Joulupöydän menun suunnittelin jo hyvissä ajoin etukäteen, ja kirjoitin sen ylös sekä itselleni että pöytään laitettavaksi. Suurin osa herkuista on samoja kuin viime vuonna, niistä oma lempparini on bataattilaatikko. Uutuutena kokeilen poronlihaa ja suklaa-tiramisujälkiruokaa. Jälkiruoka valmistuu suklaakermasta, tiramisu-rahkasta, kahvista ja pipareista. Namnam! Toinen kokeiluni oli työkaverin reseptillä valmistunut saaristolaisleipä, josta tuli aivan herkkua. Tää ei ole pelkästään joulun juttu, joten kokeilkaa ihmeessä joku kerta!
Äärimmäisen viime tipassa sain tänään jätettyä joulukortitkin postiin, kun ensin olimme etsiskelleet postilaatikkoa, joka tyhjennetään vasta illemmalla. Ehkä tästä voisi jo oppia jotain ensi vuotta ajatellen? Korttikuvien ottaminen ei ollut mikään helpoin homma, mutta muutaman onnistuneenkin otoksen löysin kymmenien epäonnistuneiden joukosta.
Minean huoneeseen askartelin DIY-lumisadepallon Ikean purkista, enkelistä ja hopeahileestä. Ihan sellainen tästä ei tullut kuin olisin toivonut (mikä ehkä oli odotettavissakin kun idea tuli hetken mielijohteesta), mutta ensi kerralla tiedän ainakin hankkia vähän ”höytyväisempää” hilettä. Näistä saisi vaikka kivoja joulumuistamisia lapsikavereille!
Pinterestistä voi löytää jonkin verran kivoja malleja Hama-helmille, mutta myös itse kokeilemalla homma onnistuu. Tässähän on vain tekijän mielikuvitus rajana, ja valmiita kuvioita voi käyttää lähes mihin tahansa. Pakettien lisäksi nämä pääsevät meillä kuusta koristamaan eikä innostus varmasti siihenkään lopu. Inspiraatiokuvissa olen nähnyt muun muassa helmistä tehtyjä tuikkukippoja, tauluja, kortteja, lasinalusia, avaimenperiä ja jopa pieniä koreja. Parasta tässä on se, ettei helmet maksa juuri mitään ja tekeminen on hyvin nopeaa (kuvio alustalle ja silitys leivinpaperin päältä).
Jouluiseen käyttöön tarrarulla pääsee vielä lähempänäkin joulua, mutta ensin kuusen mallinen pala saa ilahduttaa meitä jääkaapin ovessa. Tarra irtoaa aika helposti taustastaan, mikä tekee leikkaamisesta sen verran haastavaa, että lumisade piti tehdä ihan tavallisesta mustasta kartongista. Eipä noihin pieniin hiutaleisiin olisi mitään mahtunut kirjoittamaankaan, vaan tärkeimmät rakkausviestit rustataan jatkossa tähän kuuseen!
Tähteä varten valitsin suht tasapaksuisia oksia ja poistin niistä kaikki silmunkohdat. Asettelin oksat haluamaani tähden muotoon pöydälle ja karhunlangalla sidoin kaikki risteymäkohdat tiukasti. Lopuksi leikkasin ylimääräiset oksanpäät pois, kieputin ympärille valot ja siinäpä se. Tähti sopii vaikka ulko-oveen, takan päälle tai pienempänä versiona paketin koristeeksi. Yksinkertaisen kaunista!
Mustia joulukoristeita kaupoissa näkee melko vähän, joten näpertelin hyvin yksinkertaiset kuusenpallot itse käyttäen ainoastaan styrox- ja massapalloja, mustaa tussia, lankaa ja nuppineuloja. Massapallot on vähän liian raskaita tähän meidän reppana-huonekuuseen, mutta oikean kuusen oksat kestää aattona niiden painon ihan varmasti. Kokeilin paria erilaista helppoa kuviointia, ja ihan kivoja molemmista tuli. Yhteen palloon vielä dymoilin hyvän joulun toivotukset.
