Elokuussa

Mitä tapahtui elokuussa, kun blogi hiljeni? Yksinkertaisesti sitä tavallista eli arkea. Ei niinkään erityisen kuormittavaa arkea, mutta töiden alettua on ollut pakko alkaa jälleen kiinnittämään huomiota yöunien pituuteen, mikä yleensä minulle tarkoittaa kaikesta ylimääräisestä luopumista. Liikunnan olen pyrkinyt pitämään elämässä edes jollain tasolla säännöllisenä, mutta vähäksi aikaa sai blogi, kirjat ja Netflix jäädä. Rytmi arkeen on kuitenkin vähitellen alkanut löytymään, niinpä voisin sanoa olevani taas takaisin näppäimistöllä!

Elokuu on meidän perheelle ollut kesän jatkumoa, sillä töistä huolimatta on iltapäivät vietetty hyvinkin rennoissa merkeissä, viikonlopuista puhumattakaan. Lasten nukkumaan saaminen iltaisin (ja herääminen aamuisin!!) on ollut yhtä taistelua enkä itsekään voi kehua olevani yhtään sen innostuneempi aikaisista sänkyyn menoista. Jos itse saisin päättää, aloittaisin kaikki työpäivät aikaisintaan yhdeksältä ja ennemmin jatkaisin vähän pidemmälle iltapäivään.

Minealla alkoi koulu, se on myös osaltaan muuttanut arkea kun päivittäin tulee pysyä kartalla niin koulun rutiineista kuin päiväkodinkin. Olen huomannut, että ainut keino selvitä tästä päiväkoti-koulu-harrastukset-kavereiden syntymäpäivät-omat menot-yhdistelmästä on kirjoittaa jokainen pienikin ajatus ylös kalenteriin. Se, mitä ei lue kalenterissa, ei tule tapahtumaan – parit ystävien kanssa sovitut asiat on jo nimittäin päässyt tässä kuukauden aikana unohtumaan.

Tekemistä on siis elokuussakin riittänyt, mutta kiireestä en silti voi puhua. Suurin osa päivistä kuitenkin kuluu puuhaillen sellaisia asioita, jotka on itselle mieluisia (ja yleensä myös valinnaisia), joten samalla kun touhuaa, saa myös ladattua akkuja. Viime viikonloppuna istuttiin meillä iltaa isommalla naisporukalla, pari viikkoa sitten tehtiin reissu Perhoon sukulaisia tapaamaan ja aiemmin vietettiin läheisten ystävien häitä. Myös Jyväskylän seudulla ollaan ehditty nähdä ja kokea kaikenlaista, unohtamatta kuitenkaan ihania kotona vietettyjä tavallisia kesäpäiviä.

Tuleva syksy tulee olemaan hyvin tavallinen eikä suunnitelmissa ole mitään ihmeempää. Minea aloitti voimistelun lisäksi ratsastamisen sekä luovan toiminnan kerhon, ja Nooa käy parkourissa, joten niissä merkeissä meidän viikot taitaa jatkossakin pyöriä. Toivottavasti teidänkin loppukesä on ollut ihana ja hyvässä mielessä tapahtumarikas, tavataan taas jatkossa useammin kuin kerran kuussa!

Kesän paras viihdekeskus

Kaupallisessa yhteistyössä North Trampoline

Mikä on kesässä parasta? Varmaan kaikkein ilmeisin vastaus olisi sanoa loma tai lämpimät säät, mutta kyllä se kuitenkin on yhdessäolo joka tekee kesästä erityistä. Se, että on aikaa ottaa rennosti, olla tekemättä mitään jos niin toivoo ja toisaalta taas tehdä juuri niitä asioita, joille ei muuten olisi arjessa aikaa tai jaksamista. Perheen kanssa yhdessä tekeminen, ystävien näkeminen ja kiireettömät päivät ovat asioita, joilla on itselleni eniten merkitystä.

Minä ja lapset ollaan tänä kesänä saatu lomailla jo jonkin aikaa, riittävästi jotta meille on ehtinyt muodostua omat lomarutiinit. Myöhään nukkumaan, myöhäinen herääminen, aamukahvit pihalla auringonpaisteessa, leikkimistä ulkona ja vähän lenkkeilyäkin. Lapsilla riittää energiaa myöhäiseen iltaan saakka, ja usein olemmekin iltapalalla vasta yhdeksän maissa – kun ensin lapset on saatu houkuteltua pihaleikeistä sisälle.

Kesällä ketään ei tarvitse houkutella ulos, vaan useimmiten suurin osa päivästä vietetään pihalla, kun tekemistä riittää vaikka kuinka. Jos aurinko paistaa täydellä teholla, on lasten lempipuuhaa uida meidän puhallettavassa uima-altaassa tai juosta sadettimien alla, mutta nyt viime viikkoina uuden ykköspaikan on epäilemättä ottanut meidän uusi trampoliini! Hankimme jo aiempana kesänä pihaan perinteisen trampan, ongelma oli vain se, ettemme silloin uskaltaneet panostaa rahallisesti paria sataa enemmän ja jo nyt oli aika hankkia tilalle uusi. Vanha trampoliini oli myös musta, mutta sen värit haalistuivat sinertäväksi jo yhdessä kesässä ja mikä pahinta, se alkoi nitisemään todella kuuluvasti eikä pomppuominaisuudetkaan olleet edes uutena kovin kehuttavat.

Edellisestä hutiostoksestamme oppineena halusimme tällä kertaa varmistaa trampoliinin laadun ja kestävyyden, niinpä päädyimme luotettavan North Trampolinen soikeaan North Explorer trampoliiniin. North Trampoline on yleisesti tunnettu laadukkaampien trampoliinien valmistaja, ja valikoimista löytyy vaihtoehtoja kaikenlaisille hyppijöille. Meille valitsimme 4,2:n metrin soikean trampoliinin, sillä soikea muoto antaa hyvin kahdelle pomppijalle molemmille oman tilan pomppia trampoliinin molemmissa päissä yhtäaikaa. Soikeaan trampoliiniin on myös mahdollista pystyttää vaikka korispelit ja kaikenlaisten temppujen tekemiseen on pituussuunnassa paremmin tilaa. Lisäbonuksena soikea trampoliini on vielä huomattavasti pyöreää sirompikin, joten sen saa huomaamattomammin sijoitettua pienempäänkin pihaan.

Ensimmäiset hypyt North Explorer trampoliinilla olivat enimmäkseen käsittämättömät. En olisi koskaan uskonut eron olevan niin suuri verrattuna edelliseen trampoliiniimme. Vanhaa trampoliinia voisi verrata pingotetun lakanan päällä pomppimiseen kun taas North Explorer tuntuu juuri niin kimmoisalta kuin kunnolla joustavan trampoliinin kuuluukin – ennen en osannut vaatia enempää kun en tiennyt paremmasta.

Trampoliinia valittaessa mielestäni tärkeimmät ominaisuudet ovat juuri kimmoisuus sekä kestävyys. Kuitenkin myös turvallisuus on tärkeä kriteeri ja siihen North Trampolinella onkin kiinnitetty huomiota. Pitkät takuuajat kertovat luotettavuudesta, kietaisumallinen sisäänkäynti estää tapaturmia ja hyvän suunnittelun ansiosta pomppija ei voi pomppiessaan joutua jousistoon.

Trampoliini on ollut meillä nyt jo noin kuukauden ajan ja yhä edelleen intoa hyppimiseen riittää – koko perheellä. Meidän naapurustosta trampoliineja löytyy joka pihalta, mutta kyllä lapset silti viihtyvät omalla trampallaan nykyään kaikkein parhaiten. North Trampolinen trampoliineihin voi lisävarusteena hankkia pelkkien tikkaiden sijaan korokkeen tikkailla ja liukumäellä (iso suositus tälle setille, jos perheessä on alle teini-ikäisiä lapsia!!). Meillä on lämpiminä päivinä ollut liukumäen alla vielä täytetty uima-allas, jolloin lapset ovat voineet pomppia uikkareissaan ja välillä käydä suoraan trampalta vilvoittelemassa altaassa liukumäen kautta. Itse asiassa tämä yhdistelmä on ollut todellinen superhitti ja lapsimagneetti, jopa niin suosittu että olemme saaneet rajoittaa lasten lukumäärää trampoliinilla.

Sain ilokseni vielä jaettavakseni teillekin alekoodin, joten jos uuden trampoliinin hankinta on ollut harkinnassa, klikkaa itsesi North Trampolinen nettikauppaan. Koodilla melinanorth2019 saat koko valikoimasta -10% hinnasta pois 2.7. saakka ja vinkkinä kerrottakoon, että nettikaupan hinnat on tällä hetkellä jo lähtöjään edulliset! Oma suositukseni on temppuja tekeville soikea, mahdollisimman iso trampoliini kun taas useamman kuin kahden lapsen perheisiin sopii pyöreä trampoliini, johon on helpompi mahduttaa useampi lapsi samaan aikaan.

Lomalla lasten kanssa

Kesälomalla muistuu mieleeni ajat, jolloin olin vielä äitiyslomalla. Aamut venyivät pitkiksi, lähimpään puistoon ehdimme vasta silloin kun muut olivat jo lähdössä pian lounaalle. Sovimme lähes päivittäin treffejä äitiporukalla, lounastimme toistemme luona ja päivän suunnitelmat tehtiin aina lasten ehdoilla – päiväuniaika oli suurimmaksi osaksi se, joka määritti kaiken tekemisen. Vaikka lapset ovatkin kasvaneet noista ajoista, on monia asia säilynyt edelleen.

Edelleen meillä nähdään paljon ystäviä, lapsia ja aikuisia, ja edelleen minä olen lasten kanssa se porukka, joka viimeisenä ilmestyy pihoille. Kesäloman parhaita puolia onkin se, ettei mihinkään ole kiire ja arjesta voi tehdä juuri sellaista kuin itselle sopii. En ole koskaan osannut noudattaa liian tarkkaa rytmiä oikein missään, vaan nytkin lomalla syömme sitten kun on nälkä ja joskus ruokaa laitetaan kahdesti, joskus vain kerran päivässä. Nautin vapauden tunteesta ja hetkessä elämisestä, en myöskään tahdo liikaa suunnitella tekemistä viikkoihin.

Lapsista huomaa että kesä on myös heille parasta aikaa. Molemmat tykkäävät olla ulkona enemmän kuin koskaan, uimassa pitäisi käydä vähintäänkin joka päivä ja jäätelökyselyihin saa vastata puolen tunnin välein ”ei, nyt ei voi ottaa jätskiä”. Vaikka alkukesästä puhuimme huvipuistoista ja laivamatkasta, on lapset tykänneet niin paljon pyöriä ihan tässä omilla pihoilla ettei kumpikaan ole vielä ehtinyt kaivata mitään sen erityisempää. Siitä saamme kiittää tätä eloisaa naapurustoa, jossa lapsilla on aina tarvittaessa leikkiseuraa. Ei tarvitse lähteä naapurin ovea kauemmas etsimään, kun tekemistä on jo keksitty riittävästi.

Tämä kuvissakin näkyvä pieni mies on se, joka eniten täyttää minun päiviäni tekemisellä. Nooa on touhukas ja omatoiminen, joskus ehkä aavistuksen liiankin kekseliäs ja nopea toimissaan, minkä takia saan useimmiten mennä pojan perässä tuhoja selvitellen. Ensimmäisellä kesälomaviikolla alkoi jo tuntua siltä, että voisin palata takaisin töihin ”rentoutumaan”, mutta pienen totuttelun jälkeen arki on alkanut lopulta sujua oikein kivasti. Ja onneksi tässä on vielä monta viikkoa aikaa, ehkä jossain välissä siinä ehtii ottaa myös omaa aikaa.

Miten teillä on kesä vastaanotettu? Rennosti vai ohjelmaa suunnitellen?

Arkista

Elämässä tapahtuu paljon juuri nyt. Ihan arkisia asioita mutta niin kivoja ja juuri sellaisia, joiden katson olevan panostamisen arvoisia. Kuten nyt vaikka oma hyvinvointi liikunnan muodossa. Vaikka kiire olisi kuinka kova, olen pitänyt kiinni kolmesta urheilupäivästä viikossa, sillä kokonaiskuvassa se lisää hyvää oloa ja katkaisee juuri sopivasti hektisenä päivänä paikasta toiseen juoksemisen. Ihan yhtä tärkeää on myös se, että lähtee lasten kanssa ulos tai rakentelee kotona legoilla, vaikka töitä riittäisi läpi yön tehtäväksi. Olen nimittäin huomannut, että loppujen lopuksi on tärkeää jollain tavalla osata olla kiinni hetkessä eikä aina ajatella sitä, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä.

Kevään antaessa odottaa itseään näin kauan huomasin itselleni heränneen matkakuumeen. Ajattelin, että johonkin on päästävä ja äkkiä, mutta toisaalta kaikki pihahommat olisi aloitettava jo keväällä – ja niihin uppoaisi jokainen ylimääräinen euro. Niinpä ainut mahdollisuus oli suunnitella jotain riittävän edullista, ja koska Nikolla matkakuumetta ei ole juuri koskaan, päätimme lähteä reissuun tyttöporukalla. Juuri se kaipaamani irtiotto tähän Suomen ei-niin-keväiseen kevääseen!

Varaamamme matka ei onneksi ole ainut asia, jota odottaa nyt keväällä, vaan joka viikolle on tiedossa jotain kivaa ohjelmaa. Heti ensi viikolla lasten voimistelun kevätnäytös (jossa Nooakin esiintyy ensimmäistä kertaa elämässään!!) ja keskiviikkona vappu munkkeineen, tivoleineen ja brunsseineen. Millaisia vappuperinteitä teillä on?

Valmiina pääsiäiseen

WPääsiäisen vietto on virallisesti aloitettu tänään virpomalla naapurustossa noin parikymmentä ovea ja sen jälkeen syömällä suklaaöverit. En siis puhu itsestäni, vaan noista meidän pienistä murusista, jotka hoitivat koko virpomishomman ihan omatoimisesti tänään ja hienosti hoitivatkin. Onhan tämä jo ihanan helppoa mutta myös vähän haikeaa, sillä ennen kuin huomaankaan on virpomiset meidän perheen osalta kokonaan ohi.

Vaikka pääsiäistä juhlitaankin vasta tulevana viikonloppuna, olemme jo hieman aloitelleet suunnittelemaan jälkiruokia ja lasten kanssa teimme pieniä pupuja hamahelmistä. Pupuja ja pajunkissoja olisi tarkoitus hyödyntää kattauksen koristelussa, kun Nikon veljen perhe tulee kyläilemään ja ajatuksena on syödä pitkän kaavan mukaan. Askartelimme myös perinteisten virpomisvitsojen lisäksi tälle sunnuntaille lahjapaperista pupupusseja, joihin sujautettiin sisälle virpojien herkut. Pussit oli helppo ja nopea tehdä; teippailin vain paperista pussin, sidoin sen nauhalla kiinni ja lopuksi leikkasin pupunkorvat ja liimasin pienen töpöhännän. Toimisi hyvin myös puputeemaisilla synttäreillä vaikkapa vieraslahjoina!

Vitsojen koristelun kanssa meille kävi niin sanotusti perinteiset eli lapset jaksoivat jonkin aikaa kiinnostua askartelemisesta, ja loput vitsat väänsin minä eilen ja tänään aamulla. Nooan mielenkiinto riitti tasan yhteen oksaan, Minea olisi koristellut varmaan vaikka kaikkikin, mutta aina ovelle ilmestyi joku kaveri ja homma jäi kesken. Askartelu lasten kanssa on todella kivaa silloin kun siihen on riittävästi aikaa, yleensä pyrinkin tekemään kaikki synttäreihin ja muihin juhliin liittyvät valmistelut hyvissä ajoin. Ehkä siksi myös tykkään enemmän juhlan valmistelusta ja suunnittelusta kuin lopulta itse h-hetkestä.

Miten teillä virpomisviikonloppu sujui vai vieläkö virpominen on edessä ensi viikolla? Itsehän herkuttelin kaiken askartelun lomassa ihan luvattoman paljon, ja siksi tulevasta maanantaista torstaihin ajattelin olla täysin sokerittomalla – jotta taas pääsiäisviikonloppuna voi jatkaa samalla mässäilyn linjalla.

Aina somessa

Päivitin jokin aika sitten puhelimeni käyttöjärjestelmän uusimpaan versioon ja samalla sovelluksiini ilmestyi ruutuajan mittaamiseen tarkoitettu laskuri. Ilman mitään laskuriakin tiedän, että täytän suurimman osan tyhjistä hetkistä näppäilemällä puhelintani, ja se näkyy päivän lopuksi kokonaisruutuajassani. Kuinka harvoin sitä nykyään tulee seisottua edes kassajonossa ilman että vaistomaisesti tarttuisi puhelimeen? Ja on minun myönnettävä sekin, että joskus täytän liikennevaloissa odotteluajan tarkistamalla sähköpostejani tai katsomalla nopeasti, mitä instassa tapahtuu. Puhelimen käyttö vaikuttaa jopa nukkumaanmenooni, sillä usein jään vielä sängyssäkin selailemaan jotain turhanpäiväistä, ja aamulla avaan puhelimen melko pian heräämisen jälkeen.

