Vaatetta eskarilaiselle

Nyt viimeistään on myönnettävä, että syksy on todella täällä. Yleensä lasken elokuun vielä kesäkuukausiin, mutta tämänvuotisen huikean kesän jälkeen tämä elokuun loppu on jo tuntunut kylmältä. Vaikka vielä ulkonakin tarkenee suurimmalta osin pelkällä pitkähihaisella, niin pimeät illat saa ajattelemaan syksyä.

Syksyn myötä ajankohtaiseksi tulee tsekata lasten vaatekaapit läpi, jotta saa pienet pois alta ja uutta tilalle. Kuvittelin olevani hyvin varustautunut kun hommasin välikausivaatetta jo keväällä, mutta samalla olin unohtanut katsoa läpi sisävaatteet. Joka syksy saan muuten kyselyitä instan puolella siitä, mistä meille hankitaan välikausivaatteet ja mikä merkki on kestävä ja luotettava. Tästä voisin tehdä postauksen ihan lähipäivinä, olen nimittäin aika merkkiuskollinen tässä asiassa ja löytänyt hyvät vaatteet lapsille, jotka varmasti kestävät.

Nooalle on ainakin vielä toistaiseksi helppo ostaa vaatetta, kun melkein kaikki kelpaa, mutta Minea on melko tarkka siitä mitä päälleen pukee. Alaosiksi käy melkein pelkästään leggarit ja niidenkin lahkeiden tulee ennemmin olla nilkkamittaisia (kuten kuulema äitinkin kaikki housut..) kuin kasvuvaralla. Paidoissa Minea ei tykkää teksteistä tai isoista kuvioista, tämä kuvissa näkyvä Acnen kollari taitaa olla tytön ainoita collegepaitoja, koska ne ovat kuulema liian paksuja. Jossain vaiheessa meinasin jo luovuttaa Minean vaatteiden kanssa, mutta onneksi nyt 6-vuotias osaa jo itse sanoa suht tarkasti mitä ostetaan ja mitä ei. Myös se on hyvä juttu, että lähes kaikki värit käy, eikä ne vaatteet sen ostamisen prosessin jälkeen tunnu enää ollenkaan tärkeiltä.

pipo: Makia // kollari: Acne kids // leggarit: Vimma // kengät: Minna Parikka

Talven ulkoiluun meiltä jo löytyy lasten vaatteet valmiiksi toppahousuja lukuunottamatta. Välillä naureskelen kavereiden kanssa sille, miten tarkasti sitä miettii lasten vaatteet kuntoon, mutta itse kulkee vuosia vanhoissa takeissa, eikä kaapista löydy kunnon ulkohousuja ollenkaan! Olen useammankin kerran lähtenyt kaupoille ajatuksena laittaa omat ulkovaatteet kerralla kuntoon, mutta lopulta tullut kotiin tyhjin käsin, koska en vain yksinkertaisesti ole raaskinut laittaa housuihin yli sataa euroa tai takkiin jopa kolminkertaista summaa. Luulen etten ole ihan yksin tämän ongelman kanssa? Ehkä tähänkin vielä tulee muutos sitten joskus kun lapsille ei enää tarvitse joka vuosi ostaa uutta pieneksi jääneiden tilalle vai oppiikohan sitä koskaan?

Ihanaa että huomenna on jo perjantai, rentoa viikonloppua kaikille!

2 Comments

  1. Emilia 1 syyskuun, 2018

    Voitko tehdä postauksen myös lasten talven ulkovaatteista, onko joku merkki ylitse muiden ?

    Vastaa
    • Melina 2 syyskuun, 2018

      Jees tietenkin voin! Kiitos kun jätit kommenttia 🙂

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.