Tärkeintähän on se, että Minea viihtyy onneksi hoidossa hyvin, ja vaikka joinakin aamuina tyttö ilmoittaa ”äiti hoitaa kotona” niin hyvillä mielin hoitoon on kuitenkin jääty. Eilen oli ihan erityinen päivä niin lapsille kuin vanhemmillekin, kun Minean hoitaja yhdessä toisen hoitajan kanssa järjesti lasten ja vanhempien olympialaiset.
Olympialaisissa oli monen monta lajia pallonkuljetuksesta pussihyppelyyn, ja lopuksi kaikki palkittiin herkuilla ja tietenkin asiaankuuluvasti mitaleilla ja pokaaleilla :). Lapsilla oli huisin hauskaa, eikä tylsää ollut meillä vanhemmillakaan, sillä me mieheni kanssa saatiin ainakin nauraa Minean lajikokeiluille ja yleiselle säheltämiselle :). Välillä ihan yllättää se, kuinka taitava 1,5-vuotiaskin voi liikunnallisesti olla ja miten paljon voikaan osata ihan itse, jos lapselle antaa mahdollisuuden yrittää. Tosin useimmiten pääsee helpommalla, jos puolitoistavuotias ei ihan aina saa itse pukea tai osallistua ihan kaikkeen ruoanlaittoon ;)!
Pohdiskelin juurikin toissaviikolla, kuinka olisi kiva käydä Minean kanssa yhdessä jossain lapsijumpassa keväällä, mutta en oikein tiedä millaisia vaihtoehtoja on tarjolla näin pienille..? Onko teillä kokemusta jumpista? Ja jos on niin hyviä vai huonoja?