KEVÄÄN PARAS SHOPPAILUKOKEMUS – MYÖS KOLMELLE TEISTÄ!

Kaupallinen yhteistyö NOSHin kanssa

Mietin jälleen tässä yhtenä päivänä omaa vaatekaappiani katsellessa, että on se ihme ettei omista vaatevarastoista koskaan tunnu löytyvän mitään päälle puettavaa! Vaatteita on ostettu kymmenittäin, varmaan jopa sadoittain, jo vuosien ajan, mutta silti joka aamu on ihan sama asukriisi, puhumattakaan niistä päivistä kun tiedossa on jotain erikoisempaa ohjelmaa, joissa toivoisi näyttävän tavallista edustavammalta. Miksen saa vaatekaapistani toimivaa, vaikka sävymaailmaltaan se on yhteneväinen, ajaton ja hillitty, ja perusvaatteidenhan pitäisi olla aina muodissa? Viime lauantainakin oli turvauduttava omaan luottomekkoon, joka on viime aikoina eksynyt päälle ehkä turhankin usein, mutta kun muuten ei olisi ollut mitään päälle puettavaa.

Päätin, että asialle on tehtävä jotain ja mikäs sen parempi paikka inventoida nykyinen vaatekaappi kuin tuleva muutto. Uuteen asuntoon en aio kantaa yhtäkään vaatekappaletta, omasta tai lasten kaapista, joka ei ole viime aikoina eksynyt kertaakaan päälle! Säästän vain ne kaikkein rakkaimmat ja toimivimmat vaatteet ja ehkä se tärkein juttu, koitan samalla miettiä, mikä niistä vaatteista tekee erityisen toimivia. En aio kokonaan lopettaa vaatteiden ostamista, vaan keskityn ominaisuuksiin, jotka olen todennut hyviksi. Tällaisia on ainakin istuvuus, kestävyys, laatu, materiaalit ja se maaginen tunne, että vaatteessa viihtyy ja tuntee itsensä nätiksi vaikkei sitä sen tarkemmin osaakaan selittää. Tästä eteenpäin siis kuljen kaupassa pitäen mielessäni nämä ominaisuudet ja etsien vaatetta, joka täyttää jokaisen (tai ainakin melkein, hah!) näistä kriteereistä. Ainut ongelma on vain se, että a) kaupungilla tulee pyörittyä ihan liian harvoin ja b) lähes aina lapset on mukana, mikä tarkoittaa sitä, että sovittaminen on pois laskuista.

  noshnaistenkutsut IMG015 noshnaistenkutsut IMG014 noshnaistenkutsut IMG013noshnaistenkutsut IMG008

Reilu viikko sitten löysin itseni ehkä parhaasta mahdollisesta tilanteesta: Nooa oli Nikon kanssa kaupoilla, Minea viihtyi kavereiden kanssa leikkimässä ja itse istuin kotisohvalla kahvia juoden, kakkua syöden ja vaatteita sovitellen. Tiedän, kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, ja niinhän se vähän olikin! Jos voisin, niin ostaisin kaikki vaatteeni kotisohvalta käsin, ja niin yleensä teenkin etenkin kun kyse on lastenvaatteista, mutta harmi vaan että omien vaatteiden kohdalla sovittaminen on suht tärkeä tekijä. Siksipä päätin järjestää toissaperjantaina NOSH vaatekutsut keskittyen vasta julkaistuun naisten vaatemallistoon. Sovin NOSH edustajan Outin kanssa kutsujen ajankohdasta, kutsuin facebookissa joukon hyviä ystäviä paikalle ja leivoin herkullisia mutta helppoja tarjottavia. En stressannut koristeluista, siisteydestä tai tarjottavistakaan sen enempää, vaan luotin siihen että perjantai-iltapäivänä kaikilla olisi sopivan rento meininki ja pieni hengähdys kahvipöydässä tulisi tarpeeseen työviikon jälkeen. Ja niinhän se tuntui monelle tulevankin, sillä vieraita oli jälleen paikalla lähemmäs viisitoista, ja lyhyen ”virallisen” esittelyn jälkeen oli ihana istua rauhassa juttelemassa.

Niille, joille merkki on ihan uusi tuttavuus, voin kertoa että NOSH naistenvaatteet on noin kolmasosaltaan raitaa ja loput pirteitä, raikkaita kuoseja. Tänä keväänä mallisto julkaistaan kahdessa erässä niin että ensimmäinen osa mallistosta on jo nähtävissä täältä ja tilattavissa oman edustajan kautta tai verkkokaupasta. Kaikki NOSH edustajat on listattuna NOSHin sivuilla, heihin voi rohkeasti ottaa yhteyttä mikäli haluaa järjestää omat NOSH vaatekutsut. Tämän viikon keskiviikkona julkaistaan naisten mallistoon uutuuksia, joten tulevat viikot on mitä parhainta aikaa kutsuilla ja hankkia itselleen kevät- ja kesävaatetta. Ja tiedättekö mitä, mä uskon että NOSHin raidat menee mulla juurikin siihen kategoriaan kestävä ja toimiva vaatekaappi, sillä raidat on aina muodissa, NOSHin trikoo ja luomupuuvilla on huippulaatua ja yritys toimii myös vastuullisesti, mikä on aina iso plussa vaatteita valitessa. Vielä kun tähän lisätään suomalaisuus, voisi kuvitella hintojen nousevan pilviin, mutta sanosiin ettei neljä tai viisi kymppiä ole ollenkaan paha hinta mekosta, jota helposti käyttää useamman vuoden.

noshnaistenkutsut IMG012 noshnaistenkutsut IMG011 noshnaistenkutsut IMG010noshnaistenkutsut IMG004

Koska kutsut pidettiin meillä perjantaina, ja suurin osa vieraista oli jättänyt lapset kotiin, aloitimme rennon illan skoolaamalla kevätfiilikselle – tuolloin kun ilmakin oli vielä sellainen, että oikeasti tuntui jo melkein kesältä. Ihana Henna tuli muutamaa hetkeä ennen kutsujen alkua auttamaan mua tarjoilujen kanssa, teimme Kinuskikissan ohjeella täydellistä tomaatti-mozzarellapiirakkaa, pulled pork ciabattaa ja tonnikala-tuorejuustotäytteisiä rieskakolmioita. Edellisenä päivänä olin leiponut mangojuustokakkua ja sitruunamuffinsseja, ja tarjolla oli myös muutamaa erilaista karkkia. Herkuttelimme pitkän kaavan mukaan ja välillä joku kävi sovittamassa jotain vaatetta, ja muut toimivat mielipideraatina. Todellakin sitä täydellistä shoppailua perheenäideille, jotka muuten juoksisi nopeasti kaupasta toiseen lasten huutaessa rattaissa tylsistymistään.

