vatsataudit ovat nopeasti ohi, vaikka itse olin kylläkin vielä kuumeessa yhden päivän kaiken muun päälle. Ehkä se on vain ajateltava niin että vatsatauti tulee lapsiperheeseen joka tapauksessa kerran vuodessa (jos lapset ovat hoidossa), joten onneksi ennemmin nyt kuin jouluna. Kahden päivän lähes totaalinen syömättömyys voisi omalla kohdallani myös toimia aika hyvänä lähtötilanteena herkuttelun vähentämiseksi, mutta saapa nähdä katoaako itsekuri samaa rataa kuin ruokahalu palaa.

Onhan teidän viikonloppu ollut onnistuneempi? Avasin tänään kalenterin ensi viikon ohjelmaa katsoakseni ja huomasin, että jouluun on enää aikaa todella vähän. Lupasin itselleni alkaa rauhoittumaan joulun fiilistelyyn hyvissä ajoin tänä vuonna, mutta viikonloput tuntuvat käyvän aika vähiin. Ehkä perjantaina voisi jo leipoakin jotain jouluista tai suunnitella aaton menun ja kattauksen. Millaisia jouluun valmistautumisen perinteitä teillä on, jos vaikka niistä saisi itsekin jotain vinkkiä.

Kaikesta huolimatta

Kävin keskiviikkona kuuntelemassa luentoa, jonka aiheena oli positiivisuus, ihmisen hyviin ominaisuuksiin keskittyminen, ratkaisujen löytäminen ja tavoitteiden asettaminen. Meitä pyydettiin nimeämään viisi omaa vahvuuttamme, mikä voi kuulostaa melko yksinkertaiselta asialta tehdä, mutta osoittautuikin lopulta yllättävän vaikeaksi. Sadan ominaisuuden listalta saimme ensin ympyröidä kaikki itseemme sopivat ominaisuudet, ja huomasin siinä miettiväni, kuinka erilaisia painoarvoja mielessäni annoin erilaisille luonteenpiirteille. Ympyröin esimerkiksi piirteet järjestelmällinen ja vahva, mutta kumpaakaan en halunnut listata viiden vahvuuteni joukkoon, koska tuntui ikään kuin siltä, että omien vahvuuksien tulisi olla jotain hyödyllisempää tai yleisesti ihailtavampaa. On paljon kivempi olla empaattinen kuin innostuva tai auttavainen ennemmin kuin idearikas. Jonkun toisen mielestä taas herkkä oli jotain sellaista, josta tulisi pyrkiä eroon ja pohdiskeleva kertoi liiallisesta introverttiydestä. Onko meidän liian vaikea arvostaa hyviä piirteitä itsessämme vai onko meidät opetettu olemaan ylpistymättä, jos joskus olisikin aihetta korostaa itseämme?

Omista ystävistäni löytyy niin optimisteja kuin elämän realistejakin, mutta kaikille yhteistä on se, että lopulta asioista ollaan kiitollisia ja jokainen uskoo tulevaisuuden kantavan eteenpäin. Luennolla painotettiin sitä, kuinka omissa ongelmissa vellominen ei vie ketään eteenpäin, ja pelkkien epäkohtien listaamisen sijaan tulisi koittaa nähdä ratkaisuja ongelmiin. Negatiivisia tunteita ei saa piilottaa, mutta kaikki varmaan tietää sen ihmistyypin, joka on sitä mieltä että aina kaikki huono tapahtuu vain hänelle. Väittäisin, että Suomen kaltaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa epäonnen määrä on lähes jokaisella vakio, toiset vain korostavat enemmän hyviä kuin huonoja asioita. Toki on myös totta, että me kaikki tarvitsemme positiivista ajattelua ja kannustusta ympärillemme voidaksemme hyvin, ja vasta sitten kun itse voimme aidosti hyvin, on meidän mahdollista levittää sitä myös muihin. Pessimistiset ihmiset ovat usein kovin raskaita seuralaisia, mutta toisaalta juuri he tarvitsevat hyvän mielen ystäviä tartuttamaan positiivisen ajattelun myös itseensä.

Se, mitä itselleni luennosta jäi käteen, oli oivallus siitä kuinka suuri vaikutus omalla asenteellani ja suhtautumisellani on ympärilläni oleviin ihmisiin. Jo kuudessa sekunnissa alkaa keskustelukumppaneiden sydämen lyönnit tasoittua samaan tahtiin, meidän fyysinenkin keho siis mukautuu siihen tunnelmaan, jonka kulloinkin kohtaamme. Kaikilla on huonoja päiviä, toisilla koettelemukset sattuvat kaikki kasautumaan yhteen elämänvaiheeseen ja se mikä itseltä meinaa liian usein unohtua, kaikilla meillä ei ole samanlaisia eväitä käsitellä elämän kolhuja. Kaikilla meillä on omat heikkoutemme, toiset ovat vain paremmin oppineet piilottamaan ne ja toiset suhtautuvat avoimemmin ihan kaikkeen mitä eteen tuleekaan. Oli meillä helppoa tai vaikeaa, yritetään keskittyä elämässä niihin asioihin, joihin meidän on mahdollista vaikuttaa ja muistetaan, että omalla mielialallamme on suuri vaikutus myös muihin läheisiimme.

