Alle viikko muuttoon!

Tuntuu vähän oudolta mennä raksalle ja vetäistä kengät eteisessä pois jaloista, hiippailla suojaamattomilla pinnoilla sukkasillaan ja miettiä, että alle viikon päästä tätä samaa paikkaa voi raksan sijasta kutsua kodiksi. Ei enää päivittäistä ravaamista kahden asunnon välillä tai yömyöhään saakka venähtäneitä raksapäiviä, vaan koko perhe samassa paikassa ja sattumoisin vieläpä siinä unelmakodissamme. Vieläkin on joitakin hankintoja tekemättä, mutta pärjää sitä varmasti ensimmäiset viikot ilman väliovia tai kiusta, enkä usko että ehditään pakastintakaan juurikaan kaivata. Huonekaluja tulee alkuun olemaan hyvin vähän (minimalistinen sisustushan on mun mieleen hehe), mutta kunhan pääsemme testailemaan eri vaihtoehtoja paikan päällä, niin eiköhän tyhjät tilat ala nopeasti siitä täyttymään. Ehkä eniten tällä hetkellä harmittaa se, etten ole ehtinyt laittamaan vanhoja tavaroita myyntiin, vaan joudumme hyvin todennäköisesti keksimään niille jonkin väliaikaisen säilytysratkaisun. Ellei teillä jollain satu olemaan tarvetta esim sohvalle, keittiönpöydälle tai Stokken steps-tuolille? Löytyisi tuolta Ikean ruokapöydän tuolitkin, yksi työtaso ja Norm69 valaisin. Lastenvaatteista puhumattakaan.

Huomenna paikalle tulee muuttotarkastaja, joka toivottavasti antaa luvan alkaa tuoda tavaroita taloon. Maanantaihin mennessä tulisi olla tämä nykyinen asunto tyhjänä ja siivottuna, joten viikonlopun aikana on siivottava molemmat kodit ja saatava uusi koti asuttavaan kuntoon. On sanomattakin selvää, ettei tämä kaikki onnistuisi meiltä itseltämme lasten ollessa kotona, vaan turvaudumme sekä ulkopuoliseen apuun että sukulaisiin. Niko on tilannut siivoojan pesemään ikkunoita ja muita pintoja, mun vanhemmat on tulossa jo huomenna muuttoavuksi ja lauantaina saadaan Nikonkin vanhemmat siivoilemaan tähän aso-asuntoon. Melkoista säätämistä tämä kieltämättä on, mutta tavoitteena ei ole saada täydellistä kotia maanantaihin mennessä, vaan ennemminkin järjestellä tavaroita niin että ensi viikko saadaan edes jotenkin puskettua arkirutiinit läpi. Parin viikon päässä odottaa talviloma, jolloin on paremmin aikaa ”sisustaa” ja tehdä niitä hankintojakin tarpeen mukaan – paitsi että silloin on molempien lasten synttäribileitä pitkin viikkoa.

Nyt muuton lähestyessä olen huomannut, etten taida osata stressaantua kovinkaan helposti. Tykkään suunnitella asioita, ja toteuttaa niitä suunnitelman mukaan, mutta vaikka tänään voisi tuntua siltä, että kiire tässä vielä tulee kaiken kanssa, niin kummasti oma oloni on kovin luottavainen sen suhteen, että kyllä me saadaan kaikki ajoissa tehtyä ja sunnuntaina illalla jo huokaistaan helpotuksesta uudessa olohuoneessamme. Mitä sitä muutenkaan kannattaa etukäteen murehtia jotain sellaista, jonka toteutumisesta ei ole mitään takeita? Ja tuskin se tilannetta yhtään helpottaisi suuntaan tai toiseen, jos tälläkin hetkellä menettäisin yöuneni muuton vuoksi, ennemmin hoidan asiat rennolla asenteella tietäen että lopputulos on joka tapauksessa sama. Luulen että jos yöunet jostain syystä tulevina öinä jää huonoiksi, niin se johtuu pelkästään jännityksestä, joka meinaa hiipiä takaraivoon ajatellessa, kuinka lähellä muutto todella jo on!