Viime vuodelta meillä on säästössä pieniä hopeisia palloja ja tähtiä, jotka taittelin kiiltävästä paperista. Kaikki nämä ja vielä muutama muukin diy-kuusenkoriste pääsee aattona koristamaan meidän kuusta. Tänä vuonna kuusi hankitaan jo hyvissä ajoin varastoon odottamaan, ettei käy niin kuin viime vuonna, jolloin ainoat jäljellä olevat kuuset oli lähes pystyyn kuolleita. Päästiinpähän ainakin siivoamisssa helpolla, kun kuusessa ei juurikaan ollut neulasia, joita varistella pitkin lattioita!
Tänään luukun takaa paljastuu haaste, joka on odottanut toteutustaan jo hyvän tovin! Haasteen sain Annikalta (ja ehkä joltain muultakin?), ja tarkoituksena oli esitellä oma lempijoulukoriste sekä linkittää postaus Annikan Karkkipurkki-blogiin.
Valitsin yhden sijaan kaksi, toinen niistä itse tehty viimevuotinen ja toinen uusi Putiikkipäivänä ostettu. Pentikillä käydessämme mukaani lähti tämä kaunis lasipallo kuuseen, sillä siinä on jotain niin ihanan herkkää ja tunnelmallista. Useampaa en raaskinut ostaa, mutta yksi erilainen ja vähän näyttävimpi koriste toimii kuusessa varmasti ihan loistavasti! Kaikki muu kun tulee todennäköisesti olemaan tänä vuonna omatekemää :).
Toisena lempparina kuvasin kuusikolmikon, jonka tein viime jouluna pöytäkoristeeksi. Älyttömän helpot, muunneltavat ja katseen kiinnittävät kuuset, jotka kieputtelin valmiiksi hetkessä. Jos innostut itekin askartelemaan niin näihin tarviit styrox-kartion pohjaksi (halutussa koossa), johon liimataan pieniä pisaroita sinne tänne matkan varrelle ja lempilankaa kieputellaan kartion peitoksi alhaalta ylös. Mä käytin Novitan lankoja, joista tuo pörröisin taisi olla viime vuoden sesonkituote, mutta vastaavia löytyy varmasti tänäkin vuonna. Lopuksi viimeistelin kaksi kuusta liimaamalla toiseen Swarovski-kristalleja ja toiseen pieniä valkoisia helmiä. Onnistuu keneltä tahansa :)!
Muutama meistä oli etukäteen ideoinut ja hankkinut materiaalit, me muut seurasimme näiden idearikkaitten toimeenpanijoiden mallia :). Olisin voinut tehdä jouluisen viirin Minean huoneeseen tai vaikkapa kuusenkoristeita kävyistä ja timanteista, mutta päädyin lopulta askartelemaan erilaisia joulukortteja. Napeista tein kuusia sekä joulupalloja, ja tekstin painoin leimasimella. Näistä tuli sen verran painavia, että taidan jättää kortit meille koristeiksi, mutta pienemmässä koossa ne toimisi kivoina pakettikortteina.
Toisena korttimallina tein pitsikoristeisia kortteja, jotka valmistui supernopeasti käyttämällä kakkupaperia ja kultaista spraymaalia. Kakkupaperista leikkasin sopivan pätkän kuviota, kiinnitin sen alustaan kortin päälle teipillä ja maalasin päälle. Paperi pois, teksti leimaten ja helppo joulukortti on valmis! Onnistuisi ihan varmasti niiltäkin, jotka ei yleensä askartelusta niin kovin innostu.
Työkaverini oli laittanut esille myös muutaman muunkin kivan jouluisen idean. Heillä joulukalenterina toimii kuuseen ripustetut neulotut pikkusukat ja lahjaksi viedään itse tehtyjä kerrostarjoilulautasia. Tähän hommaan tarvitaan lautasten lisäksi myös oikeanlaista poraa ja metallitankoa, mutta päätin aloittaa samanlaisen valmistamisen itekin :).