P.S. Positiivisuuteen on täällä viime päivät yritettykin keskittyä, molemmat lapset on nimittäin oksennustaudissa..

Ruokapainotteinen isänpäivä

Isänpäivä on meidän perheessä ollut tänään yhtä kuin mässäilypäivä, ei hullumpaa sanoisin!

Sen lisäksi että olen noin puolet päivästä touhunnut tänään keittiössä, on täällä ehtinyt tapahtua myös seuraavaa.

Yritin lisäillä kotiin joulua, jossain onnistuen mutta enimmäkseen turhautuen. Vaikka yleisesti tykkäänkin melko pelkistetystä sisustuksesta, on pelkistetystä aika vaikea saada luotua jouluista tunnelmaa. Taidan tulevana viikonloppuna suostutella naapurin rouvan kanssani pieneen askartelusessioon, terkut vaan Katjalle!

Myös 6-vuotiaana lapset taitavat elää jotain niistä kuuluisista vaiheista? Ainakin tuo meidän kohta 6-vuotias on tuntunut olevan niin kiukkuisella tuulella vähän väliä, että ihan normaalia tämä ei ole. Tänään kiukuttelut ehkä selittynevät sillä, että koko eilinen ja aamu odotettiin sitä hetkeä kun isille saa käydä antamassa lahjan, ja loppupäivä oltiinkin niin väsyneinä, ettei silmät meinanneet pysyä auki.

Pöytää kattaessa mietin, ottaisinko kuviin mukaan Nooan pöytään useasti raahaaman räikeän pinkin Minni-nokkamukin. En tiedä, mistä se on yhtäkkiä pompannut esiin muutaman vuoden piilottelun jälkeen? Päätin kuitenkin rajata sen kuvien ulkopuolelle.

Olen ihmetellyt, miksi isänpäivä ei enää saisi olla isänpäivä. Lähimmäinen-päivä nimettäköön vaikka erikseen, mutta pidetään kiinni iseistä ja äiteistä, myös tytöistä ja pojista jos yksilö niin itse tahtoo. Älkää viekö karaokelaulajilta Aikuista naista, puhutaan ja kohdataan asiat niin kuin ne ovat.

Hyvää isänpäivää!

Hei, mitä kuuluu?

Arkivaroitus, tämä postaus sisältää ruusuja ja risuja, arkista jaarittelua ja ehkä vähän juhlahumuakin! Ehkä on hyvä aloittaa toteamalla vielä kerran, etten tykkää talvesta. Joulusta kyllä, kauniista maisemista myöskin, mutta kylmyys ja pimeys on tehty ihan muita ihmisiä varten. Yritin valmistautua etukäteen ostamalla purkin vitamiineja kaappiin, täyttämällä karkkivarastot suklaalla ja suunnittelemalla töitä niin ettei kotona tarvitsisi tehdä paljoakaan iltaisin. Muuten kaikesta on selvitty ihan ok, mutta aamut ei vaan ota sujuakseen ja toiseksi, into lenkkeilemiseen on tippunut tuhannesta aika lähelle nollaa. Kuka haluaa lähteä ulos liukastelemaan lenkkarit jalassa pakkassäähän, varsinkin kun ulkona näyttää siltä että olisit lähtenyt lenkille puolenyön jälkeen? Myönnän, aika paljon helpompaa on viime aikoina ollut turvautua siihen suklaalevyyn (paitsi että Fazerin sininen jostain syystä ei enää maistu samalle kuin ennen?).

Samalla kun itsesi tekee mieli porautua yhä useammin makoilemaan sohvan nurkkaan, ovat lapset yrittäneet huijata koko ajan enemmän tv/padiaikaa. Saimme vihdoin ostettua uuden telkkarin vanhan huonosti toimivan tilalle, sillä seurauksella että nyt noita mustia hirvityksiä löytyy meiltä kaksi. Ennen lapset saivat rauhassa tapella siitä, katsotaanko sillä kertaa Ryhmä Hauta vai My Little Ponya, mutta nyt jompikumpi toteaa kylmänviileästi, että mene katsomaan toisesta telkasta. Tästä lähtien arkena ei siis pelkästään keskustella siitä, kuinka paljon telkkaa saa katsoa vaan myös siitä, miksei molemmat saa olla omilla televisioillaan yhtäaikaa – great!

No mutta, onneksi arki on pääasiassa ihanaa. Ja välillä sen katkaisee viikonloppu ja juhlat. Juhlia sun muita tapahtumia meillä onkin viime aikoina ollut aika paljon, jopa niin paljon, että Minea ihmetteli onko koko ajan pakko juhlia. Ensin oli meillä kahdet kutsut ja baby showerit, sitten halloween, siihen perään naapuruston pikkujoulut, toiset vauvakutsut ja välissä parit lastensynttärit. Ennen joulua on vielä ainakin parit synttärit, yhdet pikkujoulut ja Minean jumpan joulunäytös. Että onhan noita kerääntynyt melko paljon parille kuukaudelle. Viime lauantain pikkujouluihin kävin jopa ostamassa uuden mustan samettimekon ja aika monet meikit. Arkisin olen huono meikkaamaan poskipunaa ja aurinkopuuteria enempää, mutta nyt tuli Kicksistä ostettua vähän kaikenlaista. Eniten ihastuin kosteuttavaan kasvosuihkeeseen, jota olen suihkinut meikin päälle silloin tällöin. Oman ihoni ongelma on nimittäin juuri pintakuivuus ja sameus, joten suihke antaa sitä kaivattua hehkua ja kosteutta. Toinen suosikkini on Kicksin nestemäiset mattahuulipunat, joita ilman en taida enää haluta pärjätä. Ostin varuilta kaksi väriä, ihan vain siksi että nämä ovat vähän kuin maalia – levittyy peittävästi ja kestää superhyvin.

