Nyt on jo todettava, että näin viisi yötä ennen joulua alkaa pikkuhiljaa tuntumaan jo jouluisalta. Yksi suurimmista syistä siihen on varmastikin se, että viikonloppuna kävimme ostamassa kuusen ja tällä hetkellä se jo komeilee tuossa olohuoneessa kaikessa upeudessaan. Itselleni olisi hyvin riittänyt pelkkä vihreä kuusi valoineen, mutta en raaski viedä lapsilta sitä iloa etteivät he pääsisikään koristelemaan kuusta joulupalloilla – niinpä meidän kuuseen lopulta päätyi lähes jokainen joulukoriste, joka talostamme löytyy.
Nämä viikot ennen joulua on olleet sen verran täynnä kaikenlaista ohjelmaa, etten ole ehtinyt vieläkään suunnitella aaton ruokailua ollenkaan. Lupasin huomenna aloittaa laatikoiden tekemisen, mutta toisaalta olen sen verran huoleton luonteeltani, että ajattelin tehdä juuri sen verran kuin jaksan eikä mitään ole pakko tehdä. Todennäköisesti lähdemme jo heti joulupäivänä sukulaisten luokse toiselle paikkakunnalle, joten ruokaa olisi muutenkin hyvä tehdä vain aaton tarpeisiin. Onko teillä omat suosikkinne joulupöydässä? Meille yleensä parhaiten maistuu alkupalat, ja omia lemppareitani pääruoista on bataatti-, lanttu- ja punajuurilaatikko. Kaikki tietenkin itse tehtynä niin saa juuri sellaista kuin toivookin.
Joulussa kaikkein vähiten nykyään kiinnostaa lahjat. Toki on kiva antaa lapsille heidän toivomiaan leluja ja nähdä kuinka onnellisia he niistä ovat, mutta itselleni en ole pitkään aikaan odottanut mitään enkä rehellisesti sanottuna ole kovin innostunut hankkimaan muistamisia muillekaan aikuisille. Tykkään ilahduttaa läheisiäni, mutta ennemmin ostan ystävälle aina silloin jotain kivaa kun sellaista tulee kaupassa vastaan – joulun aikaan kymmenien lahjojen ostaminen yhdellä kertaa, ja etenkin lahjojen väkisin keksiminen, ei vain tunnu omalta jutulta.
Vielä ennen joulua olisi edessä kaksi työpäivää ja Minean jumpparyhmän pikkujoulut. Viikonlopulle voisi hyvin suunnitella lasten kanssa tehtävän elokuvareissun, tai ehkä parempi laittaa Niko lasten kanssa kotoa pois niin saan itse puuhailla rauhassa ruokien kanssa. Ihanaa joka tapauksessa, että pian alkaa loma ja ihan kohta se joulukin sieltä tulee! Ruokien lisäksi nautin siitä, että saa tavata sukulaisia ja istua myöhäisiä iltoja glögin äärellä vaihtaen kuulumisia. Mitä suunnitelmia teillä on loppuvuodelle?