Askarteluiltapäivän tarjoiluista täytyy sanoa sen verran, että maistoin tosi hyvää super food -kakkua, jonka ohje näyttäisi löytyvän ainakin täältä. Kakku näytti ihan tavalliselta suklaakakulta, mutta maku oli mieto ja kevyt (ja kevyt on muuten tämä kakku kalorienkin osalta!). Mä päästin itteni tällä kertaa helpolla ja tein valmiista lehtitaikinasta rullia, joiden väliin laitoin punaista pestoa ja parmesan-juustoa. Hyviä nämäkin, mutta se keveys onkin ihan toinen juttu :)..
Aikaisemmin meidän pikkuvessassa oli musta pienempi Ottaipnun matto, mutta se sai nyt väistyä tämän uuden ja huomattavasti pehmeämmän alta pois. Vaikka laatoituksen alla on lattialämmitys, on paksu ja pehmoinen matto luksusta jalkojen alla aamuisin!
Ehdoton katseenvangitsija ja ylpeyden aiheeni on harmaa seinä, jonka jätimme aikoinamme laatoittamatta, jotta saisimme yhdelle seinälle jotain valkoista laattaa rouheampaa. Tutustuimme erilaisiin Tikkurilan valmispinnoitteisiin, mutta niiden kaikkien pinta tuntui kuitenkin liian siloitellulta. Laattaseinissä taas kuviointi oli monissa jopa liiankin terävää, niin että ohikulkiessa olisi ollut vaarana raapia itsensä seinään! Niinpä uskaltauduin vähän itse soveltamaan ja kokeilin seiniin tarkoitettua tasoiteainetta, tietämättä lainkaan miltä lopputulos tulisi näyttämään. Levitettyäni tasoiteaineen seinälle, raavin siihen kuvioita maalitelalla, ja seinän kuivuttua maalasin päälle vielä kolme kerrosta harmaata maalia. Tavoitteena oli tasoittamatonta betonia muistuttava seinä, ja melko hyvältä se mielestäni näyttääkin ;)!
Miltä pikkuvessa teistä näyttää? Pyyhkeet meillä on aina joko valkoista tai harmaata enkä muutenkaan ole meidän märkätiloja erityisesti ”koristellut”, vaan ajatuksella yksinkertainen on kaunista mennään. Ehkä vielä joku päivä kurkkaamme meidän kylpyhuoneeseen ja saunaankin, sieltä löytyy myös kivoja yksityiskohtia ;)..
Vajaa pari vuotta sitten vaihdoimme tavallisen runkopatjasänkymme laadukkaaseen Wonderlandin kangasverhoiltuun jenkkisänkyyn, kun huomasimme tarpeen eri kovuisille patjoille mieheni kanssa. Tällöin harkitsimme pitkään myöskin sängynpäädyn ostoa, mutta sänkymallistojen omat päädyt ei oikein meitä vakuuttaneet ulkonäöllään. Kävimme jopa katsomassa Ikean edullista vaaleanharmaalla verhoiltua päätyä, mutta mieheni totesi sen olevan liian perinteinen. Ja toiseksi, värikin olisi ollut täysin väärä makuuhuoneemme värimaailmaan..
Etsiskelyjemme tuloksena syntyi idea itse tehdystä sängynpäädystä ja kuten huomaatte jäi idea muhimaan melko pitkäksikin aikaa. Jostain syystä tästä tuli sellainen sitten joskus -projekti, vaikka nyt toteutuksen jälkeen täytyy sanoa, että tämä olisi varmasti tehty jo aikoja sitten, jos olisimme tienneet, kuinka helpolla ja nopeasti valmista saa aikaan (ja kokonaiskustannukset vähän alle 150€!). Haimme rautakaupasta vanerilevyn, Jyskistä vaahtomuovipatjan, Eurokankaasta vanua, päällyskankaan sekä karhunlankaa ja kahdeksan nappia päällystettiin alan erikoisliikkeessä.