Mitäs teidän arkeen? 

Asenne kunnossa

Se taitaa olla aika pitkälti asenteesta kiinni, miten elämäänsä ja asioihin yleensäkin suhtautuu? Että onko liikaa tekemistä vai paljon kivoja harrastuksia, hirveästi siivottavaa vai ihana oma koti laitettavana, työstressiä vai itsensä haastamista uusilla ajattelutavoilla ja niin edelleen. Ihan omanlaista asennetta vaati sekin, että syyslomalla lähdimme Kertun kanssa neljän lapsen kanssa kolmeksi päiväksi reissuun, mutta rohkeasti otimme haasteen vastaan haha. Kun molemmat lähdimme matkaan sillä ajatuksella, että aikatauluja ei ole, kiirettä ei ole ja kaikki tulee varmasti menemään lopulta hyvin, niin kokonaisuus olikin yllättävän onnistunut, ja hyvä niin, sillä muuten kynnys uuden reissun järjestämiseen olisi saattanut kasvaa. Positiivisella asenteella pääsee aika pitkälle!

Lapset on aina niin ihanan välittömiä ja aitoja itsejään. Silloin kun kiukuttaa, niin on ihan ok heittäytyä levynä maahan tai jos tekee mieli riehua, laitetaan koko homma ranttaliksi, oli paikkana sitten hienompi ravintola tai hoplop. Kaikkein ihmeellisin juttu on se, ettei lapsia tunnu koskaan haittaavan sää. Oli kylmä, märkää tai tuli taivaalta vaikka jääpuikkoja niin lapset on ulkona ihan yhtä mielellään. Toista se on allekirjoittaneella. Asennekysymys kyllä, mutta en vaan  ihan aina keksi, millä saisin tsempattua itseni sietämään kylmää ja pimeää. Naurettiin tällä viikolla naapurin kanssa, kun yhtenä iltana seisottiin lähipuistossa lasten kanssa, ja kello kuudelta oli jo niin pimeää, ettei eteensä nähnyt. Jos joku tulisi tekemään dokkaria Suomesta, voisi ulkomaalaiset huvittuneina ihmetellä sitä, kuinka hullut suomalaiset vie lapsensa ulos leikkimään keskellä yötä!

Onko teillä hyviä keinoja, joilla tsemppaatte itsenne tekemään ei-niin-mieluisat jutut? Itse ajattelen, että eat the frog on yleensä aika toimiva periaate eli tee ensin ne asiat, jotka tuntuu tylsimmiltä – sen jälkeen jäljellä on vain kivoja juttuja. Kylmyys ja pimeys ei taida tällä taktiikalla hävitä mihinkään, mutta onneksi on joulu, kynttilät, lämpöiset neuleet, viltit ja glögi. Yritetään keskittyä niihin, siitäkin huolimatta että meillä on ollut havaittavissa pientä 3-vuotis uhmailua ja sen mukana tuomaa haastetta.

Tauko somesta?

Yllätin itseni viikonloppuna ajattelemasta, että tauko sosiaalisesta mediasta, ja kännykkäriippuvuudesta yleensäkin, tekisi tosi hyvää! Olisi varmaankin aika tyhjää ja outoa niinä hetkinä, kun ei ole mitään tekemistä etkä voisi turvautua selailemaan instagramin kuvavirtaa – esimerkiksi jonottaessasi pitkän kassajonon häntäpäässä tai istuessasi yksin työpaikan kahvipöydässä. Aivan varmasti kaipaisin ystävieni lyhyitä videopäivityksiä, sisustuskuvia jotka saa huokailemaan ihastuksesta ja facebookin tilapäivityksiä, jotka ihan oikeasti herättää ajattelemisen arvoista keskustelua. Ilman kännykkää en tietäisi uutisistakaan mitään, sillä luen nykyään etenkin Hesarista mielenkiintoisimmat artikkelit päivän luppohetkinä puhelimen näytöltä, muunlaiseen uutisten seuraamiseen ei oikein tunnu olevan aikaa. Oma aika tarkoittaa nykyään useimmiten Netflixiä tai Yle areenaa, ja uskonkin että tv:n aika on seuraavien sukupolvien myötä mennyttä. Siirtyisinkö puhelimesta takaisin kirjojen pariin vai tarkoittaisiko mediatauko pidempiä yöunia? Tulisiko ilman blogia urheiltua enemmän tai keksisinkö somen tilalle jonkun muun aikaa vievän harrastuksen, ja olisiko se yhtään sen parempi?

