Mun instaa seuraavat varmaan on jo sitä mieltä että se on mä, joka tarvitsisi harrastuksen tällä pullansyönnin tahdilla, mutta se odotelkoon vielä muutaman kuukauden verran kevätkelejä, jaksamista ja aikaa. Tänään oli meidän minin vuoro alkaa jälleen harrastamaan, kun paikallisen seuran kevään balettiryhmät starttasivat. Syksyn ajanhan me käytiin naisvoimistelijoiden taaperoiden temppujumpassa, joka oli tarkoitettu alle 3-vuotiaille ja jossa vanhemman piti olla tunneilla mukana ja osallistua jumppaamiseen. Siellä mä siis kerran viikossa konttasin Minean kanssa pitkin jumppasalin lattioita, kun ensin oltiin kotona taisteltu pukemisen kanssa ja myöhästytty muutamalla minuutilla joka toiselta jumppakerralta. Ei todellakaan mitään rentouttavaa menoa mun näkökulmasta, mutta Minea tykkäsi ja sehän se on pääasia.
Hoitovapaalla ollessani käytiin muskarissa, ja siitä mulle jäikin into harrastaa Minean kanssa jotain. Temppujumppa oli toimiva ratkaisu syksylle, mutta nyt kevätkautena haluttiin ehdottomasti joku sellainen jumppa, jossa Minea voisi olla itsekseen ilman että vanhemman on osallistuttava, koska vauvan kanssa kaikki varmasti vaatii aluksi vähän enemmän järkkäiltävää noin muutenkin. Vaikka tiedossa olisi kuinka kivaa tekemistä, kiristellään meillä hermoja pukemisen suhteen lähes joka kerta kun johonkin pitäisi lähteä – viikonloppuna käyttöön koitetaan ottaa uusi systeemi pukemisshowta helpottamaan, mutta siitä lisää kun osaan sanoa jotain sen toimivuudesta, tai toimimattomuudesta. Eipä siis yllättänyt mua ollenkaan, että tänäänkin lähdön hetkellä Minea huuteli legoleikkien keskeltä vielä viis minuuttia äiti ja sit lähetään. Nappasin kuitenkin tytön leikeistä, kun olin vakaasti päättänyt että tänään ollaan varmana ajoissa, ja siitä se alamäki varmaan lähtikin!
Ensin jumpan alkamista odoteltiin käytävällä vartti, jonka ajan Minea hihkui innosta ja pomppi ja pyöri pitkin aulaa malttamattomana. Mehän oltiin jo joku aika sitten käyty satubaletin demotunnilla ja Minea oli meille kymmeneen kertaan sanonut, että balettiin on päästävä jatkossakin ennemmin kuin että oltaisi jatkettu temppujumpassa. Demotunti sujui uskomattoman hyvin, tyttö teki kaiken niin kuin ohjaaja pyysi ja jaksoi keskittyä koko 45 minuutin ajan niin hienosti että mäkin ihan yllätyin. Meininki oli vähän erilaista tänään. Reippaasti tunti ensin alkoi, mutta jo viiden minuutin päästä Minea päätti ettei nyt innostakaan yhtään minkäänlainen jumppaaminen, vaan melkein koko tunti istuttiin yhdessä salin reunalla katselemassa muita jumppaajia. Kotimatkalla sanoin, ettei jatkossa todellakaan mennä saliin istuskelemaan, johon Minea totesi että selvä, ei mennä balettiin enää uudestaan. Tässä on nyt pitkin iltaa koitettu kysellä oliko tytön harrastaminen tällä erää siinä ja aika hanakasti tuntuu vastaus olevan, ettei satubaletti oikein nappaa.
Voi hyvinkin olla että saadaan ripustaa balettimekko käyttämättömänä takaisin kaappiin, mutta ilman toista yritystä en ajatellut luovuttaa. Minea on aina ollut vähän hidas lämpenemään uusille jutuill ja perusrutiinista poikkeamiset joskus näkyy kiukutteluna, vauvana se oli yhtä huutoa ilta jos päivällä oli ollut jotain normaalia ihmeellisempää. Musta tuntuukin että tänpäiväinen voi osittain johtua vaan siitä, että vanha tuttu jumppa vaihtuikin uuteen, plus että innostus ja jännitys kävi liian kovaksi kun asiaa oltiin kotona hehkutettu jo useampaan kertaan ja aulassa odotellessa vauhti sen kun kiihtyi. Ehkä sitä voisi ensi viikolla tehdä lähdönkin mahdollisimman kiireettömästi ja koittaa lähteä jumppaan rennommassa ilmapiirissä.
