Reilu viikko sitten pyörähdin paikallisessa Hennesissä tarkoituksenani ostaa meille toiset pellavalakanat, entisten vaaleanharmaiden kaveriksi beiget. Lopputuloksena kävelin liikkeestä ulos aavistuksen yllättyneenä, kassissani nimittäin oli parivuoteen lakanapaketti, mutta lompakkoa ei tarvinnut kaivaa kassalla esille ollenkaan.
Jokunen aika sitten Hennesissä nimittäin otettiin käyttöön bonusjärjestelmä, jolla asiakas kerää puhelinta näyttämällä pisteitä ostoksistaan. Tarpeeksi pisteitä kerättyään järjestelmään alkaa tupsahdella erilaisia alennuksia, joita en itse ollut aiemmin osannut kovinkaan tarkasti selailla, puhumattakaan hyödyntämisestä. Kaikki pisteeni odottivat siis järjestelmässä sitä oikeaa hetkeä, ja yhteensä niitä oli kertynyt sen verran kivasti, että sain kävellä liikkeeseen sisään, valita jotain mieleistä ja kävellä puhelinta vilauttamalla ulos. Kätevää!
Toki olen ajan saatossa joutunut jokusen pennin Hennesillä kuluttamaan saadakseni tuon hymyn huulilleni nostattaneen alennuksen, mutta sama raha sinne olisi mennyt joka tapauksessa – pistesysteemillä tai ilman. Ja entäs ne lakanat sitten? Yhdet Hennesin pellavalakanat meillä on ollut jo muutaman vuoden, ja niistä on tykätty niin että uskallettiin ottaa toisetkin. Ensimmäisessä ja toisessakin pesussa pellavasta irtoaa melko paljon haituvaa, mutta sen jälkeen tilanne tasoittuu, lakanat pehmenee ja pian huomaat ettet enää muita tahtoisi käyttääkään. Kuivausrummun kautta käyneenä pellavalakanat on parata mitä tiedän, ja Henkkamaukalla hinta-laatusuhde on kohdillaan. Ei vain ilmaiseksi saatuna, vaan ihan rahallakin ostettuna.
Hennesin vai henkkajamaukan lakanat?
Sama asia 😀
Ihanat värit petivaatteissa ja muutenkin makkari <3 ihanan simppeli. Söpöliinikin taitaa olla innoissaan uusista petivaatteista 🙂 Pellava on kyllä ihana materiaali, löytyy valkoisena ja tumman harmaana täältä.
Yritän laittaa isoa kirjainta, mutta ei kone tottele??? No, näillä mennnään 🙂
Kiitos Päivi! Nooa on innoissaan mitä enemmän tyynyjä ja peittoja sängyssämme on, on parempi pomppia ja peuhata. Harvoin meillä petaukset pysyykään kovin kauaa paikoillaan 😀
Blogissani on aina ollut jokin bugi kun näyttää ettei tulisi isot ja pienet kirjaimet oikein, mutta tulevat kuitenkin.
Ilmaisen tuotteen saa, kun on kerryttänyt 1500pistettä. Pisteet kertyy niin että 1€=1piste, että ihan sievoisen tonni viissataa saa törsätä Hennesille, ennen kuin saa pellavalakanat 🙂 mutta toki jos joka tapauksessa sinne olisi sen rahan käyttänyt, niin onhan se mukava bonus saada ilmainen, vapaavalintainen tuote!
Tottahan sinne saa kyllä ihan kivasti tuhlata ennen kuin pisteet kertyy. 1000 pisteellä saa -50%, sekin on hyvä ale. Tilaan usein itse netistäkin, ja luulen että sekin kerryttää pisteitä – vaikka osan tuotteista palauttaakin? Mutta joka tapauksessa, tämä on mulle vähän sama kuin Prisma. Käyn siellä kuitenkin, bonukset tulee extrana!
Meille täytyis ostaa tuplapussilakanoita kun Annon ”harsot” ärsyttää jo toden teolla 🙁 Pitäskö nyt testata nämä Henkkamaukat… vai törsätä Balmuiriin?
Pellava on kyllä matskuna ihan the best !
Balmuirit olisi varmasti myös tosi ihanat! Itse en ole vielä raaskinut, mutta luulen että jossain vaiheessa on pakko, kun Hennesin pellavoista on hommattu kaikki värit 😀
Hei, ei liity tähän postaukseen mutta minkäkokoiset teidän string mustat hyllyt on? Onko sivupaneelit 75×30 ja hyllyt samankokoiset? 🙂
Mittailin ja näyttivät olevan 30x70cm. Onkohan sellaisia edes olemassa vai olisikohan ne kuitenkin juuri tuo 75×30..
Hei, joskus lupailit kirjoittaa postauksen teidän liukuovista, etenkin vaneriovesta. Onkohan se tulossa vai olenko missannut sen? ?Olis tosi kiva myös lukea/katsoa kuvia teidän pääsisäänkäynnistä, naulakkoratkaisuista jos sellaiseen postaukseen olis sinulla joku kiva idea ?Kiitos ? P.s en ollut tajunnutkaan että hm home valikoimakin kuuluu tuohon clubiin. Eiköhön meillekkin pellavalakanat kotiudu kunha saan 120 pistettä vielä kerättyä ??
Liukuovipostaus uupuu edelleen, en tiedä miten se aina vain jää 😀 Nyt täytyy todella ottaa se asialistalle – ja tuo eteinen myöskin 🙂
Näyttää niin kutsuvilta! Oon miettinyt noita hennesin pellavalakanoita, mutten ole vielä saanut aikaiseksi ostaa. Ehkäpä ensi kerralla nappaan mukaan!
Ne on ihanat, suosittelen! Ja vaikka ensin tuntuu karhealta, niin pese kahdesti niin kyllä pehmenee. 🙂