Jännittää, perhosia mahassa, mitä te sanotte, oletteko yhtä innoissaan kuin mä! En yksinkertaisesti enää voinut olla käymättä läpi näitä viime perjantain mahakuvia, joita Evelinan kanssa otettiin meillä. Kerrankin varattiin kunnolla aikaa ihan pelkästään kuvien räpsimiseen, valittiin päivän valoisimmat tunnit, Minean vein hoitoon jo aamusta ja etukäteen oltiin valmistuttu riittävän hyvin miettimällä teemoja ja tunnelmia. Näillä eväillä ei voi mennä pieleen, vai mitä sanotte lopputuloksesta?
Olin hyvissä ajoin selannut läpi instagramia ja tallentanut puhelimeen kaikenlaisia mahapalleroita, jotka oli aseteltu kuviin omaa silmääni miellyttävästi. Pommitin Evelinaa kuvakollaaseilla, jotta mun personal-kuvaajallakin olisi hajua siitä, millaista tunnelmaa kuviini toivoin. Yhteistyö sujui käsittämättömän loistavasti, varmasti siksi että Evelina tuntee mun tyylin niin hyvin ja ystävän kanssa ei tarvinnut ujostella. Niin monesti asukuvien kanssa käy niin että mun haluama fiilis ei näykään kuvissa, kun kuvaaja ei ole ihan samoilla linjoilla. Evelinan kanssa ei tarvinnut pelätä tätä, kun ollaan niin samiksia sadoissa jutuissa noin muutenkin. Tuntemattoman edessä mun olo olisi ollut vähintäänkin vaivaantunut vai tykkäisittekö ite makoilla puolialasti jossain studion lattialla?!
Nyt on mieli superonnellinen – onnistuneita otoksia löytyy koneelta useampi kymmenen, siellä ne odottelee teettämistä paperiversioiksi. Jos jotain olisi voinut tehdä toisin, oltaisi odotettu vielä pari viikkoa mahan kasvamista, 37. raskausviikolle, mutta ei uskallettu pitkittää hommaa enempää, jos Möhis sattuisikin syntymään etuajassa. Lempparia en ole vielä osannut valita, mutta ehkä te osaatte sanoa mistä tykkäätte eniten? Perinteisemmät hempeät kuvat puhtaissa valkeissa lakanoissa vai graafisemmat mustavalkopotretit?
Iso kiitos ja rutistus vielä ihanalle Evelinalle <3<3
Mustavalkopotretit on upeita! Raskaus pukee sinua! <3
Kiitti Henna! Ja mustavalkoisille liputan mäkin!
Vau, siis ihan huikean hienoja ja ihania kuvia! Näistä kyllä saa ja pitää ollakin innoissaan 🙂
Kiitos! Evelnalla on kuvaussilmää 🙂
Kauniita kuvia! Mä pidän erityisesti tämäntyyppisissä kuvissa mustavalkoisuudesta. Tuo kuva missä istut hymyillen hattu päässä on super hieno 🙂
Mustavalkoinen kieltämättä toimii!
Kauniita kuvia ja tuo hattu on ihana, sopii sulle tosi hyvin 🙂 Onnea loppuodotukseen!
Kiitos! Hattu oli Evelinalta kuvausrekvisiittana, mutta tykkäsin kyllä itekin!
Toisiks viimeinen kuva, jossa oot hattu päässä! Ehdottomasti paras 🙂
Siitä on vähitellen tullut munkin suosikki!
Toi kuva missä seisot ja pidät masusta kiinni ja sun silmiä ei näy. Ihana! Tosi hyvä kuva! Muutkin kauniita 🙂
Se on munkin lemppari!
Vau!! Ihan mahtavia kaikki, et siis ole yhtään turhaan innoissaan 🙂 Omaksi suosikiksi nousi kuitenkin tuo seisaaltaan otettu kuva, missä sinulla on hattu päässä. Niin tyylikäs!
Kiitos Sini <3 Sama suosikki on mullakin!
Hattukuva jossa silmät piilossa seisot vei kyllä mun sydämen täysin! Ihan Mielettömän upeita kuvia ja mikä malli <3 Olet niin kaunotar!
Voi kiitokset ihana Jenni <3
Tosi ihania tuli!
Eikö!!
Ihania kuvia ja kaunis masu!
Kiitos 🙂
Todella kauniita kuvia, aivan ihania!<3
Kiitos!!
Aivan ihania kuvia! Kyllä olet sitten kaunis odottaja, aivan ihana masu! Omia suosikkejani kuvasarjasta on nuo kuvat missä olet mustassa mekossa ja hatussa, niin kauniita, elegantteja ja naisellisia. Vau!