Käytän puhelintani monenlaiseen. Vastaan sillä työsähköposteihin, katson siitä sarjoja ja kirjoitan sillä jopa blogini tekstit. Tietokone on jäänyt täysin toissijaiseksi arjessani (paitsi päivätyössäni), sillä sen käyttäminen vaatisi huomattavasti enemmän suunnitelmallisuutta kuin pikainen kännykän selailu. Se, mihin tuhlaan huomattavasti eniten aikaani, on instagram, jossa huomaan selailevani tuttujen ja tuntemattomien stooreja aina kun tilanne niin sallii. Mistä tahansa aiheesta etsinkin inspiraatiota, on instagram minulle se ensimmäinen paikka, johon turvaudun, ja toki päivitän melko paljon myös omaa tiliäni. Välillä turhauttaa se, että aikaa pitäisi käyttää instan parissa jopa vieläkin enemmän, jos siellä haluaisi olla aktiivinen päivittäin ja näin kasvattaa omaa tiliä systemaattisesti isommaksi. En aina ymmärrä, miten kenenkään voi olla mahdollista olla jatkuvasti läsnä kaikissa somekanavissa – kuinka suuressa roolissa sosiaalinen media heidän arjessa on?

Itselleni tärkeintä olisi säilyttää jonkinlainen kultainen keskitie tässäkin asiassa. Edelleen tehdä somea sivutyönäni ja juuri niin paljon tai vähän kuin itsestä tuntuu hyvältä, mutta silti samaan aikaan tarjota seuraajille vastinetta ja jotain uutta sopivin väliajoin. Toisaalta, käsitys uuden tarjoamisesta ja siitä mikä kenellekin on inspiroivaa, on täysin suhteellista, sillä nykyään yhä enemmän julkaistaan uudelleen ja uudelleen lähes samaa kuvaa omasta kodista – ihan vain siksi että sillä kerätään eniten tykkäyksiä ja uusia seuraajia. Kriittisin seuraaja jokaiselle bloggaajalle ja instaajalle onkin varmaan julkaisija itse, vai olenko ainut joka joskus ajattelee kaiken olevan jo moneen kertaan nähty ja luettu?

Noin viikon ajan olen yrittänyt viettää vähemmän aikaa turhissa sosiaalisen median kanavissa roikkuen, mutta loppujen lopuksi en ole huomannut ruutuajan pienenemisen vaikuttavan kuitenkaan siihen, miten usein puhelin hakeutuu käteen. Seuraavaksi voisin mykistää turhia whatsapp-ryhmiä, sillä ne jos mitkä lisäävät etenkin kiireen tuntua arjessa jos puhelimesta vilkuilee saapuneita viestejä aina niiden vilkuttaessa näytön ruudulla. Myös facebookin poistamista olen harkinnut ja instagramiakin varten voisin rajata vain tietyt ajat, jolloin voin selata muiden feedejä sekä stooreja. Onko teillä jakaa hyviä vinkkejä ruutuajan pienentämiseen?

LOL Surprise synttärit

Helmikuussa meillä juhlittiin Nooan ritari-lohikäärme-juhlien lisäksi toisetkin juhlat, Minean LOL Surprise synttärit. Minea oli päättänyt teeman jo hyvissä ajoin etukäteen, mutta silti valmistelut jäi melko viime tippaan. Itse asiassa näin on käynyt melkein joka vuosi, yhdistä juhlista selvittyäni ei nimittäin ole kovin helppo alkaa samantien valmistelemaan seuraavia. Onneksi lapset eivät näitä huomaa, joten en ole itsekään jaksanut stressata asiasta sen enempää.

Synttäreiden värit olivat hyvin tyttömäiset, ruusukultaa ja vaaleanpunaista, ja koristelut olivat kaiken kaikkiaan aika maltilliset. Lainasin ystävältä LOL-viirin ja ikkunan eteen laitettiin kunnon kasa erilaisia ilmapalloja, joiden seassa yhtä tämän hetken lemppariani eli marmorikuvioituja palloja. Minea sai itse suunnitella vieraiden kanssa tehtävät leikit ja lopulta valitsi pullonpyörityksen, limbo-kisan sekä onginnan. Nykyään Minea tykkää olla mukana suunnittelemassa ja järjestämässä juhlia, joten olen antanut tytön hoitaa kaiken mahdollisen mistä hän vain innostuukaan.

Näissä juhlissa Minea päätti myös sen, mitä vieraille tarjotaan ja hän myös oli jonkun verran mukana toteuttamassa leipomisia. Kaverisynttäreillä tarjottiin kahdenlaista kakkua, tavallista täytekakkua vadelma- ja kinuskitäytteillä sekä jäätelökakkua (jonka kinuskikastike hieman jo alkoi tässä vaiheessa valumaan välistä). Sukulaisille ja muille aikuisille vieraille tarjolla oli enemmän myös suolaista puolta perinteisten popparien ja muiden lisäksi, tein myös toisen LOL kakun samoilla mansikka- ja kinuskitäytteillä. Uusi ihastukseni oli Kinuskikissan ohjeella tehty kreikkalainen voileipäkakku, jonka täytteet oli niin hyviä, että ajattelin joskus tehdä niitä pienten ruisnappien päälle!

Seuraavaksi meillä katetaan pöytä herkuilla varmaan tuossa pääsiäisenä ja vappuna. Vappubrunssit on aina olleet huippuja ja tänä vuonna aion jatkaa perinnettä järjestämällä jälleen jotain kivaa yhdessä ystävien kanssa.

Lohikäärme-ritarijuhlat

Viikon mittaista talvilomaa aloittelevana yritän jälleen saada blogin heräämään horroksestaan kaiken tämän synttärirumban jälkeen. Nooan synttäreitä juhlittiin jo parisen viikkoa sitten, teemana tosiaan se lohikäärmeet ja ritarit. Sinänsä teemavalinta oli yllättävä, että harvoin näistä kumpikaan on Nooan ykkösjuttuja leikeissä, vaikka jonkun verran ritarileluja meiltä löytyykin. Synttäriteemana nämä joka tapauksessa toimi alkujärkytyksestä huolimatta aika hyvin!

Ensin ajattelin etten varmasti saa mitään ideoita kakun tekemiseen, kun en ole mikään mestari sokerimassankaan kanssa, mutta onneksi silti kokeilin tätä yksinkertaista linnakakkua. Kakkupohjan tein niin kutsutulla 0,7-ohjeella eli ensin punnitaan kananmunat ja sokeria sekä vehnäjauhoja mitataan 70%:n verran munien painosta. Itse tykkään aina laittaa osan perunajauhoja vehnäjauhon sijasta, jolloin kakusta tulee vähän tiiviimpi rakenteeltaan.

Linnakakun täytteenä oli mansikkaa ja kinuskia. Mansikkatäytteessä oli sekoitettuna kerma ja mansikkarahka, kinuskitäytteen tein jo monta kertaa hyväksi todetulla Kinuskikissan ohjeella. Lohikäärmekakku oli puolestaan suklaakakku, valmistettu tällä Fazerin ohjeella ja päällä mustalla värjätty voi-tomusokeri-tuorejuusto-täyte. Itse olin synttäreiden aikaan vielä sokerilakossa, joten kakkujen maku jäi testaamatta, mutta vieraisiin luottaen voin todeta molempien kelvanneen paremmin kuin hyvin.

Juhlien hitti lasten mielestä oli hauska aarteenetsintä, jossa kartan avulla etsittiin seitsemän eri pistettä ja niistä löytyvät vihjeet. Vihjeiden avulla seuraavan pisteen sijainti aina tarkentui, ja joissakin pisteissä olikin etsijöille yllätys. Matkan varrelta jokainen keräsi itselleen läksiäispussin ja sinne sisälle tarroja, karkkia ja pikkuautot.

Lastenjuhlien suunnittelu ja järjestäminen on ehdottomasti yksi vuoden kohokohdista meidän perheessä, ja tykkään siitä kun voi suunnitella juhlan jonkin teeman ympärille. Kuitenkin joka kerta huomaan aikaa toteuttamiselle olevan liian vähän ja loppuvaiheessa teen viimeiset pakolliset asiat kiireellä läpi. Nytkin meiltä jäi aarrekartan piirtäminen ihan viime tippaan, itse sankarin juhlavaatteet kaivettiin kaapista 10 minuuttia ennen juhlien alkua ja sen suuremmin niitä miettimättä ja itsellenikin sain paidan vaihdettua puhtaaseen juuri ennen ensimmäisen vieraan saapumista. Koskaan mikään ei toteudu ihan täysin niin kuin sen suunnittelee, mutta eipä sillä niin väliäkään ole – tärkeintä on juhlien alettua unohtaa oma täydellisyyden tavoittelu ja olla täysillä hetkessä läsnä. Juhlien jälkeen sitä ei kuitenkaan enää edes muista, mitä olisi tehnyt toisin.

Juhlan valmisteluja

Ylihuomisesta alkaa jälleen meidän helmikuinen synttäriputki, kun Nooalla on 4-vuotisjuhlat ensin kavereille ja heti perään sukulaisille. Tykkään suunnitella ja järjestää juhlia, mutta ihan parasta se on silloin kun valmisteluihin on reilusti aikaa käytettävänä. Niinpä aloitan yleensä ajoissa suunnittelemaan lasten kanssa teemaa, tarjottavia ja koristeluita. Teema auttaa mielestäni siinä, että värejä, koristeluita ja leikkejäkin on helpompi suunnitella kun mielessä on jokin selkeä ajatus kokonaisuudesta. Sen ei tietenkään tarvitse olla mitään suurta, vaan teema voi näkyä vain pienessä osassa juhlia.

Nooan synttäreitä juhlitaan tänä vuonna siis ritari-lohikäärme-teemalla ja meillä se tulee näkymään hopeisina yksityiskohtina, kutsuissa ja kakuissa. Mitään erityistä en ole juhlia varten hankkinut, vain muutamia ilmapalloja, lautasia, mukeja, pillejä, strösseleitä ja tietenkin ne tarjottavat. Osa koristeista löytyi jo valmiina ja tarjoamiset teen kaikki itse, mikä säästää kuluissa huomattavasti.

Yksi osa synttäreistä minulla on vielä täysin auki, ja se on ohjelma! Jostain syystä sen keksiminen jää aina viime tippaan eikä siihen tule panostettua juurikaan, vaikka lasten mielestä kiva tekeminen on aina juhlien ykkösjuttuja. Jos teiltä löytyy hyviä vinkkejä noin 4-5-vuotiaiden vieraiden viihdyttämiseksi, niin laittakaahan niitä tulemaan. Ensin olin ajatellut hankkia lohikäärmeen pinataksi, mutta se suunnitelma kaatui lopulta liian kalliiseen hintaan. Jotain ritarimaista se kuitenkin voisi ehkä olla, tai mitä tahansa mikä toimii takuuvarmasti lapsilla kuin lapsilla.

Viime päivinä

Tänään on ollut oikein hyvä päivä, ensin töistä kotiin, siihen päälle energinen parituntinen treeni ja loppuilta rennosti kotona. Ilmakin on tänään tuntunut melkein lämpimältä, kun pakkasasteet laskivat noin kymmeneen. Ehdin jo innostua suunnittelemaan viikonlopulle lasten kanssa pulkkaretkeä eväineen kunnes muistin, että meidän stigathan juuri varastettiin! Olimme vasta jouluna ostaneet toisen stigan jotta molemmilla lapsilla olisi omansa, mutta nyt niitä ei sitten olekaan enää yhtäkään.

Olen jatkanut sokerilakkoa ja ihme kyllä, lakkoilu on ollut jopa yllättävän helppoa. Kuvittelin tässä vaiheessa jo kiemurtelevani tuskissani, ja niin olisi varmaan tapahtunutkin ellen olisi samalla laittanut ruokavaliotani kokonaan uusiksi. Yleensä tähän aikaan vuodesta herkuttelu on lähes pahimmillaan, kun kovien pakkasten vuoksi ei pääse lenkille ja työpäivien jälkeen väsyttää, joten lakkoilu tuli täydelliseen saumaan näin vuodenvaihteen jälkeen. Kiinnostaisiko teitä lukea tarkemmin ruokavaliostani ja treenaamisesta?

Helmikuusta on tulossa meidän perheelle melko hektinen kuukausi, sillä oman treenaamisen ja Minean harkkojen lisäksi saman kuukauden sisään tulisi mahduttaa joitakin työiltoja, yhdet synttärit Helsingissä ja molempien meidän lasten kaveri- ja sukulaissynttärit. Kaikki tämä on sopivasti ohi juuri hiihtoloman alkuun mennessä, joten lomaviikko voidaan lasten kanssa käyttää ihan vain olemiseen. Itse ainakin huomaan kaipaavani viikkoihini niitä iltoja, jolloin kellään ei ole mihinkään menoa eikä omia tekemisiään tarvitse aikatauluttaa.

Nooan synttärivalmistelut on jo aloitettu tekemällä kutsut, itse asiassa kaverijuhliin ei enää olekaan aikaa kuin noin viikko. Nooan toive oli pokemon-ninjago-lohikäärme-ritari-synttärit, mutta lyhyiden neuvottelujen jälkeen pääsimme yhteisymmärrykseen siitä, ettei neljää eri teemaa ole kovin helppo yhdistää toisiinsa. Niinpä lopputuloksen meillä tullaan juhlimaan lohikäärme-ritari-synttäreitä. Vinkkejä järjestämiseen otetaan ilolla vastaan!

Esimerkki instagram-kuvan muokkaamisesta

Välillä saan instagramissa kyselyitä siitä, millä laitteella / kameralla kuvaan ja millaisia muokkauksia teen kuvilleni. Etenkin näin talvella, ja vielä enemmän syksyllä, kuvausolosuhteet on haastavat työssäkäyville, kun kuvia ei ehdi ottamaan valoisan aikaan keskipäivän paikkeilla. Kuvat on otettava silloin kun ehtii, ja loppu hoidetaan kuvan jälkikäsittelyssä.

Viimeisimmän instagram-julkaisuni kuva on loistava esimerkki siitä, kuinka huonostakin kuvasta voi pienen käsittelyn jälkeen tulla julkaisukelpoinen. Blogia varten kuvaan lähes yksinomaan järjestelmäkamerallani, koska tällöin kuvan muokkausmahdollisuudet ovat huomattavasti paremmat, mutta suurin osa instagramissani näkyvistä kuvista on otettu iPhone x:llä – niin myös tämä nyt tarkasteltava kuva yläkerran aulastamme.Otin kuvan sitten kameralla tai puhelimella, käytän kuvanmuokkaukseen Lightroomia. Puhelimella otettuja kuvia varten olen ladannut Lightroomin sovelluksen puhelimelleni, ja sitä käytänkin itse asiassa lähes aina julkaistessani jotain instagramiin. Tämän kuvan kohdalla tein samat muokkaukset kuin yleensä eli muutin rajausta (crop), valoisuutta (light), väriä (color) ja tarkkuutta (detail).

Ensimmäisenä muutin kuvan värilämpötilaa, koska iltapäivällä noin klo 16 aikaan otettu kuva näytti voimakkaasti siniseltä. Kesällä taas vastaavasti kuviin saa lisätä aavistuksen sinisyyttä, etenkin iltapäivän auringossa kuvatessa.

Lämpötilan lisäksi toinen suurimmista muutoksista ennen ja jälkeen -kuvien välillä on valoisuuden lisääminen. Puhelimella otettuihin kuviin saa useimmiten lisätä hieman kirkkautta, koska valotusaikaa ei voi säätää samoin kuin järjestelmäkameralla. Kirkkauden säätö on varmaankin se yleisimmin ihmisillä käytössä oleva nappula kuvien muokkauksessa, välillä instagramissa törmää nimittäin niihinkin kuviin joissa asioiden ääriviivat hämärtyvät, kun kirkkautta lisätään liikaa.

Viimeisenä poimintana vielä saturaatio eli kuvan värikylläisyys. Itse tykkään hieman värittömämmistä, ehkä aavistuksen harmahtavista kuvista, joten useimmiten siirrän saturaatiota jonkin verran miinuksen puolelle. Ihmisiä kuvatessa en tätä juurikaan tee, eikä muutenkaan värejä kannata mielestäni häivyttää liikaa, mikäli haluaa jakaa seuraajilleen mahdollisimman totuudenmukaista inspiraatiota. Instagramissa kysellään paljon tyynyjen, huonekalujen, mattojen ja maalien tarkempia tietoja, joten kovin muokatut kuvat eivät anna ihan sitä mitä seuraajat ehkä odottavat.

Tässä vielä lopuksi kaikki tekemäni muutokset, mitään kovin suurta näiden kolmen edellä mainitun lisäksi en siis tehnyt. Omasta mielestäni kuvaamisen pahin vihollinen on harmaus ja kohina, joita kuvaan kuin kuvaan saa varsinkin syksyllä. Talven sinisyys on helppo häivyttää ja kunhan kuva on tarkka, on sen muokkausmahdollisuudet yleensä hyvät.

Kysykää mikäli jokin asia jäi vielä ihmetyttämään. Tällä postauksella tarkoitukseni ei ole väittää että olisin ollenkaan taitava kuvien muokkaaja, vaan päinvastoin halusin osoittaa kuinka yksinkertaisilla säädöillä kuvista voidaan tehdä siedettäviä. Kuvanmuokkauksen mahdollisuudet ovat taitavissa käsissä rajattomat, ja tiedän itsellänikin olevan paljon opeteltavaa, mutta ehkä näilläkin noviisin neuvoilla joku muukin teistä voi päästä alkuun. Eikun vaan kuvailemaan ja kokeilemaan!

Ei lupauksia mutta yksi lakko kuitenkin

En ole yleensä tehnyt uuden vuoden lupauksia, ehkä siksi että ne muutamat kerrat kun olen jotain luvannut, eivät ole onnistuneet niin kovin hyvin. Yhdenkin kerran päätin olla tammikuun ostamatta mitään, mutta sorruin jo päivän päästä ostamaan nahkasaappaat, jotka olivat liian hyvässä alennuksessa jättääkseni ne kauppaan. Vähintään kymmenen kertaa olen myös päättänyt lenkkeillä säännöllisesti läpi vuoden, mutta joka talvi viimeistään kovien pakkasten koittaessa sekin lupaus on tullut rikottua. Silti uusi vuosi tuntuu aina jollain tapaa uudelta alulta, ja sitä alkaa pohtia, missä asioissa voisi itsekin hieman petrata.