noshnaistenkutsut IMG016noshnaistenkutsut IMG009  noshnaistenkutsut IMG007 noshnaistenkutsut IMG005 noshnaistenkutsut IMG003 noshnaistenkutsut IMG002

noshnaistenkutsut IMG018

Mitä sitten itselleni sovittelin ja tilasin? Raidat oli ehdottomasti se mun juttu, ja olisin kolmesta raitamekosta voinut valita kaikki! Sovituskuvassa päälläni on musta raitamekko, joka sopisi mielestäni aika hyvin niin arkeen kuin juhlaankin. Rennomman version mekosta saa yhdistämällä sen ballerinojen tai tennareiden kanssa ja juhlakuntoon sillä pääsee laittamalla korkeammat korot ja näyttävät korut. Itselläni ei ole koskaan ollut tiimalasivartaloa, mutta tässä raitamekossa leikkaukset ja erisuuntaisten raitojen yhdistely antaa aika paljon anteeksi vyötärön seudulla.

Vaikka näillä kutsuilla keskityttiin NOSH naistenvaatteisiin, niin tilasin kuitenkin myös lasten uutuuksista molemmille jotain pientä musta-valkoraidallista. Myöhemmin laitan tänne blogiin vielä nähtäväksi sovituskuvia meidän ostoksista, mutta nyt teilläkin olisi mahdollisuus saada oma rento shoppailuhetki NOSHilla! Kommentoimalla tähän postaukseen oman suosikkisi kevään NOSH vaatteista viimeistään sunnuntaina 1.5. olet mukana kolmen 30€:n arvoisen lahjakortin arvonnassa, jotka voit käyttää NOSH vaatekutsuilla tai verkkokaupassa (yksi lahjakortti per voittaja). Niin, ja kannattaa muuten myös kurkata uudet ihanat NOSH lastentarvikkeet, onko söpömpiä vaunusuojia olemassakaan!

0 Comments

  1. jaana 25 huhtikuun, 2016

    kevään lasten malliston yhteydessä ilmestynyt Jackie raitamekko on niin lemppari ja luottovaate, ihana päällä, voisin pitää sitä joka päivä!

    Vastaa
  2. Anna 25 huhtikuun, 2016

    Suosikkini naisten mallistosta on Sara- tunika.

    Vastaa
  3. Satu 25 huhtikuun, 2016

    Oi olen odottanut, että pääsisin testaamaan NOSHin vaatteita :))

    Vastaa
  4. Tiia 25 huhtikuun, 2016

    Naisten sulkalegginsit on ihanat !

    Vastaa
  5. Hantsu 25 huhtikuun, 2016

    Naisten Kide paita/tunika nousi suosikiksi!

    Vastaa
  6. Mari 25 huhtikuun, 2016

    Sulkaleggarit -itselleni kiitos!

    Vastaa
  7. Lilli 25 huhtikuun, 2016

    Suosikki oli ehdottomasti se heti loppuunmyyty tomaatti juhlamekko! 🙂

    Vastaa
  8. iipu 25 huhtikuun, 2016

    Raitamekko ja sulkalegginssit.

    Vastaa
  9. Mimosa_ 25 huhtikuun, 2016

    Raitamekko on aivan ihana!

    Vastaa
  10. jenna 25 huhtikuun, 2016

    Nyt ei kyllä millään pysty valitsemaan yhtä lempparia. Kiva-, Sara- ja Juhla tunikat on aivan ihania!! <3 Lastenvaatteista rockstarit on meillä ihan ehottomat lempparit hoikalle pojalle.

    Vastaa
  11. Lurua 25 huhtikuun, 2016

    Sulkalegginsejä minäkin himoitsen itselle!

    Vastaa
  12. Janina 25 huhtikuun, 2016

    Hei raitamekko on kyllä suosikki. 🙂

    Vastaa
  13. minna 25 huhtikuun, 2016

    Suosikit löytyy naistenmalliston housuista ja nuo vaunuverhot olivat kyllä ihania!!

    Vastaa
  14. Pia 25 huhtikuun, 2016

    Sail raitajakku näyttää kivalta! 🙂
    En ole vielä kertaakaan NOSH-kutsuille päässyt.
    Toivottavasti tulevaisuudessa. 😉

    Vastaa
  15. Maisa 25 huhtikuun, 2016

    Musta raitamekko on aivan ihana!

    Vastaa
  16. Henna/ pakkomielteet.blogspot.fi 25 huhtikuun, 2016

    Just toi raitamekko!

    Vastaa
  17. Riikks 25 huhtikuun, 2016

    Oi raitamekko, kuuletko kutsuni 🙂

    Vastaa
  18. Päivi 25 huhtikuun, 2016

    Juhlamekko ja taskutunika ovat tosi kivoja.

    Vastaa
  19. Jensku 25 huhtikuun, 2016

    Raitamekko ja farkku chinot,molemmat!

    Vastaa
  20. sssansan 25 huhtikuun, 2016

    Raitamekko olis kiva 🙂 Tosin myös sulkaleggarait olis hauskat 😀

    Vastaa
  21. Jenni 25 huhtikuun, 2016

    Mua kiinnostelisi ne chinot <3 On ihan hirveä housuvaje kun raskauden jäljiltä ei vanhat enää istukaan ja ne näyttävät mukavan rennoilta ja silti tyylikkäiltä 🙂

    Vastaa
  22. JonnaN 25 huhtikuun, 2016

    Raitamekko toimii aina. ?