Samat suosikit mullakin! Ja Evelinalla on niin hyvä kuvaussilmä ettei kuvat voi epäonnistua!
Upeita kuvia! Oot niin kaunis! <3
Kiitos ihana Tiia!
Tuli kyllä hienoja, eipä susta kyllä huonoja kuvia saisikaan <3 <3!! PUSPUS!
Kuvaaja oli vaan niin älyttömän taitava!
Ihania kuvia! Mun lempparit ovat kuva pienten tossujen kanssa sekä sen yläpuolella oleva jossa istut sängyllä 🙂
Kiitos :)!
Ihania kuvia! 🙂
Mun lemppareita on ehkä noi, missä hattu päässä.
Mun täytyis kans äkkiä miettiä ideoita raskauskuvaukseen, ettei unohdu kokonaan. 🙂
Kiitos! Meet vaan instaan selailemaan niin eiköhän ala ideat pursuamaan! Mä ainakin löysin sieltä vaikka mitä ihania kuvia.
Tosi ihania kuvia ja kaunis on tietysti mallikin! En minä itse noin hehkeältä näyttänyt raskausmahallani. 🙂
Kiitos! Heh, se vaan itestä tuntuu siltä ettei ole parhaimmillaan 🙂
Wautsi, tosi ihania kuvia!! <3 Syytäkin olla innoissaan 🙂
Kiitos!
Ooh, onpa upeita! Ja osa aika rohkeita, ainakin mun makuun. Mut tykkään kaikista kuvista, eniten noista hattukuvista, kun ovat niin elegantteja. Ja toi sun masu on niin söpö ja pikkuinen (vaikka susta itsestä ei ehkä siltä tunnu) 🙂
Munkin lemppareita on hattukuvat! Ja tosiaan, onhan nää aika rohkeitakin. Kaikkein paljastavimmat jätin blogista kokonaan pois, vaikkei niissäkään mitään sen ihmeempää ole..
Vautsi mitä kuvia! Upeita, ja niin ihana masu <3
Kiitos Annika <3
Olen aina ajatellut että raskaana oleva nainen on kaunis ja sinussa tämä lause jotenkin erityisesti toteutuu! Häikäiset!
Voi että, kiitos Jenna tuhannesti!!
Wau!
Upeita kuvia ja ihania muistoja! 🙂
Kiitos!
Nää kuvat on niin upeita! Ihana muisto masusta sitten kun pikkuinen on syntynyt <3 Mun lemppari on myös toi missä seisot hattu päässä.
Harmittaa kyllä ettei Mineasta tullut otettua raskauskuvia, näitä on nimittäin varmana kiva katella joskus vuosien päästä!
Todella hienoja, noi hattukuvat varsinkin on tosi cuuul ja tyylikkäitä :)!!
Kiitokset :)!
Tykkään!! Olet kaunis odottava äiti!!! Tulee ihan ikävä omaa raskausvatsaa vaikka kyllä tuo kolmikuinen kehdossa tuhisija vie voiton <3
Todella kauniita ja ihania kuvia (muistoja!!)!!
Kiitos tuhannesti!! Mutta ihan totta, vaikka raskauskin on ihanaa aikaa en mäkään malttaisi enää odottaa että vauva jo syntyisi!
Uskomattoman upeita kuvia! Raskaus pukee sua kyllä todella 🙂
Voi kiitos Emilia!
Hienoja kuvia! Ihana toi kolmanneks vika, niin tyylikäs! Nuo ekat missä makaat sängyllä jalat ylhäällä on ihan samanlaisia kuin millanen kuva minusta on otettu sillon kun esikoista odotin. Tykkäsin ihan hulluna siitä omasta kuvastani (yleensä en turhan paljon omia kuviani arvosta..) ja nuokin on kyllä niin hienoja! Noissa on maha niin söpö kumpu 🙂
Kiitos!! Jalkakuviin oonkin törmännyt aika moneenkin kertaan! Ja toinen on sydämen tekeminen käsillä mahan edessä, mutta se tuntu mulle jo niin nähdyltä etten vahingossakaan halunnut niitä kuvia 😀
Me tehtiin se sydän mahaan (kyllä, pakko oli sekin klisee tehdä :D) niin että siinä toinen käsi on miehen käsi ja toinen mun. Siis kuvassa on vaan maha eikä minua muuten näy. Se oli aika kiva niin. Vaikka nähty toki silti 😀
Ihania kuvia <3 oot niin hehkee!!
Kiitos :)!
Kauniita kuvia! Näytät upealta 🙂
Oma lempparini on ensimmäinen kuva mustavalkoisena,
Kiitokset :)!