Tänäkin vuonna voisin keksiä vaikka kuinka monia arkisia asioita, joihin kiinnittää huomiota. Voisin olla ekologisempi, harrastaa enemmän hyötyliikuntaa, vähentää ruutuaikaa, syödä monipuolisemmin, liikkua enemmän, vähentää sokeria, olla parempi ystävä, panostaa työtehokkuuteen ja niin edelleen. Sen sijaan että kiinnittäisin huomiota kaikkeen siihen, mitä voisin tehdä paremmin, olen päättänyt keskittyä niihin elämän osa-alueisiin, jotka jo ovat hyvin. Panostan täysillä siihen, mitä osaan ja missä suoriudun jo valmiiksi hyvin, jotta saan arkeen vieläkin enemmän sitä sisältöä josta todella nautin. On turha lupailla asioita, joita ei kuitenkaan tule toteuttamaan – matkan varrella kokee itsensä vain epäonnistuneeksi ja pahimmassa tapauksessa lähtötilannettakin huonommaksi.

Ihan täysin ilman elämäntapamuutoksia en kuitenkaan tänäkään vuonna selviä, sillä jonkinlainen hetkellinen sokerilakko on välttämätön. Siihen ryhdyn vain siksi, että jaksaisin paremmin jälleen lenkkeillä eli harrastaa arkena sitä, mistä nautin. Totaalikieltäytymiset ei yleensä kuulu tapoihini, mutta sokerin kohdalla vain joko-tai toimii omassa tapauksessani. Myös sen tiedän kokemuksesta.

Uusi vuosi

Voisin tässä kohtaa vuotta kliseisesti taas ihmetellä, että miten tämä aika taas menikin niin nopeasti. Samaa ihmettelen myös lomastani, jota ihan vasta äsken lasten kanssa odotettiin ja suunniteltiin ja nyt se on jo melkein ohi. Pian olen itsekin vuoden vanhempi, Minea aloittaa koulun, kohta on taas kesä ja ennen kuin huomaankaan molemmat lapset muuttaa jo pois kotoa. Tuo meidän kuivunut joulukuusikin varisti viikossa lähes kaikki neulasensa lattialle, vaikka en millään muotoa ollut vielä valmis siirtämään kuusta olohuoneesta roskakatoksen seinän vierustalle. Mihin tämä kaikki aika katoaa?

Toisaalta taas, voisinhan katsoa asiaa toisestakin näkökulmasta. Olemme loman aikana ehtineet tehdä monia älyttömän hauskoja asioita, nähdä paljon ystäviä ja viettää täysin kiireettömiä päiviä perheen kesken. Kun tätä vuotta miettii taaksepäin, on vuoteen mahtunut paljon erilaisia tapahtumia eikä yhtään enempää olisi ehtinytkään. Taidan huomenna aloitta uuden tavan kokoamalla vuoden 2018 yhteen valokuva-albumiin, jotta vielä vuosienkin päästä muistaisin, kuinka paljon olemme saaneet yhdessä kokea ja kuinka onnistunut vuosi kokonaisuudessaan oli. Ja mitä tulee siihen joulukuuseen, saimme nauttia sen luomasta tunnelmasta viikon ajan – ja se maksoi vain alle kolmekymppiä.

Hyvää uutta vuotta!

Joulun jälkeen

Joulu oli ihana, ihan niin kuin edellisinäkin vuosina riippumatta siitä, missä sitä ollaan vietetty. Olemme yrittäneet nyt ottaa tavaksi olla aattona kotona, koska oman kodin joulu on parasta mitä tiedän, mutta toisaalta kaipaan ympärilleni myös paljon elämää ja sukua. Niinpä suuntasimme aattoaamuna Espooseen ja vietimme siellä kokonaiset kaksi yötä kyläillen Nikon kahdella veljellä. Autossa istumista tuli aatolle ja eiliselle kotimatkalle luvattoman paljon, mutta niin hienosti lapset jaksoivat, että eilen illalla piti hieman joustaa nukkumaanmenoissa ja pelata myöhään iltaan joululahjaksi saatuja pelejä.

Vaikka yleensä emme Nikon kanssa niitä lahjoja toisillemme ostele, tällä kertaa oli molemmat kuitenkin päättäneet yllättää. Niko oli hankkinut koko perheelle Tukholman risteilyn ensi kuulle ja minä pidennetyn viikonlopun Köpiksessä kesäkuussa meille kahdelle. Ehkä tämä yllättävä reissuinnostus kertoo siitä, että syksyllä olemme tehneet melko vähän mitään oman perheen kesken. Arkipäivät on usein menneet harrastaessa tai jossain muissa menoissa, mutta sitä perinteistä yhdessäoloa on ollut ehkä tavallista vähemmän. Nikon kanssa taas kahdestaan olemme viimeksi olleet treffeillä tai missään muuallakaan varmaankin vuosi tai kaksi sitten. Nyt taitaa siis olla jo korkea aikakin?

Lahjojen osalta oma saldoni melkeinpä olikin siinä, plus muutamat kynttilät ja ihanat pinkit karvatossut. Lapsilla taas oli hieman eri meininki, sillä lahjoja tuli paljon ja kaikki oli jälleen tarpeellisia ja tosi kivoja juttuja. Minea sai esimerkiksi jumppamaton, joka ehti jo tänäänkin olla kovassa käytössä ja yhteiseksi lapsille tuli sarjakortti Leon leikkimaahan. Paljon toivottu lahja Minealle oli jättimäinen Lol-yllätyspallo, ja Nooa taas on tänään touhunnut uudella Lego Ninjago rakennelmallaan ja unileluna kainalossa oli Lego-auto. Tänään alkoi jo tuntua siltä, että oma pääni oli täysin pyörryksissä kun molemmat lapset halusivat vuorotellen leikkiä jokaisella joululahjaksi saamallaan tavaralla – äitin kanssa tottakai.

Huomenna meillä taitaa olla edessä joulukuusen siirtäminen pihalle, sillä se taisi kuolla pystyyn jo ekoina päivinä ja nyt varistaa järjettömän paljon neulasia jo pelkästä hipaisusta. Kuusen hävittämisen jälkeen alan pikkuhiljaa kääntämään katsetta kohti uutta vuotta, jolloin meille tulee ystäväperhe kylään. Vielä en ole ehtinyt kyllästyä jouluruokiinkaan, joten niitäkin tulee ehkä tällä viikolla tehtyä, kun jääkaappiin jouluksi varaamilleni ruuillle ei kaikille ollutkaan käyttöä aattona.

Miten teidän joulu meni?

Helppo bambikakku

Se alkaa olla viimeiset hetket käsillä ennen kuin onkin jo jouluaatto ja kaikki se huipentuu, mitä tässä on suunniteltu parisen viikkoa. Aaton suunnitelmat meni meillä eilen kokonaan uusiksi kun päätimme, ettei joulua sittenkään vietetä tänä vuonna kotona, mutta olen täysin varma että joulusta tulee hyvä, oli niin tai näin. Tykkään siitä että ympärillä on ihmisiä, kotona olisimmeki olleet ihan oman perheen kesken, joten lähdemme aattoaamuna ajelemaan Nikon suvun luokse. Onneksi en ehtinyt vielä tehdä ruokiakaan valmiiksi, ja vasta tänään hoidettiin ensimmäisiä kauppareissujakin.

Meillä kaikilla on ajatukset olleet jo vähintään viikon ajan aatossa, minkä huomaa esim siitä että Nooalla meno on ollut entistäkin villimpää. Lähes tunnin välein huomaan uhkailevani tontuilla tai sillä ettei joulukalenterissa ole seuraavana päivänä mitään, mutta uhkaukset tai lahjontakaan ei ole auttanut – odotan siis jo senkin takia jouluaattoa, että voidaan jälleen palata ihan tavallisen villiin menoon.

Samalla kun katseet on käännetty maanantaihin, on myös juhlittu vuoden viimeiset pikkujoulut. Minealla oli voimistelujoukkueen omat pikkujoulut nyyttäriajatuksella, ja minä leivoin tarjolle helpon suklaisen bambikakun. Kakun tein moneen kertaan hyväksi todetulla ja helpolla Fazerin suklaakakkuohjeella ja koristelut hoitui nekin melko nopeasti edellisenä iltana. Ostin paketin vaahtokarkkimassaa, siitä leikkasin bambille posket, otsaan täpliä ja nenän. Nenään lisäsin aavistuksen pinkkiä pastaväriä, poskissa, silmissä ja täplissä on jauhemaista kultaväriä pinnalla. Sitten vain kukkien varsien ympärille kelmua ja kukat kakun päälle peittmään päällisosan. Lopuksi askartelin vielä pahvista sarvet, jotka tökkäsin hammastikuilla kakkuun. Yllättävän helppo peojekti kokonaisuudessaan siihen nähden, että näin kakusta sai kivan talviteemaan sopivan.

Huomisesta tulee todennäköisesti meillä vähän kiireisempi, kun taas saan olla tekemässä kakkua sekä muita ruokia ja herkkuja aattopöytään mukana vietäväksi. Haluaisin kokeilla erilaisia tahnoja syötäväksi ruislastujen kanssa, mutta en ole vielä törmännyt mihinkään superhyvään ohjeeseen. Olisiko teillä vinkata mitään? Tai jotain muuta hyvää syötävää joulupöytään?

Kohta on joulu

Nyt on jo todettava, että näin viisi yötä ennen joulua alkaa pikkuhiljaa tuntumaan jo jouluisalta. Yksi suurimmista syistä siihen on varmastikin se, että viikonloppuna kävimme ostamassa kuusen ja tällä hetkellä se jo komeilee tuossa olohuoneessa kaikessa upeudessaan. Itselleni olisi hyvin riittänyt pelkkä vihreä kuusi valoineen, mutta en raaski viedä lapsilta sitä iloa etteivät he pääsisikään koristelemaan kuusta joulupalloilla – niinpä meidän kuuseen lopulta päätyi lähes jokainen joulukoriste, joka talostamme löytyy.

Nämä viikot ennen joulua on olleet sen verran täynnä kaikenlaista ohjelmaa, etten ole ehtinyt vieläkään suunnitella aaton ruokailua ollenkaan. Lupasin huomenna aloittaa laatikoiden tekemisen, mutta toisaalta olen sen verran huoleton luonteeltani, että ajattelin tehdä juuri sen verran kuin jaksan eikä mitään ole pakko tehdä. Todennäköisesti lähdemme jo heti joulupäivänä sukulaisten luokse toiselle paikkakunnalle, joten ruokaa olisi muutenkin hyvä tehdä vain aaton tarpeisiin. Onko teillä omat suosikkinne joulupöydässä? Meille yleensä parhaiten maistuu alkupalat, ja omia lemppareitani pääruoista on bataatti-, lanttu- ja punajuurilaatikko. Kaikki tietenkin itse tehtynä niin saa juuri sellaista kuin toivookin.

Joulussa kaikkein vähiten nykyään kiinnostaa lahjat. Toki on kiva antaa lapsille heidän toivomiaan leluja ja nähdä kuinka onnellisia he niistä ovat, mutta itselleni en ole pitkään aikaan odottanut mitään enkä rehellisesti sanottuna ole kovin innostunut hankkimaan muistamisia muillekaan aikuisille. Tykkään ilahduttaa läheisiäni, mutta ennemmin ostan ystävälle aina silloin jotain kivaa kun sellaista tulee kaupassa vastaan – joulun aikaan kymmenien lahjojen ostaminen yhdellä kertaa, ja etenkin lahjojen väkisin keksiminen, ei vain tunnu omalta jutulta.

Vielä ennen joulua olisi edessä kaksi työpäivää ja Minean jumpparyhmän pikkujoulut. Viikonlopulle voisi hyvin suunnitella lasten kanssa tehtävän elokuvareissun, tai ehkä parempi laittaa Niko lasten kanssa kotoa pois niin saan itse puuhailla rauhassa ruokien kanssa. Ihanaa joka tapauksessa, että pian alkaa loma ja ihan kohta se joulukin sieltä tulee! Ruokien lisäksi nautin siitä, että saa tavata sukulaisia ja istua myöhäisiä iltoja glögin äärellä vaihtaen kuulumisia. Mitä suunnitelmia teillä on loppuvuodelle?

Pikkujoulut

Viime perjantaina vietin tälle vuodelle viimeisiä, mutta varmaankin parhaita pikkujouluja. Yleensä en koe kaipaavani tyttöjen illanistujaisiin mitään sen ihmeempää ohjelmaa, vaan se riittää että saa olla ja jutella rauhassa, mutta eilinen oli ehdoton poikkeus! Meillä oli hauskempaa kuin aikoihin, ja huikeista elämyksistä mieleen jäi muistoja, joiden voimalla eletään vielä pitkään.

Ilta aloitettiin ensin Jyväskylän Mysteeristä*, jossa saimme ratkottavaksemme Suomen Helmen arvoituksen – kenelle Helmi Kallion perintö kuuluu? Emme ehkä olleet talon nokkelin pikkujouluporukka, mutta matkan varrella saimme nauraa vedet silmissä ja mysteerin ratkaiseminen jäi vain viimeisen kaapin avaamisesta kiinni. Koukuttuminen Mysteeriin oli joka tapauksessa tapahtunut samantien, sillä jokainen meistä nyökytteli lähtiessään varmana siitä, että tänne palattaisiin vielä lähiaikoina. Miten mahtavaa tekemistä esimerkiksi joulun pyhäpäiville, jos sukulaisten kanssa on jo ehditty kyllästyä kotoiluun villasukat jalassa.

Mysteeristä ilta jatkui Amarilloon, jossa meitä odotti seuraava huikea elämys The Table*. The table tarjoillaan minimissään kuudelle hengelle, mutta varauksen voi tehdä vaikka vain itselleenkin, jos uskaltaa hypätä syömään samaan porukkaan tuntemattomien kanssa. Tämän ruokaelämyksen kuvaileminen sanoin on vaikeaa, mutta voin täysin suositella sitä ystäväporukoille illan istumiseen pidemmän kaavan mukaan. Noin kolmen tunnin aikana pöytään kannetaan niin ruokaa, juomaa kuin ohjelmaakin – joimme muun muassa liekitettyjä juomia ja saimme hauskan keskustelutehtävän. Ruokaa pöydässä oli enemmän kuin riittävästi ja kaikki maistui loistavasti meidän porukalle.

Vielä syömisenkään jälkeen emme ottaneet suunnaksi taksitolppaa, vaan kävimme kuuntelemassa Jannaa sekä Pete Parkkosta. Huikea ilta kokonaisuudessaan, juuri sellainen jota muistellaan pitkään. Vain yksi asia jäi harmittamaan jälkikäteen – miksei vastaavia iltoja saa järjestettyä useamminkin!

*Mysteeri ja The table saatu

Joskus väsyttää enemmän

Ja lähes aina sen aika on loppusyksystä. Tämä syksy ei onneksi ole ollut mikään erityisen pitkä ja pimeä, mutta jotenkin syksy tuppaa aina olemaan se vuoden kiireisin. Tulee muutama projekti liikaa, jotain yllättävää johon ei osannut varautua tai sitten itse keksii jotain, vaikka todellisuudessa aikaa ei juurikaan olisi mihinkään ylimääräiseen. Tänä syksynä on ollut Minean jumppaesityksiä, talkoohommia, parit työpaikan kekkerit, pikkujouluja, työprojekteja, joista en osannut kieltäytyä, vanhempaintoimikunta ja tonttudisco, yksi kranssin askarteluilta ja vireillä oleva hyväntekeväisyysprojekti.

Ystäväni Kerttu kuvaili elämääni hyvin sanoilla ”aina sata palloa ilmassa, joskus joku saattaa tippua”. Tottahan se on, innostun helposti kaikesta ja tekisin enemmänkin, jos vuorokauden tunnit riittäisivät. Itse asiassa haaveilen salaa yrittäjänä toimimisesta, mutta samaan aikaan tiedän, että se olisi viimeisin minulle sopivista ammateista, sillä heikkouteni on raha-asioiden hoitaminen ajallaan. Silti en voi olla ajattelematta, mihin kaikki johtaisi, jos keskittäisin kaiken innostuneisuuteni ja energiani johonkin yhteen intohimon kohteeseen sen sijaan että sinkoilen sinne tänne tehden kaikenlaista vähän kaikkialle.

Tänään on jo joulukuun ensimmäinen ja tiedän, että vähitellen onneksi kiireet alkavat helpottamaan ja voin keskittyä joulun suunnittelemiseen ja valmisteluihin. Jouluaaton aiomme viettää kotona, ja vaikka se tarkoittaa hommaa ruokien suhteen, on se sellaista tekemistä joka enemmän rentouttaa kuin stressaa. Ne muutamat lahjat, jotka omille lapsille annamme, on jo ostettuina, joten joulua kohti mennään rennolla otteella.

Joulukalenteri

Tällä kertaa hoidan lasten joulukalenterit jo hyvissä ajoin valmiiksi, totesin syksyllä. Sitten tuli poikkeuksellisen kiireinen marraskuu, ja yhtäkkiä huomasin joulukuun olevan alle viikon päässä. Marraskuu sai aikaan sen, että käsite ajoissa muuttui muotoon viime tipassa ja vaikka kuinka kuvittelin jo tässä vaiheessa olevani hyvällä mallilla joulun suhteen, en olekaan vielä edes aloittanut suunnitelmia.

Joululahjoista meillä ei ole stressattu koskaan. Ostamme sukulaisille ja läheisille jotain pientä, jos keksimme, lapsille yleensä hankimme vain pari tärkeintä lahjaa, sillä niitä tulee varmasti aivan riittävästi joka tapauksessa. Lasten synttäritkin on jo heti perään helmikuussa, joten molempien huoneet tulee täyttymään tavarasta ilman meidän vanhemien panostakin. Muutamana edellisenä vuonna olen salaa jättänyt joitakin joululahjoja odottamaan synttäreitä, jos tilanne on näyttänyt siltä, että lahjoja tulee muuten kerralla liikaa.