    Vastaa
  23. Susanna 25 huhtikuun, 2016

    Raitamekko ja minttu-raidallinen vaunusuoja ovat suosikkejani. =)

    Vastaa
  24. Riina 25 huhtikuun, 2016

    Voi, siis kaikkihan ne on lemppareita! Turkoosi juhlamekko olisi ehkä se juttu. 🙂

    Vastaa
  25. Heini 25 huhtikuun, 2016

    Tiimalasivartalon etsintää auttaisi ehkä täälläkin tuo raitamekko 🙂

    Vastaa
  26. Sensei 25 huhtikuun, 2016

    Hei- raitamekko on suosikki naisten mallistosta 🙂 Ihania kaikki tunikat ja mekot!

    Vastaa
  27. sofia 25 huhtikuun, 2016

    Oi tuo raitamekko on ihana! Jotain itselle olis haaveena, kun kutsuilla tuli tilattua vaan tyttärelle?

    Vastaa
  28. Toffeetiikeri 25 huhtikuun, 2016

    Juhlamekko taskuilla on ehdoton lemppari.

    Vastaa
  29. Mimmu 25 huhtikuun, 2016

    Hei! Tuo raitamekko on todella ihana!

    Vastaa
  30. Vainme 25 huhtikuun, 2016

    Vappu paita 🙂 rennon ja mukavan näkönen!

    Vastaa
  31. LauraH 25 huhtikuun, 2016

    Kyllä toi musta raitamekko vaan on nii klassinen ja ihana että se!

    Vastaa
  32. Riikka 25 huhtikuun, 2016

    Raitamekko on kiva.

    Vastaa
  33. hani 25 huhtikuun, 2016

    Oliivi raitamekko!

    Vastaa
  34. Maeri 25 huhtikuun, 2016

    Naisten sulkaleggarit 😛

    Vastaa
  35. Annie 25 huhtikuun, 2016

    Kiva taskumekko ois tosi kiva! 🙂

    Vastaa
  36. Minna 25 huhtikuun, 2016

    Peplum-pusero, musta-vanilja ois kiva peruspaita itselle. Tulis tarpeeseen!
    minnakivioja@hotmail.com

    Vastaa
  37. Saana 25 huhtikuun, 2016

    Jackie raitamekko on yksinkertaisen ihana!

    Vastaa
  38. annika 25 huhtikuun, 2016

    Täälä on oman vaatekaapin täydentäminen unohtunut aivan kokonaan. Viimeksi itselle tullut ostettua äitiys/imetysvaatetta ja siitäkin jo aikaa, sillä kolmesta lapsesta nuorimmainen on jo puolitoista vuotta☺ Mikäli jossain välissä on tullut Ideaparkissa käytyä on lasten vaatteet ne, jotka päätynyt kassalle asti. Tästä Noshin valikoimasta oma suosikkini on oliivin värinen hei-raitamekko.

    Vastaa
  39. Sannuska 25 huhtikuun, 2016

    Tiipii-paidat lapsille! 🙂 Toivottavasti voitto osuu kohdalle!

    Vastaa
  40. Saaral 25 huhtikuun, 2016

    Toi päälläsi oleva raitamekko on suosikki

    Vastaa
  41. Kaisu 25 huhtikuun, 2016

    Suosikkeja Sara-tunika ja Vappu-paita, ja niin paljon muutakin kivaa…

    Vastaa
  42. Hanna 25 huhtikuun, 2016

    Sulkamekko <3

    Vastaa
  43. Tuuli 25 huhtikuun, 2016

    Taskutunika!

    Vastaa
  44. saara 25 huhtikuun, 2016

    Jackie raitamekon hankintaa jo harkitsinkin, mut en vielä tilannut. Hei-raitamekko näyttää kans tosi hyvältä!

    Vastaa
  45. Lotta 25 huhtikuun, 2016

    Juhla mekko on ihana!

    Vastaa
  46. Annica 25 huhtikuun, 2016

    Raitamekko, navy-puuteri!

    Vastaa
  47. Minttu-Maaria 25 huhtikuun, 2016

    Onpas kivan näköinen tuo sun raitamekko ja sopii sulle tosi hyvin!

    Mun suosikki on taskutunika, se olisi kätevä ja näppärä arkivaate ja kävisi myös töihin.

    Vastaa
  48. Peetunen 25 huhtikuun, 2016

    Sara-tunika sekä Kide-paita! 🙂

    Vastaa
  49. Sonjushka 25 huhtikuun, 2016

    Tuo raitamekko ehdottomasti! 🙂

    Vastaa
  50. tepalleriina 25 huhtikuun, 2016

    sara-tunika on mun suosikki (:

    Vastaa
  51. maikku 25 huhtikuun, 2016

    Raitamekko on ihana!

    Vastaa
  52. Anaska 25 huhtikuun, 2016

    Raitamekko!!

    Vastaa
  53. Taina 25 huhtikuun, 2016

    Naisten mallistosta Jackie-raitamekko ja lasten mallistosta minttu sulkamekko.

    Vastaa
  54. Viipu 26 huhtikuun, 2016

    Mustat bikerit on ehkä maailman mukavimmat housut, on olleet päällä lähes joka päivä kotiutumisensa jälkeen. 🙂

    Vastaa
  55. Mari 26 huhtikuun, 2016

    Sail peplum svetari naisten mallistosta 🙂

    Vastaa
  56. sande 26 huhtikuun, 2016

    juuri vajaa viikko sitte hullaannuin tähän mallistoon täysin, olisin voinut kotiuttaa lähes jokaisen naistenvaatteen??todellakin siis mukana arvonnassa!

    Vastaa
  57. Terhi 26 huhtikuun, 2016

    Rusetti baggyhousut!

    Vastaa
  58. Tinsku 26 huhtikuun, 2016

    Naisten Sara-tunika on lemppari, Kiva taskutunika hyvänä toisena 🙂

    Vastaa
  59. Mari/Puolitoistakerrostakotia 26 huhtikuun, 2016

    Sara-tunika keltaisine taskuineen <3<3<3

    Vastaa
  60. Elina 26 huhtikuun, 2016

    Naistenmalliston Ninni-raitatunika!

    Vastaa
  61. JohannaKoo 26 huhtikuun, 2016

    Toistaiseksi Vappu-paita ja sulkahuppari, ne olen kotiuttanut jo, ja pojalla sulkajumppis. 🙂

    Vastaa
  62. Maaka 26 huhtikuun, 2016

    Tytöille sulkamekot <3

    Vastaa
  63. petu 26 huhtikuun, 2016

    Oliivi-vaniljan värinen Hei-raitamekko <3

    Vastaa
  64. Elina 26 huhtikuun, 2016

    Juhla-mekko taskuilla on ihana! Varsinkin turkoosina! Myös tuo Jessica-hame on ihana.

