BABYSTUFF

Sieltä ruudun takaa löytyi ainakin muutama, jotka olivat kiinnostuneita näkemään mitä oon ehtinyt meidän babylle hankkia, joten tässäpä tulisi pari vaatehankintaa. Isompia hankintoja ei sinänsä tarvitse onneksi tehdä, mutta tarkoitus olisi kuitenkin vaihtaa matkarattaat joihinkin vähän toimivampiin. Luulin että Minealle ostettiin laadukkaat menopelit, mutta Peg Peregon Plikot on olleet yllättävänkin rimpulat siihen nähden ettei ne todellakaan olleet matkikset ihan halvimmasta päästä. Nyt on tullut kateltua muutamaakin eri mallia, esim Stokkea ja Bugaboota, mutta niistä vielä ihan oma postauksensa kun ensin pääsen kauppaan asti rattaita testailemaan.

Vielä pari viikkoa sitten meiltä löytyi vasta muutama Minean vanha body ja parit mun ostamat housut, mutta viime viikkoisella Tampereen reissulla varastoja tuli täydennettyä joillain perusvaatteilla. Minimiehellä tulee olemaan paljon valkoista, mustaa ja harmaata, koska luulen että mun on pojalle jopa vaikeampi pukea värejä kun Minealle. Erilaiset neonvärit, sininen, superkirkkaat yksityiskohdat jne menee kyllä, mutta millekään me&i-linjalle en voisi lipsua, eikä kovin silmiä hiveleviä ole mitkään hahmokuosit tai markettivaatteetkaan. Onneksi nykyään kaikentyylisiä ja monenvärisiä vaatteita löytyy ihan perusmerkeiltäkin, kuten Lindex, KappAhl, H&M, NameIt jne jne. Itse asiassa suurin osa näistäkin vaatteista löytyi noilta merkeiltä eikä yhdestäkään ole tarvinnut nyt alejen aikaan maksaa täyttä hintaa!

babystuff IMG2 babystuff IMG1Samistelua siskon kanssa <3 Tästä pikkubodysta kehittelin itselleni lähes pakkomielteen, mutta unohdin asian kun pienintä kokoa ei tuntunut mopsikuosista enää olevan missään! Siellä se kuitenkin odotteli meitä Ideaparkin Ballotissa ja vieläpä alessa, talk about meant to be 😉

babystuff IMG3 babystuff IMG4

Sanoinkin jo aiemmin että koitetaan pärjätä ilman kunnon toppavarustusta, kun meiltä löytyy rodinin lämpöpussi, ja maaliskuussa tuskin enää kovia pakkasia onkaan. Stokkan alesta löysin NameItin kevyttopan joka varmaan menee villapuvun kanssa ne pari viikkoa ennen kun kevätaurinko jo lämmittää ja talvikamppeet saa heittää varaston nurkkaan. Vielä olisi hakusessa mustat töppöset ja tumput, lisää bodyja, minikokoisia sukkia, parit housut, neulepaita, sisätumput, plus paljon sellaista mitä en osaa edes ajatella. Luontevasti oon ehtinyt jo unohtaa millaista vaatetta tuli eniten ihan pienen vauvan kanssa käytettyä, mutta eiköhän sinne kauppaan pääse Möhiksen syntymän jälkeenkin.

0 Comments

  1. Annika/Karkkipurkki 11 tammikuun, 2015

    Ihania pikkuvaatteita! Meillä on jo pari ekaa kokoa jäänyt pieneksi, enkä millään meinaisi malttaa luopua niistä minivaatteista 😀

    Vastaa
    • Melina 17 tammikuun, 2015

      Pistät säästöön vaan niin paljon kun mahtuu, jos niitä vielä vaikka joskus tarttiskin :)..

      Vastaa
  2. Kaisa 12 tammikuun, 2015

    No on ihania! 🙂 <3

    Vastaa
    • Melina 17 tammikuun, 2015

      Eikö ookin! Ootkos sä jo ehtinyt shoppailla paljonkin :)?

      Vastaa
      • Kaisa 4 helmikuun, 2015

        Oon kyllä jo jonkin verran… 😀 Ja nyt oon innostunu vielä tekemään ite siihen päälle. 🙂

        Vastaa
  3. Maria 12 tammikuun, 2015

    Lindexissä on ainakin ollut mustia toppatöppösiä ja tumppuja:)

    Vastaa
    • Melina 17 tammikuun, 2015

      Kiitti vinkistä! Kävin tänään etsiskelemässä mutta loppu olivat.. Täytyy vielä laittaa äiti asialle Lahden kauppoihin.