Viime vuonna Minealla oli itse tehty joulukalenteri ja tänä vuonna Nooakin toivoi samanlaista itselleen. Ensin olin ajatellut neuloa tai ommella jonkinlaiset kierrätettävät versiot, mutta kiireisen äidin pelasti sittenkin Clas Ohlsonin valmis paperipussisetti numeroineen*. Laitan noin viisi pussia kerrallaan kummallekin lapselle huoneen seinälle roikkumaan ja täydennän pusseja päivittäin. Näin pääsen itse vieläkin helpommalla, kun kaikkia tavaroita ei tarvitse hankkia yhdellä kertaa, vaan voin muuttaa suunnitelmia tarpeen mukaan matkan varrella. Ja tietenkin sekin on plussaa, ettei Nooa pääse salaa availemaan kaikkia pusseja jo ennen joulukuun ensimmäistä päivää.

Instassa kyselin hyviä vinkkejä pussien sisältöihin ja ainakin seuraavanlaista olen jo nyt saanut hankittua. Pikkuautoja, Lolin vaatteita, pastilleja, lakuja, slimeä, hamahelmiä, suklaapukit ja askartelutarvikkeet joulukortteja varten. Hyviä aineettomia lahjoja oli piparien tai joulutorttujen leipominen, pulkkamäki, luisteleminen, lautapelit perheen kesken, elokuvailta ja yhteiset legoleikit. Loistavia ideoita oli myös tarrat, korut, kaikenlaiset hiusjutut, kirje joulupukilta sekä pari kuusenkoristetta sille päivälle, kun on tarkoituksena koristella kuusi. Myös uimahallireissua ehdotettiin sekä hoploppia, kaverilla kyläilyä, äiti-lapsi hemmotteluja ja lapsen toivepäivää. Itse sain niin paljon hyviä vinkkejä näistä, että viikonloppujen kalenteripussit täyttyivät kaikki aineettomilla, kivoilla tekemisillä. Etuna myöskin se, ettei lapsille tarvinnut erikseen keksiä kummallekin jotain omaa, vaan molempien pusseista tulee löytymään täsmälleen sama tekeminen.

Millaisiin kalenteriratkaisuihin te olette päätyneet tänä jouluna? Joskus olen kuullut kummien ja isovanhempienkin keksineet täytettä lasten kalentereihin, mikä on tosi hauska idea sekin!

*kalenteri saatu insta-yhteistyön kautta Clas Ohlsonilta

Kiireisen pelastus

Kaupallinen yhteistyö Avalon siivouspalveluiden kanssa

Marraskuu, väsymys ja pimeys on ihan yhtäkkiä saaneet minutkin otteeseensa, vaikka viime kuussa vielä vakuuttelin, että tänä vuonna päästään vähän helpommalla. Aurinko paistoi niin pitkälle syksyyn, että olin ihan varma ettei kaamos ehtisi vaikuttaa ollenkaan, jos lumet tulisi tällä kertaa jo marraskuussa. Siis jos tulisivat.

Aamuisin heräämiset on alkaneet tuntua vaikeilta, ja perinteinen syksyn arkikiire meinaa vyöryä täälläkin päälle. Vielä ei ole ehtinyt tunnelmoida joulua, vaan on ollut pakko priorisoida ja valita, mihin energiansa haluaa käyttää, kun kaikkea ei yksinkertaisesti ehdi tehdä. Yksi parhaista avuista tämän kaiken keskellä on ollut Avalon siivouspalvelut, joka kävi meillä jo toistamiseen hoitamassa viikkosiivouksen. Kotiintulo tuntui ihan yhtä hohdokkaalta kuin ensimmäiselläkin kertaa, ja nyt oman lisänsä toi se, että puhdas ja siisti koti oli ihan oikea pelastus aikataulujen kaaoksen keskellä.

Ensimmäisellä siivouskerralla tehtiin kokonaisvaltainen siivous, jonka jäljet näkyy meidän kodissa edelleen noin puolentoista kuukauden jälkeen. Kylpyhuoneen lasipinnat, keittiö ja eteinen ovat kaikki yhä siistinä, ja yleisen siisteyden ylläpitäminen on ollut huomattavasti helpompaa. Ei ole tarvinnut juurikaan pyyhkiä pölyjä, seinien puhdistamista en ole tehnyt ollenkaan ja eteinenkin on pysynyt siistinä, kun ilmatkin on helpottaneet pölyävän hiekan kantautumista sisälle. NIinpä nyt päädyimme tekemään perinteinen viikkosiivouksen, joka meidän 162m2 kokoisessa kodissa tarkoitti noin kolmen tunnin siivousta. Tähän kuului imurointi, lattioiden pesu, vessojen pesu sekä erikoisuutena myös tv-huoneen sohvan siistiminen.

Avalon siivouspalveluiden ammattivälineistöön kuuluu myös Rainbow vesi-imuria, jolla kerroin viimeksi puhdistettavan meidän olohuoneen maton. Matto sai heti paljon raikkaamman ilmeen ja tuntui melkein kuin pesulassa käyneeltä. NIinpä tällä siivouskerralla imurilla käsiteltiin meidän tv-huoneen sohva, joka on etenkin Nooan jäljiltä jatkuvasti sottaisena. Se myös sattuu olemaan yksi Pablon lempipaikkoja, ja ongelma on se, ettei sohvassa ole irroitettavia päällisiä. Olemme yrittäneet pitää sitä mahdollisimman siistinä pyyhkimällä kostealla liinalla ja välttämällä esim juomien viemistä tv-huoneeseen, mutta elämän jäljet kyllä näkyvät sohvan pinnassa tummentuneina läikkinä. Avalon siivouspalveluiden Lotta käsitteli sohvan kauttaaltaan Rainbow-imurin kuivasuulakkeella, jolla saatiin jo huomattava ero aikaan lähtötilanteeseen. Sohvan pinta on nyt tasaisempi eikä se enää näytä kenenkään ruoka-alustalta. Toisena Avalonin tarjoamana vaihtoehtona olisi tätäkin käsittelyä tehokkaampi tekstiilipesu, mutta toistaiseksi saimme halutun lopputuloksen jo tuolla kuivakäsittelyllä.

Parhaillaan Avalon siivouspalvelut täyttävät kalenteria joulun osalta, joten nyt kannattaa olla yhteydessä, jos aikeissa on helpottaa omaa joulustressiä ulkoistamalla siivoaminen ammattilaiselle. En taida keksiä parempaa joululahjaa itsellenikään kuin kokonaisvaltainen kotisiivous juuri siinä viikkoa tai muutamaa päivää ennen joulua. Joulua rakastavana ihmisenä aion nimittäin keskittyä olennaiseen, glögin juomiseen, perheen yhteisiin peli-iltoihin ja jouluherkkujen leipomiseen.

Pieni ele oikeaan aikaan

Olen pohtinut paljon ystävyyttä, sitä mikä erottaa kaveruuden ystävyydestä ja millaista on yleensäkin hyvä ystävyys. Sosiaalisena ihmisenä kaipaan seuraa ympärilleni, kutsun usein ystäviä kylään ja järjestän paljon juhlia. Nautin kaikenlaisista illanistujaisista, lenkkeileminen seurassa on parasta ja harvoin osaan sanoa ei jos ystäväni ehdottaa jotakin. En myöskään sano ei, jos ystäväni pyytää palvelusta tai apua, vaan ajattelen sen olevan minulle kehu, jos jonkun mielestä olen luottamuksen arvoinen.

Samaan aikaan olen ystävänä suorasanainen, usein jopa liiankin, en välttämättä osaa lukea tilanteita oikein ja voin helposti vaatia läheisiltäni liikaa olettamalla, että kaikki ihmiset kokisivat asiat yhtä suoraviivaisesti kuin minä itse. En osaa kysyä kuulumisia enkä osaa kysyttäessä myöskään niihin vastata, koska avoimena ihmisenä kuvittelen että kyllä ne kuulumiset keskustelun aikana tulee selville ilman kysymistäkin. Tunnistan itsessäni monia heikkouksia ystävänä, mutta silti niitä on kovin vaikea muuttaa, kun on tottunut toimimaan aina jollain tietyllä tavalla, tiedätte varmasti kaikki mistä puhun.

Joskus kuitenkin tulee vastaan tilanteita, jolloin en koe ystävyyden olevan kovin vastavuoroista, yllättäen viime aikoina näin on tapahtunut useammin kuin koskaan aikaisemmin. Tällöin olen miettinyt, onko kyse siitä ettei toinen ehkä koe samanlaista sosiaalisuuden tarvetta vai enkö ole osannut olla riittävän hyvä ystävä. Viimeksi eilen pyörittelin asiaa mielessäni, aina siihen asti kunnes yksi ystävistäni teki pienen mutta merkittävän eleen, joka sai jälleen kääntämään ajatukset positiiviselle puolelle.

Ystävyyden vastavuoroisuus on siksi merkityksellistä, että sen voimalla ystävyyden eteen jaksaa tehdä kaikkensa. En tarkoita vaihtokauppoja, joissa molempien pitäisi saada yhtä paljon, mutta on tärkeää että kummatkin ovat samalla lailla läsnä ja jakavat yhtä paljon itsestään. Jos toinen kutsuu jatkuvasti luokseen kylään ja ainut mitä saa vastaukseksi on tänään en ehdi, ei ystävyys ehkä ole kovin aitoa. Mielestäni on molempien velvollisuus raivata arkeen aikaa, tehdä joskus myös jotain sellaista joka on toiselle tärkeämpää kuin itselle ja muistaa myös se, ettei ystävyys tule pakottamalla mutta kohteliasta on edes antaa mahdollisuus.

Itse pohdin näitä asioita vain yleisellä tasolla, ilman että taustalla on kuitenkaan mitään suurempia epäonnistumisia ystävyydessä, mutta huomasin väkisinkin alkavani ajattelemaan, onko ihan kaikki ystävyyssuhteeni sellaisia kuin toivoisin niiden olevan. Huomasin olevani yllättävän usein se, joka ehdottaa, kutsuu ja ideoi, mutta ei ehkä aina saa vastakaikua niin kuin toivoisi. Onnea on kuitenkin se, että suurin osa kaverisuhteistani on täysipainoisia ja voimaannuttavia, usein jopa positiivisesti yllättäviä.

Eilen kauppareissulta kotiin tullessani ovellani odotti pino porkkanakakkua, ihana Katriina oli ajatellut tuoda meille leivonnaiset, jotka jäivät kahvihetkestä ylimääräiseksi. Vaikka en koskaan voisi odottaa ystävän tekevän mitään vastaavaa, en voi sanoa etteikö tämä pieni ele olisi juuri silloin lämmittänyt kovasti mieltäni Voisin hyvin ajatella tekeväni jotain vastaavaa ystävilleni, mutta se että joku on päättänyt ilahduttaa niin juuri minua – se on enemmän kuin olisin voinut toivoa.

Viikko käyntiin

Miten nämä maanantait ovatkin yhtäkkiä alkaneet tuntua aavistuksen raskailta ja kuluttavilta? Vaikka viikonloppuisin yritänkin pitää suunnilleen samaa rytmiä kuin työpäivinä, on töihin herääminen syksyn edetessä koko ajan vaikeampaa. Minun ja lasten rytmiin yleensä kuuluu melko myöhäiset aamut, joten voisiko siinä jopa olla syy siihen, että joskus tuntuu olevan vaikeaa saada päivästä kiinni? Olen myös luonteeltani iltaihminen sillä aamuisin ja aamupäivisin en viikonloppuisinkaan saa mitään aikaiseksi, vasta illemmalla alan touhuamaan ja voin helposti tehdä koko päivän hommat iltakuuden jälkeen parissa tunnissa.

Tänään oli kaikesta käynnistymisen vaikeudesta huolimatta erityisen mahtava maanantai, sillä päivää piristi kaksi huippujuttua. Heti aamusta meillä jälleen kävi Avalon siivouspalvelut hoitamassa viikkosiivouksen (kaupallinen yhteistyö) ja töiden jälkeen sain ihastella täysin puhdasta kotia. Tästä tuli niin hyvä mieli, että iltapäivä meni kutakuinkin hymyillessä ja ehkä vähän myös suunnitellessa paria sisustushankintaa. Sain inspiraatiota joulunkin suunnitteluun ja päätin, että tänä vuonna meidän joulussa näkyy ruskean ja okran sävyt yhdistettynä tummaan vihreään. Ei siihenkään niin kovin pitkä aika enää ole, joten ihan hyvin voi jo vähitellen fiilistellä glögin äärellä.

Toinen päivän parhaista oli parvekekaiteiden saapuminen. Meillä on yläkerrassa noin puolen talon mittainen parveke, johon kaiteet suunniteltiin ja tilattiin joskus loppukesästä, ja nyt ne vihdoin odottavat takapihalla asentamista. Kaiteisiin haluttiin samaa fiilistä kuin sisäportaidemme kaiteissa, joten tilasimme mattamustat metalliset pinnakaiteet. Lopputulos yllätti. Kaiteet näyttävät jopa paljon paremmilta kuin olisin koskaan osannut haaveilla – enää pitäisi jaksaa odottaa viikonloppuun jotta parveke saadaan kokonaan valmiiksi.

Näinköhän viikko voi jatkua yhtä loistavasti tästä eteenpäin? Kalenteri onneksi näyttää suht tyhjältä, mikä tarkoittaa sitä että saatan löytää aikaa kaikelle syksyyn kuuluvalle hyggeilylle. Suklaata, glögiä, neulomista, netflixiä, sisustamista ja villasukissa hiippailua. Ja viikon lopussa juhlitaan isänpäivää, jolloin viimeistään kuvioihin mukaan tulee hyvä ruoka (toivottavasti jonkun muun kuin itseni laittama).

Energistä viikkoa! 

Halloween 2018

Heti alkuun on sanottava kiitos! Sydämellinen, aito kiitos siitä että jätitte niin paljon ja niin mahtavia ideoita viime postaukseen. Aion tarttua niistä niin moneen kuin mahdollista, ehkä jopa kaikkiin jos saan jonkun suostuteltua silloin tällöin asukuvaajakseni.

Sitten halloweeniin! Tänä vuonna meidän juhlat oli juuri niin kivat kuin olin toivonutkin. Oli ystäviä, paljon lapsia, kasoittain herkkuja ja karmivia halloween-asuja. Valmistelut hoidettiin yhdessä naapurin Katjan kanssa, ja tarjoilut meni näppärästi nyyttäriperiaatteella. Vieraita oli kaiken kaikkiaan lähes 20, joten yksin tuolle määrälle ruokien tekeminen olisi ollut ihan eri juttu. Onneksi naapurustosta löytyy kekseliästä porukkaa, joilta kaikilta tuli älyttömän hauskoja ideoita halloween-tarjoiluihin.

Meillä on tullut pidettyä niin monet juhlat tässä vuosien aikana, että omasta juhlatarvikelaatikostani alkaa jo löytymään teemaan kuin teemaan jonkinlaista koristetta. Useimmiten jokin sama väri toistuu useammissa juhlissa, kuten halloweeneissä musta, joten uutta ei juurikaan tarvitse ostaa lautasia, pillejä, servettejä ja mukeja lukuunottamatta. Kävin Tigerista hakemassa vähän hämähäkin seittiä ja ilmapalloja ja Confetista löysin isot lepakkopallot. Lepakkopallot on superkätevät, sillä ne puhalletaan pillillä täyteen ilmaa ja käytön jälkeen ne voi tyhjentää ja pakata takaisin odottamaan seuraavaa käyttökertaa.

Herkkupöytä oli tänä vuonnakin ihan erityisen monipuolinen, mitä muutakaan sitä toisaalta voi odottaa jos kaikki yhdeksän aikuista toivat jotain tullessaan. Juustoja, suolakeksejä, hedelmiä, kakkua, mutakakkukeksejä, nakkisormia, hodareita, karjalanpiirakoita, sipsejä, popparia, leivoksia, erilaisia keksiviritelmiä jne – eipä sitä oikein koskaan pääse tällaiseen juhlapöytään herkuttelemaan. Syömistä jäikin juhlista niin paljon että jokainen vei lautasellisen herkkuja mennessään, ja silti itsekin söin viimeisiä kakun jämiä vielä tänään.

Juhlissa ei ollut mitään erityistä ohjelmaa, vaan lapset söivät ja tanssivat discopallon pyöriessä katossa. Mineaa se vähän harmitti, ettei ollut viime vuoden tapaan aarteen etsimistä tai vierailevaa kummitusta, mutta me oltiin äitien kanssa ajateltu, että lapset haluavat vain vapaasti touhuilla. Ehkä tästä voi ottaa opiksi lasten synttäreitä ajatellen ja keksiä sinne sitten jotain pientä. Tästä yhdestä harmituksesta ja parista tapaturmasta huolimatta kokonaisuus oli ihanan onnistunut ja teema erityisen kiva suunnitella. Ensi vuonna varmasti jälleen uudelleen!

Miksei ole sanottavaa?

Lomaviikko tuli ja meni, viikko on ehditty olla jo töissäkin ja uusi viikko olisi jälleen alkamaisillaan. Yleensä olen loma-aikoina kerännyt uusiin postauksiin kuvia jemmaan ja päivittänyt blogia tavallista ahkerammin, mutta tällä kertaa ei olekaan ollut mitään sanottavaa. Kamera on pysynyt kaapissa suurimmaksi osaksi, ja on tuntunut että kaikki inspiraatio on kadoksissa. Olen selaillut vanhoja kuvia miettien, kuinka olen joskus voinutkin olla noin idearikas. Miksi nyt ote tuntuu olevan hukassa, miksi en saa tekstejä kirjoitettua edes niistä aiheista, joita olen valmiiksi listannut muistiin?

