Täydellinen kesäolohuone

*Kaupallinen yhteistyö Jyskin kanssa

Olen ihan yhtäkkiä huomannut, kuinka meidän arjen touhut on nyt kesän tullen siirtyneet enemmän ja enemmän sisältä ulos. Heti aamupalan jälkeen Minea ryntää hakemaan kavereita ulos (ja Nooa tietenkin perässä), yhä useammin ruoanlaitto hoidetaan pienessä hiiligrillissämme ja ystäviä kylään kutsuttaessa kahvit nautitaan terassilla säästä riippuen joko t-paidassa tai takissa. Ensin ajattelin, ettei meidän pihasta saada tänä kesänä niin viihtyisää, että siellä tulisi vietettyä aikaa muuten kuin ehkä mullan levityshommissa ja myöhemmin nurmikon siementen kastelemisessa. Suurimmaksi osaksi kun kaikki energia on vielä tämänkin vuoden puolella käytetty sisätilojen suunnitteluun ja kuntoon saamiseen, ja piha on koko ajan ollut prioriteetti numero kaksi.

Kevään mittaan aloimme kyllä vähitellen jo suunnitella pihan toimintoja. Heti oli selvää, että sisääntulo tehtäisi kivetyksellä lähes koko pihan osalta, talon ympärystö vuorattaisi pienillä kivillä ja terassi laitettaisi kiertämään etupihalta takapihalle. Takapihalle tulee joitain toimintoja lapsille kun taas talon sivupiha täytettäisiin ensi kesänä erilaisilla istutuslaatikoilla, joissa voisi myöhemmin kasvattaa muutamia hyötykasveja. Suunnitelmat alkoivat hahmottua, kesäkin tuli, mutta mikään ei edennyt pihallamme. Koska Nikon lomatkin alkoivat olemaan ihan nurkan takana, oli tehtävä päätös – joko keskittyisimme tämän kesän ajan pihan laittamiseen tai sitten siirtäisimme urakkaa ja päättäisimme tehdä jotain ihan muuta. Lopulta päädyimme kompromissiin, joka ei itse asiassa olekaan tuntunut yhtään siltä, että olisimme kuitenkaan joutuneet luopumaan mistään. Panostimme perheen yhteiseen aikaan, varasimme lomamatkan lämpimään ja päätimme laittaa kuntoon vain sen tärkeimmän eli terassin.

Nyt meillä on täydellinen olohuoneen jatke, jossa viihtyy lapset ja aikuiset, muuta en tällä hetkellä pihalta osaa edes kaivata. On paikka, johon kattaa aamukahvit tai kutsua ystäviä istumaan iltaa auringonlaskun aikaan, viherkasvejakin on ympärillä niin ettei nurmikon puuttumista melkeinpä enää edes huomaa. Tässä se on, terassi jollaista toivoin mutten uskaltanut aikaisemmin ääneen sanoa ennen kuin vasta nyt kun kaikki on lähes valmista. Mitäs tykkäätte, kelpaisiko tuolla istuskella?

Itse terassin Niko rakensi meille paksuista harmahtavista lankuista, ja kaikki loput löytyikin Jyskistä. Etsin ilmavia mustarunkoisia ulkosohvia, jotta sisätilojen tunnelma jatkuisi myös ulkona, ja kuin tilauksesta Jyskin verkkokaupassa tuli vastaan tämä kaunis pelkistetty LEVANGER sohvaryhmä tummanharmailla kankailla. Kauaa ei tarvinnut miettiä, vaan sohvat lähtivät tilaukseen näkemättä, laadunkin kun osasin olettaa olevan hyvää (edellinen Jyskin sohvaryhmämme on edelleen kuuden käyttövuoden jälkeen loistavassa kunnossa!). LEVANGER sohvaryhmä myydään paketissa niin että mukaan tulee yksi sohva, sohvaan kuuluva pieni sivupöytä sekä neliön mallinen isompi pöytä. Meille sohvia tuli kaksi, ja sijoitimme ne kulmasohvaksi niin että väliin laitoimme toisen isoista pöydistä ja toisen keskelle. Järjestystä ja sivupöytien kätisyyttä voi nopeasti muuttaa, joten jos joskus haluammekin sijoittaa sohvat vaikka vastakkain toisiaan, onnistuu se hetkessä. Vaikka pöytätilaa on jo itse sohvaryhmässä ihan riittävästi, halusin terassille vielä UHRE sivupöydän, jota on helppo liikutella tarpeen mukaan paikasta toiseen.

Vehreyttä terassille kaivattiin, joten suuret HVEPS polystone ruukut täytin aurinkoa kestävillä viherkasveilla, ja ruukut löysivät paikkansa sohvaryhmää vastapäätä. Polystone on materiaalina mukavan huoleton, sillä se ei pala, se hylkii likaa, on kevyttä ja kestää jopa pakkasta. Kaiken lisäksi ruukut näyttäisivät juuri nyt olevan tuntuvassa alennuksessa, joten kannattaa käydä Jyskissä katsomassa, vaikka jo ensi kesää silmällä pitäen.