      Vastaa
  4. marianne 12 tammikuun, 2015

    Mulle kävi ihan saman lailla yhden mr mekon kanssa jota oon liljalle metsästänyt ihan joka paikasta ja nyt löytyi viikonloppuna juurikin samasta liikkestä ja puoleen hintaan! 🙂 söpöjä mini vaatteita pojalle! 🙂

    Vastaa
    • Melina 17 tammikuun, 2015

      Ei mikään turha liike siis :)!

      Vastaa
  5. Lotta 13 tammikuun, 2015

    Ihana blogi! Upeita kuvia! 🙂 ja jos sais vielä vinkin, mistä itse käyt ostamassa mammavaatteita, niin olisin kiitollinen <3 blogikirjoitus mammavaatteista noin yleisesti kiinnostaisi. 🙂 jään seuraamaan!

    Vastaa
    • Melina 17 tammikuun, 2015

      Voi kun kiva kuulla ja ihana että oot löytänyt tänne! Mä oon suurimmaksi osaksi shoppaillut H&M:n mammaosastolla ja sain blogin kautta joitain vaatteita MamaMia-verkkokaupasta. Hennesissä on ehdottomasti parhaat housuvalikoimat!

      Vastaa
  6. Heidi 13 tammikuun, 2015

    Moikka! Jos sulla ei ole vielä kesäkuuksi tiedossa kelle tuon bodyn voisi myydä eteenpäin niin olisin todella kiinnostunut 🙂 teidän Möhis (ihan paras nimi! :D) on varmaan kasvanut siitä jo ulos kun meidän Ristomatti (eikä tosiaan tiedetä sukupuolta…) kesäkuun lopulla syntyisi 🙂 ihania alelöytyjä muutenkin, itselläni vähän lähtenyt lapasesta vaatteiden kanssa kun aikaa viel on vaikka kuinka…

    Vastaa
    • Melina 17 tammikuun, 2015

      Muistuttele mua joskus kesäkuussa niin katotaan mikä bodyn tilanne silloin on! Ristomattikin kuulostaa oikein kivalta nimeltä :DD, varsinkin tytölle! Onko teillä tulossa esikoinen? Musta tuntuu että silloin varsinkin lähtee homma helposti käsistä vaatteiden suhteen..

      Vastaa
      • Heidi 26 tammikuun, 2015

        Joo esikoista odotellaan 🙂 Jep ihan varmasti on näin, itseni lisäksi kun on vielä innokkaat mummit ja tädit ja muut! Onneks kirppiksellä pääsee kuitenkin aika hyvin eroon vaatteista kun tarvii 🙂

        Vastaa
  7. Minttu-Maaria 13 tammikuun, 2015

    Pitäisikö tässä kenties hankkia jotain? 🙂 Jotenkin oletan, että joku keiju tai tonttu vaan tuo mulle kaiken tarvittavan, minä kun en raukka yhtään tiedä, mitä pitäisi ostaa. Ensimmäinen ostokseni oli tyylikkäät neuvolakortin kannet, asiat siis tärkeysjärjestykseen 😀

    Mulla olisi toivepostauspyyntö siitä, mitä tarvikkeita koet tärkeäksi ja mitkä hankinnat oli turhia Minean kanssa.

    Vastaa
    • Melina 17 tammikuun, 2015

      Kiitti postaustoiveesta, tulossa parin viikon sisään! Vielä ehdit hyvin shoppailla vaikka mitä! Niko kävi meillä Prismasta hakemassa kaikki pakolliset silloin kun olin jo Minean kanssa synnärillä 🙂

      Vastaa
  8. Sonja / Aaltoja 15 tammikuun, 2015

    Ekan kuvan vaatteet on iiik-ihanat! <3 Meillä myös nuo plikon rattaat ja mun mielestä ne on tosi hyvät…jollekin, mutta meidän tarpeita ei vastannu oikeastaan missään kohtaa. Ostin ne aiemmin ns. kaupparattaiksi, mutta ei niillä kaupassa mitään tee kun pitäisi työntää yhdellä kädellä ja se on ihan mahdotonta. 😀 Plussaa siitä, että menevät makuuasentoon. Aika painavat muuten matkarattaisiksi…

    Vastaa
    • Melina 17 tammikuun, 2015

      Eikö ookin! Mä oon aivan hullaantunut kun pääse vaihteeksi ostelemaan poikajuttuja!

      Mulla on seuraaviin rattaisiin yhtenä kriteerinä just toi että työntöaisan pitää ehdottomasti olla yhtenäinen. Pystyy sitten paremmin pitämään Mineankin aisoissa kun on toinen käsi vapaana :).

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.