Nimipäivätyttö

Minealla oli tällä viikolla nimpparit, ja pakkohan niitä oli juhlistaa edes ihan pienesti. Yöllä pikana väsätty porkkanakakku ja kaksi kaveria kylässä, eipä siihen sen kummempia vaadittu että Minea sai toivomansa ”nimipäiväjuhlat”. Jotenkin itseäni meinaa huvittaa Minean innokkuus suunnitella kaikenlaista, sillä voisin aika varmasti sanoa tämän piirteen periytyneen meikäläiseltä. Heti muuton jälkeen olisi pitänyt järjestää oman huoneen tuparit, sitten kesäjuhlat, seuraavaksi jäätelöbaari ja metsäpiknik, syksyllä halloweenit ja joulun aikoihin toivottiin lasten pikkujouluja. Muutamat näistä saatiinkin toteutettua, mutta saattaisin olla suoraan sanottuna pienessä pulassa, jos meillä pidettäisi juhlia joka kerta kun joko minä tai Minea ideoidaan jotain.

Minea sai nimipäivälahjaksi nämä kuvissa näkyvät housut sekä valita noin kymmenellä eurolla jonkun lelun. Valinta osui sitten lopulta LOL-palloon, mutta huonolla tuurilla pallosta tuli juuri se sama hahmo, joka Minealla oli jo ennestään. Sanoin heti, että uutta ei valitettavasti voida käydä noin vaan ostamassa, mutta vaikka se tyttöä harmittikin, olin aika ylpeä siitä, ettei tilanne kärjistynyt kiukutteluun. Lopulta Minea antoi toisen nukeistaan kaverille, koska oli itse sitä mieltä ettei tarvitse kahta samanlaista – siitäkin huolimatta ettei saanut uutta tilalle. Kaiken lisäksi tämä taisi olla ihan ensimmäinen kerta kun Minea ylipäätään saa nimpparilahjaa, yleensä kun emme ole nimipäiviä oikein osanneet juhliakaan.

paita: Kaiko

housut: Lindex

Kun lelujen suhteen Minea on aina ollut todella vaatimaton, niin vaatteet onkin sitten ihan toinen juttu! Nykyään en voi ostaa mitään Minealle ennen kuin hän itse hyväksyy vaatteen. Ei saa olla liian löysät housut, ei käy myöskään liian tiukat koska silloin sukat on hankala saada hyvin lahkeiden alle, liian pitkät lahkeet tai hihat on ehdoton ei (minkä takia ei voi ostaa vaatteita kasvuvaralla) ja nykyään myös hameet ja kuviolliset paidat tuntuvat jäävän käyttämättöminä kaappiin odottelemaan parempaa päivää. Hiukset pitäisi olla aina auki, ja ulkona voisi kuulema jo ihan hyvin liikkua t-paidassa. Aika omapäinen tyttö, ja tainnut siinäkin tulla äitiinsä jos totta puhutaan.

Mutta mitäs tykkäätte näistä Minean uusista lempparihousuista? Itseltäni löytyy lähes samanlaiset mustana, joten tänä keväänä me taidetaan Minean kanssa samistella. En ehkä näe itseäni kulkemassa lasteni kanssa samanlaisissa kuvioleggareissa, mutta jotain pientä voi tietenkin olla, kuten kenkiä, huppareita tai muuta vastaavaa sellaista, mitä nyt näkyy niin lasten kuin aikuistenkin muodissa. Entäs teillä, samistelua vai ei?

4 Comments

  1. Mari 14 huhtikuun, 2018

    Voi miten kaunis asu! Eskarin kynnyksellä omatkin lapseni ovat alkaneet kiinnostua enemmän omasta pukeutumisestaan. Mielenkiinnolla seuraan nyt kahden tytön jälkeen syksyllä 6-vuotta täyttävän pojan vaatetouhuja. Hän rakastaa uusia kamppeita sovittaa heti kaikki läpi ja valitsee lempparinsa:)

    Vastaa
    • Melina 18 huhtikuun, 2018

      Kiitos! Musta on ollut kivaa kun saa pukea molempia, poikaa ja tyttöä. Minea on tosin niin tarkka vaatteistaan, ettei mulla ole enää mitään sanavaltaa mutta nautin nyt vielä Nooan pukemisesta niin kauan kun saan 😀

      Vastaa
  2. MINI-blogi/Elina 19 huhtikuun, 2018

    Ihana asu! Meillä samistelu on ollut tähän saakka Converset 😉 Ja sit samantyyliset vaatteet, mut samanlaisia leggareita mulla ei lasten kanssa ole. Meillä 6v pukee vielä melkeinpä sitä mitä minä päätän, toki hän saa valita vaihtoehdoista esimerkiksi uuden takin tai mekon (eli kysymättä häneltä en mitään enää hanki).

    Vastaa
    • Melina 19 huhtikuun, 2018

      No olispa meilläkin noin että saisin päättää edes jotain Minean vaatteista, helpottaisi meidän aamuja aika tosi paljon! Vaikka kaappi on täynnä Minean itsensä valitsemia vaatteita, ei tietyt vaatteet käy ainakaan silloin kun mä niitä ehdotan 😀

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.