Vaikka itsekin kirjoitan blogia, huomaan välillä sortuvani yleisimpään blogiharhaan eli ajatukseen siitä, että muiden elämä olisi jollain tapaa kauniimpaa ja helpompaa kuin omani. Kuvissa näkee iloisia ihmisiä, jotka heräävät meikattuina ja hiukset kiharrettuina ja joiden sävy sävyyn paketoidut joulupaketit odottavat täydellisen kuusen juurella jo hyvissä ajoin ennen joulua. Ystävien kanssa halaillaan auringonlaskussa ja kuohuvaa kippistellään mitä täydellisimmissä maisemissa ja kauneimpien kattausten ympärillä. Päivittäin tällaisia kuvia katsellessaan voi joskus tuntua vaikealta muistaa, että todellisuus ei useinkaan ole ihan niin ruusuilla kävelemistä kuin blogit ja instagram antavat ymmärtää.
On oikeastaan kolme asiaa, jotka ovat tärkeimmässä asemassa blogi- ja instagramkuvia tehdessä. Aika, omistautuminen ja kuvanmuokkaus. Yhtäkin täydellistä kuvaa varten voidaan käyttää tolkuton määrä aikaa sen valmisteluun. Ensin suunnitellaan, sitten kasataan rekvisiittaa, valmistellaan paikka tai itsemme ja lopulta otetaan useampi otos, jotta joukosta löytyy yksi onnistunut. Kaikki eivät toimi samalla tavalla, mutta yleensä mitä ammattimaisempi bloggaaja on, sitä enemmän kuviin panostetaan. Instagramissa näkyvä huoleton sisustuskuva tai muotibloggaajan kepeä sunnuntaikävely kaupungilla harvoin on ihan niin huoleton tai kepeä kuin miltä kuvan tunnelma vaikuttaa. Bloggaajat sopivat treffejä asukuvien kuvaamiseen, vaihtavat välillä jopa asua ja lokaatiota ja jatkavat kuvaamista, sisustusblogin kuvia varten taas siivotaan ympäristöä, ostetaan kukkia ja joskus jopa asetellaan huonekaluja uusiin paikkoihin, jotta kuva olisi harmonisempi. Lasten aiheuttama kaaos tai naamaan aamulla noussut näppylä eivät kumpikaan näy lopullisessa blogikuvassa, vaan kuvavirran täyttää aikakauslehtien tasoiset otokset.
Omistautuminen puolestaan näkyy usein sisällön ammattimaisuudessa. Harva ammattilainen kuvaa instagramiin lähes pelkästään vanhentuneen kännykän kameralla kuten itse teen, tai laittaa netflixin katselemisen blogin päivittämisen edelle. Jos haluaa menestyä, on sitouduttava ja tuotettava säännöllisesti laadukasta sisältöä, sillä sitä lukijat sinulta odottaa. Nykyään blogeja on niin paljon, ettei kenenkään menestys synny vahingossa, vaan useimmiten taustalla on suunnitelmallisuutta ja panostamista.
Viime kädessä kaiken pelastaa kuvanmuokkaus. Instagramissa tai blogeissa tuskin enää nykyään näkee yhtäkään muokkaamatonta kuvaa ammattimaisemmilla sisällöntuottajilla. Varsinkin nyt pimeän aikaan ja nimenomaan Suomessa on äärettömän hankalaa saada täydellisiä kuvia ellei omista tuhansien eurojen kamerakalustoa. Kuviin täytyy jälkikäteen vähintäänkin lisätä valoa ja kontrastia, ehkäpä myös fixailla kohinan määrää. Jotkut suosivat vsco-filttereitä, koska niillä on helppo saada kuvaan tunnelmaa ja kiinnostavuutta, vaikka kuvanmuokkaustaidot ei olisikaan kovin hyvät noin muuten. Itse olen useaan kertaan todennut senkin, että jopa todella sotkuisen kodin saa näyttämään kutakuinkin hyvältä, kun kuvan sävyt on aavistuksen viileään taittavat ja kirkkautta on lisätty riittävästi. Sama pätee mihin tahansa kuvaan yleensäkin, sillä kovin tylsätkin asiat saa näyttämään mielenkiintoisilta ja kauniilta kun kuvakulma, rajaus ja muokkaus on tehty taitavasti. Usein tämä juuri onkin se suurin ero niin sanottujen blogikuvien ja tavallisten kotiräpsyjen välillä – bloggaajan silmä on tottunut tuottamaan tietynlaista tyyliä, ja hieman järjestelemällä ja muokkaamalla lähes mistä tahansa kodista, asusta, ruoasta tai maisemasta saa upealta vaikuttavan kokonaisuuden.
Mihin sitten itse sijoitun tässä koko ajan ammattimaisemmassa blogimaailmassa? Luulen, että kultainen keskitie on omalla kohdallani avain onneen, sillä panostan kyllä blogiini, mutta arvostan myös omaa ja perheen aikaa. Joskus valokuvaan fiiliksellä kotiamme juuri sellaisenaan, joskus innostun ”stailaamaan” pidemmänkin aikaa ennen kuvan ottamista. Tärkeintä tietenkin tässäkin asiassa on oman tyylin löytäminen, ja valitettavasti pitkä ja pimeä syksy aiheuttaa lisätyötä kuvien osalta. Olisi mielenkiintoista kuulla teidän ajatuksia aiheesta? Kuinka ajattelette blogi- ja instagramkuvien syntyvän, tai jos itse olet someaktiivi, niin millaista on oma panostuksesi?