Kuinka näistä tarvikkeista sitten syntyi meidän sängynpääty? Aluksi luulin löytäväni lähes kaikki tarvikkeet levyä lukuunottamatta Eurokankaasta, mutta siellä henkilökunta osasi neuvoa meitä viemään napit päällystettäviksi. Vaahtomuovia emme myöskään löytäneet kuin valmiiden patjojen muodossa, joten se määräsi päädyn maximikorkeuden. Toki leveämpiäkin olisi löytynyt, mutta meille 80cm patja sopi hyvin.
Rautakaupasta saimme vanerin valmiiksi mittoihimme leikattuna (170x80cm), ja saman kokoiseksi lyhensimme patjan. Patja liimattiin levyyn kiinni ja toiselle puolelle piirsimme nappien paikat. Mieheni porasi pienet reiät nappien kohtiin, jonka jälkeen asettelimme vanulevyn (vahvikkeeksi) yhdessä päällyskankaan kanssa patjan päälle ja nidoimme ne toiselle puolelle levyä tiukasti kiinni. Kankaan kiristämisessä kannattaa olla tarkka, että reunoista tulee suorat eikä ne lähde laineilemaan jostakin kohtaa kireämmän kankaan vuoksi.
Päällyskankaaksi kangaskaupassa neuvottiin aidon silkin sijasta ottamaan jäljitelmää kulutuksen- ja auringonkeston vuoksi. Samalla kankaalla päällystimme napit (alle kympillä), jotka kiristimme karhunlangalla levyn toiselle puolelle. Laitoimme myös vastakkaiselle puolelle napin, jotta saimme sidottua langat johonkin kiinni. Päädyn laitoimme seinään kiinni pienillä metallisilla koukuilla, joille mieheni porasi levyyn reiät.
Miltä kokonaisuus näyttää? Me tykätään tosi paljon, ja saatiinpa jo veljeltäni tilaus tehdä pääty hänellekin! Tarkkasilmäiset ehkä huomaavat, että vaihdoin vielä sittenkin ne beiget silkkiverhot kevyempiin valkoisiin, ja ajattelin joku päivä hankkia tilalle perusvalkoiset voileverhot. Tyynytkin sängylle ovat jälkeen kerran vähän vielä hakusessa, mutta ainakin nuo Lennolin Jukka Rintalan suunnittelemat tyynyliinat käy hyvin tunnelmaan. Ehdotuksi kivoista koristetyynynpäällisistä otetaan vastaan :)!
Siellä sun täällä on vilahdellut ohjeita erilaisten paperikuvioiden tekemiseen. Tämän tietotulvan ahdingossa minäkin päätin kokeilla, kuinka taittelu ja liimailu onnistuu ja josko lopputulokselle keksisi jonkin järkevän käyttötarkoituksen. Ihastuin erityisesti paperitimantteihin ANN MEERin blogista. Taittelin näitä minikoossa valkoisesta hohtavasta paperista ja aion ripustella ne viikonloppuna kuuseen. Helmikuussa näitä voisi tehdä vaaleanpunaisesta paperista Minean synttäreiden koristukseksi ja näinpä jossain vilahduksen näistä tehdystä himmelistäkin.
Toisena kuviona kokeilin CRAFT IDEAS -sivuston tähtiä, myös ajatuksena ripustaa ne kuuseen. Tähdet oli tosi nopeita tehdä, vaikka eipä timantteihinkaan ensimmäisen kokeilun jälkeen kauaa tuhrautunut. Löysin muitakin taitteluohjeita, kuten suositut MINIECOn timantit, mutta niiden tekemiseen ainakin minulta kului luvattoman paljon aikaa. Kivointa näissä kaikissa on, että kuviot on kauniita, itsetehtyjä ja lähes ilmaisia.