Aikaa kahdestaan

Niin, mitä se oikein edes on? Perhehetket, viikonloppusuunnitelmat lasten kanssa ja äititreffit lapsiporukalla on viime aikoina (vuosina!) tulleet aika paljon tutummiksi kuin miehen kanssa kaksin vietetyt romanttiset illat, tai ylipäätään kahdenkeskinen aika kotona ilman lapsia. Taidan olla sitä äitityyppiä, joka ei osaa vaatia aikaa itselleen, vaikka samaan aikaan voi arjessa pää räjähdellä ja hermoja kiristää, koska kaikki aika tuntuu menevän lasten kanssa paikasta toiseen juostessa tai ihan vaan kotona ollessa ja kotitöitä tehdessä. Ihan lähipiirissänikin on niitä äitejä, jotka harrastavat säännöllisesti, tekevät asioita oman hyvinvointinsa eteen ja mikä melkein yhtä suosittua, on niitä aviopareja, jotka järjestävät lapsille hoitopaikan mummolasta, jotta itse pääsisivät syömään, elokuviin tai viikonloppuna bändin keikalle. Yleensä niinä kertoina kun meidän lapset on olleet hoidossa, on meillä ollut ystävän häät tai muut juhlat, joissa lapset eivät ole iltaan saakka olleet mukana. En tiedä, missä mättää, ehkä siinä, että olen tainnut kehittää itselleni ajatusmallin, jonka mukaan sallin itseni viedä lapseni hoitoon vain jos kalenteri näyttää jotain ”pakollista” ennaltasovittua menoa. Se, että lapset olisivat hoidossa parisuhdeajan takia, kuulostaa enemmän kerran vuodessa -jutulta kuin joltain, jonka voisin ottaa tavaksi. Saattaa olla, että kuvittelen hoitoviikonloppujen olevan rajallinen määrä päiviä vuodessa, ja ne päivät jolloin tätä mahdollisuutta haluaa käyttää, on säästettävä niihin ybertärkeisiin menoihin, jolloin hoitopaikalle on ihan todellista tarvetta. Saattaa kuulostaa periaatteessa ihan järkevältäkin, paitsi kun tosiasiassa meidän lapsille olisi hoitopaikka tarjolla vaikka ympäri vuoden.leffassa-img001

On niitä poikkeuksiakin tähän sääntöön, sillä viime viikonloppu oli siitä erikoinen, että kahdenkeskistä aikaa oli tarjolla niin Nikon kuin Mineankin kanssa. Olin sopinut lasten hoidosta vanhempieni kanssa, jotta pääsisimme ekaa kertaa molemmat Nikon kanssa raksalle lauantaina. Tietynlaista laatuaikaa ja parisuhteeseen panostamista sekin, että yhteistyöllä hioimme ja lakkasimme kymmenen vanerilevyä valmiiksi odottelemaan tämänviikkoista asennusta – ja minä kun kuvittelin, etten tässä taloprojektissa pääsisi tekemään mitään muuta kuin lastenhoitoa. Ehkä olisimme voineet käyttää päivän tehokkaamminkin, mutta raksapäivä oli poikkeuksellinen verrattuna normaalitilanteeseen, jossa sovimme päivän aikana whattsappissa talolla tapahtuvista asioista ja muista viikon juoksevista aikatauluista, sekä huikkaamme toisillemme oviaukossa moikat ennen töihinlähtöä. Tätä se talon rakentaminen taitaa monilla muillakin jonkin aikaa olla, jostain on tingittävä, jotta johonkin muuhun voi panostaa.

leffassa-img002

Samaan viikonloppuun mahtui myös Minean kanssa vietettyä laatuaikaa leffateatterissa Tatun ja Patun toilailuja seuratessa. Ehdottelin Minealle Tatua ja Patua jo aiemmin, mutta silloin elokuva ei saanut juurikaan kannatusta, mutta lopulta kun Laura ehdotti yhdessä elokuviin menemistä, vei kaverin seura voiton, ja Mineakin kiinnostui ajatuksesta. Tatun ja Patun seikkailuja pitkin Helsingin katuja seuraili loppujen lopuksi sen verran mielellään, että elokuva sai kehut koko porukalta, niin myös Minealta, ja tänään käytiin kirjastosta vielä lainaamassa yksi Tatu ja Patu -kirjakin iltalukemiseksi. Suurin osa elokuvan vitseistä taisi kuitenkin enemmän naurattaa mua kuin Mineaa, koska ihan kaikki viittaukset joulun perinteisiin tai muuten vain elämän realiteetteihin ei auenneet Minealle. Minean mielestä kuulosti ihan järkevältä paistaa hyasintteja uunissa ja ripustaa kranssi kaulaan, puhumattakaan siitä etteikö Helsingin slangilla voisi kaveria moikata huikkaamalla tsufet yläfemman kanssa. Nykyään se ehkä tuntuukin olevan enemmän poikkeus kuin sääntö, että lastenelokuviin ujutetaan huumoria kaikenikäisille, vai oonko mä vaan nähnyt pelkkiä angry birdsejä ja risto räppääjiä viime aikoina? Joko te muuten olette käyneet leffassa katsomassa Tatua ja Patua, mitä tykkäsitte? Mainoksissa näytti vilahtavan muutama muukin kiva jouluaiheinen lastenelokuva, joten meillä on tiedossa ainakin vielä yksi leffareissu ennen joulua.

1 Comment

  1. Meiju 8 marraskuun, 2016

    Meillä toimitaan ihan samoin lastenhoidon kanssa – pienempi nyt 1v2kk eivätkä meidän lapset ole sinä aikana kertaakaan olleet hoidossa, ellei meillä ole ”pakollista menoa” kuten häät tai muut juhlat. Eli kaksi kertaa.
    Välillä arki kahden lapsen kanssa uuvuttaa ja parisuhdeaikaa kaipaa, joten ei kai olisi yhtään hölmöä lunastaa esimerkiksi lasten isoisän joululahja, johon kuului lastenhoito + lahjakortti ravintolaan ja hohtominigolfiin…. jospa edes se lastenhoitol olisi vuoden voimassa :D.

    Tatu ja Patu oli meidän hiukan alle 4v pojan eka leffa ja tykkäsi kovasti! Häntä huvitti eniten ruisleipäkännykkä ja se, kun Tatu ja Patu koristelivat pukkia.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.