Housujen kuosi on ehdottomasti värikkäin kangas koko meidän kodissa, mutta jotain on tapahtunut, sillä tykkään myöskin ite näistä housuista ihan valtavasti! Kuviosta löytyy niin montaa väriä, että housut on aika helppo yhdistää lähes mihin tahansa yksiväriseen yläosaan. Tällä kertaa puin Minealle Pompin rosen perustrikoon, ja sekin toimi loistavasti värisekamelskan parina.
Muistuttelen vielä että Marimuksusta saatte sunnuntain loppuun asti 15% alennuksen normaalihinnoista (ei koske Ruskovillaa), ja valikoimastahan löytyy mm. näitä Marimekon uutuuksia sekä vaate- että sisustuspuolelta. Mä käyn vielä tahtojen taistoa siitä, mitä kaikkea tilata, mutta jollain pienellä aion itteäni hemmotella ;).
Ihan huippujuttuna saan myös järjestää teille kivan arvonnan yhdessä Marimuksun kanssa! 150 lukijan raja ylittyi ilokseni jo reilu viikko sitten, ja on mukava päästä muistamaan teitäkin jollain mieltä piristävällä. Arvontaan osallistut kertomalla tämän postauksen kommenttiboksiin, mikä on suosikkituotteesi Marimuksun valikoimasta (klikklik!). Voittaja saa valita itselleen yhden seuraavista paidoista Tikapuu, Maalari tai Seikkailijat haluamassaan koossa (80-104cm). Säännöt on vanhat tutut:
*postaus toteutettu yhteistyössä Marimuksun kanssa*
Mahtavan pirteät nuo housut 🙂 piritystä pimeyteen!
Oi tuo tikapuu paita on tosi kiva! Kahdella arvalla mukana 🙂
Mukaan arvontaan yhdellä arvalla =)!ninuska76@luukku.com
Ihana tuo onppukuosi!:) Noista paidoista tikapuut viehättää eniten, aika normi, mutta kuitenkin erilainen kuosi. Kahdella arvalla mukana.
Suosikkini on talvikauteen sopiva: http://www.marimuksu.fi/RUSKOVILLA_LUOMUVILLA_VALIHAALARI Kahdella arvalla mukana, eli jaoin tämän myös facebookissa 🙂
Arvonnassa mukana! -Marjo
Suosikkini Marimuksun tuotteista on Marimekon lasten iloinen takki/mekko.Arvonnassa mukana yhdellä arvalla.-M-
Suosikki:http://www.marimuksu.fi/Marimekko/LASTENVAATTEET/MARIMEKKO_NOO_NOO_PAITA_JA_HOUSUT2 arvalla mukaan
Tykkään ja käytän paljon Marimekon tunikoita. Yhdellä arvalla mukaan :-)pr@luukku.com
Tuo omppukompotti on kyllä kuosi, jota voisin meillekin jossain muodossa kotiuttaa – ihana! Kahdella arvalla mukana 🙂
Tuo omppukompotti on kyllä kuosi, jota voisin meillekin jossain muodossa kotiuttaa – ihana! Kahdella arvalla mukana 🙂
kaksi arpaa, toi tikapuu paita on ihana!! iiiik 🙂
Mukana arvonnassa kolmella arpalipulla. Marimekon tuotteista mun suosikki taitaa olla kans nuo Railamo -housut. Ne ovat ihanan pirteät tähän ankeaan vuodenaikaan.ei.ihan.viela@gmail.com
Mukana ihanassa arvonnassa kahdella arvalla 🙂 Ruskovillan välihaalarit ja kypärämyssyt ovat olleet meidän perheen suosikit.Onnittelut hienosta lukijamäärästä.
Tikapuut on aika veikeä paita. Kelpaisi meille. 🙂 Mukana kahdella arvalla siis!muumitalossa.blogspot.fimuumitalossa(at)hotmail.fi
Blogissani olisi haaste sinulle ♡
Tikapuuta tavoitellaan. Itse tykkään kovasti marimekosta, varsinkin taskumekko on ihana. -Jonna Kilpikonna
kahdella mukaan.http://www.marimuksu.fi/Marimekko/LASTENVAATTEET/MARIMEKKO_NOO_NOO_PAITA_JA_HOUSUTx_unrated at hotmail.com
Mäkin tykästyin tuohon tikapuu paitaan. Lukijana kahdella osallistun. mariestrange(a)hotmail.com
Mukana arvonnassa kahdella arvalla, mun suosikki on myös nuo Railamo-housut.
Kahdella arvalla ihanaan arvontaan mukaan! Suosikkini voisi olla vaikkapa Kuusikossa-pussilakanasetti:)! Blogissani on muuten sulle haaste: http://valkoinensoihtu.blogspot.fi/2013/11/haaste-paivan-kuulumiset-ja-muutakin.html
Tikapuut paita on kiva. Ja suosikkini on Ruskovillan haalari. Yhdellä arvalla mukana!-MinnaL-
Kiva arvonta, olen kahdella arvalla mukana!Kävin katsomassa noita sivuja ja tuo omenakuosi on minunkin suosikki 🙂
Yhdellä arvalla…kaikki paidat ihania, mutta jouluun tuo tikapuu -paita olisi huippu <3tuija.m.jarvinen@gmail.com
Tikapuu ehdottomasti 🙂 2 arpaa.
