Tiedättekö, mikä on paras sisustusuutinen vähään aikaan? No tietenkin se, että Kodin 1:sen mukana kuopattu Anno on palannut, eikä enää tarvitse täällä Jyväskylässäkään luottaa pelkkään nettikauppaan, vaan Annon tuotteita saa nyt myös paikallisesta Iskusta!
Mielestäni tämä on huippujuttu, sillä Annon tuotteet etenkin piensisustuksen puolelta ovat hyvin lähelle omaa mieltymystäni. Myös Iskun kannalta tämä on aika mahtavaa, sillä ainakin itse olen tähän asti mieltänyt Iskun enemmän isojen huonekalujen ja mattojen ostopaikkana – nyt siellä tulee varmasti pyörittyä vähän tiheämmällä tahdilla, kun valikoimasta tietää löytyvän pienempääkin tilpehööriä. Iskun Anno-kokoelmaa pääset tutkiskelemaan näillä sivuilla.
Luulen, että kaikki me jyväskyläläiset sisustajat olemme Annon saapumisesta erityisen iloisia, koska näillä kulmilla ei kovin montaa edullisia sisustustavaroita myyvää liikkettä ole. Eilen Iskussa järjestettiin sisustusilta, josta itsekin nappasin jotain Annolta mukaani, tämän Susanna Vennon suunnitteleman villamaton. Se vielä hieman etsii paikkaansa meillä kotona, mutta uskon, ettei meidän Annon hankinnat jääneet yhteen mattoon. Päiväpeitot, taljat ja tyynyt houkuttelivat pehmeällä olemuksellaan ja ihanilla luonnonmateriaaleillaan!
Vinkkinä sekin, että suosittelen lämpimästi tilaamaan Iskun uutiskirjeen täältä (allekirjoittanut ei hyödy tästä mainostamisesta mitään), sillä joka vuosi sähköpostiin kilahtaa myös kutsu Iskun sisustusiltaan. Sisustusilloissa inspiroidutaan trendeistä, shoppaillaan hyvällä alennuksella ja nautitaan ruoasta ja juomasta. Eilisen illan yhtenä päätähtenä loisti mm tämä ihana rouva!