American diner ja arkinen asu

Jo jonkin aikaa sitten (rusketuksesta päätellen melko pian Turkin matkan jälkeen 🙂) kävimme ystäväpariskuntamme kanssa testaamassa uuden Jyväskylään vastikään rantautuneen ravintolan. Meillä on mieheni kanssa aina ollut tapana syödä melko usein ulkona, ja vaikka Minean myötä kerrat on harventuneet, on perinnettä silti yritetty pitää yllä. Oma take away -suosikkini on nepalilainen, mutta ravintolarintamalla olen aina mielelläni kokeilemassa uusia paikkoja.

 
 

Tämä uutukainen, jossa kävimme on amerikkalaiseen tyyliin sisustettu American diner, jonka menu on myös täyttä Amerikkaa. Lista oli yhtä kattava kuin missä tahansa muussakin ravintolassa, mutta pääosin valikoimassa oli erilaisia hampurilaisaterioita ja wingsejä. Vaikkei sisustus ollutkaan erityisesti minun mieleeni, lisäsi tarkkaan mietityt yksityiskohdat oikeanlaista tunnelmaa ravintolaan, ja olihan paikka oikein mieluisaa vaihtelua perinteisiin ravintoloihin.

Ruoat American dinerissa olivat maistuvia, muttei kuitenkaan koukuttanut niin, että syömään olisi päästävä pian jo uudelleen. Sinänsä harmi, sillä perinteiset ketjupaikat alkavat hieman itseäni kyllästyttää eikä Minean kanssa tule lähdettyä mihinkään kovin hienoon ravintolaan häiritsemään muiden ruokarauhaa ;). Plussaa antaisin ehdottomasti siitä, että tästä ravintolasta löytyi myös leikkipaikka lapsille, joka Mineaa kiinnostikin huomattavasti enemmän kuin pahvisesta amerikanraudasta tarjoiltu lastenannos :).

 

Ravintolareissulle puin viileään ilmaan sopivan neuleen, josta on nyt syksyllä tullut yksi suosikkivaatteistani. Kunhan saan kaikki muut projektit pois alta niin voisin itsekin neuloa samantyylisen neuleen mustana tai ruskeana, vaikka toisaalta kaupasta vastaavan saa puolet halvemmalla.. Toinen suosikkini on nämä mustat Zaran farkkulegginsit, joissa on ihanat kultaiset vetoketjut lahkeissa ja päällä housut on lähes kuin toinen iho. Mitäs muuten sanotte rannekorustani? Se on Turkin tuliainen, ja samanlaisen toin ystävällenikin muistoksi.

 NEULE: Gina Tricot // HOUSUT: Zara //
BALLERINAT: H&M // LAUKKU: Mulberry

Ensi kerralla lupaan palata arvonnan voittajan kanssa! Nyt syvennyn katselemaan uusia Mini Rodineita MiniMintistä. Ehdittekö te jo tilata omat suosikit?

0 Comments

  1. Rea H 29 elokuun, 2013

    Suokkarit on tilattu 🙂 Nyt vaan ootellaan postia , ja uneksitaan. hihi

    Vastaa
    • Melina / Minishow 30 elokuun, 2013

      Mä en ainakaan vielä tilannu mitään ja kohta varmaan onki jo myöhästä. Ne chamonix-kuosit oli mun suosikkeja!

      Vastaa
  2. Anonymous 29 elokuun, 2013

    Minimintistä tuli tilattua Mount body ja leggarit.Olisi siellä ollut muutakin ihanaa mutta kokoja ei oikein enää ollut…jostakin syystä;-)Btw meidän perhe kävi kans ystävien kanssa syömässä American dinerissä Tampereella kesällä…mielestäni ruoka oli aika einespitoista. Ainoa proteeiini annos oli kirvat salaatissa ja jota ei edes pahoiteltu hlökunnan puolesta.:O-imppa

    Vastaa
    • Melina / Minishow 30 elokuun, 2013

      Ne vuoristot oli tosi nättejä! Niitä itekin vielä himoitsen :). Kirvoja salaatissa, kääk! Ei anna kovin hyvää kuvaa paikasta. Meillä kaikki suju muuten hyvin mut tarjoilijat oli vähän pihalla..

      Vastaa
  3. Elina /Elinamaista 30 elokuun, 2013

    Me ollaan käyty Tampereella American Dinerissä ja ei tykätty paikasta, joten sen takia on jäänyt tämä Jyväskylän ravintolakin testaamatta. Yleensä käymme hampurilaisella Sohwilla.Mini Rodinin uudesta mallistosta en varmaan tilaa mitään, tilasin siitä edellisestä E:lle pingviinimekon ja tuo heppamekko on väritykseltään samanlainen eli kahdelle melkein samanlaiselle mekolle ei ole tarvetta 😉 Malliston leopardimekko on myös kivannäköinen, mutta taidan jättää tilaamatta. Kuitenkin aika paljon hankittavaa syksyyn/talveen neidille.

    Vastaa
    • Elina /Elinamaista 30 elokuun, 2013

      Ps. Rannekoru on kivannäköinen 🙂

      Vastaa
    • Melina / Minishow 30 elokuun, 2013

      Enpä ookaan tainnut testata Sohwin hamppareita, mutta muut ruoat siellä on ollut ihan jees. En muuten tiennytkään et toi American diner on ketju..mutta kuinkas muutenkaan :/

      Vastaa
  4. Laura 30 elokuun, 2013

    American Diner on meilläkin vielä testaamatta, eikä vielä olla kiireellä menossakaan. Ketjupaikkoja tulee kierrettyä muutenkin ihan riittäviin, ja mekin syödään hampparit mieluummin vaikka tuolla Sohwilla.

    Vastaa
    • Melina / Minishow 30 elokuun, 2013

      Tajusinpa just ettei me olla käyty vielä testaamassa Revolutionia.. Se vaikuttaa ihan kokeilemisen arvoiselta paikalta, vaikka kait sekin joku ketjusysteemi on. Noh, ei se ketjutus aina onneks ruokaa pilaa, joten pidetään peukkuja Revolutionille 🙂

      Vastaa
    • Laura 31 elokuun, 2013

      Meilläkin on vielä Revolution testaamatta ja ehdottomasti vuorossa ennen American Dineriä.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.