Kesä, ihmisen parasta aikaa! Olen nauttinut viime päivien helteistä niin, että kaikki alkukesän suunnitelmat rästihommien tekemisestä ovat unohtuneet kokonaan. Rehellisesti sanottuna en ole tehnyt viikon aikana mitään mainitsemisen arvoista, vain pyörinyt pihoilla, herkutellut, pomppinut trampalla ja nähnyt ystäviä. Jos ilmat jatkuvat yhtä hyvinä, aion minäkin jatkaa samaa rataa, poislukien herkuttelun (ainakin muutamaksi viikoksi).
Lapsetkin jo lomailevat, sen huomaa varsinkin siitä että nukkumaanmeno on venynyt luvattoman myöhäiseksi. Emme ole ainakaan vielä tehneet ihmeempiä suunnitelmia kesälle enkä ole kysynyt lastenkaan toiveita lomatekemisistä, mutta yksi asia Minealle oli tärkeää heti ensimmäisellä viikolla – parvekkeella pitää syödä aamupalaa. Olemme kevään mittaan tehneet parveketta valmiiksi ja nyt se alkaa viimein olla käyttökunnossa. Uusia huonekaluja ei parvekkeelle sinänsä hommattu, vaan kaikki muut oli jo valmiina ja Futonnetin sohvan satuin voittamaan arvonnassa. Sohvan puuosat käsiteltiin säänkestoöljyllä, ja kangasosat otamme aina sateen sattuessa sisään suojaan.
Parvekkeen lattian laudoitusta pohdimme pitkään, sillä emme voineet valita samaa lautaa kuin mitä olemme käyttäneet terassillamme. Terassilankku on päätynyt meille niin sanotusti mutkien kautta eikä se varsinaisesti ole tarkoitettu ”pinnoittamismateriaaliksi”. Terassilankku on auringon vaikutuksesta harmaantunut entisestään, joten jotain harmaata halusimme myös tähän parvekkeelle. Yksi vaihtoehto oli organowood, mutta lopulta päädyimme tavalliseen kuusilautaan, jonka käsittelimme rautasulfaatilla. Käsittelyn ansiosta lautojen pitäisi kesän lopussa tai viimeistään ensi kesänä olla juurikin sellaista harmaan sävyä kuin toivoimmekin.
Olen lasten kanssa toteuttanut nyt useana aamuna samaa hyväksi todettua kaavaa. Ensin herätään vasta siinä yhdeksän aikoihin, aamupalaa laitetaan kaikessa rauhassa ja kympin maissa siirrymme parvekkeelle syömään ja tutkailemaan päivän säätä samalla kun katsomme, kuinka naapurit jo ulkoilevat lastensa kanssa. Onneksi ei ole kiire mihinkään, päivän ainoa tavoite on saada lounasta aikaan ennen iltapäivää ja parasta on tietenkin se, että tämän kaiken tietää jatkuvan seuraavat pari kuukautta.
Vau mikä arpaonni! Tosi kauniin näköisiä tekstiilejä näissä kuvissa. Mistä oot hankkinut maton ja tyynynpäällisiä, tuo vaalea ”hapsuinen” josta tulee mieleen annon rae-matto, entä tuo roosa?
Marie
Todellakin! Olin haltioissani kun kuulin voittaneeni sohvan ?
Matto on Keskiseltä, hapsuinen tyyny Jyskistä (siinä oli hopeisia paljetteja, mutta leikkasin ne pois) ja roosa tyyny on HM:n samettityyny.