    Vastaa
  65. Kaisa 26 huhtikuun, 2016

    Tällä kertaa äidin vaatekaappi täydentäisi Ninni raitatunikalla, IHANA ? …toki muutakin saattaisi matkaan tarttua eli mukana ehdottomasti ?

    Vastaa
  66. Elina 26 huhtikuun, 2016

    Raitamekko näyttää ainakin muiden päällä aina upealta! Ehdottomasti pitäisi päästä Noshin kutsuille. Monta muutakin ihanuutta!

    Vastaa
  67. Noora 26 huhtikuun, 2016

    Ninni raitatunika tuli jo tilattua ystävän kutsuilta, ihana,ajaton ja helposti yhdisteltävissä kaikkeen ? Tykkään!

    Vastaa
  68. -M 26 huhtikuun, 2016

    Raidalliset mekot, klassisen ja yksinkertaisen kauniita. Arvonnassa mukana ehdottomasti! 🙂

    Vastaa
  69. Henrika 26 huhtikuun, 2016

    Mä oon kyllä inNOSHtunut tänä keväänä oikein kunnolla, kun lähipiirissä on Nosh-edustaja! Olen pitänyt jo kahdet kutsutkin vajaan parin kuukauden sisään ja tilauksia on tullut tehtyä sekä itselle että tyttärelle. En vain voi vastustaa näin hyvälaatuisia ja kestäviä vaatteita, jotka vielä on tosi kivannäköisiäkin! Minun suosikiksi tyttärelleni on noussut sulkakuosi ja jogger-housut. Oma suosikkini on nuolihupputunika, jonka tilasin jo aiemmin keväällä lastenvaatekutsujen yhteydessä 🙂 Nyt odottelen postia tuovaksi naistenvaatekutsujen tilauksen 🙂

    Vastaa
  70. R 26 huhtikuun, 2016

    Raitamekko ehdottomasti. ☺️

    Vastaa
  71. Elli 26 huhtikuun, 2016

    Ehdottimasti tuo sulkakuosi, legginsit itselle ja tytöille mekot. 🙂

    Vastaa
  72. Jessica N 26 huhtikuun, 2016

    Raitamekko on ihana! 🙂

    Vastaa
  73. Ärrä 26 huhtikuun, 2016

    Oi ihana tilaisuus olisi kokeilla Nosh naisten vaatteita 🙂

    Vastaa
  74. ReeLee 26 huhtikuun, 2016

    Mua niin harmittaa että nämä on tooosi isoa kokoa- itselleni menee vaan legginsit. Kaikki muut on liian isoja telttoja päälläni vaikka olen kokoa xs-s. Kaapista löytyy kuitenkin kolmet noshin legginsit ja tytön kaapin nosh valikoima on laajempi.
    Lempparina ehdottomasti sulka legginsit!

    Vastaa
  75. Piia 26 huhtikuun, 2016

    Joku ihanista tunikoista!Noshit on huippuja!

    Vastaa
  76. Jenni 26 huhtikuun, 2016

    Itsekin pidin juuri kutsut, mutta valitettavasti moni suosikki oli oikeasta koosta jo loppuunmyyty!

    Vastaa
  77. Heli 26 huhtikuun, 2016

    Raitamekko olisi tervetullut kaappiini!

    Vastaa
  78. Sanna 26 huhtikuun, 2016

    Raitamekko on suosikkini!

    Vastaa
  79. Riitta 26 huhtikuun, 2016

    Moi! Juhlamekko vetoketjulla näytti kivalta. Olen menossa muutaman viikon päästä kutsuille, jotka painottuvat naistenvaatteisiin.

    Vastaa
  80. LPP 26 huhtikuun, 2016

    Meillä on niin hirveä mekkovillitys juuri menossa, ettei meinaa mekkokaappi pysyä mukana! Siksippä mekko 😀
    http://nosh.fi/product/2317/sulka-mekko-puuteri

    Vastaa
  81. Johanna 26 huhtikuun, 2016

    Oliivinvihreä Hei-raitamekko, koska kuulin sen toimivan väärinpäin myös imettäessä 🙂

    Vastaa
  82. mimi 26 huhtikuun, 2016

    Mä en ihan heti keksi mitä mä EN haluais NOSHin uudesta mallistosta, lasten tai naisten. Mutta tähän voisin mainita SARA-tunikan naisille – iiihana! 🙂

    Vastaa
  83. Meerii 26 huhtikuun, 2016

    Oi, mitä ihanuuksia! Tuo raitamekko sopii sulle hyvin! Ehkäpä sellaisen myös itselleni hankkisin, jos arpaonni suosisi 🙂

    Vastaa
  84. Kaisa 26 huhtikuun, 2016

    Musta raitamekko olisi todellinen monitoimivaate. Sopisi arkeen lasten kanssa, mutta myös parempiin menoihin.

    Vastaa
  85. Aune 26 huhtikuun, 2016

    Sara-tunika on kyllä tosi mun näköinen! 🙂 Enpä ole ennen merkkiin törmännytkään, kiitos tästä!

    Vastaa
  86. Lillis 26 huhtikuun, 2016

    Raitamekko on myös mun lemppari monikäyttöisyytensä takia! Heti hyvänä kakkosena tulee kiva taskutunika!! 🙂

    Vastaa
  87. Saija 26 huhtikuun, 2016

    Voihan Nosh, ihania värejä! Erityisesti mintun ja korallin väriset lastenvaatteet osuvat ja uppoavat. Useampikin lemppari löytyi, mutta tässä yksi suosikeistani: http://nosh.fi/product/2364/nuoli-haalari-minttu

    Vastaa
  88. Paula L. 26 huhtikuun, 2016

    Navy-vanilja hei-raitamekko. Heinäkuun lopuun mennessä olen todennäköisesti päässyt eroon vauvamahasta eli tällä hetkellä ei toivoakaan että normaaleihin naistenvaatteisiin mahtuisin.. Mutta kuulemani mukaan on imetykseen hyvinkin soveltuva kun sen kääntää ns. väärin päin! Mutta taitaa olla niin että tämä ihanuus on loppuunmyyty tai ainakin hyvin lähellä sitä. 😉

    Vastaa
  89. JenniJ 26 huhtikuun, 2016

    Hei raitamekko oliivinvihreänä on upea! Paljon muutakin kivaa löytyisi. Tähän asti olen vain tilannut lapsille Noshin vaatteita ja olen kyllä ollut erittäin tyytyväinen 🙂

    Vastaa
  90. Helene 26 huhtikuun, 2016

    Juhla – mekko vetoketjulla on suosikkini tummansinisessä/mustassa värissä.