Se, mikä sai minut ajattelemaan koko asiaa, oli hetki jolloin huomasin koko ajan haaveilevani jostakin uudesta hankinnasta, koska olin ensin selannut instagramia ja heti sen jälkeen saanut vähintään kymmenen uutta ideaa, kuinka ratkaista sisustuksemme ongelmakohdat tai kuinka piristää tylsää vaatekaappiani. Aloin ärsyyntyä kun huomasin, että raha todella ratkaisee, ja lähes kaikki ihailemani inspiraation lähteet ovat panostaneet omaan ympäristöönsä niin suuria summia, ettei tavallisella ihmisellä tule koskaan olemaan mahdollisuutta tavoitella samaa – oli kyse sitten tuolin tai käsilaukun ostamisesta. Kauneimmat sisustukset ovat joko täynnä designia (ja onhan se vaan aika paljon helpompaa sisustaa tyylikkäästi ajattomilla klassikoilla kuin kertakäyttötavaralla) tai toisessa ääripäässä, oivaltavasti rakennettuja kierrätyskoteja, jollaiseen lopputulokseen pääsee käytännössä vain kuluttamalla puolet elämästään tekemällä löytöjä ympäri nettiä ja kirpputoreja. Harva kaunis koti tai inspiroiva tyyli on ihan vahingossa syntynyt, vaan oli tuotteet sitten hankittu mistä tahansa, tyyligurut ovat käyttäneet ison osan ajastaan tyylin pohtimiseen ja luomiseen. Somessa kaikki näyttää niin helpolta ja tavoiteltavissa olevalta, mikä aiheuttaa juuri sen, etten itsekään enää tiedä, mikä lopulta on mahdollista ja mikä ei, mikä on tavallista ja mikä sosiaalisen median luomaa harhaa tavallisesta.

Oletteko te koskaan löytäneet itseänne haaveilemasta jostakin sellaisesta, joka ei välttämättä ole edes kovin realistinen tavoite? En tiedä, tulenko koskaan lopulta pitämään pidempää taukoa somesta, ihan jo siksikin että yleensä olen sopinut parin kuukauden yhteistyöt yritysten kanssa etukäteen, mutta someajan vähentäminen olisi varmasti vähintä, mitä voisin tehdä. Onnistuisikohan sekään? Ahdistumisesta en voi puhua, mutta myönnän kyllä että ajatukset somen herättämästä haluan sitä ja tätä ajatusmaailmasta tuntuu juuri nyt ärsyttävän, toivoisin itse olevani kaiken sen yläpuolella. Olen helposti innostuva luonne, ja minkä tahansa kivan diy-ohjeen tai ihanan uuden kaulahuivin nähtyäni ajattelen helposti, että miksipäs ei. Ja siinä se ongelma piileekin, aika ja raha on rajallista, mielikuvitus ei vain aina sitä tahdo ymmärtää.

Halloween 2017

Onhan tuo halloween aivan mahtava juhla, ja yleensä koko vuoden ainoa päivä kun saa pukeutua naamiaisasuun. Minealle halloween tuntuu olevan erityisen mieluinen eikä ihme, sillä siitä on jo neljän peräkkäisen vuoden jälkeen tullut meille jonkinmoinen perinne. Tänä vuonna olin vähän kahden vaiheilla juhlien järjestämisen suhteen, kun olin ihan vasta pitänyt meillä NOSHit ja sisustuskutsut, mutta kun naapureiden kanssa sovimme nyyttäreistä, ajattelin ettei järjestämisen vaiva olisi liian iso. Eikä se ollutkaan, vaikka ainahan jälkien siivoamisessa ja koristeluiden järjestämisessä oma aikansa menee. Tärkeintä on kuitenkin se, että kaikilla oli hauskaa, niin lapsilla kuin äiteilläkin, ja juhlien jälkeen kaikki tuntuu vaivannäön arvoiselta.

Pablokin siellä järjestelyissä mukana! Yhteensä meitä oli yhdeksän aikuista ja päälle viisitoista lasta, joten menoa kyllä riitti. Nooa oli loppuviikosta kipeänä, ja töissä oli pari muuttuvaa tekijää, joten vasta lauantaiaamuna heräsin siihen, että meillä tosiaan oli illalla tulossa halloweenit emmekä olleet tehneet asian eteen vielä yhtään mitään. Minean kanssa juoksenneltiin sitten aamu kaupoilla etsien hämähäkinseittiä, kertakäyttöisiä astioita sun muuta halloween-rekvisiittaa. Kaikki toissavuoden koristeet oli hukkuneet muuttojen aikana, joten tänä vuonna niiden hamstraaminen aloitettiin alusta. Päätin jo eilen, että ensi vuonna haluan välttää viime hetken paniikin (ja sen ettei isoa hämähäkin verkkoa enää löytynytkään mistään!), joten siksipä me suunnataan kaupoille vielä ensi viikolla uudelleen. Siinä voi nimittäin helposti säästää jokusen pennin, jos käy jo nyt aleista hakemassa tavaraa seuraavaa vuotta odottamaan. Oli juhlat sitten meillä tai jonkun muun luona, koristeille tulee varmasti vielä käyttöä.