Jo viime viikolla olin Minean kanssa käynyt Hennesiltä valitsemassa uudet jumppavaatteet entisten, jo pieneksi jääneiden tilalle. Minea olisi valinnut kokopitkän prinsessamekon (kuinkas muutenkaan!) mutta pienellä suostuttelulla päädyttiin perinteiseen ballerinamekkoon, jumppatrikoisiin ja jumppapaitaan. Kaikkia näitä on ehditty jo kotona käyttää useampaankin kertaan, joten tuskin ne oikeasti käyttämättä jää mikäli jumpat jää tältä keväältä väliin. Ja muutenkin harmitus on varmaan mulle isompi kuin Minealle jos ei keksitä mitään mieluista harrastusta. Kyllä 3-vuotias pärjää ilmankin, mutta toisaalta olisi vauvan synnyttyä entistä tärkeämpää että Mineallakin olisi joku oma juttu, vielä kun jumpassa pääsisi touhuamaan muiden lasten kanssa. Noh, eipä heitetä vielä hanskoja tiskiin, jospa ensi kerralla mä jättäydyn suosiolla jumppasalin ulkopuolelle ja odottelen oven takana tuleeko salista ulos ilosta vai kiukusta kiljuva lapsi.
Meillä alkoi uusi tanssijumppa ihan samalla tavalla tällä viikolla! Miltei 4-vuotias tyttäreni istui koko ensimmäisen tunnin lattialla uudessa tanssimekossaan, kun muut tanssivat. Ja samalla tavalla sanoin, ettei sinne istumaan mennä 🙂 Tyttö on yleensä hyvin sosiaalinen, mutta uudet tilanteet ja ihmiset jännittää. Syksyllä hän kävi voimistelukerhossa, mutta siellä oli siitä paremmat ohjaajat, kun saivat hänet mukaan alusta lähtien, vaikka ohjaajan kädestä pitämällä. Ei mekään yhteen kertaan jätetä, vaan mennään uudestaan kokeilemaan.
Toivottavasti teilläkin jo toka kerta sujuisi paremmin! Me mennään huomenna kokeilemaan, ja ainakin vielä on Minea puhunut taas innostuneesti tulevasta jumpasta, mutta saapa nähä miten käy..
Auts, kuulostaa niin tutulta tuo pukeutumiskiukku! Meillä lähdetään hermot kireällä ja kiireellä ihan joka paikkaan, kun ikinä ei voi tulla pukemaan silloin kun pitäisi ja senkin jälkeen pitää jokaisen vaatekappaleen jälkeen karata taas leikkimään… Tulisipa jo kesä!
Todellakin, kesää odotellessa! Mulla on vielä kivana lisähaasteena järkyttävä närästys ja pallomaha pukemisen tiellä, joten on suorastaan supernautinto pukea kiukuttelevaa lasta.. Kerro jos keksitte hyvän taktiikan joka toimii :)!
Me kans käytiin syksy tuossa Naisvoimistelijoiden taaperojumpassa ja samalla jatketaan kevätkin ja luulen että ensi syksynäkin jatketaan Naisvoimistelijoilla. Aika vähän alle 3v ikäisille on täällä ohjattuja liikuntajuttuja 🙁 Meillä neiti eniten kaipaisi tanssipitoista jumppaa, täällä kotona on välillä aikamoinen disco 😀 Kivaa viikonloppua!
Alle 3-vuotiaille tuntuu tosiaan olevan ihan vaan muutamia vauhtoehtoja, mutta nyt kevätkaudelle laitoin Minean yli 3vee ryhmään että saisi olla itekseen. Naisvoimistelijoiden jumppa oli ihan kiva, mutta Minea ite alkoi puhumaan baletista ja meillä on hoidossa ollut kerran viikossa tota temppujumppailua.
Meilläkin alkaa esikoisen satubaletti huomenna, sitä onkin jo odotettu! Kun kerroin että satubaletti jatkuu taas (joulutauon jälkeen) niin kolmevuotias kyseli jo innoissaan, että onkos sitten taas joulunäytös ja kaikki tulevat häntä katsomaan? Ihana 😀
Teillä on siis jo syksyn kausi takana? Mä kyllä luotan siihen että Mineakin alkaa vielä innostua tosta baletista, kun olisi kiva edes joku harrastus nyt kun päivähoito loppuu.. Ihanan reippaalta kuulostaa teiän tyttö!