    Vastaa
  91. Lotta 26 huhtikuun, 2016

    Kuvassasi oleva raitamekko on kyllä ehdoton suosikkini!

    Vastaa
  92. suvi 26 huhtikuun, 2016

    Lapsellehan sitä tulee katsottua vaatteita, vaikka omakin vaatekaappi huutaa, ei nyt tyhjyyttään, mutta kivoja pitovaatteita. Silti siis pojalle tykkäsin kovasti mintunvärisestä Nuoli-piposta ja Sirkus-paita oli myös hirmu kiva. Pitää vielä palata katteleen naisten osasto 🙂

    Vastaa
  93. Terhi 26 huhtikuun, 2016

    Raidat on kivoja mutta suosikkini tällä kertaa sulkamekko tytölle

    Vastaa
  94. Raija Väänänen 26 huhtikuun, 2016

    Kiva taskutunika 🙂

    Vastaa
  95. Nina 26 huhtikuun, 2016

    Naisten Sail-raitajakku on ihana ja monikäyttöinen.

    Vastaa
  96. Emmilia 26 huhtikuun, 2016

    Mintun värinen sulka body oli minun suosikkini!

    Vastaa
  97. Anni 26 huhtikuun, 2016

    Ääk, liikaa ihania vaihtoehtoja! Mutta suurin lemppari olisi Jackie raitamekko. 🙂

    Vastaa
  98. anna 26 huhtikuun, 2016

    Hei raitamekko ja pilvi paita. Kaikkihan nuo ovat ihania❤️

    Vastaa
  99. Jaana 26 huhtikuun, 2016

    Kiva taskumekko

    Vastaa
  100. Mira sotikoff 26 huhtikuun, 2016

    Liian paljon ihanaa, sanotaan vaikka vaikka naisten vaatteista hei mekko ja lasten rusetti baggyhousut<3

    Vastaa
  101. Noora 26 huhtikuun, 2016

    Raidat <3 Hei mekko ihan lemppari :O

    Vastaa
  102. Anna 26 huhtikuun, 2016

    Oma suosikki on ehdottomasti tomaatin värinen juhlamekko, jonka ehdin saada ennen kuin loppuivat kesken. Saa nähdä, mitä huominen malliston toinen osa tuo tullessaan.

    Vastaa
  103. Johanna Sallinen 26 huhtikuun, 2016

    Romanssi t-paita tomaatti

    Vastaa
  104. Jonsku 26 huhtikuun, 2016

    Kiva taskutunika

    Vastaa
  105. pauliina karvala 26 huhtikuun, 2016

    Juhlamekko on paras

    Vastaa
  106. Sarianna 26 huhtikuun, 2016

    Suvi mekko on ihanin <3

    Vastaa
  107. Minttu 26 huhtikuun, 2016

    Tuo sinulla oleva raitamekko on tosi hieno! Voisin ostaa sen itsellenikin.

    Vastaa
  108. Tiina 26 huhtikuun, 2016

    Noshin lasten sekä naisten vaatteet ovat ihan parhaita ?

    Vastaa
  109. Marja Kivinen 26 huhtikuun, 2016

    Raitamekot <3

    Vastaa
  110. Maria 26 huhtikuun, 2016

    Petroolit kide legginssit ja navyt chinot!

    Vastaa
  111. VeeraS. 26 huhtikuun, 2016

    No siis hei! Hei-mekko on mun suokkari ? Oioi, arpaonnea mulle!

    Vastaa
  112. LauraK 26 huhtikuun, 2016

    Minun suosikki on musta Juhla-mekko 🙂

    Vastaa
  113. Heli Malinen 26 huhtikuun, 2016

    Kiva taskutunika 🙂

    Vastaa
  114. Annika 26 huhtikuun, 2016

    Just tuo päälläsi oleva raitamekko navyna on suosikki bikereiden lisäksi. Lapsille rockstarit ja jemma-shortsit

    Vastaa
  115. Outi tiihonen 26 huhtikuun, 2016

    Sulkamekko mintunvihreänä:)

    Vastaa
  116. Hanna 26 huhtikuun, 2016

    Nosh raitamekko on ehdoton suosikki!

    Vastaa
  117. Tiina 26 huhtikuun, 2016

    Ehdottomasti naisten vappu paita! Siitä tuli yllätävä lempparivaate 🙂

    Vastaa
  118. Anne P. 26 huhtikuun, 2016

    Tomaatti jhlamekko ois ihana.

    Vastaa
  119. Laura H 26 huhtikuun, 2016

    Ehkä vappu-paita tai sitten jotain uutuusjuttuja 🙂

    Vastaa
  120. Sanna 26 huhtikuun, 2016

    Raitajakku on todella kaunis ja miellyttävä päällä. Ja VIP-ostoksena hankkimani sydän-leggingsit ovat hauskat.

    Vastaa
  121. Kati 26 huhtikuun, 2016

    Tilattu on uudesta mallistosta kaikkea ihanaa 🙂 erittäin laadukkaan oloisia ja niin ihanan tuntuisia päällä!

    Vastaa
  122. Elisa 26 huhtikuun, 2016

    Chino housut 🙂

    Vastaa
  123. Pp 26 huhtikuun, 2016

    Sulkaleggarit ja siniset chinot ovat suosikkeja. Olin itse kutsuilla muutama viikko sitten ja nämä olivat molemmat jo loppu. Oikeastaan aika tylsä mennä noille kutsuille, kun voi jo arvata sen mieluisan vaatteen olevan loppuunmyyty :/

    Vastaa
  124. Leena 26 huhtikuun, 2016

    Aivan ihania. Varmasti tulisi valinnan vaikeus:)

    Vastaa
  125. Laura 26 huhtikuun, 2016

    Chinot on kyllä niin parhaat ☺

    Vastaa
  126. Sandra Gustafsson 26 huhtikuun, 2016

    Kiva tunika ?

