Vaikea palata

Kun taukoa kirjoittamisessa on ehtinyt huomaamatta kulua useampi päivä (vai yli viikko jo?), tuntuu yllättävän vaikealta aloittaa. Useampana iltana olen jo päättänyt kirjoittaa Lontoosta, jakaa pari reseptiä, kertoa pihasuunnitelmistamme ja listata Jyväskylän parhaita ruokapaikkoja, mutta blogin avattuani en ole saanut kirjoitettua sanaakaan. Myöskään väkisin kirjoittamalla en ole halunnut palata, sillä blogaamisen kuuluu lähteä halusta jakaa ajatuksia ja ideoita.

Aloittaminen on aina vaikeaa, oli kyse sitten mieluisasta asiasta tai jostakin sellaisesta, jonka tekemistä on lykännyt jo pidemmän aikaa. Pitäisi pestä ikkunat, olisi aloitettava kuntoilukausi ja herkkujakin olisi vähennettävä heti kunhan päivät asettuisivat normaaliarkeen. Tahtoisin suunnitella pihan valmiiksi, löytää kotiin muutaman uuden maton ja ehkä suunnitella jonkun pienen kesälomareissunkin perheen kanssa. Vaikka tekemistä ja suunniteltavaa riittäisi, sitä huomaa joka ilta viettäneensä päivän tehden ei-oikeastaan-mitään-erikoista, ja niinhän se lomalla saakin olla.

Nyt kuitenkin sanon teille kaikille jälleen hei, sillä olen takaisin ja heti huomisesta eteenpäin saatte lukea postauksia Lontoosta, lapsista, vaatteista, pihasta, rakentamisesta, asumisesta valkoisessa kodissa, rahasta ja ties mistä muusta. Nähdään!

 

4 Comments

  1. Vivi 14 kesäkuun, 2018

    Hei! Tulin heti vinkkaamaan täältä piharemontin keskeltä, että ikkunoiden pesun voi surutta siirtää pihahommien jälkeiseen elämään!!;) ainakin näillä leveysasteilla ei ole satanut yli kuukauteen ja piha pöllyää ihan hulluna! Tsemppiä!! 🙂

    Vastaa
    • Melina 14 kesäkuun, 2018

      Toi on muuten aivan totta! Kiitos oivalluksesta ja elämän helpottamisesta 😀

      Vastaa
  2. Mari 17 kesäkuun, 2018

    Hei juu.. Jyväskylän ravintolat kiinnostaa! Olemme miehen kanssa tulossa yön yli-reissulle ja tarkoitus olisi nauttia hyvästä ruuasta illallisella ja seuraavan päivän lounaalla. Eli vinkit jakoon kiitos!

    Vastaa
    • Melina 17 kesäkuun, 2018

      Täytyypä tosiaan laittaa vaikka heti ensi viikon alussa! Tänne on tullut nyt vuoden sisään paljon uusia kivoja ruokapaikkoja 🙂

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.