Mihin kaikkialle tämä yli kymmenpäinen naisjoukko päivän aikana sitten oikein ehti? Vastaus voisi hyvin olla ei juuri mihinkään, koska päivä alkoi Jyväskylän Torikeskuksessa sijaitsevasta sisustuskahvila De Cafesta, jossa puheensorina oli heti jo niin innostunutta että pelkästään jutellessakin aika olisi tällä porukalla kulunut hyvinkin nopsasti! Viihtyvyyttä auttoi suuresti myös se, että saimme nautiskella De Cafen lounassalaatit ja jälkkäriksi kakkukahvit. Oma valintani vuohenjuustosalaatti ja Daim-juustokakku oli niin täydellinen että De Caféhen on päästävä mahdollisimman pian uudestaan!
De Cafe oli lähes täydellinen uusi kahvilatuttavuus, paitsi että herkuttelun lomassa voi lompakko joutua koville, jos sisustuksesta löytää jotain omaankin kotiin sopivaa. Sisustuskahvila nimittäin on nimensä veroinen ja myy myöskin sisustustuotteita, joita on kivasti ripoteltu pitkin poikin kahvilaa. Eikä yhtään huonolta kuulosta livemusiikkikaan, jota De Cafessa voi jatkossa kuulla viikonloppuiltaisin!
Paitsi ne ihanat herkut jäi De Cafesta mieleeni myös upeat betonipenkit, jotka lisäsin oman metrimittaisen pakko saada -listani jatkoksi ennen kuin jatkoimme seuraavaan tutustumisen arvoiseen putiikkiin, Yliopistonkadun Sisustus Iloon. Tätä kauppaa ei turhaan Iloksi kutsuta, vaan omistaja ja sisustussuunnittelija Margit otti meidät bloggaajat avosylin ja hymysuin vastaan. Sisustus Ilo oli mulle jo vanha tuttavuus, sillä meille sieltä on aiemmin kotiutunut Gantin tekstiilejä ja Linumin raitakangasta metrikaupalla. Ilo erottuu isommista sisustuskaupoista sillä, että sieltä olen kokenut saavani aidosti avuliasta palvelua, kun myyjä jaksoi lähes tuntitolkulla pohdiskella kanssani, minkä sävyinen kangas meidän tuolinpäällisiksi sopisi, ja sainpa vielä kaikki kankaat ja tyynyt kotisovitukseenkin. Voiko asiakaspalvelulta enempää toivoa!?
Sisustus Ilon merkkejä Gantin ja Linumin lisäksi on mm. Kartell, Alessi ja Woodnotes. Gant on ollut yksi lemppareistani jo pidemmän aikaa, mutta tällä vierailulla jäin vähän liiankin pitkäksi aikaa ihastelemaan Kartellin Masters-tuolia. Kahden vaiheilla olen myös erään upean valaisimen suhteen, jonka hyvin todennäköisesti joudun käydä tilaamassa itselleni joululahjaksi (monestikohan tämä veruke menee vielä miehelleni selitykseksi..?).
Ettei postaus venyisi yhtä pitkäksi kuin hankintalistani, vieraillaan vielä yhdessä pikkuputiikissa Sisustus Iloa vastapäätä. Uutena ihastuttavana tuttavuutena pääsin piipahtamaan Sisustuskärpäsen vanhasta uutta -idealla toimivaan kioskiin. Kioskin puikoissa häärää idearikas bloggaaja, jonka kädentuotteita voisi tutkiskella ja ihailla pidemmänkin aikaa. Tämä on ehdottomasti kauppa, josta löytää lahjan ystävälle, joka arvostaa ekologisuutta ja itse tehtyä, ja kioskissa vieraillessa saa itsekin pienen diy-inspiraation.
Jos jaksoit lukea loppuun asti, niin iloksesi tulossa on vielä toinenkin postaus Putiikkipäivästä! Huomenna kuitenkin ensin suoritetaan Marimekon arvonta, ja voi tällä viikolla blogissa vilahtaa vähän lisää Annoakin :). Mikäli inspiroiduit vain kuvista ja hyppäsit suoraan postauksen loppuun, niin laita putiikit itsellesi ylös ja piipahda ainakin näissä, kun seuraavan kerran Jyväskylä kutsuu!
Voi että minua liikutti tuo teksti: ”sinun kanssa tahdon eksyä metsään.” Täynnä rakkautta sanon minä!
Mustakin se oli niin suloisen hellyttävä!
Varmaan ollut mahtava päivä! Sainkin ko tästä muutaman kivan vinkin, joten toista postausta odotellaan ja varmaan on pakko piipahtaa noissa liikkeissä sekä kakkupalakin voisi kyllä maistua!:)
Ehdottomasti kannattaa näissä kaikissa käydä, jos ei vielä oo ennestään tuttuja! Mun uudeksi vakiokahvilaksi pääsi tuo De Café herkkusalaatin ja kakun ansiosta.
Ihana päivä ja vielä ihanampi Melina!!! Ps. Ihan sinun kunniaksi kolme huutomerkkiä 😉
Hahaa, mahtava Kerttu! Ootapa vaan kun pääsen sun blogiin hehkuttamaan huutomerkkejä ;)!
Kiitos uusista blogi-vinkeistä. :)t. http://cloudberryslife.blogspot.fi/
Osa näistä mukana olleista blogeista oli mullekin ihan uusia ihania tuttavuuksia!
De Cafessa en ole koskaan käynyt (en ole muuten edes tiennyt että tälläinen kahvila on olemassa), kakku ainakin näyttää herkulta.
De Café kannattaa käydä testaamassa! Ainakin mun salaatti oli ehdottomasti yks parhaita vuohenjuustosalaatteja!
Ihania kuvia ja ihana siä! <3 pian jotain kivaa uudestaan! -piia
Joo ehdottomasti pian joku uus spektaakkeli! Tai ihan vaan vaikka jotain pienempääkin :)..
Ihanalla tavalla kirjoitit tuosta päivästä ja nuo kuvat tukevat kertomusta superhyvin. Oli huippua tutustua ja varmasti pyörin täällä blogissa jatkossakin! 🙂
Kiva että poikkesit tänne kurkkimaan! Ja samat sanat, oli oikein kiva tutustua!
Oi mä halkeen taas näistä ihanista kuvista ja tuosta sisustuskahvilasta!! Ehdottomasti täytyy käydä siellä meidän seuraavalla Jkl-reissulla! Aivan ihanan kuuloinen päivä teillä on ollut. On niin huippua tavata blogien takana olevat ihmiset ja persoonat ja huomata, että ovat juuri sellaisia -tai jopa ihanampia- kuin bloginsa ovat antaneet ymmärtääkin. 🙂 Happy for you kun sait viettää kivan päivän! <3
Tää päivä oli kyllä parasta shoppailua ikinä! Mä inspiroiduit itekin ihan uudella tavalla, kun saa tavata valtavan inspiroivia ihmisiä, ja on muutenkin kiva tuntea kasvot blogin takana. Välillä tuntuu, että jo täällä kommenttiboksin puolella tutustuu uusiin tyyppeihin.