Olisipa aina kolme päivää lomaa ja vain neljä töitä! Auringon paistaessa tänään lähes yhtä lämpimästi kuin kesäkuukausina huomasin haikailevani pidemmän viikonlopun perään, kun seisoin pihalla juttelemassa ystäväni kanssa. Olimme koko viikonlopun kotona ilman minkäänlaista ihmeempää ohjelmaa, ja sain hyvin kaikenlaisia kotitöitä tehtyä, suunniteltua pieniä muutosprojekteja sisustukseen ja Niko aloitti multienkin levittämisen pihalla. Kaikesta tehokkuudesta huolimatta sunnuntai tuli jälleen liian nopeasti. Illalla tuntui siltä kuin hyvä tekemisen meininki olisi katkennut liian lyhyeen, ihan kuin arkena kaikki pysähtyisi eikä mitään enää saisi tehtyä ja seuraava mahdollisuus olisi vasta viikon päästä.

Viikonlopuissa ehdottomasti parasta on kiireettömyys, mutta todellisuudessa rakastan myös arkea. Arkiset, tavalliset asiat on loppujen lopuksi paljon kivempia kuin jatkuva meneminen enkä oikeasti koe työnikään olevan liian raskasta. Olen seurannut sivusta monen ystäväni haasteellista arjen ja vapaa-ajan sovittamista yhteen, ja samalla ymmärtänyt kuinka onnellinen saan olla siitä, että arkeni on kevyttä, vaikka joskus aikatauluja löytyy meiltäkin enemmän kuin riittävästi. Toistaiseksi kuitenkin vain Minealla on tiettyyn aikaan sidottu harrastus, ja senkin ajan käytän yleensä itse hyödyksi tekemällä odotushuoneessa töitä. Oma harrastukseni onneksi ei vaadi aikataulutusta, ja vaikka lenkkeilisin joinain viikkoina kolmekin kertaa viikossa, ei sen mahduttaminen arki-iltoihin vaadi ponnisteluja, kun meitä on kaksi vahnempaa huolehtimassa lasten menoista ja muista pakollisista kuvioista. Luulenkin, että avain kiireettömämpään arkeen on juurikin tehtävien jakamisessa. Jos kaiken yrittää hoitaa itse (mikä on monesti meidän äitien heikkous), voi arki helposti tuntua tavallista raskaammalta.

Delegoinnin lisäksi tärkein juttu on tietenkin myös asenne! Itse näen asian niin että lähes jokainen arjen meno on jollain tavalla vapaaehtoista, ja jos olet valinnut panostaa johonkin, tulee se myös nähdä kivana arjen lisänä eikä yhtenä aikatauluongelmista. Lapsella voi olla tasan niin monta harrastusta kuin mihin vanhemmat jaksavat sitoutua, ruoassa saa ja pitää oikoa aina silloin tällöin ja töissä riittää, jos antaa lähes parastaan. Aina pitää olla sen verran ylimääräistä aikaa, että ehtii vaikka istua ystävän kanssa kahvilla tai lukea kotona kirjaa sohvalla maaten. Ehkä itselleni riittäisi vähän vähempikin aika tuohon kahvilla istumiseen, jottei kesällä hyvin alkanut lenkkikausi kaadu siihen mutta joka tapauksessa, tärkeintä on osata ottaa rennosti ja luottaa siihen, että asiat hoituvat. Itse opin tämän viimeistään saatuani lapsia, nykyään taidan jo olla mestari lykkäämään asioita tulevaisuuteen sillä ajatuksella että ehtiihän sitä huomennakin.