Myös kodikkuutta terassille kaivattiin niin tyynyjen kuin viltinkin muodossa, ja viimeisen silauksen teki KAARE valoketju, joita kiinnitin kaksi ensin toisiinsa kiinni ja sitten pienillä nauloilla seiniin. Valot toimivat pattereilla, joten ne voi sijoittaa mihin tahansa välittämättä pistokepaikoista, ainut vain että ne tulee huonommilla ilmoilla muistaa nostaa sisälle. Lopuksi laitoin vielä tummanharmaan STILKEG räsymaton terassin ovelle pehmentämään tunnelmaa. Matto ei sinänsä ole mikään ulkomatto vaan tarkoitettu sisätiloihin, mutta meillä terassia suojaa talon korkea uloke niin ettei vesi pääse tuonne ovelle asti. Myöhemmin aiomme vielä rakentaa koko terassin pituudelta yläpuolelle pergolaa, ja kiinnitämme siihen tällaisen valkoisen HOLD-AN purjeen suojaamaan terassin ulointa reunaa pahimmilta sateilta. Ostoslistallani on myös toinen UHRE sivupöytä, sillä sovittelin sitä meidän tv-huoneeseen, ja se sopi sinnekin ihan yhtä täydellisesti kuin ulkosohviemme pariksi.

Aika monet mutakakut olemme jo ehtineet terassilla syödä, sillä nyt kun löhönurkkaus on kutsuva ja kodikas, tulee takapihalla vietettyä paljon enemmän aikaa. Omaa modernin pelkistettyä sisustussilmää sohvaryhmä miellyttää ihan erityisesti, vaikka toki ulkoterassilla saa myös olla ripaus lämmintä ja kodikasta tunnelmaa luomassa viihtyisyyttä. Millainen on teidän unelmien terassi, tietenkin toimiva ja viihtyisä sen olla pitää, mutta sisustatteko ulos omaa tunnelmaa vai sisätiloja mukaillen?

13 Comments

  1. kaisa 1 heinäkuun, 2017

    aIVAN ÄLYTTÖMÄN UPEE TOI TERASSI! Mistä tuollaista lankkua saa? Kyllä nyt kelpaa viettää terdellä aikaa?

    Vastaa
    • Melina 1 heinäkuun, 2017

      Kiitos! <3 Lankut mies löysi töiden kautta, ne oli jotain poistoon meneviä jämälankkuja 😀 Nämä taitaa yleensä olla aika punertavia, mutta meidän yksilöt on sen verran vanhoja että ovat ihanasti harmaantuneita.

      Vastaa
      • kaisa 2 heinäkuun, 2017

        No aika hyvä löydös kyllä! ?

        Vastaa
  2. heli 1 heinäkuun, 2017

    Mielettömän ihana terassi! Kaunis, tyylikäs, UPEA <3
    Kyllä tuolla kelpaa oleskella 🙂
    Ps. Sun instasta bongasin tuon uhre-sivupöydän. Kiitti vinkistä, sellainen löysi tiensä myös meidän terassille 🙂

    Vastaa
    • Melina 1 heinäkuun, 2017

      No voi kiitos! Tykkään kyllä itsekin tästä terassikokonaisuudesta todella paljon. Ja tuo sivupöytä, se on huippu!

      Vastaa
  3. eija ruotsalainen 1 heinäkuun, 2017

    Kiva kokonaisuus, mutta ainakaan Suomen verkkokaupasta sohvaryhmää ei löytynyt.

    Vastaa
    • Melina 1 heinäkuun, 2017

      Ihmettelin itsekin aivan samaa, en juuri nyt löytänyt niitä verkkokaupasta vaikka ne aivan äskettäin siellä olivat.. Täytyypä selvitellä asiaa maanantaina. 🙂

      Vastaa
  4. Maija 3 heinäkuun, 2017

    Todella hienot terassilaudat! Mitä puuta nuo ovat? Hienosti sopivat vaikka talo on moderni. Antaa hienon kontrastin:-)

    Vastaa
    • Melina 4 heinäkuun, 2017

      Kiitos, tykkään kyllä hurjan paljon itekin! Laudan puumateriaalista en osaa sanoa, ne kun on mutkien kautta hommattua jämäpuuta. Tällaisenaan tätä puuta ei myydä missään, vaan yleensä se on punaista. Auringossa se sitten harmaantuu.

      Vastaa
  5. Jenna 19 heinäkuun, 2017

    Moikka Meilina! Minun on pakko sanoa, että nämä kuvasi -ja blogisi ylipäätään- ovat aivan täydellisyyttä hipovia ja valtavan hyvän mielen tuovia otoksia. Olet valtavan lahjakas ja taitava!

    Vastaa
    • Melina 19 heinäkuun, 2017

      No voi ei, mitä tähän voi edes sanoa! Niin hyvälle mielelle tulin, että kiitos tuhannesti kauniista sanoistasi <3

      Vastaa
  6. Kristel 18 syyskuun, 2018

    hei.ihana terassi.tilasin itselleni nettikaupasta samalaisen setin ja kun kaikki oli maksettu vasta sitten huomasin että olin unohtanut tarkista mikäli patjat kestävät vettä vai ei. Olisin todella kiittolinen jos saisin vastauksen siihen kysymyksen.
    p.s anteeksi kaikki mun viestin virhet, mutta kun suomen kieli ei ole mun äitinkieli.

    Vastaa
    • Melina 18 syyskuun, 2018

      Moikka ja kiitos <33 Meillä terassikalusteet ovat kyllä kesäisin sateen alla, joten patjat ja tyynyt kestävät sadetta ainakin jonkin verran. En talvella niitä jätä ulos, mutta kesät uskaltaa hyvin pitää 🙂

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.