    Vastaa
  127. Epu 26 huhtikuun, 2016

    Kiva-taskutunika, talvella harmi jäin ilman.

    Vastaa
  128. Satua 26 huhtikuun, 2016

    Juhla-mekko vetoketjulla tuli tilattua omilta kutsuilta ja sen kanssa on kyllä se maaginen tunne, et näyttää kivalta.

    Vastaa
  129. Jenni 26 huhtikuun, 2016

    Suosikkini on juhlamekko tomaatinvärisenä.

    Vastaa
  130. Taru 26 huhtikuun, 2016

    Jackie-mekko ja nappileggingsit

    Vastaa
  131. Laura 26 huhtikuun, 2016

    Kuulin NOSHista vasta muutama viikko sitten, mutta olen jo täysin ihastunut heidän vaatteisiin 🙂 Haaveissa olisi pitää kutsut ennen kesää!

    Vastaa
  132. Outi 26 huhtikuun, 2016

    Juhla-mekko

    Vastaa
  133. Laura 26 huhtikuun, 2016

    Tomaatinpunainen lyhythihainen mekko juhla-kuosilla on ehdoton lempparini! Olin kutsuilla pari päivää naisten malliston lanseerauksen jälkeen, ja mekko oli jo loppuunmyyty omassa koossani :/ oli ilmeisesti monen muunkin lemppari! Nyt peukut pystyssä odotan että mekkoa tulisi vielä uusi erä myyntiin 🙂

    Vastaa
  134. Anniina 26 huhtikuun, 2016

    <3 sara-tunika

    Vastaa
  135. Hanna 26 huhtikuun, 2016

    Pilvi t-paita on lemppari 🙂

    Vastaa
  136. martha bergström 26 huhtikuun, 2016

    Raidat aikuisten vaatteissa ja nuolet myös.

    Vastaa
  137. -M- 26 huhtikuun, 2016

    Raitamekko

    Vastaa
  138. Tiia 26 huhtikuun, 2016

    Musta raitamekko tulisi kyllä kovaan käyttöön täälläkin 🙂

    Vastaa
  139. Virpi Pohjonen 26 huhtikuun, 2016

    Ehdottomasti Jackie-raitamekko sekä navyt chinot! Chinot juuri sopivan rennot, mutta kuitenkin siistit oloilla kotona tai lähteä ”ihmisten ilmoille”.

    Vastaa
  140. Henna 26 huhtikuun, 2016

    Jackie mekko ja tomaatti juhlamekko on tämän kevään lempparini! ?

    Vastaa
  141. Minna 26 huhtikuun, 2016

    Juhlamekko, harmikseni vain oma koko loppuunmyyty.

    Vastaa
  142. MaijaR 26 huhtikuun, 2016

    Ihana, lyhythihainen Sara -tunika <3

    Vastaa
  143. Emmi 26 huhtikuun, 2016

    Mulla on ongelma kun kaikki on niin ihania, ettei voi valita suosikkia. 😀

    Vastaa
  144. Annis 26 huhtikuun, 2016

    Oih oli monia kivoja!! 🙂 ”juhla mekko vetoketjulla” ehdoton suosikki. Ja toisena hyvänä ”romanssi paita” 🙂

    Vastaa
  145. Sandy 26 huhtikuun, 2016

    Naisten chinohousut näyttää ihanan rennoilta, joten ne kotiuttaisin mielelläni 🙂

    Vastaa
  146. Kati 26 huhtikuun, 2016

    Chinot oli lempparit ☺️

    Vastaa
  147. Susanna Koskinen 26 huhtikuun, 2016

    Tomaatti juhlamekko oli tosi kiva uutuus.

    Vastaa
  148. suvi 26 huhtikuun, 2016

    Tuo raitamekki olisi supersöpö!

    Vastaa
  149. Oli 26 huhtikuun, 2016

    Sydänlegginsit ovat söpöt ja kuin toinen iho päällä. <3

    Vastaa
  150. Henns 26 huhtikuun, 2016

    Taskumekko on aivan ihana

    Vastaa
  151. Jasmiina K 26 huhtikuun, 2016

    Naisten raitajakku on lemppari ?

    Vastaa
  152. Anu Edelmann 26 huhtikuun, 2016

    Raitamekko

    Vastaa
  153. wewwaton 26 huhtikuun, 2016

    Outi on ihan huippu edustaja! 😉
    Ja tuo Juhla-mekon kuosi on ihana! Harmi vain että kummankaan mekon leikkaus istunut minulle. Nyt toivoinkin siitä jotain muuta ihanuutta tulevaksi. 🙂

    Vastaa
  154. Hannele Koskela 26 huhtikuun, 2016

    Juhlamekko näytti ihanalta. ?

    Vastaa
  155. Miisa 26 huhtikuun, 2016

    Juhlamekko taskiuilla,väriltään Petrooli

    Vastaa
  156. Eppu Rahkonen 26 huhtikuun, 2016

    Noshin vaatteet ovat tosi kivoja ja laadukkaita. Raitaa on hankittu jo edellisestä mallistosta ja taidanpa tilata nytkin.

    Vastaa
  157. Hanne 26 huhtikuun, 2016

    Ihana lyhythihainen keltataskutunika 🙂

    Vastaa
  158. Heidi 26 huhtikuun, 2016

    Romanssipaita tulee ainakin omalle ostoslistalle, se on näin vaatteita näkemättä oma suosikki. Tiedän niin hullaantuvani kutsuilla kaikkeen! Sulkakuosi on joka muodossa kans lemppari, legginssit täytyy tytölle ainaki saada, ehkä itellekin. Ihana postaus tämä! Omat kutsut tulossa. Tarjottavat jää kyllä noista kauas taa, mutta toivottavasti tunnelma on yhtä kiva. 🙂 osallistun arvontaan!

    Vastaa
  159. Henna 26 huhtikuun, 2016

    Naistenmalliston mu/va rajoittumina

    Vastaa
    • Henna 26 huhtikuun, 2016

      Raitatunika siis 🙂

      Vastaa
  160. AnuH 26 huhtikuun, 2016

    Naisten chinohousut olisivat tarpeen ja näyttivät ainakin mallien päällä tosi hyvältä!

