Olen jälleen huomannut vähitellen liusuvani lyhyempiin ja lyhyempiin yöuniin, samalla kun lapsetkin nukkuvat huonommin ja herättelevät lähes joka yö. Jossain vaiheessa sain jo otettua itseäni niskasta kiinni niin että olin sängyssä useimpina iltoina jo siinä puoli yhdentoista aikaan, mutta sitä mukaa kun tekeminen lisääntyy, pitenee illat.
Meidän arki on onneksi aika rentoa, ei tarvitse säntäillä paikasta toiseen ja lähes joka päivä kalenteri näyttää tyhjää. Raskainta on varmasti se, että lapset nukahtavat vasta kymmeneltä, pahimmassa tapauksessa voi mennä vielä puoli tuntia pidempäänkin, jolloin iltaisin jää niin vähän omaa aikaa, että yöunista on ihan pakko tinkiä, jos illalla aikoo saada jotain aikaiseksi. Olemme yrittäneet aikaistaa lasten nukahtamista, mutta kun molemmat nukkuvat päiväkodissa päiväunia, on rytmit vähän kuin itsestään muodostuneet tällaisiksi. Ja itse asiassa, meidän lapset on aina olleet iltakukkujia ja melko vähäunisia kaiken kaikkiaan.
Vaikka tässä allekirjoittaneen tummat silmänaluset sen kuin kasvaa, on tällä viikolla energiaa riittänyt upeiden aurinkoisten päivien ansiosta. En muistanutkaan kuinka nopeasti kevät sitten lopulta tulee kun hetken aikaa aurinko on sulattanut lumia pois. Ihan vasta seisoin omalla pihalla miettien, voiko nämä lumimäärät tästä sulaa mihinkään ennen kesäloman alkua, mutta jo seuraavana päivänä oli kadut puhdistuneet loskasta ja alta oli paljastunut niin kovin tutut hiekkapölyiset kevätkadut. Uskalsin jopa ottaa käyttöön nahkatakin, sillä iltapäivällä töistä tullessa alkoi jo hieman hävettää liikkua tuolla plus kymmenessä asteessa pitkä toppatakki päällä. Heti huomasin myös suunnittelevani parin asukuvan ottamista viikonloppuna, joten taidatte saada niitäkin lähiaikoina.
Kaikkein varmin kevään merkki itselläni on jo jokusen vuoden ajan ollut se, että yhtäkkiä löydän itseni kaupoilta etsimästä uusia huulipunaaävyjä. Kevät ja huulipunat ikään kuin kuuluu yhteen, ihan samalla tavalla kuin sisustusintokin heräilee taas henkiin juuri näihin aikoihin. Onko teillä ehkä sama juttu? Kotiin alkaa ilmestyä enemmän leikkokukkia, uusia tyynynpäällisiä ja ehkä pari viherkasviakin? Tosiaan, mikseipä sitä hakisi viikonlopun kunniaksi itselleen jotain kivaa viherkasvia, tai kait sitä voisi jotain jo pihallekin laittaa?
(Kuvissa näkyvät julisteet on saatu Deseniolta osana instayhteistyötä. Niistä ja lähes kaikista muistakin Desenion julisteista saa vielä tänään -25% alen koodilla minishowblogi. Lue halutessasi lisää @minishowblogi instagramin viimeisimmästä kuvasta!)