Kokemuksia Tapwellin mustista hanoista ja suihkuista

Monet teistä varmasti jo tietävätkin, että meiltä löytyy sekä Tapwellin mattamustia hanoja että suihkuja. Ne olivat yksi raksa-ajan viimeisiä päätöksiä, ja mietimmekin pitkään haluammeko panostaa mustiin suihkuihin, joita olimme jo alusta asti suunnitelleet kylpyhuoneisiin, vai säästäisimmekö pari tuhatta ja valitsisimme kromia. Ihan alkuperäinen ajatus oli asennuttaa kaikki hanat ja suihkut seinän sisään piiloon, mutta melko aikaisessa vaiheessa selvisi, että piilosuihkut mustana tulisivat meidän budjetille aivan liian kalliiksi. Vuosi sitten niitä taisi olla ainoastaan Volalla, ja itse suihkun lisäksi olisi pitänyt ostaa tai teettää seinäkotelo sekä maksaa ylimääräisestä työstä, jota piilosuihkun asennus teettää. Toki kokonaan seinän sisään asennettu putkisto tuo sekin omat riskinsä, sillä vesivahingot ei ole tällöin havaittavissa yhtä luotettavasti.

laatat: Betontech white

katto: kuusipaneli

Meidän lopullisesta valinnasta tuli jonkinlainen kompromissiratkaisu, sillä en saanut piilohanoja tai -suihkuja, mutta alakerran kylpyhuoneeseen valitsimme Tapwellin mustat suihkut ja keittiöön, kodariin ja alakerran vessaan mustat hanat. Yläkerrassa päätimme säästää vielä muutaman satasen ja laitoimme kaiken kromilla, ja hyvä niin sillä näin jälkikäteen se toimiikin siinä tilassa huomattavasti paremmin.

Mustissa hanoissa ja suihkuissa monia mietityttää se, kuinka hyvin musta pinnoite kestää aikaa ja kuinka pahasti kalkki näkyy arkisessa käytössä. Tässä ylemmässä kuvassa vessan hana on ollut kunnolla pyyhkimättä pidemmän aikaa, näin ollen voisi sanoa että tilanne on pahimmillaan. Kalkkia kertyy lähinnä vain alaosan kiinnitysrenkaaseen, mutta muuten mattamusta on melkeinpä jopa armollisempi kuin perinteinen kiiltävä kromi, jossa näkyy jokainen sormenjälkikin. Ja tietenkin pyyhkimällä tämäkin ongelma ratkeaa, kalkki kun irtoaa näppärästi sen poistoon tarkoitetuilla aineilla.

Suihkuissa kalkki näkyy vähemmän, ehkä jo siksikin että niitä käytetään harvemmin. Se mikä suihkuissa taas on ollut harmillista, on se kuinka nopeasti pinnoite on lähtenyt kulumaan. Ne kohdat, jotka käytössä osuvat jatkuvasti toisiinsa, ovat saaneet osumaa ja mustan pinnan alta pilkottaa pieniä määriä messinkiä. Pidike, johon käsisuihku asetetaan, on aavistuksen kulunut, niin kuin on käsisuihkun pääkin (tälle en tosin keksi syytä, sillä harvemmin sitä tulee kolisteltua yhtään mihinkään). Molemmista suihkuista on kulunut täsmälleen samat kohdat, ja suunnilleen saman verran, joten luulen että kuluminen yleensäkin keskittyy vain näille alueille. Omaa silmääni näin pienet jäljet eivät häiritse, mutta toki näin kalliiden suihkujen toivoisi toimivan täysin moitteettomasti.

En tiedä, valitsisimmeko samoja suihkuja enää uudelleen, niin monet rakentamisen aikaiset pakko saada asiat ovat muuttamisen jälkeen tuntuneet vähäpätöisemmiltä valinnoilta, joihin ei ehkä enää olisi valmis panostamaan samassa mittakaavassa. Hanat ottaisimme varmasti edelleenkin nämä nykyiset mustat Tapwellit, koska niiden hintaero kromisiin ei ollut merkittävä eivätkä ne pääse samalla tavalla kulumaan käytössä kuin suihkut.

4 Comments

  1. mAIJA sARAMÄKI 6 kesäkuun, 2018

    MOI! oLEN HARKINNUT TAPWELLIN HANOJA, KEITTIÖÖN JA VESSAAN MUSTAT, SUIHKUUN KROMISENA, MUTTA KÄDENSIJA MUSTANA. oNKO TUOTTEET VAIKUTTANEET LAADUKKAILTA? ja MILTÄ TUO KÄSISUIHKU ON TUNTUNUT, KUN ON MUOTOILULTAAN VÄHÄN ERILAINEN. MEILLE EI VARMAAN TULE SADESUIHKUJA, VAAN PELKKÄ KÄSISUIHKU. kUINKA OLETTE TEHNEET HYLLYT SEINIEN VÄLIIN?
    tOSI IHANA KOTI TEILLÄ!

    Vastaa
    • Melina 13 kesäkuun, 2018

      Kiitos paljon! <3 Ollaan tykätty Tapwellin hanoista tosi paljon ja ne on säilyneet kuin uusina ja ovat helppo puhdistaa. Suihkut taas ovat aavistuksen kuluneet, koska niitä laitetaan edestakaisin pidikkeisiinsä. Pidikkeiden kohdalta mustan alta pilkistää messinki, mutta toisaalta eipä se käyttöä häiritse. Tämä on kuitenkin hyvä tiedostaa, ettei pety panostukseen.

      Hyllyt suihkujen välissä on tehnyt meidän rakentaja Kylätimpurit joten en oikein osaa tarkemmin sanoa, mitä matskua ne ovat laattojen alta.

      Vastaa
  2. Jens 12 heinäkuun, 2019

    Moi. Miten kauan teillä on nuo suihkut ollut. Harkitsemme juuri samoja asioita kun tekin aikoinaan. Kallis mutta kaunis

    Vastaa
    • Melina 24 heinäkuun, 2019

      Meillä ne on nyt olleet 2,5 vuotta. Kulumat tulivat jo parin kuukauden kuluttua, mutta eivät ole oikeastaan siitä enää sen ihmeemmin pahentuneet.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.