Joka vuosi jo ennen asuntomessuilla vierailua on itselleni muodostunut jonkinlainen lista omista ennakkosuosikeistani. Toisia taloja ja sisustuksia hehkutetaan etukäteen enemmän, kun taas joistain kohteista ei ennakkoon näe minkäänlaisia kuvia. Ennakkosuosikille yleensä lataa korkeimmat odotukset, mutta samalla huomaa positiivisesti yllättyvänsä sellaisista kohteista, joita ei messuluetteloiden perusteella ollut juurikaan huomioinut, mutta jotka viehättävät paikan päällä nähtynä. Mustien suosikkien perään esittelen teille tämän vuoden asuntomessujen kolme hurmaavaa kohdetta, joiden aavistelin nousevan suosituimpien joukkoon, ja niinhän siinä lopulta ainakin omalla kohdallani kävikin.
Villa Saimaanhelmi
Villa Saimaanhelmi on hulppea, lähes 200-neliöinen vaaleasävyinen koti, jonka rakentamisessa oli ehkä parhaiten huomioitu edessä aukeava maisema. Yläkerran päämakuuhuoneesta aukesi suora näkymä Saimaalle olohuoneen jättimäisen lasiseinän läpi. Raikkaita, vaaleita pintoja, sisään tulvivaa luonnonvaloa, avarat tilat, upeat terassit ja ajattomat materiaalivalinnat. Näkymien lisäksi ihastuin ihan erityisesti kekseliääseen kylpyhuone-sauna-ratkaisuun ja puusepän tekemiin vanerisiin kiintokalusteisiin.
Talo Vahvaselkä
Sunhousen upea laatikkomainen, pelkistetty ulkokuori antoi olettaa hyvin minimalistista sisäpuolta, mutta sisältä Talo Vahvaselkä oli mielestäni joiltain osin hieman jopa yllättävä. Rakastuin takkaan, ulkoa löytyvään kotimaiseen Drop-porealtaaseen sekä toimivanoloiseen pohjaratkaisuun. Piharakennuksessa ei oltu säästelty neliöitä, eikä pihan kanssa oltu muutenkaan säästelty, sillä etupihalla komeili minimuotoinen golfkenttä! Kohteen keittiö oli kekseliäästi jatkettu kaapistoilla kattoon asti – siinäpä loistava idea etenkin ahtaisiin tiloihin.
Kontio Toive
Kontio Toive oli varma ihastuttaja siinä mielessä, että se on sisustuksen osalta taitavan Pia Kalliomäen käsialaa. Melko romanttisiin kiintokalusteisiin oli upeasti saatu yhdistettyä kodikkuutta ja tämän hetken trendejä, kuitenkin niin taitavalla silmällä että sisustuksen tietää olevan ajaton ja kestävän aikaa ihan sellaisenaan. Tästä kohteesta sisustusharrastaja voi bongata monta haaveilemisen arvoista designesinettä, ja ehdottoman upea on yläkerran tilava makuuhuone, johon yhdistyy marmorilla laatoitettu kylpyhuone ammeella ja kultaisella kattokruunulla.
Kaikki kolme positiivista yllättäjää olivat kukin hyvin omanlaisiaan kohteita, mutta yhdistävänä tekijänä niissä oli vaaleiden sävyjen hallitsevuus sisustuksessa. Messuilla tuntuikin olevan melko vahvasti joko hyvin tummia tai täysin vaaleita sisustuksia, ihan niin kuin trendeissä tällä hetkellä näkyykin. Puulattia tuntuu tehneen uuden tulemisen trendien aallonharjalle, ja näissäkin kaikissa oli lattioiksi valittu parkettia. Laminaattia, korkkia, vinyylia tai yleensäkään muita materiaaleja kuin puuta, betonia ja laattaa ei juurikaan asuntomessuilla näkynyt, mikä kertoo vahvasti siitä, että nykyään rakentajat toivovat aitoja materiaaleja. Samaa ajatusta viestii pellavaiset petivaatteet ja villaiset torkkupeitot.
Mikä näistä kolmesta on suosikkisi? Viehättääkö enemmän vaalea sisustus vai tummia sävyjä yhdistelevät kokonaisuudet?