    Vastaa
  161. Katja 26 huhtikuun, 2016

    Raitamekko on myös oma suosikkini!

    Vastaa
  162. Terhi J. 26 huhtikuun, 2016

    Raitamekko on myös minun lemppari 🙂

    Vastaa
  163. annka 26 huhtikuun, 2016

    Oliivin väriset chinot

    Vastaa
  164. Mona 26 huhtikuun, 2016

    Tuo ensimmäisessä kuvassa päälläsi oleva raitamekko on ihana ja munkin lemppari! 🙂

    Vastaa
  165. Eve 26 huhtikuun, 2016

    Hei -raitamekko on mun suosikkini, mutta paljon muitakin ihania!

    Vastaa
  166. Anniina 27 huhtikuun, 2016

    Raitamekko on niin hieno! Paljon kivoja naisten vaatteita, kun vain pääsisi itse sovittamaan.

    Vastaa
  167. Aurora 27 huhtikuun, 2016

    Juhlamekko pitäisi saada kaikissa väreissä!

    Vastaa
  168. mar.ke. 27 huhtikuun, 2016

    Kyllä se taitaa tuo samainen raitamekko olla myös oma suosikkini 🙂

    Vastaa
  169. Leena 27 huhtikuun, 2016

    Tuo sunki kuvissa näkyvä tyttöjen sulkamekko ehdottomasti on ihanin <3

    Vastaa
  170. Naisten raidallinen mekko.

    Vastaa
  171. Saija 27 huhtikuun, 2016

    Ehdottomasti suosikki on Nappi jegginssit! ja tietty chinot 🙂 Siistit, mukavat ja käy niin kotiin kuin ihmistenilmoillekin. Ei tarvii enää yllätysvieraiden säikähtää virttyneissä verkkareissa haahuilevaa emäntää :,D

    Vastaa
  172. Maija 27 huhtikuun, 2016

    Juhlamekko on todella kaunis ❤

    Vastaa
  173. sikkuralla 27 huhtikuun, 2016

    Sulkalegginsit ovat lempparini!

    Vastaa
  174. Epeli 27 huhtikuun, 2016

    Tiipii- vaunusuoja vanilja-mintun värisenä oli suosikkini!

    Vastaa
  175. Maarit 27 huhtikuun, 2016

    Sara tunika!

    Vastaa
  176. Minna Viikari 27 huhtikuun, 2016

    Vappu paita 🙂

    Vastaa
  177. Milla 27 huhtikuun, 2016

    Suosikkeja on monta, mutta nyt jo monetta päivää päällä on ihana Hei mekko.

    Vastaa
  178. Katri 27 huhtikuun, 2016

    Nuolihuppari oli suosikkini ?

    Vastaa
  179. Katri 27 huhtikuun, 2016

    Nuolihuppari oli suosikkini ?

    Vastaa
  180. Maija 27 huhtikuun, 2016

    On niin ihania taas paljon, että lahjakortti tulis todellakin tarpeeseen 😉

    Vastaa
  181. Pinja 27 huhtikuun, 2016

    Oma suosikkini on ehkäpä Ninni-raitapaita. Vaikea valita kun niin monta ihanaa vaatetta! <3

    Vastaa
  182. Minttu 27 huhtikuun, 2016

    Raitamekko jo hankittu, Biker tregginsseistä vielä haaveilen…

    Vastaa
  183. ikki 27 huhtikuun, 2016

    Sulkalegginsit ja Vappu paita, ehdottomat – sopii kaikenkokoisille!

    Vastaa
  184. Essi Keränen 27 huhtikuun, 2016

    Naisten musta-valko paksuraita mekko ❤

    Vastaa
  185. Jenna 27 huhtikuun, 2016

    Naisten chinot lemppari tällä hetkellä

    Vastaa
  186. Jonna 27 huhtikuun, 2016

    Keltainen nuoli-jakku on paras. Myös monta muuta ihanaa vaatetta löysin!

    Vastaa
  187. Marika 27 huhtikuun, 2016

    Juhlamekko vetuketjulla on mun suosikkini. ?

    Vastaa
  188. Suvi 27 huhtikuun, 2016

    Tuo Hei raitamekko oliivin värisenä pisti silmään! Raitavaatteita löytyy omasta kaapista jo ihan kiitettävästi, mutta ei vielä yhtään tuon sävyiisenä 🙂

    Vastaa
  189. NinaM 27 huhtikuun, 2016

    Poika sai ensimmäiset NOSH:sa ja vielä jäi monta ihanuutta ostoslistalle…

    Vastaa
  190. Riikka 27 huhtikuun, 2016

    Kiva-taskutunika ois mun juttu!

    Vastaa
  191. Minna 27 huhtikuun, 2016

    Hei raitamekko ja sulkakangas ovat ykkösiä ❤

    Vastaa
  192. Anna-Julia 27 huhtikuun, 2016

    Taidan tilata pojalleni kesäksi Noshin tiipii-kuvioisen lippapipon, se on siis suosikkini 🙂

    Vastaa
  193. Irina 27 huhtikuun, 2016

    Hei raitamekko lemppari. 🙂

    Vastaa
  194. Ansku 27 huhtikuun, 2016

    Jackie raitamekko on aivan ihana, mutta tuo sun päällä oleva mekko houkuttelee kovasti 🙂

    Vastaa
  195. Tiina 27 huhtikuun, 2016

    Sara tunika ja mustat bikerssit on ihan parhaat sopivan rennot vaatteet kotiin ja kaupungille!

    Vastaa
  196. Aino 27 huhtikuun, 2016

    Raitamekko mun lemppari!

    Vastaa
  197. Jenni Lammi 27 huhtikuun, 2016

    Suvi raitamekko tai biker treggingsit 🙂

    Vastaa
  198. Taina 27 huhtikuun, 2016

    Lyhythihainen Juhlamekko vetoketjulla.

