Viikonloppuvinkki: Kukkuluuruu

Jonkinasteinen kotiseutuylpeys (tai ehkä ennemmin asuinseutu?) iskee joka kerta, kun tänne Jyväskylään saadaan jokin uusi kauppa, kahvila tai tapahtuma. On aina niin hienoa päästä hypistelemään tavaroita paikan päällä tai saada nautiskella kahvit jossain aavistuksen erikoisemmassa paikassa. Silloin kun vielä elettiin yhden lapsen arkea, osallistuin ihan jokaiseen pienempäänkin lastentapahtumaan Minean kanssa – ihan pelkästään jo senkin takia, että olin innoissani siitä, että Jyväskylässä tapahtuu!

Lastenvaatteiden ja lelujen osalta tilanne on Jyväskylässä ollut todella huono ellei jopa olematon, sillä Sokoksen lastenosasto sulki ovensa aika lailla samoihin aikoihin kun Br Lelut lopetti ja Toys R Us muutti puolta pienempiin tiloihin. Viimeisen puolen vuoden ajan tarjolla on siis ollut lähinnä vain automarkettien leluvalikoima ja ketjuliikkeiden vaateosastot. Niinpä oli enemmän kuin kiva juttu, kun kuulin keskustan Forumiin ovensa avanneesta lasten pop up -myymälä Kukkuluuruusta. Kukkuluuruu löytyy Forumin 1. kerroksesta 4.9. asti, ja myymälä on avoinna viikon jokaisena päivänä. Facebookista löydät aina ajankohtaisen tiedon myymälän tapahtumista, mutta esimerkiksi nyt viikonloppuna luvassa on kasvomaalausta ja piirustuskisaa. Myytävänä on ihania pieniä sisustusjuttuja, joitakin leluja ja enimmäkseen lastenvaatteita mm Reimalta, Moilta, Story of Roolta, Aarrekidiltä ja Yo zeniltä. Minea suostuu todella huonosti pitämään mitään kollarivaatteita, mutta Kukkuluuruusta löydettiin työlle erityisen mieluinen Aarrekidin huppari söpöllä tupsuhupulla*. Samalla ostin meille myös Oot niin ihanan kortteja ja saman merkin ”use your superpowers” julisteen. Käykäähän tekin pyörähtämässä paikan päällä tukemassa paikallista pienyrittäjyyttä, lapset viihtyy leikkipaikalla ja vanhemmille on varmasti ihmeteltävää myymälän puolella. Ja vinkkinä myös, että kaikki Reiman tuotteet on pop upin loppuajan 30% alennuksessa!

*huppari saatu Kukkuluuruusta bloginäkyvyyttä vastaan

2 Comments

  1. Veera 31 elokuun, 2017

    Upeat kuvat, upea kauppa! Olen samaa mieltä, itsekin koen ylpeyttä ja iloa aina, kun kotikaupungissa tapahtuu! Ja siellähän tapahtuu, tuntuu että se todella on nosteessa. Tämän tyyppistä liikettä vielä lisää, niin ollaan tosissaan suomen kartalla!

    Vastaa
    • Melina 31 elokuun, 2017

      Nimenomaan! Vaikka itse en ole syntyperäinen jyväskyläläinen, niin silti koen ylpeyttä siitä, että Jyväskylässä tapahtuu ja kaupunki on ihanan eloisa pienehköstä koostaan huolimatta.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.