Ehkä kyse on rytmin puuttumisesta. Ehkä olen kadottamassa otetta siksi, että olen antanut säännöllisen postaustahdin muuttua koko ajan epäsäännöllisemmäksi. Mitä enemmän ajattelen blogia ja mitä useammin julkaisen jotain, sen helpompi on kirjoittaa ja sen helpompi on keksiä uusia aiheita. Kun viikon tauon jälkeen yrittää jälleen kääntää ajatukset kirjoittamiseen, on se yllättävän vaikeaa jo siksi, ettei oikein tiedä mistä aloittaisi. Kertoisiko viime aikojen kuulumiset, pyytäisikö ehkä taukoa anteeksi tai jatkaisiko vain kirjoittamista kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan? Olisin varmaan valinnut viimeisen vaihtoehdoista, jos olisin keksinyt jonkin järkevän aiheen josta kirjoittaa.

Meillä juhlittiin eilen lasten halloweenia isolla porukalla naapureiden kanssa. Käytin paljon aikaa juhlien suunnitteluun ja valmisteluun, joten uskoisin myös sen osaltaan vaikuttaneen siihen, ettei viime päivinä ole riittänyt ideoita muualle. Tälläkin viikolla oli monena päivänä jotain ohjelmaa, ja silloin taas kun ei ollut pakko tehdä mitään, olen ihan hyvällä mielellä nauttinut tekemättömyydestä ja laiskottelusta. Olen varmaan joskus sanonutkin olevani on-off-ihminen, joka joko saa paljon aikaan yhdellä kertaa tai sitten ei mikään ei etene ollenkaan. Hyvänä esimerkkinä tämä sunnuntai, olen käynyt kahdella lenkillä, pessyt kaksi koneellista pyykkiä, imuroinut, pessyt lattiat, tiskannut, kahvitellut ystävän kanssa ja nyt vielä illan päätteeksi avasin blogin. En tainnut saada yhtä paljon aikaan edes koko lomaviikkona!

Nyt ajattelin kääntyä teidän puoleen blogini kanssa ja kysyä, mistä te haluaisitte lukea. Auttakaa minua löytämään jälleen rytmi kirjoittamiseen kertomalla, millaiset aiheet teitä kiinnostaa ja mistä haluaisitte minun kirjoittavan seuraavan kuukauden sisään. Lupaan tarttua haasteeseen ja palata toiveisiinne jo heti tulevalla viikolla, nyt säätkin on niin kauniit ettei valokuvaamisenkaan esteenä ole valon puute!

Ihmissuhteita

Olen lomaviikon aikana ehtinyt istua ystävien kanssa iltaa useammin kuin edellisen kuukauden aikana yhteensä. Vaikka myönnettäköön, että Nikon toteamus ”joka viikonloppuhan te istutte jonkun luona” ei jää kovin kauas totuudesta. Meillä on mahtava naapurusto, se on yksi niistä asioista jotka sitovat meitä tälle asuinalueelle varmasti vuosiksi eteenpäin.

Sen lisäksi että tämä ympärillä asuva porukka on tullut tärkeäksi, niin myös meidän yhdessä käymät keskustelut ovat antaneet paljon. Itse koen, että asioista on hyvä puhua mahdollisimman paljon ja avoimesti, ja joskus oma avoimuuteni on ollut ongelmallista, kun en aina osaa tulkita toisista ihmisistä sitä, kuinka rehelliseen keskusteluun he ovat valmiita, mutta jotenkin näiden tyyppien kanssa ajatukset tuntuvat menevän helposti yksiin. Olemme keskustelleet ties millaisista aiheista, arjesta, perheestä, lapsista, parisuhteista, ystävyydestä, rehellisyydestä, sisustuksesta, työstä jne jne. Lista on jo nyt lähes loputon, ja uusia syviä keskusteluja syntyy aina kun tapaamme.

Kerran jäimme pidemmän kaavan kautta pohtimaan huolehtimista. Millaisista asioista kukakin yleensä kantaa huolta ja mitkä asiat saavat ajatukset niin sekaisin, ettei niistä meinaa helpolla päästä yli. Erityisherkkä ihminen voi velloa erilaisten asioiden parissa hyvinkin pitkään, kun taas enemmän itseni kaltainen tyyppi yleensä kuittaa asian parilla olan kohautuksella ja jatkaa seuraavana päivänä elämäänsä. En murehdi asioita, en maalaile mitä jos -kauhukuvia mielessäni enkä oikein hätkähdä siitäkään, vaikka töissä tapahtuisi jotain sellaista, joka helposti voisi jäädä ajatuksiin pyörimään.

Mutta sitten kuitenkin samaan aikaan olen ihminen, joka haluaa miellyttää muita, onnistua kaikessa mahdollisimman hyvin eikä osaa sanoa koskaan ei siksi ettei halua tuottaa pettymystä. Olen joutunut tietoisesti opettelemaan ymmärrystä niitä ihmisiä kohtaan, jotka omanarvontuntoisina osaavat valita, kieltäytyä ja myös ottaa etäisyyttä, sillä itselleni on joskus kovin vaikeaa ymmärtää, miksi toiset murehtivat jotain mielestäni täysin vähäpätöisiä asioita tai miksi joku vastaa ettei ehdi, vaikka todellisuudessa juuri sille päivälle ei ole mitään pakollista tehtävää. En varmastikaan ole se ystäväpiirin empaattisin ihminen siksi, että en vain yksinkertaisesti osaa ajatella, miten suuria asioita itselle pienet huolet voivat jollekin toiselle olla.

Ajattelen, että silloin kun jonkin ongelman tiedostaa, sen kanssa on jo paljon helpompi elää. Olen opetellut kysymään ihmisiltä mitä kuuluu vaikka se itsestäni useimmiten tuntuisikin hieman hölmöltä. Joskus kuvittelin, että kyllä ne kuulumiset tulee toisen kanssa keskustellessa ilmi, mutta nykyään ymmärrän että kaikkien kanssa ei koskaan pääse small talkia pidemmälle eikä siinä mitään, on hyvä olla erilaisia ja eritasoisia ihmissuhteita. Seuraavaksi olen päättänyt lukea kirjan Idiootit ympärilläni, sillä olen kuullut sen olevan hyödyllinen opas ymmärtämään paremmin itseä ja muita. Onneksi näin aikuisiällä ystävyyssuhteet tuntuvat olevan seesteisiä ja melko mutkattomia, mutta tuskin koskaan voi itseään tuntea liian hyvin.

Tarpeeksi spessu lomaviikko

Tänään on mun ja lasten toinen lomapäivä. Mietin koko viime viikon jotain kivaa ohjelmaa lapsille syyslomaksi, mutta en lopulta saanut mitään suunnitelmia enempää aikaiseksi. Lauantaina alkoi sitten jo ahdistamaan, että näin ne lomapäivät vain kuluvat huomaamatta ja pian viikko on jo ohi, vaikka emme ole ehtineet tehdä juuri mitään. Alkoi tuntua siltä, että jotain on keksittävä, ihan jo senkin takia että lapsilla olisi lomasta jotain kerrottavaa ja muisteltavaa.

Kuinka naurettava ajatus onkaan se, ettei lapsille tavallinen arki, kavereiden kanssa vietetty aika ja kotona puuhastelu olisi merkittävää. Kahdessa päivässä olimme sitä paitsi jo ehtineet puistoilla, saada isovanhemmat kylään, syödä take away -ruokaa, käydä Leon leikkimaassa, leipoa suklaakakkua ja käydä Minean kanssa Laajavuoren seikkailupuistossa kiipeilemässä. Olemme ihan varmasti ehtineet tehdä monia mieleenpainuvia asioita jo nyt, mutta minusta aikuisena edelleen tuntuu vähän siltä, että loman pitäisi olla jotain erikoisempaa. Ehkä jotain enemmän sen kaltaista kuin ystävieni facebookkiin postaamat lomakuvat, joissa koko perhe kiertää Eurooppaa omatoimisesti autolla tai patikoi jossain vielä kauempana. Jostain syystä tuntuu siltä kuin kaikki muut olisivat jossain ja vain me kotona. Miltä syysloma tai mikä tahansa loma mahtaa tuntua sen mielestä, joka ihan oikeasti on vain kotona ja jonka vaihtoehtoihin ei kuulu edes se Leon leikkimaa, uimahalli tai välttämättä kavereidenkaan näkeminen?

On aika karua ajatella, että moni meistä on tyytyväinen omaan elämäänsä juuri niin kauan kunnes vertaa sitä johonkin toiseen. Oikeasti minullekin riittää tylsistyminen kotona, kavereiden näkeminen ja lasten kanssa puuhastelu, mutta kaiken tämänkin kyseenalaistaa se ajatus, että kaikki muutkin tekevät jotain erityistä, ja aina ennenkin myös meillä on ollut edes jotain suunnitelmia – viime syyslomalla vietettiin huikeat kolme päivää Tampereella. En pidä vertailusta enkä yleensä jaksa sitä tehdäkään, mutta sitten toisaalta kun kyse on omien lasten lapsuusmuistojen luomisesta, olenkin yllättävän epävarma ja jonkinlainen varman päälle pelaaja. Parempi tehdä liian paljon kuin liian vähän -ajatus nousee pintaan, vaikka loppujen lopuksi tärkeintä on varmasti se, että lapset muistavat lomiltaan rennot, stressittömät hetket perheen kanssa, olivat ne sitten kotona tai missä vain.

Nyt loppuloman ajaksi aion lopettaa pakkosuunnittelun, keskittyä vain niihin asioihin joita koko perhe haluamme lomallamme tehdä. Retki luontopolulle, vierailu kirjastoon, kahvit ystävän kanssa ja pari lautapeliä. Kaikki sellaisia asioita, jotka kuka tahansa meistä voisi toteuttaa täysin ilmaiseksi ja etukäteen suunnittelematta. Joskus meinaa nimittäin unohtua se, että lapset yleensä arvostavat niin paljon pienempiä ja yksinkertaisempia asioita kuin me aikuiset osaamme ajatellakaan.

Mitä viimeksi?

Kaikki blogeja pidempään lukeneet varmasti muistavat, miten bloggaajilla oli ennen vanhaan tapana laittaa liikkeelle erilaisia haasteita toistensa vastattaviksi ja eteenpäin jaettaviksi. Haasteita on ollut aina kiva lukea, sillä ne yleensä paljastavat bloggaajista jotain sellaista, josta blogiin ei muuten tulisi kirjoitettua.

Ehkä jotain uutta paljastaa myös tämä haaste, jonka Modernisti kodikas-blogin Kerttu ja Valkoisen harmajan Suvi laittoivat minulle. Mitä kaikkea olen viimeksi tehnyt?

Viimeisin ruoka: Poikkeuksellisesti olen tällä viikolla laiskotellut ruoan tekemisen kanssa, ja Niko on tehnyt viimeiset pari ruokaa. Itse kokkasin viimeksi ehkä maanantaina, silloin pekonipastaa. Tänään söin pelkästään take awayna täytettyä leipää.

Viimeisin viesti: Mammaporukallemme (eli Evelle, Essille, Katriinalle ja Lauralle) liittyen huomisiin halloween-partyihin. Varmistin: Eli vain lapsille asut?

Viimeisin itku: Kun huomasin, että pian on rintasyöpäpäivä ja ajattelin nuorena kuollutta tätiäni, jonka kanssa käydyt viimeisimmät puhelinkeskustelut koskivat niin arkun ja kukkien väriä kuin sitä, että kuoleminen on niin epäreilua.

Viimeisin nauru: Tänään ystävän kanssa jumppaesitysten katsomossa. Taidettiin nauraa muun muassa sille ajatukselle, että me kaksi aloitettaisi aikuisten joukkuevoimistelu.

Viimeisin hermostuminen: Olen aika huono pitämään hermojani kasassa lasten kanssa. Viimeksi hermo meni Nooan perinteiseen säätämiseen maanantaina.

Viimeisin ostos: Kävin Nooan kanssa ostamassa hama-helmiä, koska niillä askartelu (sanotaanko sitä askarteluksi?) rentouttaa ja nollaa ajatukset tehokkaasti. Meillä on parin viikon päästä naapuruston halloweenit ja sinne olemme lasten kanssa tehneet joitakin kummituksia, lepakoita ja pääkalloja.

Viimeisin muutos sisustuksessa: Minean huoneen maalaaminen. Se oli ollut tehtävälistalla jo ikuisuuden, ja nyt kun lopulta sain huoneen maalattua, olen ihmetellyt miksen tehnyt sitä jo aiemmin, koska lopputulos on erityisen hyvä.

Viimeisin lukemani blogiteksti: Kertun teksti syksystä. Vaikka kaikki kohdat ei itseeni ihan sopineetkaan, kuten se että yhtään jaksaisin kiinnostua siitä kuinka reippaina muut ihmiset ovat joululahjojen kanssa olleet, niin teksti oli yksi parhaita blogijuttuja vähään aikaan! Käy lukemassa juttu täällä.

Viimeisin suunnitelma: Suunnitelma siitä, kuinka aion selvitä kaikista työhommista ennen kuin maanantaina alkaa viikon loma lasten kanssa. Yritin myös keksiä tekemistä lomaviikolle, kyselin lapsilta mitä toiveita heillä on ja viestittelin kavereiden kanssa, mutta lopputuloksena en siltikään tehnyt mitään suunnitelmia.

Pullatorstai

Ihan vain koska tänään oli kansainvälinen korvapuustipäivä, oli minunkin leivottava pullaa. Leivoin kyllä viime viikollakin, mutta pulla jos mikä on leivonnainen, joita ei kannata laskea. Sitä paitsi kerran eräs hyvinvointivalmentajakin totesi, että leivonnaisista pulla on yksi terveellisin – tosin en usko, että samaan lauseeseen olisi sopinut korvapuusti, jonka sisuksiin kätkeytyy niin paljon voita ja sokeria, ettei ne oikein edes tahdo pysyä uunissa yhtenä kappaleena.

Siinä pöydän ääressä istuessani ja pullaa syödessäni tajusin yhtäkkiä, kuinka onnekas olen kun voin kokea pienen pullahetken perheen kanssa arjen onneksi. Töissä keskustelimme lounastauolla eläkeiästä, osa meistä oli vielä tyytyväisinä jatkamassa työuriaan vuosien ajan, osa oli sitä mieltä että työ rajoittaa kaikkein eniten elämän elämistä haluamallaan tavalla. Tottahan se on, että uhraamme työlle kohtuuttoman ison siivun päivästämme, mutta en silti ole koskaan ajatellut, että oikeastaan yhtään mikään estäisi minua elämästä. Joskus töiden jälkeen väsyttää niin ettei iltapäivästä jaksa muuta kuin odottaa iltaa ja lasten nukkumaanmenoa, mutta suurimmaksi osaksi meidän arki on juuri sellaista elämää kuin olen aina haaveillutkin eläväni. Päivästä toiseen toistuvia, jopa pitkästyttäviäkin rutiineja, värityshetkiä keittiön pöydän ääressä, lenkkejä naapuriporukalla, lasten leikkien seuraamista, puistossa seisomista ja niitä pullahetkiäkin. Samoja tavallisen ihania asioita kuin viikonloppuisinkin enkä mitään muuta juuri nyt haluaisikaan.

Pullakin maistui tänään erityisen hyvälle, vaikka edellisestä kerrasta ei ollutkaan niin kovin kauaa. On helppo haaveilla jostain sellaisesta, mikä ei kuulu omaan arkeen, mutta kuinka nopeasti niistä unelmistakin tulisi tavallisia, arkisia, jos ne toteutuisivat tai toistuisivat liian usein? Ehkä silloin palaisimme kaipaamaan sitä, mitä oli ennen.

Jotta myös huominen päivä olisi erityinen, aion aloittaa sen mikron kautta lämmitetyllä korvapuustilla ja päättää lasten kanssa hama-helmillä askarrellen. Nooan kanssa suunnittelimme tekevämme pääkalloja ja Minea halusi askarrella kummitusviirin. Ihan pian on nimittäin halloween, ja silloin rikotaan arjen rutiineja juhlimalla lasten naamiaisia!

Olenko ekologinen?

Törmäsin facebookissa muutaman ystäväni feedissä ympäristötestiin, jonka päätin itsekin lopulta tehdä. Testissä ilmoitettiin keskivertoihmisen hiilijalanjäljen suuruus, ja tähän lukuun verrattiin omaa lukua sen jälkeen, kun ensin oli vastannut joukkoon kysymyksiä eri aihepiireistä. En ole koskaan ajatellut olevani mitenkään erityisen ekologinen, ei sillä etten tahtoisi vaan siksi etten ole juurikaan perehtynyt asiaan.

Yllätyksekseni sain testistä tulokseksi luvun, joka kertoi minun ole an jonkin verran keskivertoihmistä ympäristötietoisempi. Testin mukaan olin nimittäin säästeliäs pesänrakentaja, joka kodin hengettärenä toimii tasapainoisesti vaikkakin voisi harkita eri liikennevälineiden käyttöä. Diesel-autolla ajavana, maalämmöllä lämmittävänä ja harvoin matkustavana ihmisenä olen siis mittarin mukaan jollain tasolla ekologinen, sillä loppujen lopuksi ne ovat juuri ne isot linjat, jotka ovat niitä merkittävimpiä tekijöitä, ei niinkään se ostatko lähituottajien ruokaa tai heitätkö ruokaa kompostiin silloin tällöin. Useimmiten se riittää lähes asiassa kuin asiassa, kun tekee oman parhaansa.

Testistä innostuneena päätin listata viisi asiaa, joissa mielestäni toimin oikein sekä viisi, joita pystyisin melko pienellä vaivalla parantamaan. Tarttukaa muutkin haasteeseen, jos yllä olevan testin tulos yllättää!

