EKAA KERTAA MÄESSÄ

 

lumilautailemassa IMG1  lumilautailemassa IMG3lumilautailemassa IMG2

Mun ollessa vihoviimeistä päivää raskaana pari viikkoa sitten lauantaina meiän porukka kävi Laajavuoressa kokeilemassa miten Minea innostuisi lumilautailusta. Pulkkamatkat puistoon ja takaisin kotiin mennään aika usein ”surffaten” eli pulkassa seisten joten järkeilin että Minealle iisimpää voisi olla suksien sijaan lautailu, hiihtoakin kun on kokeiltu vain pariin kertaan joskus viime vuoden puolella eikä se ainakaan silloin innostanut. Mä ja Niko ollaan molemmat joskus yläasteiässä oltu ahkeria mäessä kävijöitä, ja ihan yleisestikin musta on hyvä jos Minea saa paljon erilaisia kokemuksia jo pienestä lähtien. Matkustelukin olisi tosi jees, mutta raskaus ja nyt Möhiksen syntymä tulee varmaan sitä puolta vähän rajoittamaan meidän perheen osalta, joten seuraava kevät ja kesä keskitytään kaikkeen muuhun kuten kivoihin tapahtumiin, omassa kotikaupungissa harrastamiseen ja pienempiin reissuihin. Tai ei sitä tiedä vaikka tehtäisi joku kesäreissu ulkomaillekin, jos vauvan kanssa kaikki sujuu jatkossakin hyvin, mutta sitä katellaan sitten keväämmällä..

Kavereiden lapsilla ei taida meidän lähipiirissä kellään olla lumilautaa, välinevuokraamon kautta siis mentiin mäkeen. Ihan joka viikonloppu en lähtisi vuokrakamoilla rinteeseen, mutta näin ensikertalaiselle se toimii, kun pääsee vähän testailemaan miten homma sujuu ja innostaako lautailu ollenkaan. Ekaa kertaa pieni lapsi ei kylläkään kovin kauaa jaksa uuden opettelua, varttikin on jo ihan riittävä aika, joten hintaahan tuolle kokeilulle tietenkin tulee. Minea lautaili ehkäpä vajaa puoli tuntia tosi hienosti, sitten siirryttiin aavistuksen isommalle nyppylälle ja Mineaa alkoikin jännittää sen verran että siihen loppui lautailut sen päivän osalta. Mahtava suoritus kuitenkin kokonaisuudessaan, ja mun on sanottava että olin ihan yllättynyt kuinka taitavasti Minea pysyi pystyssä, koukisteli polviaan ja auttoi tasapainoa käsillään. Jos oltaisi päästy mäkeen heti seuraavalla viikolla uudestaan, asuisi meillä varmaan jo aikamoinen lautailijavirtuoosi ja todennäköisesti innostuneisuuden tasokin olisi eri luokkaa. Tänään näitä kuvia katellessaan Minea nimittäin totesi ettei halua enää mennä lautailemaan kun kysyin että otetaanko joku päivä uusiksi – voi siis seuraavat treenit jäädä vielä ensi talveen.

lumilautailemassa IMG5 lumilautailemassa IMG6 lumilautailemassa IMG7

Nyt on taas saatu ihmetellä kunnon vesikelejä, loskaa ja jättimäisiä lammikoita joka puolella, mutta vielä aiemmin tällä viikolla oli täydellisiä rinnekelejä kun aurinko paistoi ja lunta riitti. Ehti jo tulla niin kevätfiilis, että pistin itelleni uudet lenkkarit tilaukseen ja aloin kaapista kaivella Minean välikausivaatteita, kait nekin on testattava hyvissä ajoin että ehtii vielä hommata uudet jos vanhat on jäänyt pieneksi. Tuntuu vaan niin superhölmöltä ostaa helmikuussa kurahousuja ja tuulitakkeja, paitsi nyt kun katsoo ikkunasta ulos.. Mitä suunnitelmia teillä on viikonlopulle? Mulla menee huominen leipoessa ja sunnuntaina saadaan muutamia vieraita läheltä ja vähän kauempaa. Käydään ehkä katsomassa uusin Risto Räppääjäkin Minean kanssa, kun mun porukat olisi sopivasti vahtimassa vauvaa, ja toiveena kuulema oli että isi ja äiti lähtee mukaan molemmat. Ainut jännityksen aihe tässä nyt vaan on se, että Möhis on tänään yskinyt ja pärskinyt niin että jonkinasteista flunssaa selkeästikin on tulossa. Ehkä sen olisi voinut jo arvatakin kun Minea on yskinyt jo reilu viikon eikä tietenkään ole ollut pussailematta ja halimatta vauvaa flunssastaan huolimatta. Toivotaan vaan että tämän pikkumiehen kohdalla selvitään vähän lievemmällä taudilla.

0 Comments

  1. Elina 20 helmikuun, 2015

    Ihana pieni lautailija. Meillä on kans tarkoitus mennä laskemaan (suksilla), jos vaan noi lumet ei nyt ihan kaikki katoa niin märkää tuolla ulkona nyt on (kyllä oli taas koirassa pesemistä pienenkin lenkin jälkeen)! Kivaa viikonloppua!