Herkkupöytä täytettiin jokaisen tuomilla herkuilla eli tällä kertaa tarjolla oli jauhelihapiirakkaa, suklaakakkua, vuohenjuustotorttuja, muffinsseja, dippikasviksia, muumionakkeja ja vaikka mitä muuta. Lasten mielestä koko pöydän paras juttu oli karkkikulho, jota vartioi kärttyisä luuranko. Emme alkaneet suunnittelemaan mitään ihmeempiä ohjelmanumeroita, mutta yksi äiti piti tatuointipistettä ja toinen rintamerkkipistettä. Lapset sai myös porukalla etsiä piilotetun karkkikulhon, ja loppuillasta Minean huone muuttui diskoksi pyörivän värivalon ja bluetooth-kaiuttimen avulla. Pienellä vaivalla tosi kivoja juttuja, ja lapsille ihan takuuvarmasti mieleenpainuvia.

Juhlitteko te halloweenia ollenkaan vai onko juhla vielä sen verran uusi, ettei ole löytänyt teidän perinteisiin? Onko kukaan ollut aikuisten halloween-juhlissa? Nekin olisi varmasti kokeilemisen arvoiset!

 

Helppo syksy

Tänään ymmärsin että niinpä niin, tämä kulunut syksy on mennyt omalta osaltani aika tosi kivasti. Optimistina en osannut edes pelätä sairastelukierteitä, pitkäksi venyneitä öitä, jolloin töiden deadlinet painavat rankasti päälle tai läpsystä vaihtoja ovenraossa, kun molemmat Nikon kanssa juoksemme eri suuntiin. Kaikki tämä ehdittiin jo kokea viime vuonna, suurimmaksi osaksi vain sen takia, että oli raksaprojekti ja oli ensimmäinen hoitosyksy kahden lapsen äitinä. Nyt ei ole kuin tavallinen arki, arki jota on ehditty harjoitella jo vuoden ajan, ja jossa onneksi on kaksi läsnäolevaa vanhempaa. On aikaa lapsille, aikaa itselle ja aikaa perheelle. Olen myös saanut panostaa töissä, ja näiden osa-alueiden tasapainosta se helppous ja arjen onni onkin löytynyt.

Vaikka juuri nyt asiat sujuvatkin hyvin omalla painollaan, muistan viime vuodelta sen kamalan riittämättömyyden tunteen, joka sai hermot kiristymään aivan liian usein. Jälkikäteen on helppo todeta, että olisin palannut töihin vasta Nooan ollessa reilu 2-vuotias, jos olisin tiennyt, millainen selviytymisen vuosi viime työvuodesta lopulta tuli. Oikeastaan nyt tuntuu siltä kuin olisin palannut hoitovapaalta vasta tänä syksynä, koska edellinen vuosi ei ole pysynyt muistissa kovin selkeänä enkä kokenut olevani niin kauhean hyödyllinen tai tehokas töissäkään. Tein vain pakolliset asiat töissä, sairastelimme jonkun verran ja aina kotiin päästyäni olin niin väsyksissä, että turvauduin herkkuihin lasten katsoessa Pikku kakkosta keittiön seinän toisella puolella. Iltatyöt venyi aina liian pitkäksi, kun yritin tasapainotella päivätyön, blogin ja valokuvaamisen välillä.

Kesän aikana alkoi tummat silmänaluset vähitellen vaalentua, kun sain pidennettyä yöunia ja rästitehtävien lista lyheni lyhenemistään. Vaikka useinkin mietin, kuinka upeaa olisi osallistua valokuvauskursseille, hankkia jälleen studiotila ja alkaa valokuvaamaan lapsia ja perheitä, niin tiedän, että tämä on tähän elämäntilanteeseen paras ratkaisu – keskittyä niihin muutamaan asiaan täysillä, jotka ovat ykkösprioriteettejä heti terveyden ja perheen jälkeen. Kaikilla meillä on myös omat murheemme eikä kenenkään elämä ole pelkkästään sitä, mitä ulospäin näkyy, mutta piru vie, kuinka onnellinen olen siitä, että elämässäni tuntuisi juuri tällä hetkellä olevan edes jonkinlainen balanssi monenkin asian suhteen. Huomenna tilanne voi taas olla ihan toinen, joten parempi ottaa tästä tunteesta kaikki ilo irti nyt!

Neuletyöt jotka ei koskaan valmistu

Tykkäättekö te neuloa, virkata tai ommella? Muistan, kuinka innoissani olin pienenä tyttönä koulun käsityön tunneilla, kun osasin ihan itse tehdä itselleni vaatteita, tai noh villasukat ja lapaset nyt ainakin. Ompelukonetta minulla ei koskaan ole ollut, ja neulominenkin unohtui moneksi vuodeksi ennen kuin innostuin jälleen uudelleen Minean raskausaikana. Aloitin varmaan kymmeniä melko kunnianhimoisiakin projekteja, mutta niistä valmistui korkeintaan kolmasosa.