5 arkista asiaa ympäristön puolesta:

  • Kierrätän lähes kaikki lasten vaatteet ja ostan suurimmaksi osaksi ekologisesti tuotettuja vaatteita.
  • Syömme lähes aina edelliseltä päivältä jääneet ruoat, ja kompostiin menee ruokaa lähinnä vain lasten lautasilta tai silloin kun viikonloppu on ollut yhtä hulinaa paiksta toiseen.
  • En matkusta juurikaan. Perheemme lentomatkailee noin joka toinen vuosi.
  • En osta tavaraa tai vaatteita, jotka eivät tule käyttöön. Jos huomaan tehneeni virheostoksen, palautan tavaran, mutta juuri koskaan mikään ei ole niin turha tai fiilispohjalta tehty ostos, että se päätyisi kirppikselle tai kaapin pohjalle samantien.
  • Suljen lähes pakonomaisesti muiden perässä turhia valoja ja päälle jääneitä laitteita. En voi sietää yksin huutavaa televisiota enkä myöskään pidä kirkkaista valoista huoneissa, joissa ei ole ketään.

5 asiaa, joissa voisin parantaa:

  • Asun noin neljän kilometrin päässä keskustasta, joten voisin liikkua julkisilla sekä urheillen huomattavasti useammin.
  • Syön liian usein liharuokia.
  • Rakastan pitkiä, kuumia suihkuja, samoin kuin meidän lapsetkin. Suihku on arjen luksusta, josta en ole ollut valmis luopumaan, mutta nyt kun veden vähenemisestä on ollut puhetta, olen yrittänyt parantaa tapani.
  • Haluaisin ostaa vähemmän. Vaikka esineet ja vaatteet aina tulevatkin käyttöön, olisin onnellinen jos pystyisin paremmin pohtimaan ostamisen todellista tarpeellisuutta.
  • Olen aina viluinen, joten kotimme keskilämpötila on melko korkea. Toisaalta, ei kait maalämpö ole ihan sieltä pahimmasta päästä talon lämmittäjänä?

Nippelitietoa minusta

? Avioliittoja: viimeiset seitsemän vuotta naimisissa
? Kihloissa: Kihloihin mentiin noin vuotta ennen häitä.
? Lapsia: 2
? Lemmikkejä tällä hetkellä: Pablo-ranskis, joka muuten kävi tänään lääkärissä..
? Leikkauksia: noup!
✒ Tatuointeja: löytyy
? Lävistyksiä: korvissa kyllä, nuorena myös navassa
? Ampunut aseella: en
?Ollut saaressa: useastikin, niin kotimaassa kuin ulkomaillakin
? Auto: BMW
✈️ Ollut lentokoneessa: kyllä, ensimmäistä kertaa tosin vasta 16-vuotiaana, koska äitilläni on ahtaanpaikankammo eikä pienenä matkusteltu kuin asuntoautolla
? Törmännyt peuraan: en, ainoastaan oravaan ja toiseen autoon 🙁
? Onko joku itkenyt vuoksesi: jees
❤ Ollut rakastunut: oh yes!
? Ollut ambulanssissa: en onneksi
⛸ Luistellut: muutaman vuoden tauon jälkeen luistelin viime talvena ja huh, miten vaikealta se tuntui!
? Surffaillut: olisi kiva kokeilla
? Ollut risteilyllä: omassa lapsuudessa about kerran vuodessa, koska kaikki kesälomat vietettiin Ruotsissa, nykyään myös noin kerran vuodessa omien lasten kanssa (miten helppo ja suht edullinen tapa saada irtiotto arjesta!)
? Ajanut moottoripyörällä: en, mutta skootterilla kyllä ajoin heti 15-vuotiaana vaikken ymmärtänyt liikennesäännöistä yhtään mitään
? Ratsastanut hevosella: pienenä kävin talleillakin, mutta viimeksi olen ratsastanut issikalla joskus ennen lapsia
? Lähes kuollut: en ?? Alle kouluikäisenä kaaduin pahasti pyörällä ja toinen puoli naamastani oli lähes tunnistamaton, mutta onneksi ei ole käynyt pahemmin
? Ollut sairaalassa: kolmesti, kaksi kertaa synnyttämässä ja pari yötä vauvana tutkittavana, kun kieltäydyin kaikesta maidosta
? Suosikkihedelmä: omena, koska rakastan omenapaistosta
? Aamu vai ilta: ilta
? Lempiväri: musta ja valkoinen
? Viimeisin puhelu: äiti soitti, niinkuin joka viikko pariin kertaan ?
?Viimeisin viesti: entisen niin sanotun blogimammajengin whatsappissa
?Nähnyt jonkun kuolevan: en, mutta seurannut läheltä rakkaan tädin sairastamista, joka hyvin nopeasti johti kuolemaan
☕️Kahvi vai tee: kahvi, koska suklaa ja kakut maistuu sen kanssa paremmalta
? Paras piirakka: suklaakakku
? Kissa vai koira: no koira!
? Paras vuodenaika: kesä ☀️

Kotona lasten kanssa

Viikonloppu oli jälleen ihana, parasta on nimittäin se ettei kotoa tarvitse lähteä paria kilometriä kauemmas. Taidan olla aika vahvasti koti-ihmisiä. Minulla ei koskaan ole ollut samanlaista kroonista matkustamisen kaipuuta kuin suurimmalla osalla ystävistäni, vaan jo kotimaassakin lomailu on riittävä elämys. Myöskin kiva ilta kotona ystävien tai perheen kesken on jotain odottamisen arvoista ja sekin, ettei ole muita suunnitelmia kuin leffailta lasten kanssa, on yksi parhaista asioista mitä tiedän.

Pelkkä oleminen on ihanaa, mutta toisaalta olen myös ihminen joka usein tekee jatkuvasti jotain. Tekemisellä en niinkään tarkoita sovittuja menoja kodin ulkopuolella, vaan sitä kuinka vaikeaa on olla kotona ilman että samalla vähän laittaa tiskejä, pesee koneellisen pyykkiä, pyyhkii vähän sotkuja, nopeasti imuroi ja äkkiä vain katsoo sähköpostit. Loppujen lopuksi on aika harvoin niitä päiviä ja tunteja, jolloin pystyisi pidemmän hetken keskittyä pelkästään leikkimiseen, makoiluun tai edes aamupalan syömiseen. Ystävänkin kanssa ehkä täysin rauhassa juttelee ainoastaan silloin kun samalla vie lapset lähipuistoon leikkimään. Vaikka sitä kuvittelee olevansa tekemättä mitään, niin päivän päätteeksi huomaa tehneensäkin yllättävän paljon.

Enimmäkseen voin sanoa nauttivani kotona olemisesta, nämä toimettomat viikonloput on ehdottomasti viikon parasta aikaa eikä kesälomakaan tuntunut yhtään liian pitkältä. Joskus kuitenkin lasten kanssa on niitäkin päiviä, jolloin kaikki tuntuu olevan hankalaa eikä kenenkään hermo kestäisi yhtään ylimääräistä kinastelua. Omalta osaltani se aika kuukaudesta varmasti vaikuttaa siihen, kuinka herkästi reagoin lasten hölmöilyihin, mutta kyllä lapsillakin tuntuu olevan omat paremmat ja huonommat päivänsä. Esimerkiksi eilen olin iltapäivällä jo täysin valmis luovuttamaan kaiken suhteen, kun Nooan kanssa koko päivä oli ollut yhtä taistelua – ihan vain jotta se voisi huipentua kimalleliimoilla sohvan sotkemiseen.

Jo äitiysloma-ajoilta muistan ristiriidan sen välillä, kuinka kiva toisaalta olisi olla kotona vaikka joka päivä, mutta kuinka paljon sitä myös tarvitsee sovittuja menoja ja jossain vaiheessa sitä työtäkin. Tasapaino on tässäkin asiassa varmasti se paras ratkaisu, ja onneksi tulevalle viikolle on tiedossa kaikkea tätä – sovittuja menoja, töitä, tavallista arkea, viikonloppu ja paljon aikaa kotona.

Pari sarjavinkkiä

Mihin te yleensä käytätte omaa aikaanne? Perheissä, joissa on pieniä lapsia, ei omaa aikaa useinkaan ole päivisin ollenkaan, ja illallakin siinä vaiheessa kun lapset on saatu yöunille, tulee nukkumatti monille vanhemmillekin melkein samantien. Kuulostaako tutulta?

Meillä lapset nukahtaa sen verran myöhään, että oma aika tarkoittaa tinkimistä omista yöunista. Kirjan lukemista ei enää niihin kellonaikoihin voi ajatella, koska olisi mahdotonta yrittää pysyä hereillä, joten olen jo jonkin aikaa käyttänyt iltoja erilaisten sarjojen katsomiseen. Ensin aloitin Netflixistä, mutta nyt olen huomannut avaavani yhä useammin HBO:n, Netflixistä kun tuntuu jo olevan suurin osa suosikkisarjoista ja -elokuvista katsottuna.

HBO:n tarjonnasta löytyy sellaisia megasuosikkeja kuten Game of thrones ja Handmaid’s tale, mutta itse olen viimeisimpänä katsonut kaksi uudehkoa minisarjaa. Sharp objects oli yllättävä loppuratkaisussaan, vaikka jossain vaiheessa katsoja luulee jo arvaavansa kuinka kaikki tulee päättymään. Sarjassa toimittajanainen palaa lapsuuden kotikaupunkiinsa tekemään juttua nuorten tyttöjen murhista, mutta lopulta toimittaja joutuukin kohtaamaan omia nuoruuden traumojaan. Matkan varrella tietenkin tulee ihastumisia ja sydänsurua, mutta tarina pysyy koko ajan sopivan synkkänä ja uskottavana.

Toinen ehdottomasti katsomisen arvoinen sarja on Big little lies. Sarjassa seurataan pienen kaupungin äitien perhe-elämää kaikkine hyvine ja huonoine puolineen. Jokaisella päähenkilöllä on salaisuuksia, jotka he pitävät kulissin avulla taustalla, mutta loppua kohden kaikki alkaa hajota käsiin ja päättyy huonosti. Sarja koukutti niin että katsoin sen melkein kertaheitolla, onneksi toista kautta on vielä luvassa joskus ensi vuoden puolella.

Onko teillä vinkata hyviä sarjoja katsottavaksi joko Netflixistä tai HBO:lta?

kuvat: HBO

Täydellistä arkea

Olisipa aina kolme päivää lomaa ja vain neljä töitä! Auringon paistaessa tänään lähes yhtä lämpimästi kuin kesäkuukausina huomasin haikailevani pidemmän viikonlopun perään, kun seisoin pihalla juttelemassa ystäväni kanssa. Olimme koko viikonlopun kotona ilman minkäänlaista ihmeempää ohjelmaa, ja sain hyvin kaikenlaisia kotitöitä tehtyä, suunniteltua pieniä muutosprojekteja sisustukseen ja Niko aloitti multienkin levittämisen pihalla. Kaikesta tehokkuudesta huolimatta sunnuntai tuli jälleen liian nopeasti. Illalla tuntui siltä kuin hyvä tekemisen meininki olisi katkennut liian lyhyeen, ihan kuin arkena kaikki pysähtyisi eikä mitään enää saisi tehtyä ja seuraava mahdollisuus olisi vasta viikon päästä.

Viikonlopuissa ehdottomasti parasta on kiireettömyys, mutta todellisuudessa rakastan myös arkea. Arkiset, tavalliset asiat on loppujen lopuksi paljon kivempia kuin jatkuva meneminen enkä oikeasti koe työnikään olevan liian raskasta. Olen seurannut sivusta monen ystäväni haasteellista arjen ja vapaa-ajan sovittamista yhteen, ja samalla ymmärtänyt kuinka onnellinen saan olla siitä, että arkeni on kevyttä, vaikka joskus aikatauluja löytyy meiltäkin enemmän kuin riittävästi. Toistaiseksi kuitenkin vain Minealla on tiettyyn aikaan sidottu harrastus, ja senkin ajan käytän yleensä itse hyödyksi tekemällä odotushuoneessa töitä. Oma harrastukseni onneksi ei vaadi aikataulutusta, ja vaikka lenkkeilisin joinain viikkoina kolmekin kertaa viikossa, ei sen mahduttaminen arki-iltoihin vaadi ponnisteluja, kun meitä on kaksi vahnempaa huolehtimassa lasten menoista ja muista pakollisista kuvioista. Luulenkin, että avain kiireettömämpään arkeen on juurikin tehtävien jakamisessa. Jos kaiken yrittää hoitaa itse (mikä on monesti meidän äitien heikkous), voi arki helposti tuntua tavallista raskaammalta.

Delegoinnin lisäksi tärkein juttu on tietenkin myös asenne! Itse näen asian niin että lähes jokainen arjen meno on jollain tavalla vapaaehtoista, ja jos olet valinnut panostaa johonkin, tulee se myös nähdä kivana arjen lisänä eikä yhtenä aikatauluongelmista. Lapsella voi olla tasan niin monta harrastusta kuin mihin vanhemmat jaksavat sitoutua, ruoassa saa ja pitää oikoa aina silloin tällöin ja töissä riittää, jos antaa lähes parastaan. Aina pitää olla sen verran ylimääräistä aikaa, että ehtii vaikka istua ystävän kanssa kahvilla tai lukea kotona kirjaa sohvalla maaten. Ehkä itselleni riittäisi vähän vähempikin aika tuohon kahvilla istumiseen, jottei kesällä hyvin alkanut lenkkikausi kaadu siihen mutta joka tapauksessa, tärkeintä on osata ottaa rennosti ja luottaa siihen, että asiat hoituvat. Itse opin tämän viimeistään saatuani lapsia, nykyään taidan jo olla mestari lykkäämään asioita tulevaisuuteen sillä ajatuksella että ehtiihän sitä huomennakin.

 

Tavallisia päiviä

Huomaa että arki on painanut todella päälle, kun blogi on hetkeksi hiljentynyt, ei siksi ettei olisi aikaa vaan enemmänkin siksi etten ole saanut aikaan kuvailla oikeastaan mitään. Vielä onneksi saa iltapäivisinkin otettua hyviä valoisia kuvia, mutta ei tästä ole enää pitkä aika siihen kun aamulla töihin lähtiessä ja illalla töistä tullessa on lähes yhtä pimeää kuin yöllä. Silloin on aloitettava kynttilöiden polttaminen, löydettävä tunnelmaa pineydestä ja ehkä vähitellen lokakuussa voi jo vähän fiilistellä jouluakin (saako sitä sanaa vielä tässä vaiheessa syksyä sanoa ääneen?).

Meillä oli erikoisen kiva viikonloppu, sellainen että ehdimme juhlia ja nähdä ystäviä mutta myös olla rennosti kotona. Ajoimme eilen Porvooseen päiväreissun siskoni grillijuhliin ja yöllä palasimme vielä kotiinkin. Lapset nukkuivat automatkalla jo yöuniaan, mutta Nooalla autossa nukkuminen on aina aavistuksen levotonta ja osa matkasta menee heräillen ja itkien. Taidetaan jatkossa skipata nämä yöajamiset, sillä vauva-aikoina on tullut ihan tarpeeksi istuttua autossa lasten itkiessä..

En tiedä onko kotona mikään oikein edennyt mihinkään suuntaan, mutta tunnelma on vähintäänkin odottavainen. Ensi viikolla Kylätimpurit tulevat tekemään vuosikorjauksiaan ja samalla saimme idean, että ehkä sen jälkeen voisi olla aika järjestää tuparit. Se jos mikä saa loputkin hommat valmistumaan, jos ei muuten niin ehkä tupareita edeltävänä iltana?

Ensi viikolle meillä ei ole onneksi muita kalenterimerkintöjä kuin Minean jumpat kahtena päivänä. Itse asiassa tajusin olevani onnellisessa asemassa siinä mielessä, ettei meidän arki ole oikein koskaan ollut paikasta toiseen juoksemista. Arjen kiire kun tuntuu useimmilla olevan näin syksyisin suurin stressitekijä, eikä ihme jos ajattelee miten paljon jo pelkkä töissä käyminen voi kuluttaa. Maanantain kunniaksi ajattelin leipoa omenapaistosta, kiinnostaisiko teitä saada ohjetta tänne bloginkin puolelle?

Flow 2018

Tämän vuoden Flow festival oli älytön, super, kreisi ja yksinkertaisesti vaan mahtava! Kaksi rakasta ystävää ulkomailta, meitsi ja muutamat poikaystävät, upeita esiintyjiä ja niiin hyvää ruokaa. Yhtään hullumpaa ei ollut sekään, että saatiin nukkua kaksi yötä hotellin valkoisissa lakanoissa ja syödä jonkun muun laittamaa aamupalaa – tai no ainakin lauantaina, jolloin vielä jaksettiin pirteänä nousta kympiltä aamupalapöytään.

Pari ennakkoon odotettua esiintyjää oli hieman pettymyksiä, niistä pahin Lauryn Hill, jonka sovitukset oli niin sekavia etten aina tunnistanut lauluja. Itseäni harmitti eniten se, että jouduin lähteä ajamaan kohti kotia jo sunnuntaina päivällä, ja näin ollen Kendrick Lamarin keikka jäi kokonaan välistä. Ja kuinkas muutenkaan, Kendrick oli kuuleman mukaan monen mielestä koko Flown paras keikka. Onneksi oltiin ehditty nähdä niinkin huikeita esiintyjiä kuin Arctic Monkeys, Alma ja Vesta, joten harmitus ei missään nimessä jäänyt päällimmäiseksi fiilikseksi Flow-viikonlopulta.

Flow oli täydellinen päätös jo muutenkin täydelliselle kesälle, enkä oikein keksi mitä olisin voinut toivoa enempää. Ensi vuonna nähdään varmasti taas uudelleen, toivottavasti samalla porukalla ja yhtä hyvällä meiningillä!