Tykkään tosi paljon raikkaista sävyistä, tikapuu-paita on kyllä ihana. Kahdella mukana:)
Kahella mukana. Suosikkituotteeni on tämä: http://www.marimuksu.fi/Lastenvaatteet/GEGGAMOJA/GEGGAMOJA_HOODIE_HUPPARI_H
2 arvalla mukana, jaoin facessa. Tikapuut on kyl nätti. On muuten aivan mahtava kauppa tuo marimuksu!Mymmeli
kahdella arvalla mukana 😉
Yhdellä arvalla mukana, tikapuu näyttää ihanan raikkaalta :)—–almis—–
Tämä laukku on aivan ihana! http://www.marimuksu.fi/Marimekko/LAUKUTTikapuu-paita on lempparini (Koko 80) :-)Kahdella arvalla mukana (jelena.nieminen@hotmail.com)
Tämä laukku on aivan ihana! http://www.marimuksu.fi/Marimekko/LAUKUTTikapuu-paita on lempparini (Koko 80) :-)Kahdella arvalla mukana (jelena.nieminen@hotmail.com)
Molo Kidsin Ushi fleece suosikki ja Maalari-paita lämmittäis mieltä :)Hannahanna.e.rauhala@uta.fi
karkuteillä kangas ois ihana lastenhuoneeseen.arvalla mukana :)(elina_myllykoski@hotmail.com)
Marimuksulla on kaikkea ihanaa, mutta sanotaan vaikka Marimekon raittipalat ja -tornit. Kahdella arvalla mukana. Jos onni osuu kohdalle, valitsen Maalarin koossa 86 cm. SaniPs. Kurkkaa mun blogin arvonta: http://kotona-blogi.blogspot.fi/2013/11/graafista-leikkia-arvonta.htmlOn voimassa huomiseen! 🙂
Tikapuu -kuosi on kiva 🙂 Olen kahdella mukana! (satunu3@gmail.com)
Yhdellä mukana 🙂 Tikapuu paita on lempparini! :Pmmyheartishere@gmail.com
Mun suosikki on Marimekon iki-ihana klassikko: Iloinen takki/mekko :)Mukana 2 arvalla MaritaK
Mä oon aina vihannut ybervärikkäitä vaatteita ja kaikkea kirjavaa ja ollut tosi tarkka Benjaminin vaatteista muutenkin, mutta omaksi suureksi yllätyksekseni RAKASTUIN noihin pöksyihin! Niiiin suloiset tähän synkkään syksyyn!! Ihanat! ♡
Suosikkini on tuo seikkailija-paita. Osallistun yhdellä arvalla!laukkanoora(at)gmail(piste)com-kaffe-
Ihanat omppuhousut!Mukana olen kahdella arvalla 🙂
Kahdella arvalla mukana, suosikkini on Pampulainen kuosin legginsit.
Suosikkini voisi olla vaikka Marimekon Tasku laukku, ja kahdella mukana 🙂
Ihanat pöksyt! Suosikkini on tikapuupaita. Mukana yhdellä arvalla. jopsa.salminen@hotmail.com
Suosikki esimerkiksi pampulainen housut 🙂 Mukana kahdella arvalla 🙂
Mukaan kahdella arvalla, tuo seikkailijat paita on tosi kiva. Nettisivuilta löytyi paljon kivoja juttuja 🙂 Löysin blogiisi ihanan Stella Vaniljan kautta 🙂 Ihastuin myös blogiisi.
Suosikki on pampulainen-housut! Kahdella mukana. 🙂
Yhdellä arvalla mukana. Marimekon lastenvaatteet ovat ihanan värikkäitä, Naapo-bodyt olisi kivoja omalle pojalle.
kahdella arvalla mukana 🙂 viisto houst on kivat 🙂
Yhdellä arvalla osallistun 🙂 Tuo Tikapuu paita on tosi kiva!
Suosikkini on Bus bus paita ja housut.Osallistun yhdellä arvalla.Nimimerkki Neiti Kesäheinä
Kahdella mukana! Suosikkituotetta oli vaikea valita, mutta tässä niistä yksi http://www.marimuksu.fi/Marimekko/LELUT/MARIMEKKO_RAITTI_LAATIKKOTORNI 🙂
Osallistun yhdellä arvalla 🙂 suosikkini oli Marimekon Nakke-haalari!
Marimekko Vesimies body. 1 arpa.-minttu47-minttu47@gmail.com
Yksi arpa minulle, kiitos!Monta kivaa, mutta vaikkapa tämä:http://www.marimuksu.fi/Lastenvaatteet/VAUVAT/MARIMEKKO_NAKKEHiisukas (hiisukas@gmail.com)
Valkeakuulas mekko on ehkä oma suosikkini! Kahdella arvalla mukana! 🙂
Kahdella arvalla mukana 🙂
Kävipäs huono tuuri kun tämä olikin jo ehtinyt päättyä. aivan ihana arvonta olisi sulla ollut.