Joskus olen tainnutkin mainita, kuinka helposti innostun uusista projekteista ja ideoista, mutta jos niitä ei ole pakko viedä loppuun, jäävät ne helposti roikkumaan. Joka syksy huomaan kaupassa hipelöiväni uusia, pehmeitä lankakeriä, pian niitä alkaa ilmestymään myös kotiini ja heti illalla olen jo aloittanut neulomaan vähintäänkin pipoa tai tyynynpäällistä. Simppelit ja nopeat neulontatyöt on parhaita, sillä valmistumisen näkee konkreettisesti hyvin pian eikä ohjeiden kanssa tarvitse pähkäillä ja menettää hermojaan. Tälläkin hetkellä kaapissa odottaa kassillinen uusia lankoja – ja niin myös kopallinen keskeneräisiä töitä.

Omalla kohdallani neulomisessa on enemmänkin kyse tunnelmasta ja siitä, että Netflixiä katsoessa on jotain hyödyllistä tekemistä. Varmaan siksi kaikki projektini jäävätkin kesken, että usein ihastun johonkin lankaan ja vasta myöhemmin yritän keksiä sille käyttötarkoituksen. Todellisesta tarpeesta neulomisvimmani tuskin koskaan kumpuaa.

Viime viikonloppuna tuli jälleen ostettua muutama uusi kerällinen pehmeää tunnelmaa, koska en voinut vastustaa syksyisiä murtettuja sävyjä. Suosikkilankojani ovat Drops designin langat jo pelkästään siksi, että valikoima on todella laaja ja hinta hyvinkin kohtuullinen. En nimittäin taida olla valmis maksamaan kymppiä yhdestä kerästä, kun jo pelkkään pipoon tarvitaan niitä yleensä kaksi. Muutenkin luulen, että edullisemmat langat sopivat kaltaiselleni neulojalle, joka ei ehkä koskaan pääse nauttimaan työnsä lopputuloksesta. 

Ja mitä meikäläisellä tällä hetkellä sitten on puikoilla? Yksi vauvan myssy, kaksi tyynynpäällistä, kaksi lasten pipoa ja pipon Nooalle ehdin jo aloittaa kunnes muutin mieleni ja purin koko työn. Lupasin itselleni, että tyynynpäälliset valmistuu tänä syksynä, joten voisin ehkä jo alkaa suunnittelemaan jotain näistä Drops Designin Nepal-langoista. Ostin valkoista, harmaata, murrettua sinistä ja violettia, joten ehkä niistä saisi lapsille pipot vai keksittekö parempia ideoita?

Kynttilänvalossa

Villasukat jalkaan, hyvä lehti luettavaksi ja kynttilät palamaan – muuta ei tänä iltana tarvitakaan. Huomenna ei ole herätyskelloja eikä mitään suunnitelmia päivän varalle muutenkaan, joten voisin pyhittää ensimmäisen lomapäivän pääasiassa kotoilulle. Hoidan heti aamusta kaikki ikävät hommat pois alta, kuten pyykinpesun, muutaman työviestin lähettämisen ja hammaslääkäriaikojen varaamisen, sillä sen jälkeen jäljelle jää vain mukavia asioita ja toimettomuutta. Minean kanssa olemme jo pidemmän aikaa yrittäneet kasailla Lego friends rakennelmia uudelleen kasaan, ja se jos mikä on sopivaa puuhaa lomapäiville, etenkin jos ulkona koko ajan vain sataa vettä. Nooa sai viikonloppuna muutaman lisäpalan Brion junarataansa, joten silläkin tulee varmasti leikittyä, puhumattakaan autoista ja pienelle pojalle tärkeistä leikkityökaluista. Itse taidan kuitenkin eniten odottaa keskiviikon Tampereelle lähtöä ja kaikkea sitä, mitä lasten kanssa ollaan suunniteltu tekevämme. Onnea on loma, perhe, ystävät, reissaaminen, hitaat aamut ja tylsistyminen!

Kolmen euron kakku

L-o-m-a! Eipä tässä paljon muita ajatuksia tällä hetkellä mielessä pyöri, ja oikein hyvä niin, sillä en aikonutkaan viettää viikon lomaani ajattelemalla töitä tai voivottelemalla sitä, kuinka pitäisi tehdä sitä ja tätä. Lomalla keskitytään perheeseen, ystäviin ja kivaan tekemiseen, aloittaen heti huomenna perheestä. Suuntaamme nimittäin aamupäivästä Lahteen, Nikon vanhempien luona meitä odottaa pihatalkoot. Haravoiminen ja mullan kuokkiminen on aika tehokas tapa nollata kulunut työviikko vai mitä sanotte?

Vaikka tänään onkin perjantai 13.päivä, on lomanaloitus ollut suunnilleen sellainen kun olin toivonutkin. En ehkä saanut imuroitua suunnitellusti, mutta ystävä kävi leikkaamassa melkein koko perheen hiukset, ja samalla juotiin kahvit mutakakulla. Itse asiassa tuosta mutakakusta tulinkin vinkkaamaan, sillä se on käytännössä pelastanut elämäni äärimmäisen herkkuhimon hetkellä. Pakkasesta kaksi minuuttia mikrossa ja kakku on valmis syötäväksi. Vähän liiankin helppoa sanoisin.

