Laitoimme eilen herätyskellot soimaan tälle aamulle kahdeksaksi, aamulla pakkasimme evästä autoon ja lapsille puuhailtavaa ja ajaa hurautimme noin 300:n kilometrin päähän Lintsille. Ystäväni hurautti sinne lastensa kanssa vähän kauempaa, nimittäin Kanadasta saakka. Ei nyt ehkä ihan vain Lintsiä varten, mutta olimme jo etukäteen sopineet, että tänä viikonloppuna tehtäisi jotain lasten kanssa yhdessä, ja aikaerosta kärsiville ”lähipuisto” oli helpoin ratkaisu.
Linnanmäki oli ihan yhtä ihana kuin muistinkin. Taisin laskea, että Nooalle löytyi seitsemän ilmaista laitetta, joihin tuollainen 104-senttinen pääsi joko yksin tai aikuisen seurassa. Minea totesi heti alkuun, ettei aio käydä pelkästään vauvojen laitteissa, mikä oli aika yllätys kun yleensä ne ihan pienimmätkin possujunat ja karusellit on kierretty moneen kertaan molempien kanssa. Minealle ja Nikolle sitten ostettiin rannekkeet, ja kaksikko kierteli omaan tahtiin vähän hurjempia laitteita – muun muassa viiteen kertaan erilaisissa vuoristoradoissa.
Oma pääni ei kestä minkäänlaista pyörivää liikettä, joten tyydyin vilkuttelemaan lapsille sivummalta. Houkuttelin ystäväni kummitusjunaan, mutta jälkikäteen totesimme hevoskisa Derbyn olevan niin paljon jännittävämpi! Mitä ihmettä on tapahtunut vanhalle kunnon kummitusjunalle, kun kierros sai aikaan enemmän naurua kuin kiljahduksia?
Lintsillä meni koko päivä myöhäiseen iltaan saakka, eikä vielä silloinkaan olisi malttanut lähteä kotimatkalle. Seuraavan päivän rannekkeen olisi voinut lunastaa vain kympillä, joten hetken aikaa jo harkitsin hotellin buukkaamista ja huvittelun jatkamista sunnuntain puolelle. Lopulta kuitenkin järkevä minä voitti, maanantaina nimittäin kutsuu työt ja tavallinen arki.