Seuraavaa remonttia suunnitellessa?

Tämä saattaa kuulostaa vähintäänkin järjettömältä, mutta meidän alakerran pikkuvessa odottelee pientä pintaremonttia. Mieli ei ole ehtinyt muuttua materiaalivalintojen suhteen, mutta rakentamisen aikana ehti pari asiaa mennä aavistuksen pieleen, ja joiltain osin vessan tekeminen jäi tarkoituksellakin kesken. Osa talon viimeistelytöistä, sekä lisätyöt jotka keksimme ihan rakentamisen viime metreillä, kuului meille itsellemme, ja nyt muuton jälkeen moni asia on vain jäänyt hoitamatta ajanpuutteen ja jaksamisen takia. Päätimme edetä huone kerrallaan niin että tilat ehtisivät valmistua ennen kesää ja piharemonttia, mutta kuitenkin riittävän rennosti, ettei rästihommista tule liian iso taakka työpäivien päälle.

Pikkuvessaan emme aluksi olleet suunnitelleet laatoitusta ollenkaan, vain valkoista maalia seiniin ja lattia mikrosementillä. Jossain vaiheessa kuitenkin innostuin tiililadonnasta, ja ystävä kävikin laatoittamassa päätyseinän valkoisella laatalla. Tilasimme tasoksi valkoista marmoria, kaapit teetettiin mittatilauksena ja allas, peili, pönttö sekä hana tilattiin Laatta Leeviltä (josta muuten ostettiin kaikki meidän kosteiden tilojen tarvikkeet). Olimme Nikon kanssa puhuneet harmaasta saumauksesta valkoisiin laattoihin, mutta jonkun ajatuskatkoksen aiheuttamana Niko vahingossa hakikin meille luonnonvalkoista sauma-ainetta, ja saumoista tuli lopulta hieman likaisen näköiset kun laattojen puhdas valkoinen ei oikein käynyt yksiin saumojen kanssa. Niinpä meillä nyt on edessä saumojen värjäys harmaaksi sekä ehkä myöskin yhden seinän laatoittaminen tason värisellä marmorilaatalla. Marmorilaattaa olimme ajatelleet tiililadonnan kaveriksi, mutta rakennusvaiheessa emme enää ehtineet toteuttaa kokonaisuutta valmiiksi.

Jotta asia lähtisi vähitellen etenemään, kävin alkuviikosta hakemassa Laatta Leeviltä ensimmäisen testilaatan malliksi vessaan. Ihastuin niin kovasti Vehoniemen harmaaseen kivilaattaan, että ajattelin ensimmäisenä testata sitä, vaikkei se ollutkaan alkuperäisen suunnitelman mukainen. Harmikseni jouduin kuitenkin toteamaan, ettei harmaa laatta toimisi vain yhdellä seinällä (eikä allasseinää enää pääse laatoittamaan rikkomatta allasta), joten maanantaina saan hakea sovitukseen sen valkoisen laatan, jota alusta saakka tähän vessaan suunnittelimmekin. Ainut asia, joka laatassa mietityttää, on se kuinka hyvin marmorilaatan luonnonvalkoinen pohja sopii tiililadonnan puhtaan valkoisen kanssa yhteen. Toki seinien väliin tulisi silikoni, mutta myyjä varoitteli että eron laattojen välillä tulisi kyllä huomaamaan. Tässä vaiheessa sitä itse lähinnä toivoo, että keskeneräiset hommat saataisi päätöksen eikä asioita tarvitsisi enää pyöritellä, mutta sitten taas toisaalta, kaiken haluaisi tehdä kunnolla loppuun saakka. En tiedä, sanokaa te mitä vessan kanssa tekisitte, marmoria seinään vai listat lattiaan ja tilan toteaminen riittävän valmiiksi?

14 Comments

  1. Piia 9 huhtikuun, 2017

    Listat paikoilleen ja valmista tuli ?!

    Vastaa
    • Melina 9 huhtikuun, 2017

      Niko puoltais varmasti myös tätä vaihtoehtoa! 😀

      Vastaa
  2. Sandra 9 huhtikuun, 2017

    Tuleeko levoton, jos monta erilaista laattaa? Entä seinän maalaus?

    Vastaa
    • Melina 9 huhtikuun, 2017

      Maalaaminen on käynyt sekin mielessä! Värin valinta tosin vie varmaan vähintään seuraavat kuukaudet 😀

      Vastaa
  3. Johanna 9 huhtikuun, 2017

    Hei. Mun silmään on pikkasen liian levottomna näkönen jos laittaa tuota laattaa, koska pöydän tasossakin jo on eri kuviota ja tavallaan myös tuo tiiliseinä on itsessään jo kuvio. Varmaan jotai ihan yksväristä harmaata mikä ois saman värinen ku tuon tason harmaat kohdat ajattelisin laittavani jos jotain täytys laittaa.

    Vastaa
    • Melina 9 huhtikuun, 2017

      Tää harmaa meillä karsiutuikin pois, joten nyt vaihtoehdot on valkoinen marmorilaatta tai ehkä joku maali (muu kuin tää nykyinen valkoinen). Mikrosementti toimis varmasti myös, mutta en tiedä innostuuko Niko sitä laittamaan seinille..

      Vastaa
  4. Meiju 10 huhtikuun, 2017

    Kannatan vaihtoehtoa listat seinään ja valmista on! Tiililadonnalla tehty seinä on tosi kiva, mutta marmorikuvioisen tason kanssa siinä on mielestäni jo riittävästi, eli en lähtisi lisäämään laattoja. Pitäisin seinän valkoisena, kunnes käytönjäljet pakottavat maalaamaan! 🙂 (ps.miksi täältä tulee vain pieniä kirjamia ja kursiovoitua?)

    Vastaa
    • Melina 10 huhtikuun, 2017

      Näin se on varmasti tehtävä, kun ei tuo mieskään niin kovin innoissaan ollut seinää alkamassa laatoittamaan. 😀
      Kommentoinnissa on joku kumma bugi, ja kirjaimet näyttää kirjoitettaessa oudolta, mutta julkaistessa ihan normaaleilta.

      Vastaa
  5. Eeva 10 huhtikuun, 2017

    ei missään nimessä mitään marmorilaattaa, liian levottomaksi menisi. Listat seinään, ehkä jopa mustat hyvin pelkistetyt ohuet ja kantikkaat sellaiset. Kehystäisi kivasti lattiaa ja mätsäisi peilin ja hanan kanssa! 🙂

    Vastaa
    • Melina 11 huhtikuun, 2017

      Mustia listoja itse asiassa yhdessä vaiheessa vähän koitettiin mallaillakin tilaan, mutta enpä tiedä vielä, mihin lopulta päätyisi..

      Vastaa
  6. ek 11 huhtikuun, 2017

    Miksi siis haluat tuolle allasseinälle vielä jotain? Laittaisin listat paikoilleem ja valmista olisi ?

    Vastaa
    • Melina 11 huhtikuun, 2017

      Alunperin ajatus oli että koko wc olisi melkein kokonaan marmoripinnalla ja mustat yksityiskohdat lisänä. Luulen että nyt kuitenkin tyydytään ainakin toistaiseksi maalattuihin seiniin 🙂

      Vastaa
  7. Tessa 12 huhtikuun, 2017

    Listat paikoilleen ja valmis! 😀

    Vastaa
    • Melina 12 huhtikuun, 2017

      Näin se on varmaan tehtävä 🙂

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.