Monillakin valmistajilla taitaa olla vastaavia mutakakkuja, mutta tämä Pirkan gluteeniton kakku on suosikkini, siksi että se on järjettömän halpa (3€!!) ja vieläpä gluteeniton. Pakko ehkä tunnustaa, että tänään hullaannuin kaupassa ostamaan näitä kolme, kun huomasin kakkujen olevan tarjouksessa 2,2€, mutta hei, onko olemassa helpompaa hätävaraa?

Kiireetöntä arkea

Olen ollut tänään vähän ihmeissäni, sillä en oikein osaa uskoa, että jo huomenna, puolikkaan työpäivän jälkeen, meillä alkaa syysloma. Lomalle on mietittynä kahden yön reissu Tampereelle, mutta muuten aion ottaa kaiken ilon irti kotona olemisesta ja tylsistyä oikein kunnolla. Tylsistyminen nimenomaan on mielestäni se ratkaiseva avain onneen ja siihen, ettei tunne olevansa stressaantunut vaikka tekemistä olisi paljonkin. Mikäli täyttää kaikki arjen vapaat hetket tekemisellä, vaikkakin kuinka mieluisalla sellaisella, huomaa viikon päätteeksi ajattelevansa, että kaikki aika on mennyt juostessa paikasta toiseen.

Viime syksynä itsellänikin tilanne oli vielä aivan toinen, kun tein sivutyönä kuvaushommia ja bloggasin portaalissa. Loppujen lopuksi portaalissa blogin pitäminen kait kaatuikin siihen, etten enää voinut sitoutua julkaisemaan yli kahtakymmentä postausta kuukaudessa. Ja ajatella, että monilla bloggaajilla määrä on tätäkin suurempi! Jos saisin vuorokausiin lisää aikaa taikomalla, niin osan siitä käyttäisin varmasti blogiin, mutta juuri nyt olen järkeillyt asian niin, että ennemmin elän kiireetöntä arkea kuin kuormitan itseäni liian monilla asioilla. Muistan kuinka olen monesti keskustellut bloggaamisenkin viemästä ajasta ystävieni kanssa ja todennut, ettei se oikeastaan koskaan ole ollut lapsilta pois. Näin se varmaan on omalla kohdallani mennytkin, mutta sitä en aina ottanut huomioon, että se joka tapauksessa lisäsi kiireen tunnettani ja sen myötä stressitasoani.

Uuden stressittömämmän mielentilan ja arjen löydettyäni olen ajatellut, että tästä on pidettävä kiinni jatkossakin. Tilanne tulee kuitenkin vielä olemaan tulevaisuudessa erilainen, jos molemmat lapset harrastavat ja työt vaatii panostamista. Toivottavasti vielä silloinkin muistan, ettei ihan jokaisen innostumisen perässä ole tarpeen juosta, vaan tavallinen arkikin voi olla ihan tarpeeksi.

Kuvissa näkyvä Lahti-printti muuten on eilen postiin kolahtaneen julisteen otsikko. Jos nämä Mapifulin sisustukseen kuin sisustukseen sopivat julisteet kiinnostaa, niin kannattaa huomenna seurailla @minishowblogi instatiliä. Siellä nimittäin alkaa julistearvonta, jossa voit voittaa vastaavanlaisen julisteen omasta kaupungistasi.

Halloweeniksi pippalot?

Taas yksi mahtava viikonloppu takana, ja enää viikko töitä ennen mun ja lasten syyslomaa. Eilinen tuli vietettyä aika lailla kokonaisuudessaan kaupungilla, sillä pyörin kaupoilla useamman tunnin katsellen syksyn neuleita ja kodin uutuuksia. Useammassakin kaupassa olisi ollut upeita villaisia neuleita, joista muutaman olisin mielelläni vienyt mukanani kotiin, mutta nyt kun kodin laittamiseen on saanut panostaa ihan kunnolla, huomaan olevani todella nuuka ostamaan mitään kalliimpaa itselleni. Vaikka parin kympin neule tulisi loppujen lopuksi paljon kalliimmaksi niin itselleni kuin luonnollekin, en vain pystynyt laittamaan satasta tai paria yhteen paitaan. Ehkä odottelen joulun alennusmyyntejä, keräilen nyt parin kuukauden ajan ostoslistaa ja sitten sijoitan kunnon neuleisiin, jotka säilyvät käytössä seuraavat kymmenen vuotta.

Kävin pyörähtämässä myös Tigerissa, josta löysin halloweeniksi harmaan peruukin ja noitahatun. Mineahan ne molemmat omi heti kotiin päästyäni ja alkoi samalla pohtia, millaiset halloween-bileet tänä vuonna järjestetään. Ainut vaan, etten tiedä tuleeko tänä vuonna halloween-bileitä. Yleensä olemme Essin, Even ja Katriinan kanssa järjestäneet vuorotellen jotain, viime vuonna Essillä ja toissavuonna meillä. Nyt lähes kaikilla on kuitenkin parhaillaankin tapahtunut ja tapahtumassa muutoksia elämässä, joten on ehditty muutenkin nähdä aika harvakseltaan – tuskin siihen hässäkkään enää mitään halloweenejä kaipaa. Yhtenä vaihtoehtona pohdin myös naapuruston lasten halloween-nyyttäreitä, mutta riittäisiköhän itsellä innostusta? Olen nimittäin tälle kuulle merkinnyt kalenteriin jo yhden toisen tapahtuman, joka vaatii isompaa leipomis- ja järjestelyurakkaa. Olisiko teillä ehkä linkittää jotain halloweenaiheisia postauksia, joista voisi päästä tunnelmaan ja saada ideoita? Toisaalta kun ei halloweenia ihan väliinkään tahtoisi jättää.

