Kuinka mahtavaa, että ollaan tämänkin viikon osalta jo selätetty viikon pahin päivä, maanantai, koska kaikki sen jälkeen tuleva on pelkästään kotiin päin. Huomenna mennään jo puolessa välissä työviikkoa, ja vaikken eilen olisikaan tätä mieltä ollut, niin kyllä vaan viikot kuluvat liian nopeasti. Jokaisen viikon loppuminen kun tarkoittaa myös sitä, että lapset kasvaa koko ajan isommiksi ja ihme kyllä, taidan itsekin vanheta siinä samalla. En ehkä liputa ikuisesti 25-vuotissynttäreitään juhlivien puolesta, mutta en voi kieltää, ettenkö mielelläni olisi kolmekymppinen vielä seuraavat parikymmentä vuotta.
Tarkoitus ei ollut tänään kuitenkaan tulla avautumaan teille ikäkriisistä (enkä itse asiassa voi sanoa sellaista edes potevani!), vaan vihdoin esittelemään Minean huonetta muutamalla kuvalla. Kaikki on vielä todella keskeneräistä, mutta yhtenä isona muutoksena saimme viime kuussa valmiiksi Minean toivoman parvisängyn. Kaupoista ei tuntunut löytyvän sopivaa puista, siroa sänkyä meidän budjetilla, joten Niko päätti loppujen lopuksi tehdä sängyn Minealle itse. Kovin kauaa sängyn rakentelussa ei edes mennyt, vaikka lopputuloksesta tuli jotain näinkin täydellistä.
Itse tilaajansakin eli Minea on ollut erityisen onnellinen uudesta sängystään, ja vaikka alkuun pelkäsin ettei Minea kuitenkaan nukkuisi korkeassa sängyssään, on lähes kaikki yöt mennyt yläsängyssä. Sängyn alapuolelle laitettiin vanhan sängyn patja ja kasa tyynyjä, jotta Minea voi pötkötellä ”alasängyssään”, tai halutessaan myös nukkua öitään joskus siellä. Tulevana viikonloppuna meille taitaa olla tulossa Minean kaveri yökylään, joten alasänky toimii hyvin myös vieraspatjana aina tilanteen vaatiessa.
Huoneesta löytyy jotain muutakin uutta, nimittäin Mr Marian kaunis LIA sydänvalaisin*, jonka saimme Jollyroomilta. Minea halusi huoneeseensa hempeää turkoosin sävyä, ja siihen ja vaaleaan puuhun yhdistettynä kokonaisuus sydänlampun kanssa on mielestäni ihanan tyttömäinen. Valaisimessa on kätevästi himmennin, joten sitä on käytetty ahkerasti iltasatuhetkien valaisijana alasängyn vieressä.
Mitäs tykkäätte, niin lampusta kuin huoneesta yleensäkin?
*kaupallinen yhteistyö Jollyroomin kanssa
Wau! Onpa sun mies taitava!
Tosi kiva lopputulos.. ja voi olla että tuommosia yövalaisimia täytyy mennä katsastamaan jollyroomista.
Kaunis kiitos! On se kyllä aika jees, kun kotoa löytyy käsistä kätevä mies, joka myös suht innostuneena toteuttaa näitä ideoita 😀
Aivan ihana! Mutta mikäs on tuo kiva matto? Onko oikeasti ihan valkoinen?
Kiitos! Matto on Elloksen puuvillamatto. Se on aika lähelle puhtaanvalkoinen, huomattavasti valkoisempi kuin tämäntyyliset matot yleensä 🙂
Mistä on tuo toinen ihana valaisin, joka roikkuu sängystä? 🙂 Kaunis huone!
Se on itse askarreltu 🙂 Ostin askartelukaupasta puupalloja ja väritin osan mustalla tussilla.
Apua!! tuo lamppu on ihana! Ja huone on kyllä muutenkin aivan ihastuttava 🙂 Varmasti viihtyisä asuttava!<3
Kiitos tuhannesti Anni <3
Ihanalta näyttää! Mikä pöytälevy teillä on tuossa kirjoituspöydässä? Meiltä löytyy sama laatikosto, mutta pöytälevy on tylsä valkoinen ja olen ajatellut vaihtaa koko pöydän, mutta noinhan se näyttäisi ihan kivalta 🙂
Kiitos! Siinä on vanerilevy 🙂 Meilläkin on vielä levyn vaihto edessä, koska tämä on vähän liian kapea ja vain roiskaistu tuohon raksa-aikana. Vaneria aiotaan hankkia kuitenkin uuteenkin. Vinkkinä muuten vielä että se kannattaa käsitellä värittömällä mattapintaisella lakalla.
Kiitos vinkistä ? Minkäs paksuinen tuo levy on?
Hmm, taitaa olla noin 2cm..
Voi että odotan tuon sängyn teko-ohjeita, kai sellaisia olisi tulossa? 🙂 elättelen toiveita että meillä myös mies tekisi isommalle pojallemme parvisängyn ja tuollainen olisi juuri täydellinen! Itse en kyllä osaa tehdä, mutta mies voisi osatakin.
Niitä on tulossa kyllä, yritän ensi viikolla saada postauksen kirjoitettua 🙂