baby shower yllärinä ystävälle & helppo vauvakirja

Sain aika kivan päätöksen viime viikkoiselle lomailulleni, kun lauantaina kävimme pitämässä ystävälleni yllärinä vauvakutsut. Ystävälleni asiasta ei hiiskuttu mitään etukäteen, vaan sinne me vain kaikki tupsahdimme herkkuinemme ja lähetimme miehen esikoisen kanssa meille leikkimään. Viimeisillään raskaana oleva ystäväni oli yllätyskutsuistaan kovin iloinen ja otettu, vaikka aluksi ihmetys olikin melkoinen!

Sovimme etukäteen leipomisista, minä tein porkkanakakkua muffinssivuokiin sekä tomaatti-mozzarellapiirakkaa (testatkaa ehdottomasti tämä Kinuskikissan ohje, jos ette vielä ole sitä kokeilleet!), muilta tuli sämpylöitä, mustikkamuffinsseja, pikkusuolaista, suklaata ja aivan uskomattoman hieno ja herkullinen kakku! Kutsujen koristeluun emme sen kummemmin panostaneet, kun juhlapaikkana tällä kertaa toimi itse juhlakalun koti.

Mitään perinteisiä ohjelmanumeroita ei järjestetty (kuten vauvanruokien syöntiä tai lastenhoidon opettelua), kun ystäväni odottaa jo toista lastaan, vaan teemana oli yhdessäoloa ja rentoutumista. Lahjat oli suurimmaksi osaksi äitille itselleen suunnattuja (herkkuja, ihonhoitoa ja kauneutta), ja paikalla kävi opiskelija tekemässä ystävälleni käsihoidon ja antamassa hiustenlaittovinkkejä.

Mulla on viime aikoina ollut kova hinku dymoilla kaikenlaista, joten tein vauvakirjan dymo-teksteillä. Kirjan baby shower -sivuille ystäväni kirjoitti omat arvauksensa tulevan lapsen syntymämitoista sekä -päivästä, ja me vieraat keksimme kirjekuoriin nimiehdotuksia pojalle ja tytölle. Tämän ihmeempää ei ohjelman tarvinnut olla, mutta saimme viettää tosi kivan iltapäivän yhdessä, vieläpä hyvin todennäköisesti viimeistä kertaa ennen vauvan syntymää!
Onko teille pidetty vauvakutsuja? Ja millaisella ohjelmalla?

P.S. Vahingossa poistin jonkun teistä kommentin aiemmasta postauksesta sählätessäni samalla jotain muuta, sori :)! Tervetuloa myös te kaikki ihanat uudet lukijat, hymy on korvissa asti ihan jokaisen uuden seuraajan myötä! Piakkoin tiedossa vähän teidänkin hemmottelua arvonnan muodossa..

0 Comments

  1. Pia - Jotain tekemistä 23 lokakuun, 2013

    Tuo piirakka on todella hyvää!Olen useampaankin kertaan tuota tehnyt, mutta en kyllä tiennyt, että on Kinuskikissan ohje.. 🙂

    Vastaa
    • Melina / Minishow 23 lokakuun, 2013

      Me ollaa miehen kanssa ihan koukussa tohon ja teenkin sitä melkein kaikille vieraille :D!

      Vastaa
  2. Elina /Elinamaista 23 lokakuun, 2013

    Olen tehnyt tuota samaa piirakkaa ja se on tosi hyvää ja helppo tehdäkkin 🙂

    Vastaa
    • Melina / Minishow 23 lokakuun, 2013

      Niinpä, toi on varmaan helpointa ja nopeinta suolasta piirakkaa ikinä!

      Vastaa
  3. Emilia 23 lokakuun, 2013

    Aivan ihania kuvia, niin kaunista! Babyshowerit näyttävät aina niin hauskoilta tapahtumilta, harmikseni en ole itse ollut vielä yksissäkään sellaisissa mukana. Toivottavasti joskus vielä pääsen 🙂

    Vastaa
    • Melina / Minishow 23 lokakuun, 2013

      Vauvakutsut on alkanu Suomessakin yleistyä kovaa vauhtia, joten etköhän säkin vielä sellaisille pääse ;). Pitäähän meille naisillekin jotain olla, kun miehillä on varpajaiset!

      Vastaa
  4. Annika /Karkkipurkki 23 lokakuun, 2013

    Ihania herkkuja, ja kiva idea tuo vauvakirja! :))

    Vastaa
    • Melina / Minishow 23 lokakuun, 2013

      Etenkin toi kakku oli täydellisen hyvää valkosuklaa-vadelmatäytteellä 😛

      Vastaa
  5. Pauliina 23 lokakuun, 2013

    Mulle järjestettiin yllätys Baby Showerit ja oli ihanaa miten ystävät olivat nähneet vaivaa ihan konfettejä myöten! Arvattiin myös syntymäaikaa ja sukupuolta, yhdessäolo oli kyllä kaikkein ihaninta! 🙂

    Vastaa
  6. Mar3nki 27 lokakuun, 2013

    Me pidettiin vauvakutsut vähän omalla tavallamme. Järjestettiin itse vauvan ollessa kuukauden ikäinen perheillemme juhlat. Juhlat korvasivat perinteisen nimenanto-/kastejuhlan. Blogistani löytyy muutama kuva 🙂

    Vastaa
    • Melina / Minishow 28 lokakuun, 2013

      Tosi kiva idea toikin, jos haluaa vähän perinteistä poiketa! Täytyy kattoa kuvat, kunhan ehdin ”oikeelle koneelle” :).

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.