Asenne kunnossa

Se taitaa olla aika pitkälti asenteesta kiinni, miten elämäänsä ja asioihin yleensäkin suhtautuu? Että onko liikaa tekemistä vai paljon kivoja harrastuksia, hirveästi siivottavaa vai ihana oma koti laitettavana, työstressiä vai itsensä haastamista uusilla ajattelutavoilla ja niin edelleen. Ihan omanlaista asennetta vaati sekin, että syyslomalla lähdimme Kertun kanssa neljän lapsen kanssa kolmeksi päiväksi reissuun, mutta rohkeasti otimme haasteen vastaan haha. Kun molemmat lähdimme matkaan sillä ajatuksella, että aikatauluja ei ole, kiirettä ei ole ja kaikki tulee varmasti menemään lopulta hyvin, niin kokonaisuus olikin yllättävän onnistunut, ja hyvä niin, sillä muuten kynnys uuden reissun järjestämiseen olisi saattanut kasvaa. Positiivisella asenteella pääsee aika pitkälle!

Lapset on aina niin ihanan välittömiä ja aitoja itsejään. Silloin kun kiukuttaa, niin on ihan ok heittäytyä levynä maahan tai jos tekee mieli riehua, laitetaan koko homma ranttaliksi, oli paikkana sitten hienompi ravintola tai hoplop. Kaikkein ihmeellisin juttu on se, ettei lapsia tunnu koskaan haittaavan sää. Oli kylmä, märkää tai tuli taivaalta vaikka jääpuikkoja niin lapset on ulkona ihan yhtä mielellään. Toista se on allekirjoittaneella. Asennekysymys kyllä, mutta en vaan  ihan aina keksi, millä saisin tsempattua itseni sietämään kylmää ja pimeää. Naurettiin tällä viikolla naapurin kanssa, kun yhtenä iltana seisottiin lähipuistossa lasten kanssa, ja kello kuudelta oli jo niin pimeää, ettei eteensä nähnyt. Jos joku tulisi tekemään dokkaria Suomesta, voisi ulkomaalaiset huvittuneina ihmetellä sitä, kuinka hullut suomalaiset vie lapsensa ulos leikkimään keskellä yötä!

Onko teillä hyviä keinoja, joilla tsemppaatte itsenne tekemään ei-niin-mieluisat jutut? Itse ajattelen, että eat the frog on yleensä aika toimiva periaate eli tee ensin ne asiat, jotka tuntuu tylsimmiltä – sen jälkeen jäljellä on vain kivoja juttuja. Kylmyys ja pimeys ei taida tällä taktiikalla hävitä mihinkään, mutta onneksi on joulu, kynttilät, lämpöiset neuleet, viltit ja glögi. Yritetään keskittyä niihin, siitäkin huolimatta että meillä on ollut havaittavissa pientä 3-vuotis uhmailua ja sen mukana tuomaa haastetta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.