Jälleen tuolia vaille

Taas hetkeksi saa siirtää katseen pihatöistä sisätilojen suunnitteluun, sillä seuraaville päiville on säätiedotukset luvanneet pelkkää vesisadetta ja kylmää. Itse asiassa pieni ilmojen viileneminen vähäksi aikaa ei meitä niin kovasti haittaakaan, sillä lapset on jo odotelleet kesälle luvattuja Leon leikkimaan käyntiä, elokuviin menemistä ja uimahallivierailuja. Myös kaikenlaiset lautapelit on meillä kovassa suosiossa, joten taitaa tulla niitäkin pelattua nyt viikonloppuna (Rummikub on tällä hetkellä niin Minean kuin munkin suosikki!).

Olohuoneessamme tilanne elää sen verran että olen alkanut etsiä meille toista nojatuolia. Ihana Kerttu on lainannut meille Vitran valkoista keinutuolia jo vuoden päivät, mutta vähitellen tuolin olisi ehkä aika palata takaisin oikealle omistajalleen ja meidän etsiä jotain muuta tilalle. By Lassenin Saxe-tuolihan meiltä löytyy olohuoneesta, joten uuden tuolin tulisi sopia sen pariksi. Sain naapurista sovitukseen metallisen Bertoian Diamond-tuolin, ja alkuihmetyksen jälkeen se tuntui istuvan kokonaisuuteen yllättävän hyvin.

Juuri nyt en keksi oikein muitakaan tuoleja, jotka voisivat käydä tähän kokonaisuuteen, mutta jos teille tulee jokin hyvä vaihtoehto mieleen, niin vinkatkaa kommentteihin! Toki voisin myös hankkia meille samanlaisen keinutuolin kuin mikä olohuoneessa on nytkin ollut, mutta ehkä vaihtelukin voisi virkistää.

2 Comments

  1. Riikka 4 heinäkuun, 2018

    Teillä on kaunis koti! Onko olohuoneen matto vm-carpetin hattara harmaassa värissä? Näyttää kuvissa samalta ? Minkä kokoinen matto on? Olen kallistumassa tähän mattoon omassa olohuoneessa, mutta sopivan kokoisen maton valinta tuottaa päänvaivaa.

    Vastaa
    • Melina 4 heinäkuun, 2018

      Kiitos kauniista sanoista <>

      Meidän matto ei ole Hattara, vaikka vähän samannäköinen onkin. Se on ostettu K-Raudasta ja on nimeltään Julia-matto. Koko on 200×290. 🙂

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.