Huomenna on jännä päivä!

Huominen on varmasti yksi jännittävimmistä sekä tunteikkaimmista päivistä hetkeen, sillä olemme Kertun ja Essin kanssa omalta osaltamme päättämässä projektia, joka on ollut jo jonkin aikaa täällä kulissien takana vireillä. Jokaiselle meille on lapsiperhearki tuttua, myös se kuinka raskasta ja yllättävääkin se välillä voi olla, ja siksi olemme tänäkin vuonna halunneet keksiä keinon, jolla viedä hyvää mieltä jonkun paikallisen järjestön kautta. Halusimme nimenomaan huomioida lapsia ja äitejä, ja Kerttu keksi idean Keski-Suomen ensi- ja turvakodin toiminnan tukemisesta – näin apu menisi varmasti oikeaan osoitteeseen, sillä ensi- ja turvakoti on tukemassa perheiden elämää monessa eri elämänvaiheessa.

Keski-Suomen ensi- ja turvakoti on tekemässä todella tärkeää työtä auttaen vanhempia selviämään pienlapsiarjen haasteista tai parisuhdeväkivallasta. Vauvan uniongelmat, lapsen ensikuukaudet tai raskausaika voivat olla niitä vaiheita elämässä, jolloin apua tarvitsee eniten, ja mikäli tukiverkosto ei ole riittävä tai oman jaksamisen kanssa on haasteita, on ensi- ja turvakoti se taho, joka ojentaa auttavan kätensä ja ottaa perheet avosylin vastaan. Kahden lapsen äitinä todella voin sanoa tietäväni, mitä arki vaativan vauvan kanssa voi pahimmillaan olla, ja näin kaikki sympatiani ovat apua tarvitsevien perheiden puolella. Toivon sydämestäni, että jokainen ensi- ja turvakodistakin elämäänsä omillaan jatkava äiti saa vielä jossain vaiheessa nauttia tavallisesta lapsiarjesta, sellaisesta jossa esteet on ylitettävissä ja arjesta voi iloita.

Meidän pieni panoksemme auttamisessa on se, että olemme keränneet lapsiperheille paketteja, joita ensi- ja turvakoti voi jakaa äideille mukaan kotiin lähtiessä tai saapuessaan avun piiriin. Paljon on tarkoitus antaa eteenpäin, mutta osa tavaroista jää ensikodin tulevaisuuden käyttöä varten ja toivottavasti jakaa iloa eteenpäin usean vuoden ajan. On ollut todella ilo huomata, kuinka sydämellisesti yritykset ovat jälleen lähteneet tukemaan projektiamme lahjoittamalla valtavat määrät kaikenlaista lapsiarkea helpottavaa tavaraa, kuten lastenhoitotuotteita, ammeita, hoitoalustoja, leluja, vaatteita ja tarvikkeita, mitä tahansa mitä ensitaipaleella voisi tarvita.

Haluan vielä lämpimästi kiittää yrityksiä projektimme ja Keski-Suomen ensi- ja turvakodin toiminnan tukemisesta, huomisesta tulee takuulla hyvä päivä! Kiitos:

Herttala

Pienikamari

By Nina Only

Pilkkeitä-blogin Piia

Minna bakes

Finlayson

Raikastamo

Kiddex

Pono design

Raskauskeiju

Confetti

Babyshop

Galleria Patina

Sugar / Weleda, Urtekram ja Ella’s kitchen

4 Comments

  1. Minnea 15 kesäkuun, 2017

    Voi, miten ihana ja koskettava idea! Tärkeää työtä! Tästä tuli niin hyvä mieli 🙂

    Vastaa
    • Melina 15 kesäkuun, 2017

      Kiitos <3 Hyvä mieli on juuri se, mitä toivommekin tällä saavamme aikaan 🙂

      Vastaa
  2. Vivi 15 kesäkuun, 2017

    Mahtava projekti teillä, tosi hienoa!! 🙂

    Vastaa
    • Melina 15 kesäkuun, 2017

      <3

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.