Ajatuksia lastenvaatteista

Olen tällä viikolla tehnyt ihan valtavan urakan laittaessani lasten pieneksi jääneitä vaatteita myyntiin facen kirppariryhmään. Homma oli pakko saada pois alta, koska kaapissa lojui vielä pari kassillista sellaista vaatetta, jonka olin siirtänyt odottelemaan myyntiä jo viime muuton aikaan. Osa vaatteista oli siis melkeinpä Nooan ensimmäiseltä vuodelta ja Minealta noin kahden vuoden takaa.

Kaikkein vaivattomin tapa myydä vaatteita on livekirpputorilla, jossa olet itse paikalla eikä vaatteita tarvitse välttämättä hinnoitella etukäteen. Facebookin kirpputorit ovat myös melko käteviä, ja melkeinpä välttämättömiä jos vaatteet ovat yhtään arvokkaampia, ja toivot saavasi niistä mahdollisimman hyvän hinnan. Ainut miinus on se, että koko prosessi vie paljon aikaa. Ensin inventoit vaatteet, sitten tarvittaessa peset ne, otat jokaisesta yksitellen valokuvat, lataat kuvat nettiin ja lisäät niihin koko-, kunto- ja hintatiedot. Myymisen jälkeen vaihdat yksityisviestit, jaat tilinumeron, paketoit vaatteen, odotat että raha näkyy tililläsi ja lopuksi viet paketin postiin. Kohteliasta olisi vielä tässä vaiheessa ilmoittaa, että olet postittanut vaatteen, ja jos ostaja ilmoittaa paketin tulleen perille, vaihdetaan vielä yhdet viestit. Voitte ehkä kuvitella, ettei pari tuntia ole ihan riittänyt tähän hommaan kun myytävänä oli noin yhden ikeakassin verran vaatteita.

Se, miksi koko prosessi on kaiken vaivan arvoinen, on se että tiedät vaatteen pääsevän käyttöön vielä seuraavallekin lapselle, ja tottakai samalla saat hieman omiasi pois tuoton kilahtaessa tilille. Olen koittanut olla siinä mielessä ekologinen, että mahdollisimman moni vaate on kiertänyt Minealta Nooalle, enkä myöskään ostele vaatteita vain siksi että voisin pukea lapseni niihin, ottaa muutaman sovituskuvan ja julkaista ne somessa. Niin harmittavan paljon nykyään näkee niitä, jotka hamstraavat uusia vaatteita lapsilleen viikottain, ja jo heti seuraavassa kuussa vaatteet ovat myynnissä facebookin kirpputoriryhmissä. Meille ostetaan vaatetta vain käyttöön, ja varmistan aina ensin monta kertaa, että vaate varmasti kelpaa Minealle tai Nooalle. Hyvä keino testata tämä, on ehdottaa uuden vaatteen pukemista heti seuraavana aamuna hoitoon ja mikäli lapsi ei suostu, voi vaatteen laittaa palautuspussissa takaisin kaupalle. Toisaalta taas, jos lapsi sanoo haluavansa jonkun asian, on hänelle myös opetettava ettei mieltä voi muuttaa hetken ja päivän mukaan, vaan sanojensa takana on seisottava.

Nyt kun tuo iso urakka alkaa olla takana päin, olen aika tyytyväinen huomatessani ettei vanhoja vaatteita enää roiku kassikaupalla missään odottamassa, ja lasten käyttövaatteet ovat aika hyvässä jamassa. Jotain uutta on vielä hankittava (esim uudet sadevaatteet) pieneksi jääneiden tilalle, mutta luotan siihen, että laatu korvaa määrän ja nykyiset pari laatikollista vaatetta per lapsi riittävät.

Millainen ostopolitiikka teillä on, kymmenen samanlaista mekkoa vai ainoastaan tarpeeseen?

4 Comments

  1. eku 7 toukokuun, 2018

    Olispa ollut mukava päästä tekee noista vaatekasoista kauppaa ? Jos olisi paljon rahaa käytössä lasten vaatteisiin, tulisi varmaan ostettua enemmän ihania vaatteita huvin vuoksi. Nyt ostan yleensä vain tarpeeseen, vaikka kyllä noissa kaapeissa meinaa seisoa käyttämätöntäkin vaatetta. Meillä vaatteet kierrättyy hyvin vanhemmalta nuoremmalle. Laadukas vaate kestää kyllä hyvin useammallekin käyttäjälle..kun vaan silmä ei kyllästy. ? Tuntuuhan se, että lasten vaatekaapin päivittäminen on vähän kokoajan ajankohtaista, ettei oo tilanne, että kaikki vaateet pieniä tai kaikissa leggareissa/housuissa polvet puhki.

    Vastaa
    • Melina 10 toukokuun, 2018

      No sepä juuri, kun lapset kasvaa niin hurjaa vauhtia niin koko ajan saa olla ostamassa ja etsimässä jotain uutta. Joskus se on kyllä melko ahdistavaakin, jos huomaat tyyliin vasta pakkasten alettua että kaapista puuttuu sopiva haalari. Kaksi lasta myös tuo oman lisänsä vaateostoksiin ja tällöin joutuu jo väkisinkin miettimään, mikä todella on tarpeellista ja mistä kannattaa maksaa.

      Vastaa
  2. Henrika 7 toukokuun, 2018

    3-vuotiaalle esikoiselle on tullut aikojen saatossa ostettua niin paljon, että sisävaatteiden osalta harvoin tarvii akuuttiin tarpeeseen ostaa. Hänellä on kyllä oma tahto vaatteiden suhteen, joten yritän hillitä omia mielihalujani hänen vaatteiden suhteen, koska meidän maku ei aina kohtaa. Lisäksi yritän enenevissä määrin ostaa käytettynä ja tuntuukin, että tytär innostuu juuri eniten kirpparilta löydetyistä H&M ja Lindex-kamasta. Gugguun ihanat mekot eivät häntä niin paljoa innosta kuin toivoisin 😀 en silti samoja mekkoja hamstraa kaappiin. Toinen lapseni on 3kk ja hänelle onneksi saan käyttää esikoisen vanhoja vaatteita ja se tuntuu jotenkin tosi hyvältä! Nykypäivän kertakäyttökulttuuri meinaa ahdistaa, joten aivan turhaa ostaa vauvalle uusia vaatteita kun ne menevät niin vähän aikaa.

    Vastaa
    • Melina 10 toukokuun, 2018

      Kuulostaa melko samalta kuin miten meilläkin toimitaan! Itse en vain ole mikään taitava kirpputoreilla kävijä. Käyn niillä niin harvoin, etten koskaan löydä oikein mitään, mutta toki sitten taas ostan paljon netistä käytettyä vaatetta. Silloinkin vaate pääsee käyttöön seuraavalle, mutta postittaminen on taas siinä iso ongelma.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.