kinuski-kaurapalat

Lupasin laittaa teille reseptin näihin ihaniin herkkupaloihin, joita tuli kokeiltua ensimmäistä kertaa viime viikolla. Olen suklaan lisäksi kova kinuskin ystävä, joten törmättyäni reseptiin Hannelen ihanassa Täyttä elämää -blogissa, oli sitä mahdoton ohittaa! Näiden kinuskipalojen pohjan tekeminen sujuu jopa lapseltakin, ja kunhan kinuskia jaksaa keitellä hetken aikaa, saa lopputuloksena makeita ja niin koukuttavia kinuskipaloja. Syömistä on mahdotonta lopettaa yhden palan jälkeen!

Kinuski-kaurapalat


200 g voita
9 dl kaurahiutaleita
6 rkl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
2 dl sokeria
4 tl vaniljasokeria
6 rkl siirappia

Kinuski:
4 dl kuohukermaa
4 dl fariinisokeria
2 tl voita
koristeluun mantelirouhetta


Sulata voi ja jätä jäähtymään.
Sekoita keskenään pohjan kuivat aineet, lisää joukkoon voi ja lopuksi siirappi.
Levitä seos pellille leivinpaperin päälle.
Paista 175 asteessa uunin alatasolla noin 15 min.

Jätä pohja jäähtymään ja valmista kinuski.
Sekoita kattilassa kerma ja fariinisokeri.
Anna kinuskin poreilla miedolla lämmöllä koko ajan sekoitellen noin 20 min.
Kinuski on valmista, kun kylmään veteen tiputettaessa tippa ei hajoa.
Levitä kinuski pohjan päälle ja koristele mantelirouheella.

Jos tykkäsit aikaisemmista twix-paloista niin uskoisin näiden kinuskipalojenkin maistuvan erinomaisesti. Kevytherkusta ei ole kyse, joten syksyn kuntokuurilaisten kannattaa kiertää tämä resepti kaukaa ;)!

0 Comments

  1. Susanna Tamminen 19 syyskuun, 2013

    Oi että nuo kuulostaa ja näyttää herkullisilta! Kokeiluun ehdottomasti 🙂

    Vastaa
  2. Marianne 19 syyskuun, 2013

    Oi ei, noita(kin) täytyy kyllä kokeilla! Sulla on aina ihanan herkullisia ohjeita ja mä oon myös (suklaan lisäks) kinuskinkin ystävä, joten pakko kyllä kokeilla! Kuntokuurit kyllä saa tällä herkuttelumenolla unohtaa! 🙂

    Vastaa
    • Melina / Minishow 21 syyskuun, 2013

      Ohjeita tulee jaettua blogissa aika usein ja sehän kertoo vaan siitä että leivon ihan LIIAN usein :)! Pitäis ehkä koittaa ryhdistäytyä tän herkuttelun suhteen..

      Vastaa
  3. Annika /Karkkipurkki 20 syyskuun, 2013

    Voi nam, taas niin ihanan kuuloinen herkkuresepti! :))

    Vastaa
    • Melina / Minishow 21 syyskuun, 2013

      Mä jäin näihin ihan koukkuun! Jouduin melkein syödä kaikki ite kun mies ei niin tykkää kinuskista, mut eipä haitannut mua :D.

      Vastaa
  4. Eevi 21 syyskuun, 2013

    Herkullinen ohje! Täytyykin varmaan heti kokeilla. ;)Uusi lukija tässä ilmoittautuu samantien. Hyvää syksyä! (olenkin tässä aamulla löytänyt jo monta ihanaa blogia)Eeviwww.muumitalossa.blogspot.fi

    Vastaa
    • Melina / Minishow 21 syyskuun, 2013

      Tervetuloa seurailemaan meiän touhuja! Mäkin kävin klikkailemassa sun ihanaan blogiin itteni :)! Sulla näyttää olevan toi kirjoittamisen taito ihan eri tavalla hallussa kun allekirjoittaneella :D.

      Vastaa
  5. Sanna 21 syyskuun, 2013

    Kiitos ohjeesta – nämä näyttävät niiiin herkullisilta, että on varmaan pakko pistää kokeiluun 🙂

    Vastaa
  6. Nimetön 10 syyskuun, 2014

    Kiitos Halloween-juhlien vinkeistä, niillä onnistuivat lapsen kauhusynttärit!

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.