27 Comments

  1. Lotta 8 helmikuun, 2017

    Stokke steps kiinnostaa!
    Paljonko pyydät siitä?

    Vastaa
  2. Kaisa 8 helmikuun, 2017

    Moikka ja tsemppiä loppurutistukseen, talo näyttää iiihanalle… ?? Minkäkokoisia poikien vaatteita silta löytyisi myyntiin? Ne kiinnostaisi ?

    Vastaa
    • Melina 19 helmikuun, 2017

      Laitan vaatteita ensi viikon aikana blogin facebook-sivulle, kannattaa käydä sieltä kurkkimassa!

      Vastaa
  3. Saana 8 helmikuun, 2017

    Lastenvaatteille on aina tarvetta!:D

    Vastaa
    • Melina 19 helmikuun, 2017

      Käy kurkkimassa blogin face-sivuja ensi viikolla 🙂

      Vastaa
  4. Noora 8 helmikuun, 2017

    Minäkin olen kiinnostunut stokken tuolista! 🙂

    Vastaa
  5. Vivi 8 helmikuun, 2017

    Niin ihanaa ja jännittävää aikaa elätte! Itsekin olen ennenminkin nauttinut joka muutosta, siinä on jotain… En malta odottaa upeita kuvia kodistanne!!:)

    Vastaa
    • Melina 19 helmikuun, 2017

      Kuvia tulossa heti kun muuttolaatikot saadaan pois tieltä 😀 Tänään tulossa postausta Nooan huoneesta!

      Vastaa
  6. Minnea/Minnean muruja 8 helmikuun, 2017

    Tsemppiä loppurutistukseen! En malta odottaa kuvia uudesta kodistanne!

    Vastaa
    • Melina 19 helmikuun, 2017

      Kuvia tulossa Nooan huoneesta tänään ja ensi viikolla varmati lisää 🙂

      Vastaa
  7. Tiina 9 helmikuun, 2017

    Hei, mua kiinnostaisi se teidän pöytä! Ihailin sitä jo joskus aiemmin. Laitatko meiliä mulle.

    Vastaa
    • Tiina 9 helmikuun, 2017

      Ps. Myös lamppu kiinnostaa!

      Vastaa
    • Melina 19 helmikuun, 2017

      Asutko Jkl?

      Vastaa
  8. Satu 9 helmikuun, 2017

    Poikien vaatteet kiinnostaa jos löytyy pienempiä kokoja?:)

    Vastaa
    • Melina 19 helmikuun, 2017

      Laitan niitä ensi viikolla blogin facebookkiin. En nyt muista mistä koosta eteenpäin niitä on, mutta alle 92cm kuitenkin.

      Vastaa
  9. Riina 9 helmikuun, 2017

    Minua kiinnostaa teidän portaat. Meillä alkamassa porrasremontti ja nää teidän portaat on ?. Onko ne joltain porrastoimittajalta?

    Vastaa
    • Melina 19 helmikuun, 2017

      Nämä portaat on Tähtiportailta. Kirjoitan postausta niistä ensi tai seuraavalla viikolla.

      Vastaa
  10. Westend Mum 9 helmikuun, 2017

    Muuttaminen on kovaa työtä, mutta se palkinto (uusi, ihana koti) on ihan paras 🙂
    http://westendmum.fi

    Vastaa
  11. Vv 9 helmikuun, 2017

    Oon kanssa kiinnostunut teidän ruokapöydästä! Mulle saa myös laittaa mailia mikäli se ois ostajaa vailla! 🙂

    Vastaa
    • Melina 19 helmikuun, 2017

      Voisin koittaa saada sen kuvattua tänne blogiin hintapyynnön kanssa.. Asutko Jyväskylässä?

      Vastaa
  12. Tinsku 9 helmikuun, 2017

    Eikä! Oon ihaillut teidän pöytää ja yrittänyt etsiä saman tyylistä, mutta turhaan. Mua siis myös kiinnostaisi se teidän pöytä 🙂

    Vastaa
  13. Milla 11 helmikuun, 2017

    Joko stokken steps meni? Täällä yksi kiinnostunut!:)

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.