Tänään on mun ja lasten toinen lomapäivä. Mietin koko viime viikon jotain kivaa ohjelmaa lapsille syyslomaksi, mutta en lopulta saanut mitään suunnitelmia enempää aikaiseksi. Lauantaina alkoi sitten jo ahdistamaan, että näin ne lomapäivät vain kuluvat huomaamatta ja pian viikko on jo ohi, vaikka emme ole ehtineet tehdä juuri mitään. Alkoi tuntua siltä, että jotain on keksittävä, ihan jo senkin takia että lapsilla olisi lomasta jotain kerrottavaa ja muisteltavaa.
Kuinka naurettava ajatus onkaan se, ettei lapsille tavallinen arki, kavereiden kanssa vietetty aika ja kotona puuhastelu olisi merkittävää. Kahdessa päivässä olimme sitä paitsi jo ehtineet puistoilla, saada isovanhemmat kylään, syödä take away -ruokaa, käydä Leon leikkimaassa, leipoa suklaakakkua ja käydä Minean kanssa Laajavuoren seikkailupuistossa kiipeilemässä. Olemme ihan varmasti ehtineet tehdä monia mieleenpainuvia asioita jo nyt, mutta minusta aikuisena edelleen tuntuu vähän siltä, että loman pitäisi olla jotain erikoisempaa. Ehkä jotain enemmän sen kaltaista kuin ystävieni facebookkiin postaamat lomakuvat, joissa koko perhe kiertää Eurooppaa omatoimisesti autolla tai patikoi jossain vielä kauempana. Jostain syystä tuntuu siltä kuin kaikki muut olisivat jossain ja vain me kotona. Miltä syysloma tai mikä tahansa loma mahtaa tuntua sen mielestä, joka ihan oikeasti on vain kotona ja jonka vaihtoehtoihin ei kuulu edes se Leon leikkimaa, uimahalli tai välttämättä kavereidenkaan näkeminen?
On aika karua ajatella, että moni meistä on tyytyväinen omaan elämäänsä juuri niin kauan kunnes vertaa sitä johonkin toiseen. Oikeasti minullekin riittää tylsistyminen kotona, kavereiden näkeminen ja lasten kanssa puuhastelu, mutta kaiken tämänkin kyseenalaistaa se ajatus, että kaikki muutkin tekevät jotain erityistä, ja aina ennenkin myös meillä on ollut edes jotain suunnitelmia – viime syyslomalla vietettiin huikeat kolme päivää Tampereella. En pidä vertailusta enkä yleensä jaksa sitä tehdäkään, mutta sitten toisaalta kun kyse on omien lasten lapsuusmuistojen luomisesta, olenkin yllättävän epävarma ja jonkinlainen varman päälle pelaaja. Parempi tehdä liian paljon kuin liian vähän -ajatus nousee pintaan, vaikka loppujen lopuksi tärkeintä on varmasti se, että lapset muistavat lomiltaan rennot, stressittömät hetket perheen kanssa, olivat ne sitten kotona tai missä vain.
Nyt loppuloman ajaksi aion lopettaa pakkosuunnittelun, keskittyä vain niihin asioihin joita koko perhe haluamme lomallamme tehdä. Retki luontopolulle, vierailu kirjastoon, kahvit ystävän kanssa ja pari lautapeliä. Kaikki sellaisia asioita, jotka kuka tahansa meistä voisi toteuttaa täysin ilmaiseksi ja etukäteen suunnittelematta. Joskus meinaa nimittäin unohtua se, että lapset yleensä arvostavat niin paljon pienempiä ja yksinkertaisempia asioita kuin me aikuiset osaamme ajatellakaan.
Ihan totta! ja välillä kun olet keksinyt jotain spesiaalimpaa lapsille ja sitten kysyt, mikä oli parasta, niin lapsen vastaus on jokin ”pieni” juttu siinä♡ Joten eniten merkkaa vain se, että saadaan viettää aikaa yhdessä ja olla oikeasti läsnä toisillemme 🙂
Juuri näin! Lapsen näkökulma ei ole sama kuin aikuisen, useimmiten me aikuiset olemme ne jotka kasaa paineita kaikkeen.
Hieno ajattelutapa! Ihan liian usein lomakin menee suorittamiseksi. Lapset kuitenkin arvostavat ja muistavat parhaiten aikuisten läsnäolon, oli ne jutut sitten pieniä tai suuria! 🙂
Nimenomaan! Joskus tämä on vain itsellekin vaikea muistaa, mutta ihan kaikessa pitäisi olla vertaamatta muihin ja keskittyä siihen, mitä oikeasti elämässä haluaa.
Just tämä, nykypäivänä härmärtynyt käsitys. Eilen mielessäni mietin mitä lapset vastaavat kun hoidossa/eskarissa kysytään mitä ovat lomalla tehneet. Kuulin jo korvissani kun muut lapset kertovat mukavista lomareissuista. Juteltiin että voidaan myöhemmin käydä reissussa. Ettei tarvitse pulikoida täpötäydessä kylpylässä. Jonottaa ruokaa nälkäisten lasten kanssa. Mietittiin mitä mukavaa ollaan tehty. Nähty paljon serkkuja. Lapset on saaneet nukkua vanhempien makkarissa. Normaalia pieniä asioita.
Itsellänikin kävi sama ajatus mielessä, että mitä lapsilla on hoidossa kerrottavaa lomasta jolla ei olla tehry mitään normaalista poikkeavaa. Sitten kuitenkin tajusin että vaikka lapsi vastaisikin vain että leikin pihalla ja mentiin myöhemmin nukkumaan, on ongelma enemmän meillä aikuisilla kuin lapsilla. En usko että oma lapseni tulisi kotiin harmissaan siitä, että muut ovat tehneet vaikka mitä – luulen että aikuiset vain teemme asiasta liian ison ongelman itsellemme.