On pitänyt kiirettä

Taidan jälleen olla tutun tilanteen edessä, blogi on yllättäen pitänyt omaa taukoaan ja tuntuu siltä, että pitäisi selitellä jotain. En vain oikein tiedä mitä sanoa. Tiedän ainoastaan sen, ettei tämä ole lopun alkua eikä jututkaan ole kaikki niin läpikoluttuja ettei olisi yhtään mitään sanottavaa. On vain yksinkertaisesti pitänyt niin kiirettä.

Kiireellä tarkoitan kaikkia niitä ihania lomajuttuja, joita yleensä on tapana tehdä. Nukkua pitkään, käydä ulkona syömässä, herkutella, istua iltaa ystävien kanssa, nauttia kesäilloista terassilla, uida ja valvoa myöhään – tiedätte varmasti mistä puhun. Olen antanut itselleni luvan olla laiska, ensin olla tekemättä mitään ja sen jälkeen levätä. Suoraan sanottuna olen nauttinut kesästä tänä vuonna älyttömän paljon jo senkin takia että ilmat on olleet näin huikeat, mutta myös siksi että meidän naapurusto on yksi parhaimmista. Aina on seuraa niin lenkille, kahville kuin viinillekin ja parasta kaikista, myös lapsilla on ystäviä joiden kanssa olla ja touhuta. Mitä enempää voisin edes toivoa?

Ensi viikolle meillä on tiedossa vähän enemmän ohjelmaa, sillä starttaamme ensin kohti Viroa ja siitä sitten ystävien tupareihin, ralleihin ja naapurin terassin avajaisiin. Alkuviikosta ehdimme jo käydä Puuhamaassakin, mikä yllätti positiivisesti koko porukan. Olen viimeksi käynyt siellä joskus pienenä koululaisena, mutta nyt viime aikoina kuullut paljon huhua paikan rähjäisistä laitteista ja elähtäneistä liukumäistä. Olihan siellä paljon remontin tarvetta ja ruoka hyvinkin kehnoa, mutta loppujen lopuksi vain lasten viihtyminen on se mikä ratkaisee. Vesiliukumäet oli huippujuttu Minean mielestä, ja Nooakin keksi vaikka kuinka monta paikkaa, joihin oli päästävä – Puuhamaa siis toimii etenkin vähän pienempien lasten kanssa.

Toivotaan että helteet vielä jatkuu, sillä en ole vielä valmis luopumaan tästä kesästä. Vaikka haikeus meinaa jo ajoittain iskeä, niin aion keskittyä panikoimisen sijasta nauttimiseen ja todeta, että onneksi kesä on joka vuosi.

Kodin paras hankinta

Kaupallinen yhteistyö Suomen voimistelutuotteen kanssa

Kesän ollessa juuri nyt parhaimmillaan olemme lasten kanssa viettäneet käytännössä lähes kaiken ajan ulkona. Eilen Niko haki terassille puhallettavan altaan, joka on ollut näiden päivien paras juttu, vaikka tänään kävimme rannassakin uimassa. Tällaista sen kesän pitäisi aina olla, riittävästi aurinkoa ja päiviä, jolloin ei ole mitään suunnitelmia.

Aina välillä lapsetkin on kuitenkin paenneet hellettä ilmastoituihin sisätiloihin niin että joinain päivinä Minean huoneessa voi olla yhtäaikaa jopa kuusi tyttöä leikkimässä plus Nooalla omat kaverit. Silloin touhutaan petseillä, shopkinseillä ja legoilla tai leikitään koulua tai kotia, välillä tanssitaan ja ratsastetaan keppareilla, pojilla leikit pyörii pitkälti autojen, junien, ninjojen ja robottien ympärillä. Kaikkia lapsia kuitenkin yhdistää yksi asia, kaikki nimittäin rakastavat Minean huoneen renkaita ja puolapuita. Jopa niinkin kovasti, että joskus kaikki muut leikit on järkevintä järjestää samantien aulaan, kun joku on kuitenkin kohta siirtämässä patjaa keskelle huonetta tehdäkseen temppuja renkaissa.

Suomen voimistelutuotteen kotimaiset voimistelurenkaat ja puolapuut oli meillä niitä hankintoja, jotka tiesimme haluavamme jo siinä vaiheessa kun taloa alettiin suunnitella. Ennen kuin juuri mitään muuta olimme päättäneet, kuvittelin mielessäni Minealle ison leikkihuoneen, jonka yhdelle seinälle tulisi puolapuut, lattialle paljon tilaa erilaisille leikeille ja ehkä itse tehty parvi- tai talosänky. Voimistelurenkaat olimme aluksi ajatelleet laittaa ulos, mutta onneksi nekin lopulta löysivät paikkansa lastenhuoneesta, jossa ne ovat ympärivuotisessa käytössä.

Noin vuoden käyttökokemuksen perusteella sanoisin voimistelurenkaiden ja puolapuiden olevan kotimme järkevin hankinta. Lapset ei tunnu ollenkaan kyllästyvän niihin, vaan haastetta ja uuden oppimista riittää kaikenikäisille. Jo parivuotias lapsi voi aloittaa renkaissa temppuilun roikkumalla, ja kiipeileminen se vasta pienempien lasten lempihommaa onkin. Jos pohditte näiden kahden välillä, niin siinä tapauksessa ehkä neuvoisin ensin aloittamaan renkaista jo pelkästään siksi että niiden sijoittaminen kotiin kuin kotiin käy helposti. Toisaalta, puolapuissa on aikuisenkin helppo keksiä erilaisia jumppaliikkeitä, joten samalla voi heivata kuntosalikortin roskiin. (Rehellisyyden nimissä todettakoon, ettei allekirjoittanut ole itse ymmärtänyt hyödyntää puolapuita niin monipuolisesti kuin olisi mahdollista, mutta tämän innoittamana lupaan aloittaa heti huomenna!)

On ollut mahtavaa huomata tässä vuoden mittaan, kuinka lapset ovat kehittyneet erilaisten liikkeiden kanssa. Minea osaa tehdä renkaissa jo vaikka mitä, ja Nooakin on hieman arempana ja pienempänä oppinut muutamia liikkeitä. Kunhan piha valmistuu ja saamme sinne jonkinlaisen keinutelineen, hankitaan meille toiset voimistelurenkaat ulos, sillä käyttämättä ne eivät varmasti jää, vaikka sisältä jo löytyisikin yhdet. Nyt renkaista saa Suomen voimistelutuotteen sivuilla vielä hyvän alenkin, ja samalla kannattaa myös katsoa läpi muut liikunnallisuutta edistävät tuotteet.

Perinteinen juhannus

Juhannus alkaa olla suurimmalta osin ohi, huominen on varattu pelkästään palautumiselle ja ehkä joillekin pienille kotihommille tai enintään pihan suunnittelulle. Meille ei oikeastaan ole muodostunut mitään tiettyjä juhannusperinteitä, mutta silti sanoisin tämän vuoden menneen samalla kaavalla kuin aiemmatkin. Ilman ihmeempiä suunnitelmia, yhdessä ystävien kanssa, kokkaillen hyvää ruokaa ja ottaen rennosti. Tänä vuonna(kaan) ei jaksettu lähteä etsimään kokkoa lähiseuduilta, koska jos jokin oli perinteistä niin se, että vettä satoi juhannusaattona.

Tänään kotiuduttuamme parin päivän reissaamisen jälkeen kävimme kuitenkin vielä lasten kanssa poimimassa terassille juhannuskimpun ja leivoin huomiselle maailman parasta pavlovaa odottamaan terassikahveja. Olin suunnitellut käyttäväni illan lenkkeilyyn, mutta jotenkin kummasti se vaihtuikin grilliruokaan ja leipomiseen – ehtiihän sitä kuntoilla vielä juhannuksen jälkeenkin.

Entäs teidän juhannus? Vietittekö sen perinteisesti mökillä ja kokon äärellä vai onko juhannus teille jotain ihan muuta?

Kesän ekat synttärit

On niin huippua, että yhä edelleen kaveripiiristäni löytyy muutamia sellaisia ystäviä, joiden kanssa ollaan tunnettu jo ala-asteikäisistä saakka. Vaikka välillä on ehkä ollut vähän viileämpää, niin aikuisiällä välit on jälleen lähentyneet, ja viimeistään lasten myötä ollaan löydetty toisemme uudelleen. Aikuisena olen yllättäen pohtinut ystävyyttä jopa enemmän kuin nuorempana, jolloin en ehkä aina ymmärtänyt kuinka tärkeää on pitää hyvistä ystävistä kiinni. Nykyään en enää yritä olla kaikkien kanssa koko ajan, vaan olen ymmärtänyt ettei määrä korvaa laatua ja toisaalta myös sen, että joskus ystävyydestä on luovuttava, jos se ei ilahduta molempia osapuolia.

Viikonloppuna kävimme nopean pyörähdyksen Lahdessa ystäväni (juurikin sellaisen, jonka olen tuntenut jo ties mistä saakka ja jonka ystävyys on sellaista, josta pitää kiinni) pojan 5-vuotissyntyäreillä. Menimme jo edellisenä päivänä, koska olin luvannut auttaa kakun tekemisessä ja muissa järjestelyissä. Yritimme tehdä jonkinlaisen ruusukultaisen karkkikakun porkkanakakun pohjalla, mutta niin moni asia meni matkan varrella pieleen, ettei lopputuloksesta tullut lähellekään sellainen kuin olin kuvitellut. Sankari itse oli kuitenkin tyytyväinen ja koko kakku hävisi vieraiden lautasilta, joten päätin olla välittämättä asiasta. Vinkkinä kuitenkin mainittakoon, että etukäteen suunnitteleminen on se salaisuus, joka yleensä takaa hyvän lopputuloksen – niin olisi varmaan meillekin, jos olisimme tajunneet!

Synttäreille oli tilattu Pikku Vaniljasta ruusukultainen synttärisetti, johon kuului mukit, lautaset, servetit, ilmapalloja, onnentoivotusviiri ja kartonkisia juhlahattuja. Setti oli älyttömän kiva (ja yllättävän edullinen!), ja sattui olemaan suht samaa sävyä kakun kuorrutteen kanssa. Lauantai oli niin nätti päivä, että synttäreitä juhlittiin pääasiassa ulkona, joten keksimme tehdä juhlahatuista hauskan popcorn-puun pihalle. Täytimme kartonkihatut poppareilla, ripustimme ne pihan pensaaseen ja vieraat saivat sieltä käydä hakemassa omansa – ja tietenkin laittaa hatun päähänsä kun popparit oli syöty.

Kesän ekat lastenjuhlat on nyt juhlittu, ehkä tässä vielä ehtii jotkut järjestää itsekin. Minealla oli tänään parin kaverin kanssa pihakioski, jonne Niko oli nikkaroinut helpon kioskin jämälaudoista. Luulen että se on testattava ainakin jäätelöbaarina eikä smoothiekiska kuulosta sekään yhtään huonommalta..

Vaikea palata

Kun taukoa kirjoittamisessa on ehtinyt huomaamatta kulua useampi päivä (vai yli viikko jo?), tuntuu yllättävän vaikealta aloittaa. Useampana iltana olen jo päättänyt kirjoittaa Lontoosta, jakaa pari reseptiä, kertoa pihasuunnitelmistamme ja listata Jyväskylän parhaita ruokapaikkoja, mutta blogin avattuani en ole saanut kirjoitettua sanaakaan. Myöskään väkisin kirjoittamalla en ole halunnut palata, sillä blogaamisen kuuluu lähteä halusta jakaa ajatuksia ja ideoita.

Aloittaminen on aina vaikeaa, oli kyse sitten mieluisasta asiasta tai jostakin sellaisesta, jonka tekemistä on lykännyt jo pidemmän aikaa. Pitäisi pestä ikkunat, olisi aloitettava kuntoilukausi ja herkkujakin olisi vähennettävä heti kunhan päivät asettuisivat normaaliarkeen. Tahtoisin suunnitella pihan valmiiksi, löytää kotiin muutaman uuden maton ja ehkä suunnitella jonkun pienen kesälomareissunkin perheen kanssa. Vaikka tekemistä ja suunniteltavaa riittäisi, sitä huomaa joka ilta viettäneensä päivän tehden ei-oikeastaan-mitään-erikoista, ja niinhän se lomalla saakin olla.

Nyt kuitenkin sanon teille kaikille jälleen hei, sillä olen takaisin ja heti huomisesta eteenpäin saatte lukea postauksia Lontoosta, lapsista, vaatteista, pihasta, rakentamisesta, asumisesta valkoisessa kodissa, rahasta ja ties mistä muusta. Nähdään!

 

Täydellinen loman aloitus

Ensimmäinen lomapäivä, juuri niin hyvä kuin olisin voinut toivoakin. Aamu alkoi rennosti kotona, ja vaikka ulkona onkin ollut kylmä ja järkyttävä tuuli, uskaltautuivat lapset pihalle niin että sain jopa syödä aamupalaa täysin omassa rauhassa. Ja se jos mikä pelastaa päivän kuin päivän!

Aamun hyvässä fiiliksessä päätin tehdä pitkästä aikaa mukikakkua. Olen aika monesti tehnyt näitä suklaisena versiona, etenkin silloin kun vielä olin äitiyslomalla ja tarvitsin valvotun yön jälkeen jotain kahviherkkua. Nyt testasin marjaversion, jätin taikinan vaaleaksi mutta maustoin sen fariinisokerilla ja sekoittelin mukaan vielä vadelmia ja valkosuklaan paloja. Kakusta tuli lopulta niin hyvää, että on ihme jos pystyn välttämään kiusauksen huomenaamulla.

Meikäläisen mukikakku olisi kelvannut jollekin muullekin meidän perheessä.. Iltapäivästä pakkasin lapset autoon ja lähdimme naapurin kanssa lounastamaan vasta avattuun Naughty burgeriin. Hampurilainen ei pettänyt tälläkään kertaa vaan lunasti kaikki lupauksensa, ja mietin jo siinä syödessäni että kesäloma tulisi helposti vietettyä erilaisissa lounaspaikoissa istuskellen, jos meidän lapsetkin viihtyisi paremmin ravintoloissa.

Keskiviikkona tiedossa on jotain aivan erityistä, kun kauan odotettu Lontoon matka koittaa. Tiedän että matkasta tulee varmasti mahtava, vaikka rodennäköisesti ikävöin samaan aikaan kotona odottavia lapsia. Olisi ollut huippua tehdä joku matka koko perheen kanssa, mutta tänä kesänä siihen ei vain yksinkertaisesti ole mitään saumaa ja toisaalta, oma-aika ei ehkä sekään tee kovin huonoa allekirjoittaneelle?

 

Hymyilyttää

Tähän aikaan vuodesta on helppo hymyillä, mille tahansa ja ihan ilman syytäkin. Lapset on huomenna viimeistä päivää hoidossa ja heti perjantaina starttaa parin kuukauden mittainen kesäloma. Kelpaa!

Vaikka sanoin, ettei tänä kesänä tehdä mitään kovin ihmeitä, niin jotain ihan pieniä suunnitelmia toki löytyy. Minealla on heti ensi maanantaista eteenpäin parin viikon uimakoulu, voimistelutreenit jatkuu koko kesäkuun ja Minea on toivonut pääsevänsä Ähtäriin. Rakastan Turkua ja jos mahdollista niin haluaisin tehdä sinnekin edes pikaisen visiitin, mutta hassua kyllä, kotimaassa matkailusta saat usein maksaa vähintään yhtä paljon kuin ulkomaan matkasta.

Tämä ja edellinen viikko on töissä olleet suht kiireistä meininkiä (lomalle jäämisen paniikki!), ja sen kyllä huomaa kotonakin, kun kaikki paikat huutaa siivousta. Olen kuitenkin yrittänyt ottaa vapaa-ajan rennosti, koska töitä ei kuitenkaan voi tehdä lasten kanssa ja asioista, joille ei ole mitään tehtävissä, on turha stressata. Jos jotain olen oppinut iän myötä, niin sen että useimmiten hyvä riittää. On turha pyrkiä kaikessa parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen ja toisaalta, on turha valittaa kiirettä ja stressiä, jos itse ei osaa priorisoida ja valita niitä asioita, jotka ovat panostamisen arvoisia. Omassa työssäni kukaan ei tule taputtamaan selkääni vaikka tekisin ylimääräistä väsymiseen asti, vaan ainoastaan minä voin päättää, kuinka paljon olen valmis tekemään.

Enää muutama hassu päivä ennen Lontoon matkaani, joten myös se taitaa saada hymyn huulille. Luulen että pienen breikin pitäminen heti loman alkuun on mitä parhain ajatus, sillä se saa takuuvarmasti unohtamaan työt samantien ja virittää lomamoodin päälle. Jos siihen nyt mitään apuja tarvitsee, sillä olen henkisesti tainnut olla lomalla jo useamman viikon – siitäkin huolimatta, että vasta tässä alkaa nyt olla työhommat jonkinlaisessa hoidossa.

Millaiset kesäpäivät teillä on juuri nyt menossa? Onko kesälle suunnitelmia kalenteri täyteen ladattuna vai nautitteko tavallisesta arjesta?

Pihahommat aluille

Eilen oli äitienpäivä, omalla mittapuullani suht täydellinen sellainen juuri tässä tilanteessa, sillä päivä otettiin rennosti kotona pihahommissa. En saanut valmiiksi katettuja aamiaispöytiä tai ostettuja lahjoja, mutta sain maailman söpöimmät kortit lapsilta, itse istutettuja kukkia ja erityisen hyvän mielen siitä ajatuksesta, että meillä on ihan kaikki ja vähän enemmänkin kuin mitä olen koskaan osannut toivoa! Kaikista maailman lausahduksista ja sloganeista itseeni on ehkä eniten kolahtanutkin lause, jonka sanoma on kutakuinkin se, että meistä jokaisen tulisi muistaa kuinka vasta äsken unelmoimme siitä elämästä, jota nyt parhaillaan elämme.

