Tähän uuteen kotiin olemme heti alusta asti yrittäneet valita sellaisia huonekaluja, jotka olisivat niin klassisia, ettei silmä ihan hetkessä kyllästy. En ole suostunut tekemään kovinkaan monia kompromisseja, koska se on varmaa, että kaikki ihan kiva tulee vaihtumaan vuosien saatossa useampaan kertaan kuin mikään sellainen, josta olet saanut haaveilla pitkään.
Vaikka aina voisi valita toisinkin (ja silti olla ihan yhtä tyytyväinen), niin valintamme on onneksi lähes kaikki olleet kovin mieluisia. Paitsi yksi mietityttää.
Ruokapöytämme yläpuolella riippuvat kaksi Tom Dixonin valaisinta olivat olleet haavelistalla jo muutaman vuoden, ja edelleen pidän niistä älyttömän paljon. Ainut ongelma on niiden valaisuteho, joka jättää toivomisen varaa. Kaikki yleisvalaistus kodissamme on 4000K, mikä tarkoittaa melko kylmän valkoista, lähelle päivänvalon sävyistä valoa. Se toimii loistavasti silloin kun haluamme kokonaisvaltaisesti valoa, mutta iltaisin tunnelmavalona kaipaa lämpimämpää ja epäsuorempaa valaistusta. Tähän tarkoitukseen meillä on juurikin kaikki nämä katto-, seinä- ja jalkalamput, eikä spotteja pidetä päällä ollenkaan.
Tom Dixoneissa sisäpinta on kultaisen sävyinen ja itse lamppukin sijoittuu suht syvälle valaisimen sisään. Näin ollen valaisuteho ei ole ehkä ihan niin hyvä kuin tuossa keittiön pöydän yläpuolella tarvitsisimme – valaisimien vaihto olisi siis ihan perusteltua. Olen jo ehtinyt selailla eri vaihtoehtojakin, esimerkiksi Le Klintin valaisinkaksikkoa, &Traditionin paperivalaisimia, Pholcin uutuutta, Louis Poulsenia ja vaikka mitä muita, mutta koska haluan mahdollisen vaihdon olevan lopullinen, täytyy asian antaa vielä hautua. Voi olla että lopulta valaisimet jää kokonaan vaihtamattakin, jos samaan tilaan tulee muita valonlähteitä tilanteen parantamiseksi, tai sitten päätös syntyy nopeasti ja ensi viikolla paistatellaan jo uudessa valossa.
Tämä kommentti ei nyt liity postaukseen, mutta mistä olet hankkinut tuon ihanan betonisen tarjottimen/alusen? Kaunista teillä kyllä on, olipa valaisin mikä tahansa 🙂
Voi kiitos Jossu <3
Alustan ostin Sisustus Hattaran kotikutsuilta. Löytyy esim instasta nimellä sisustushattara 🙂
Eipä liity aiheeseen tämäkään, mutta mitkä jalat teillä on tuossa ruokapöydässä ja mikä on ruokapöydän korkeus? Tilasin jo omani, mutta saattaa käydä kuten teidän lampuilla… eli vaihtoon, jos pöytä
On liian korkea tuoleihin nähden.
Jalat on Hay Loop ja pikaisella googlauksella katsoin että korkeus on 27cm 🙂 Tällä korkeudella ja näillä tuoleilla (ovat Vitran uudempaa korkeutta) toimii hyvin!