    Vastaa
    • Melina 1 maaliskuun, 2015

      Joko ehitte mäkeen? Saa nähä kauan kelejä riittää..mekin voitas koittaa ehtiä vielä uudelleen jos olis vapaa viikonloppu näköpiirissä.

      Vastaa
  2. Krisse 21 helmikuun, 2015

    Ihana lautailija!

    Noiden minityyppien oppimiskyky on kyllä ihan käsittämätön. Meidän 3v aloitti ratsastuksen alkuvuodesta, ja hyppäsi eilen (vahingossa) ensimmäisen esteenkin kyydissä pysyen 😀 On oppimistahti pikkuisen eri kuin esim. itselläni kun aloitin kyseisen lajin 7- vuotiaana.

    Pitäisiköhän sitä raahata oma pesueensakin kokeilemaan rinnettä, äiti itse on ollut viimeksi kymmenen vuotta sitten 😀

    Vastaa
    • Melina 1 maaliskuun, 2015

      Eikä, 3-vuotias ratsastamassa ja ihan ite vai?! Lapset kyllä tosiaan oppii ihan eri tahtia, heiltä kun vielä puuttuu se jännittäminenkin mikä meillä on monesti esteenä.

      Vastaa
  3. Tiia 21 helmikuun, 2015

    Ihana minilautailija ! En ole edes tajunnut, että noiden pienien kanssa voi käydä jopa laskettelemassa 🙂 Kivaa muuten kun postailet tosi usein vaikka teille on juuri syntynyt vauva ja teillä varmaan menoa riittää muutenkin 🙂 Blogisi on yksi parhaista !

    Vastaa
    • Martina 26 helmikuun, 2015

      No ihan sama kävi minulla mielessä! Usein sitä jotenkin ajattelee, että eihän noin pieni vielä osaa:D

      Vastaa
      • Melina 1 maaliskuun, 2015

        Mäkin innostuin viemään Minean mäkeen kun kuulin kavereilta että hekin oli jo 3-vuotiaan kanssa kokeilleet, ja vielä kun Minea oli niin innoissaan pulkalla surffaamisesta 😀

        Vastaa
    • Melina 1 maaliskuun, 2015

      Oi kiitos ihanasta kommentista <3! Aina en itekään tiedä miten ihmeessä ehdinkin postailla blogiin, mutta jostain se aika aina kuitenkin löytyy..

      Vastaa
  4. Annika/Karkkipurkki 21 helmikuun, 2015

    Voi miten söpöltä näyttää! 🙂 Meillä oli kauhea pettymys, kun tänä talvena hommatut sukset olikin tarkoitettu hiihtämiseen eikä lasketteluun! 😀 Täytyy katsoa vieläkö tänä talvena ehdittäisiin kokeilemaan laskettelua vai jääkö ensi talvelle 🙂

    Vastaa
    • Melina 1 maaliskuun, 2015

      Onko teillä yhtään innostuttu hiihtämisestä? Minealle se ei jostain syystä oikein uponnut vaikka luistelu taas sitten on tosi in.

      Vastaa
  5. Merja dahl 21 helmikuun, 2015

    aivan ihania kuvia ja pikku laskettelia niin suloinen <3 vaatteet sopii ihan super hyvin hänelle 🙂 onko vaatteet minkä merkkisii ?

    Vastaa
    • Melina 1 maaliskuun, 2015

      Kiitokset :)! Haalari on Mini Rodinin, hanskat Molon ja pipo H&M.

      Vastaa
  6. Mirka/Kasvukipuja 22 helmikuun, 2015

    Aivan ihania kuvia! 🙂 Kyllä mä ”järkeilen” itse ainakin niin, että lumilautailu on yleisesti ottaen helpompaa lapselle kuin suksilla laskettelu, laudassa kun on molemmat jalat tiukasti kiinni eikä jalat pääse sakkaamaan 😀 Mä lautailen itsekin, se on ihan huippusiistiä! Toivottavasti Mineakin innostuu lautailusta ja haluaa jatkossakin käydä rinteessä 🙂

    Vastaa
    • Melina 1 maaliskuun, 2015

      Kiitos Mirka :)! Niin mäkin ajattelisin että lautailu on laskettelua helpompaa, mutta en tiedä onko niillä loppujen lopuksi mitään eroa. Me päädyttiin kokeilemaan lautailua kun ite molemmat ollaan lautailtu ja minea tykkää niin surffata pulkalla ja puhui surffaamaaan lähtemisestä.

      Vastaa
  7. Martina 26 helmikuun, 2015

    Voi ei miten suloinen pieni lumilautailija <3 Ja tosi reipas – meidän poika on sen verran arka uusien asioiden kanssa, ettei varmasti olisi suostunut kokeilemaan:D

    Vastaa
    • Melina 1 maaliskuun, 2015

      Teiän pitäis keksiä mukaan joku kaveri niin varmaan teilläkin voitaisi innostua vaikka mistä! Mä oon ainakin huomannut että Minea on paljon reippaampi kaikessa jos mukana on joku suunnilleen samanikäinen kaveri joka myös touhuaa samaa. Nyt tosin oltiin ihan omalla porukalla, mutta noin yleensä..

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.