Pidimme koko perhe helatorstain jälkeisen perjantain vapaata, mikä saattoi osittain olla ehkä jopa huono idea. Töihin ja hoitoon palaaminen ihanan aurinkoisen pidennetyn viikonlopun jälkeen tuntui harvinaisen vaikealta, ja kun kesäloman tietää alkavan jo kolmen viikon päästä, on työmotivaatio hieman hukassa. Heti loman alettua tiedossa on yksi ulkomaan matka ystävän kanssa, mutta muuten tämä kesä vietetään kotimaan rajojen sisäpuolella, panostaen talon viimeistely- ja pihatöihin.

Ja pihatöistä puheenollen, saimme viikonloppuna valtavasti kaikkea tehtyä pihalla, kun sunnuntaina vanhempani katsoivat lasten perään ja muuten lapset on olleet suht omatoimisesti trampalla ja kavereiden kanssa pihalla. Niko maalasi talon sokkelin ja viimeisteli terassin laudoituksia ja yhdessä rakentelimme etuoven syvennykseen rimoitusta. Seuraavaksi vuorossa olisi erilaisten kivien hankkimista pihaan sekä kiertämään talon seinustaa, ja jossain välissä pitäisi tilata jättimäiset määrät multaa ja kylvää nurmikon siemenet. Tekemistä varmasti riittää, kunhan ensin saadaan suunnitelmat selviksi ja tarjoukset vertailuun. Pian saan blogiinkin kuvia uudesta rimaseinästä, ja jos mielessänne on jotain erityistä pihan suhteen niin laittakaa postaustoiveita tulemaan!

Pitkästä aikaa

Suurin osa teistä varmasti muistaa muutaman vuoden takaa sen, kuinka tiiviisti treffailimme omalla äitiporukallamme? Kaikki (eli minä, Essi, Eve, Paula ja Laura) kirjoitimme perhepainotteisia blogeja eikä kukaan meistä ollut kokoaikaisissa päivätöissä, ehdimme nähdä tosi usein ihan koko porukallakin, ja pienemmillä kokoonpanoilla vieläkin tiheämpään tahtiin. Nykyään kaikki meistä ei  asu Jyväskylässä, ja näkemiset on muutenkin jääneet aika vähäiselle kun aina jollain meistä on jotain eikä yhteistä aikaa meinaa löytyä.

Olenkohan muuten koskaan kertonut, miten olemme tutustuneet toisiimme silloin joskus noin viisi vuotta sitten? Minä, Evelina ja Laura oltiin jo aiemmin käyty muutamilla puistotreffeillä, ja olin Eveä tavannut paristi muutenkin, mutta vasta Tampereen blogikirppiksellä näimme Katriinan ja Essin ja päätimme perustaa facebookiin oman ryhmän, jossa voisimme vaihtaa kuulumisia. Lopulta tulimmekin niin hyvin toimeen, että lähempi ystävyys tuntui luonnolliselta, ja lähes samalla kokoonpanolla juttelemme whatsappissa nykyäänkin vähintään joka viikko.

Eilen me sitten nähtiin jälleen pitkästä aikaa Even ja Essin kanssa, ja jotenkin itselleni tuli ikävä niitä aikoja kun kaikki vielä oltiin kotona, ja järjestettiin vuorotellen aina jonkun luona lounastreffit. Se kun kuusi lasta sai kunnolla leikit käyntiin ja melutaso alkoi aina olla niin kova, että useimmiten ei auttanut kuin nauraa sille ajatukselle, kuinka seesteiseltä tunnelma voikaan kuvissa näyttää vaikka todellisuus on jotain ihan muuta.

Oletteko te löytäneet lasten myötä paljon uusia kavereita? Itse olen useampaankin kertaan kiittänyt niin lapsia kuin blogiakin siitä, miten niiden avulla onkin löytynyt niin tärkeitä ja kestäviä ystävyyssuhteita.

Iisi vappu

Kaikkien viimeaikaisten bileiden jälkeen vappuna tuntui pitkästä aikaa siltä, että nyt mennään mahdollisimman helpolla ja mitään järjestämättä. Vielä parisen viikkoa sitten mieleni teki ostaa kasa koristeita ja leipoa kaksi kakkua munkkeineen, olisin voinut kasata olohuoneeseemme jättimäisiä ilmapalloasetelmia ja kutsua Minean ja Nooan kavereita vappujuhliin. Mutta sitten tuli oksennustauti ja samalla päätin luovuttaa suunnitelmien suhteen. Varmasti ihan hyvä niin, tulevana sunnuntaina kun todennäköisesti leivotaan taas, ja ensi viikolla olisi vuorossa Nikon synttärit.

Tunnelman latistajana vappuna kaiken lisäksi satoi vettä, joten jätimme myös perinteisen vapputivolin väliin. Paistettiin kotona kasa munkkeja, syötiin brunssia vanhempieni kanssa ja lapset pitivät koko päivän naamiaisasujaan, Nooa batmanin pukua ja Minea kissanaamaansa. Aikaisemmin viikolla lapset saivat kaupasta valita itselleen vappupallot, joista Nooan pallo ei kestänyt hyvänä edes kahta päivää!

Millainen vappu teillä oli? Lapsiperheellisillä juhlapyhät eivät ehkä niin kovin suuresti eroa tavallisista vapaapäivistä, mutta juuri ne pienet asiat ja perheen omat perinteet on lapsille ja itsellenikin se tärkein juttu. Itse asiassa ainut juhla, johon ei meillä liity sen enempää perinteitä kuin juhlintaakaan, on juhannus, mutta muuten tuntuu että etenkin Minea jo osaa odottaa tiettyjä asioita tiettyinä juhlapyhinä. Ehkä niillä muistoilla paikataan vielä myöhemminkin sitä, että tämä äiti ei ole enää vuosiin saanut aikaiseksi kasata lapsille vauvakirjoja tai valokuva-albumeita.

Tästä on hyvä vähitellen aloitella viikonlopun viettoa, ottaa vähän aikaa ystävien näkemiseen ja harrastaa niin sanotusti leivontaterapiaa. Vaikka en tykkää juhlia itseäni, niin kevät inspiroi suunnittelemaan ja koristelemaan kakkuja, ja ihan siksi taidan viikonloppuna käyttää pari tuntia juuri siihen.

 

Turha stressata

Nyt on kyllä koetuksella meikäläisen sietokyky, sillä meillä on tämän kuukauden tokat sairastelut menossa. Esikoisella näyttäisi olevan oksennustauti, joka taitaa koko vuodelle olla perheessämme kolmas tai neljäs. Verrattuna edellisen vuoden yhteen oksennustautiin ja kahteen flunssaan, tämä kerran tai kaksi kuussa sairastaminen tuntuu suht paljolta. Itsekin olen jatkuvasti ollut joko tulossa kipeäksi tai toipumassa edellisestä, joten kuukausiin on sisältynyt melkein enemmän niitä päiviä, jolloin olo on jollain tapaa voimaton kuin niitä, jolloin voisin sanoa olevani täysissä voimissani.

Toisaalta, huonomminkin voisi mennä ja vakavampia tautejakin on olemassa kuin parin päivän mittaiset flunssat ja vatsataudit. Eikä lasten kanssa sairastaminen ihan niin kauheaa ole kuin mitä sanotaan. Tässä vaiheessa näihin alkaa olla jo melko tottunut ja sitä huomaa vanhalla rutiinilla sopivansa Nikon kanssa päivän hoitokuvioita samalla kun koittaa viihdyttää kipeitä lapsia piirretyillä, peleillä ja muulla rauhallisella tekemisellä. Turha sitä on stressata sellaisista pienemmistä asioista, joihin itse ei voi millään vaikuttaa, sillä ihan vasta luin Hesarista artikkelin, jossa tutkijapsykologi totesi harvojen asioiden olevan niin vakavia etteikö niiden kääntöpuolella olisi valoa. Niin totta joka sana!

Täällä on ollut aika kiireisiä päiviä tällä viikolla, ja somen puolella se on näkynyt hiljaisempana kautena. Kiire on onneksi ollut pelkästään positiivista ja suurelta osin itse hankittua kiirettä. Tiistaina pääsin mukaan Minean jumppaan, eilen käytiin pitkän kaavan kauppakierroksella naapurin rouvan kanssa ja muuten iltapäivät on tainneet kulua pyöräillessä pitkin pihoja. Tai siis lapset pyöräilevät ja minä lenkkeilen vieressä. Ehkä voisin jopa harkita tänä keväänä ostavani ihan omankin pyörän.

Viikonloppu tulee jatkumaan yhtä aikataulutettuna, kun lauantaina suuntana on Lapsimessut. Minea teki jo etukäteen pitkän ostoslistan kaikenlaista itselleen, mutta maltillahan sinne on lähdettävä ettei huomaamatta tule tyhjennettyä koko tiliä lastenvaatteisiin. Meillä on onneksi ihan oikeaa tarvetta monille jutuille, sillä harvemmin molemmat lapset vaihtaa vaatekokoa samoihin aikoihin. Kuinka moni teistä on ajatellut lähteä messuilemaan ja millaisen hankintalistan kanssa?

Huomaan oman jaksamiseni riittävän aina yhteen isompaan kokonaisuuten kerrallaan, ja nyt kun on ollut pakko pohtia lasten välikautta kurahousuista lähtien, on kaikki muut osa-alueet unohtuneet. En ole saanut Minean huonetta etenemään mihinkään, ja viimeisin hankintani sisustuspuolella taitaa olla nämä lähijärvestä kiskotut heinät. Toisaalta, ei ollenkaan huonompi hankinta nämäkään, sillä heinät on tuoneet enemmän iloa kuin monikaan muu kasvi tai pienesine, joita meiltä löytyy. Mietin jo sitäkin, mikä määrä heinää on liikaa. Voiko heiniä olla tv-huoneessa, olohuoneessa ja makuuhuoneessa? Tai ehkä ei kuitenkaan ihan kaikkialla, mutta mitä muitakaan kasveja enää uskaltaisin meille tuoda, kun lähes kaikki kuolevat niin nopeasti?

Arkirytmejä

Olen jälleen huomannut vähitellen liusuvani lyhyempiin ja lyhyempiin yöuniin, samalla kun lapsetkin nukkuvat huonommin ja herättelevät lähes joka yö. Jossain vaiheessa sain jo otettua itseäni niskasta kiinni niin että olin sängyssä useimpina iltoina jo siinä puoli yhdentoista aikaan, mutta sitä mukaa kun tekeminen lisääntyy, pitenee illat.

Meidän arki on onneksi aika rentoa, ei tarvitse säntäillä paikasta toiseen ja lähes joka päivä kalenteri näyttää tyhjää. Raskainta on varmasti se, että lapset nukahtavat vasta kymmeneltä, pahimmassa tapauksessa voi mennä vielä puoli tuntia pidempäänkin, jolloin iltaisin jää niin vähän omaa aikaa, että yöunista on ihan pakko tinkiä, jos illalla aikoo saada jotain aikaiseksi. Olemme yrittäneet aikaistaa lasten nukahtamista, mutta kun molemmat nukkuvat päiväkodissa päiväunia, on rytmit vähän kuin itsestään muodostuneet tällaisiksi. Ja itse asiassa, meidän lapset on aina olleet iltakukkujia ja melko vähäunisia kaiken kaikkiaan.

Vaikka tässä allekirjoittaneen tummat silmänaluset sen kuin kasvaa, on tällä viikolla energiaa riittänyt upeiden aurinkoisten päivien ansiosta. En muistanutkaan kuinka nopeasti kevät sitten lopulta tulee kun hetken aikaa aurinko on sulattanut lumia pois. Ihan vasta seisoin omalla pihalla miettien, voiko nämä lumimäärät tästä sulaa mihinkään ennen kesäloman alkua, mutta jo seuraavana päivänä oli kadut puhdistuneet loskasta ja alta oli paljastunut niin kovin tutut hiekkapölyiset kevätkadut. Uskalsin jopa ottaa käyttöön nahkatakin, sillä iltapäivällä töistä tullessa alkoi jo hieman hävettää liikkua tuolla plus kymmenessä asteessa pitkä toppatakki päällä. Heti huomasin myös suunnittelevani parin asukuvan ottamista viikonloppuna, joten taidatte saada niitäkin lähiaikoina.

Kaikkein varmin kevään merkki itselläni on jo jokusen vuoden ajan ollut se, että yhtäkkiä löydän itseni kaupoilta etsimästä uusia huulipunaaävyjä. Kevät ja huulipunat ikään kuin kuuluu yhteen, ihan samalla tavalla kuin sisustusintokin heräilee taas henkiin juuri näihin aikoihin. Onko teillä ehkä sama juttu? Kotiin alkaa ilmestyä enemmän leikkokukkia, uusia tyynynpäällisiä ja ehkä pari viherkasviakin? Tosiaan, mikseipä sitä hakisi viikonlopun kunniaksi itselleen jotain kivaa viherkasvia, tai kait sitä voisi jotain jo pihallekin laittaa?

(Kuvissa näkyvät julisteet on saatu Deseniolta osana instayhteistyötä. Niistä ja lähes kaikista muistakin Desenion julisteista saa vielä tänään -25% alen koodilla minishowblogi. Lue halutessasi lisää @minishowblogi instagramin viimeisimmästä kuvasta!)

Mielessä juuri nyt

Kohta on jo kesä! Niin hullulta kuin se kuulostaakin, niin kesä on ainakin kalenterin mukaan vain muutamien hassujen viikkojen päässä. Nyt kun katsoo ulos, tuntuu käsittämättömältä että joskus on ollut hellettä jo toukokuun alkupuolella. Kesän tulo on odotettua, mutta samaan aikaan hirvittää kaikki se työmäärä, joka pihallamme lumen alta paljastuu.

Niinkin arkinen asia kuin lasten kuravaatteet. Välikausivaatteet alkaa kenkiä lukuunottamatta olemaan muuten aika hyvässä jamassa, mutta yllätyksekseni lapset olivat kasvaneet ulos toisista kuravaatteistaan. Nooalle ajattelin hakea uuden setin Popilta, mutta mistä tyttömäisen kiva asu Minealle?

Mitä sarjaa katsoa seuraavaksi? Viimeisimpänä katsoin ystävän suosituksesta Outlanderin Netflixistä, mutta enempää katsottavaa ei juuri nyt ole mielessä. HBO on tietenkin yksi vaihtoehto, sieltä kun varmasti löytyisi kaikenlaista.

Useampikin pienempi sisustusprojekti. Tekisi pienen horroksen jälkeen taas mieli sisustaa, mutta onneksi budjetti on sen suhteen tällä hetkellä niin nollilla, ettei mistään uudesta tai vanhastakaan tarvitse haaveilla. Muuten toteuttaisin pitkäaikaisen haaveeni y-tuolista (se on Hullujen päivien alessa!) ja saattaisin viettää myös jokusen tovin etsien eräänlaista senkkiä Torista.

Mitä teillä on pyörinyt mielessä juuri nyt? Olisi kiva kuulla mitä sinne puolelle kuuluu!

Ei mitään ihmeellistä

Viikonlopun meiningit on täällä olleet aika mitäänsanomattomat! Oli taas tarkoitus saada aikaan muutamia keväthommia kuten tsekata kaikki lasten välikausivaatteet, laittaa joitakin pieneksi jääneitä eteenpäin ja sitä rataa, mutta nyt lauantai-iltana kun mietin, mitä tässä on tehty, niin vastaus on ei sitten yhtään mitään. Tai no, sain jollain keinolla katsottua viisi jaksoa Outlanderia (tämänhetkinen hömppäkoukutukseni), mikä varmaan onkin saanut aikaan kaiken tämän saamattomuuteni. Huomaan aina uppoutuvani ihan täysillä kirjaan tai sarjaan, jota katson tai luen, ja se onkin haastavaa kun lasten kanssa se oma aika on niin vähäistä.

Eilen keksittiin ruoan jälkeen herkutella donitseja eli kaupan pikkumunkkeja, joita dipattiin suklaassa. Joskus on kiva tehdä juttuja sen enempää suunnittelematta, tai en tiedä voinko sanoa joskus kun meillä asiat useimmiten tapahtuu hetken mielijohteesta. Liian paljoa etukäteen suunnittelematta huomaa kalenterinkin jäävän kiitettävän tyhjäksi eikä arkeen tule valtavia suorittamisen paineita. Pystyyköhän samalla asenteella jatkamaan enää sitten jos molemmat lapset joskus harrastavat useamman kerran viikossa ja iltapäivät on pelkkää kuskaamista? Toisaalta, olen omia ystäviäni seuraamalla todennut että kiire, stressi ja arjen riittämättömyys tuntuvat useimmiten olevan enemmänkin asennekysymyksiä ja itse kehitettyjä ongelmia kuin todellisia sellaisia.

En tiedä mikä oman oloni on tänään vetänyt niin pohjalle, mutta aamulla en meinannut jaksaa sängystä nousta ylös, ja iso osa päivästäkin meni sohvalla maatessa. Käytiin lasten kanssa ulkoilemassakin, mutta sekään ei auttanut energiatasojen nostamiseksi. Lähes koko päivä menikin sitten toimettomana, syötiin ruuaksi pakastepizzaa ja illemmalla leivottiin pullaa. Voin tällä kertaa ihan rehellisesti todeta, että onneksi tämä päivä on vihdoin ohi ja voin loppuillan viettää Netflixin parissa, ehkä katsoa Outlanderin vihoviimeisetkin jaksot. Mistä tulikin mieleeni, jälleen olisin hyviä sarjasuosituksia vailla!

1 2 3