    Vastaa
  199. MinttuAnnina 27 huhtikuun, 2016

    tyttöjen sulkamekko on suosikkini 🙂

    Vastaa
  200. Sanni 27 huhtikuun, 2016

    Kiva taskutunika ja kaveriksi Kide legginssit! 🙂

    Vastaa
  201. Elise H. 27 huhtikuun, 2016

    Suosikkini on naisten Juhla -mekko taskuilla 🙂

    Vastaa
  202. Maija Gylling 27 huhtikuun, 2016

    Raidat on heikkous myös täällä. Suosikiksi nousee joko Ninni raitatunika tai Suvi raitamekko. Pitäisi vielä sovitella livenä, niin tietäisi paremmin.

    Vastaa
  203. Sara 27 huhtikuun, 2016

    Biker treggings

    Vastaa
  204. Saila 27 huhtikuun, 2016

    Lippapipo olisi söpö ja käytännöllinen! 🙂

    Vastaa
  205. Anri 27 huhtikuun, 2016

    Naisten Suvi-mekko taitaa olla suosikkini 🙂

    Vastaa
  206. Satu B. 27 huhtikuun, 2016

    Tänään ilmestyneet Linda-mekot näyttävät kivoilta! 🙂

    Vastaa
  207. Heidi 27 huhtikuun, 2016

    Vauvojen sulkabody on ihana! Ehdoton lemppari!

    Vastaa
  208. Suvikki 27 huhtikuun, 2016

    Sail-raitajakku on suosikkini, mutta mallistosta löytyy paljon muutakin kivaa. Kutsut tuli pidettyä ja kaappia täydennettyä. Noshit ovat kyllä huippulaatua!

    Vastaa
  209. Erika 27 huhtikuun, 2016

    Suvi raitamekko tai Kiva taskutunika, oli kyllä paljon mukavan näköisiä naisten vaatteita.

    Vastaa
  210. Ebbe 27 huhtikuun, 2016

    Uusi vaunusuoja olisi kiva, tiipii- kuosissa. 🙂

    Vastaa
  211. jennii 27 huhtikuun, 2016

    Juhla-mekot, ai että!

    Vastaa
  212. Eve 28 huhtikuun, 2016

    Raitatunika olisi tosi kiva.

    Vastaa
  213. Riikka Lamminpää 28 huhtikuun, 2016

    Suosikkini on oliivin värinen HEImekko.

    Vastaa
  214. Salla 28 huhtikuun, 2016

    Sulkalegginssit ovat lempparit!

    Vastaa
  215. Elina 28 huhtikuun, 2016

    Paljon ihania vaatteita, mutta raitamekko voisi olla kiva piristys juuri nyt.

    Vastaa
  216. Sonja 28 huhtikuun, 2016

    Siellä on niin paljo kivoja vaatteita, etten tiiä ossaanko ees valita suosikkia. Ihastuin kyllä nyt siihen vasta julkastuun vihreeseen perhosmekkoon. <3

    Vastaa
  217. Katja Häkkinen 28 huhtikuun, 2016

    Hei mekko sinivalkoisena 🙂

    Vastaa
  218. Suvi 28 huhtikuun, 2016

    Lastenmallistosta Rock Star housut toffeen värisenä olisi vat pojalle kivat.

    Vastaa
  219. Marianne 28 huhtikuun, 2016

    Mun suosikki on naisten sail kynähame.!

    Vastaa
  220. Anu Manninen 28 huhtikuun, 2016

    Sara -tunika sinapinkeltaisilla taskuilla

    Vastaa
  221. Satu H. 28 huhtikuun, 2016

    Raitajakku olisi ihana työvaate…

    Vastaa
  222. Suvi 28 huhtikuun, 2016

    Minun suosikkini on juhlamekko mustana!

    Vastaa
  223. johanna.paloniemi 28 huhtikuun, 2016

    Raitatunika olis kiva.

    Vastaa
  224. Henna 29 huhtikuun, 2016

    Juhla mekko olisi lähtenyt tilaukseen,jos en imettäisi. Siniset chinot kuitenkin on tällä hetkellä lempi housut ?

    Vastaa
  225. Sofia 29 huhtikuun, 2016

    Kiva taskutunika 🙂

    Vastaa
  226. Sanna 29 huhtikuun, 2016

    Olen pitkään himoinnut itselleni legginsejä, ja tämän hetken mallistosta ottaisin sulka-legginssit! 🙂

    Vastaa
  227. HannaJ 29 huhtikuun, 2016

    Chinot.

    Vastaa
  228. Mq 29 huhtikuun, 2016

    Suosikkini on sininen Hei mekko. Näissä on kyllä kaikkein parasta se materiaali. Kestävä, pehmeä ja puhdas.

    Vastaa
  229. Unae 30 huhtikuun, 2016

    Oma suosikkini on juuri uutuutena tullut Linda collegemekko.

    Vastaa
  230. Camilla 30 huhtikuun, 2016

    Juhlamekko mustana ?

    Vastaa
  231. Jassu 30 huhtikuun, 2016

    raitaa tulisi varmasti tähänkin talouteen 🙂

    Vastaa
  232. Anna R 30 huhtikuun, 2016

    Miniraitalegginsit!

    Vastaa
  233. Heini 30 huhtikuun, 2016

    Minttu perhosmekko

    Vastaa
  234. Tarja 30 huhtikuun, 2016

    Juhlamekko petroolina, tai tomaattina. 🙂

    Vastaa
  235. Saara 30 huhtikuun, 2016

    Ehdottomasti lemppari on kiva taskutunika tai sara tunika!

    Vastaa
  236. Susa 30 huhtikuun, 2016

    Naisten raitamekko tummansinisenä.

    Vastaa
  237. Anna-Mari 30 huhtikuun, 2016

    Jessica-hame on suosikkini.

    Vastaa
  238. Tiina 30 huhtikuun, 2016

    Naisten HEI-mekko Navy. Mekko on minulla jo, mutta ne yhdet housut ja sydänpaita jäi kummittelemaan. ??

    Vastaa
  239. Maria 1 toukokuun, 2016

    Raitamekot 🙂

    Vastaa
  240. hipsu 1 toukokuun, 2016

    Juhla -mekko! Jos mullois tuo, järjestäisin heti juhlat!

    Vastaa
  241. johanna.paloniemi 1 toukokuun, 2016

    Tunikan voisin ottaa.

    Vastaa
  242. Nelliina 20 toukokuun, 2016

    Raitamekot on ihan parhaita 🙂

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.