Joo, syksyn jo kävi tanssimassa. Silloin oli nuorin ryhmästään (3-4v) kun oli kuukautta vaille kolme tuntien alkaessa. Ihmeen reipas kyllä! Hän on yleensä alkuun aika ujo ja hitaasti lämpeävä, ja saattaa tunnin aluksikin olla vähän nihkeästi ilman minua menossa saliin. Mutta kun tunti loppuu niin riemuissaan on joka kerta, ja kotonakin näyttää miten sitä pyöritään ja tehdään kuperkeikkoja. Tosi kiva harrastus kyllä!
Hei tässä ei taida saada sellaista että tulis ilmotus sähköpostiin kun kommenttiin vastataan? En nimittäin sitten välttämättä muista käydä lukemassa vastauksia, niin kuin en nytkään ollut muistanut että tännekin olin kommentoinut. Sitten vasta muistin kun sä olit mulle kommentoinu, hups 😀
Ei meillä Pinja harrastanut vielä mitään muuta kuin muskaria alle 5-vuotiaana. 🙂 Tuolloin sitten kaverin innostamana kyseltiin haluaisiko lähteä tanssitunneilla käymään kerran viikossa ja kovasti innoissaan lähtikin, Pinja kävi syyslukukauden sekä kevätlukukauden ammattiopistolla tanssissa ja kevätlukukauden päätteeksi Pinjan ollessa jo yli 6-vuotias päätettiin yhdessä miettiä sitten jotain muuta harrastusta koska tanssitunnit eivät enää riittäneet Pinjalle, usein tultiin pettymyksen kanssa kotiin kun taas vaan leikittiin ja esityskin oli ihan tylsä ja liian helppo hänen mielestä joten päätettiin katsoa juurikin naisvoimistelijoiden valikoimaa. Jälleen tällä kertaa toinen kaveri innosti joukkuevoimisteluun ja Pinja kävi sitä kevälukukauden päätteeksi kerran kokeilemassa ja innostui todella kovasti, nyt on harrastanut sen viime syksyn sekä aloitti kevättä joukkuevoimistelussa naisvoimistelijoilla ja etenemisvauhti on aivan erilainen kuin ammattiopiston tanssissa, tuolla Pinja tuntuu saavan vastinettakin innokkuudelleen oppia uutta ja kehittyä, nyt lähtevät ensimmäisiin kisoihinkin jo keväällä. 🙂 Tämä siis on vähän vanhemmalle parempi juttu mutta meillä tosiaan kyseltiin ihan Pinjan mukaan mitä haluaisi harrastaa, itse ajattelin juurikin balettitunteja mutta Pinja innostuikin voimistelusta enemmän. Pinjalle selvästi oli jokin liikunnallinen harrastus parhain kun on sen verran energinen ja liikkuvainen, Islan kanssa käymme taas muskarissa kerta viikkoon mutta se nyt ei vielä noin pienen kanssa oikein kunnolla harrastamista ole. 🙂
Pinjan iässä harrastus alkaa jo ollakin paljon tärkeämpi juttu lapselle itselleenkin. Minean kanssa se on vielä sellaista puuhastelua, mutta haluaisin silti jo totuttaa siihen että välillä ollaan isossa ryhmässä ja on mentävä ohjeiden mukaan ja on joku jatkuva juttu joka viikko. Minea kun on perhepäivähoidossa ja nyt sekin jää maanantaista alkaen pois niin joku aktiviteetti on hyvä olla.
Siis meillä kävi ihan samanlailla viime lauantaina:D neiti 3v oli innoissaan odottanut tanssin alkamista jo joulukuusta lähtien, mutta jännitys vei nyt sit voiton ja neiti istui mun sylissä koko tanssitunnin. Ja puhunut ettei halua enää mennä. Hän haluaisi tanssia kyllä mutta ilman äitiä häntä jännittää niin paljon ettei suostu. Ollaan puhuttu kyllä että vielä mennään (koska en halua myöskään luovuttaa heti ja TIEDÄN että toi tyttö tykkäisi tanssia!), äiti odottaisi salin oven takana sillä aikaa. No saa nähdä miten huominen sujuu vai lopetetaanko homma.
Miten teillä sitten lopulta meni toka kerta? Meillä se on edessä huomenna ja toistaiseksi ainakin on Minea taas ollut innoissaan menossa. Jos taas koko homma menee mönkään niin tuskin enää kolmatta kertaa lähdetään kokeilemaan.. Mutta pidetään peukkuja!