Melkein lomalla

Minea kyseli tänään jo kovin malttamattomana, kuinka monta hoitopäivää on vielä ennen kuin saamme jäädä syyslomalle. Kahdeksan! Vain kahdeksan, ja kun päivät menevät joka tapauksessa nykyään niin nopeasti, niin ennen kuin ehdin huomatakaan, on jo ensi viikon perjantai.

Päätimme parisen viikkoa sitten Kertun kanssa, että syyslomaksi on keksittävä jotain erityisen kivaa tekemistä lasten kanssa. Ensimmäisenä mieleen tuli lähteä muutamaksi yöksi Tampereelle, ja sitä ideaa kehittelimmekin eteenpäin niin että nyt meille on varattuna hotellit kahdeksi yöksi, ja kalenteriin on kirjoitettu ylös lista kiinnostavista aktiviteeteista. Ja niitähän muuten löytyy, niin ulkoa kuin sadesään sattuessa sisältäkin.

Fiilistelin Tamperetta vähän tänään etukäteen etsimällä vanhoja postauksiani menneistä Tampereen reissuista. Niissä on tullut varmasti useampaankin kertaan hehkutettua sitä, kuinka kiva kaupunki Tampere onkaan ja kyllä, voisin hyvin nähdä perheemme asuvan myös siellä. Vaikka vanhat kuvat nostattivat lomakuumetta entisestään, niin täytyy myös todeta, että kyllä ihminen vaan voi vanhentua parissa vuodessa! Ei ollut ollenkaan imartelevaa katsoa kuvia itsestä parin, kolmen vuoden takaa ja huomata, että siihen aikaan silmäpusseista tai väsyneestä ihosta ei ollut tietoakaan. Ehkä reilun viikon päästä on jälleen otettava pari uutta kuvaa itsestään Tampereella, niin tästä viiden vuoden päästä voin jälleen huokailla nykyisen minäni perään.

Porukalla lenkille

Tuntuupa vähän jopa uskomattomalta, että vierähtikö tässä tosiaan näin monta päivää kirjoittamatta blogiin ollenkaan! Viikonloppukaan ei ole ollut mitenkään kiireinen, mutta tänään flunssainen olo on saanut meikäläisen pysymään aika pitkälti sohvan nurkassa, ja eilen taas, taisin vain olla koko päivän totaalisen yliväsynyt.

Tämä viikko on kokonaisuudessaan ollut melko rento, ja vaikka edessä on vielä neljä täyttä työviikkoa, niin mielessä on alkanut jo pyöriä syysloman suunnitelmat. Aiomme nimittäin pitää jonkinlaisen syysloman koko perhe, mutta Nikolla on suunnitelmissa tehdä pieniä remonttihommia täällä kotona ja me lasten kanssa ollaan ne päivät jossain ihan toisessa kaupungissa, mahtavassa seurassa sielläkin.

Loistavalla porukalla oltiin perjantainakin liikkeellä, kun käytiin naapuriporukalla juoksemassa paikallisessa tapahtumassa kympin lenkki. Arvoin koko viikon uskaltaisinko jalkani takia lähteä koko tapahtumaan, mutta luonne ei antanut periksi luovuttaakaan, joten otin pari särkylääkettä ja lähdimme hyvällä fiiliksellä hölkkäilemään. Kaikilla oli tavoitteena päästä maaliin saakka juoksemalla (en ollut porukan ainut puolikuntoinen), ja aika lailla tunnissa se lopulta onnistuikin. Itseäni jäi jopa harmittamaan se, etten uskaltanut revitellä enemmän, sillä nyt lenkin jälkeen jalka ei yllättäen olekaan ollut normaalia kipeämpi. Ehkä viikon tauot lenkkien välillä on alkanut toimia, ja kohta pääsen taas täysipainoisesti lenkkiporukkaamme mukaan. Sitä kiittelimme kaikki, että onneksi on tällainen mahtava naapurusto, josta löytyy iso kasa samanhenkisiä naisia.

Lenkki oli itselleni rohkaiseva kokemus näiden viime viikkojen tuskastelujen jälkeen, ja huomasinkin miten paljon vähemmän lenkin jälkeen on turhauttanut. Kävin toiveikkaana jopa ostamassa lauantaina uudet asicsit perjantaina rikki menneiden tilalle, ja aikomuksena on päästä testaamaan ne pariin kertaan ensi viikon aikana. Kiitos vielä teille kaikille vinkkinne jakaneille postaukseen, jossa etsiskelin kadonnutta motivaatiotani! Luulen, että se alkaa löytyä nyt jalan paranemisen myötä, ja olen päättänyt kokeilla myös pienimuotoista ruokavalion muutosta. Herkkuja vain kerran päivässä, ei ruokaa seitsemän jälkeen ja enemmän terveellisiä välipaloja. Josko se näistä lähtisi liikkeelle!

1 2 3