Viikko sitten sunnuntaina juhlittiin Minean 3-vuotissynttäreitä kaveriporukalla, yhteensä 5 aikuista ja 7 lasta leikkimässä ja herkuttelemassa oli aika sopiva porukka meiän kolmioon. Minea sai itse päättää ketä halusi kutsua, millä väriteemalla juhlittiin ja mikä mekko puettiin. Toinen oli odottanut ja puhunut synttäreistään niin älyttömästi jo etukäteen, että jossain vaiheessa mä jo ehdin vähän jännätä kävisikö odotus ja jännitys sankarin hermojen päälle, mutta aamu meni ihmetellessä yllättävänkin rennosti ja synttäritkin sujui loistavasti.
Tarjolla oli erilaisia pikkusuolaisia ja kakun lisäksi muutamia leivonnaisia, vaikka joka kerta noille lapsille tuntuu maistuvan ne kaikkein helpoimmat ja yksinkertaisimmat jutut, kuten popparit ja karkit. Olin leiponut salami-paprikakierteitä, kahdenlaisia rieskarullia kinkku- ja tacotäytteillä, lasten lempparit lihapullacocktailtikut, aikuisten makuun tomaatti-mozarellatikkuja, kinkkupiirakkaa ja lohitäytteisiä ruisnappeja. Makeat tarjoilut oli vaaleanpunaisella suklaalla koristellut popparit, aleksanterin leivokset, porkkanamuffinssit, cake popsit, vaahtokarkit, angry birds -lakut ja tietenkin se täytekakku. Jäiköhän itse sankarilta koko kakku maistamatta? No, onneksi äiti söi senkin edestä, kolmena päivänä peräkkäin 😀
Kolmannen synttärikattauksen tein vielä seuraavana päivänä, kun Laura kävi Mimosan kanssa kylässä, ja vasta silloin tajusin, että edellisen päivän vieraat ei olleet porkkanamuffinsseja nähneetkään – siellä ne odotteli edellen jääkaapissa! Tuskinpa tuon suht makean mansikka-valkosuklaa-daim-kakun jälkeen kukaan vieraista osasi enää kaipailla lisää herkkuja, vai vieläkö olisi muffinssit maistuneet? Minea toivoi pinkkiä kakkua, mutta meidän lähikaupan valikoimissa oli vain vaaleanpunaista sokerimassaa ja elintarvikevärikään ei ihan kovin pinkiksi kermaa värjännyt. Niinpä mentiin vaaleanpunaisella, alakerroksen ”liukuvärjäsin” ja ensikertalaisen sokerimassamokat peitin kasalla karkkia. Koristeina toimi askartelemani Mnea 3, Happy Birthday -kyltit ja tulostettu Minean kuva. Aika simppeliä, mutta kuitenkin ihan näyttävä lopputulos.
Järjettömän sokerihumalan lisäksi näiden synttäreiden ehdoton pelastus oli ihanaakin ihanammat pinkit ja vaaleanpunaiset koristeet, jotka saatiin Decora Housesta. Aiempina vuosina oon käyttänyt järjettömän määrän aikaa ja hermojen menetyksiä askartelemalla itse jonkinlaisia koristeita, mutta nyt kaikki meni käsittämättömän helposti, kun Decora Housen sivuilta klikkailin prinsessateeman ja värin mukaan koristeita ostoskoriin. Ilmapallot, seinäkoristeet, hunajakennopallot, pillit, muffinssivuoat, karkkistandi, vaaleanpunainen tyllinauha, kaikki löytyi vaivattomasti yhden osoitteen alta. Aivan mahtavia on Decora Housen erilaiset standit, joihin voi mielikuvituksensa mukaan laittaa tarjolle karkkia, popparia, jätskiä, tikkareita jne. Jotkut teistä ehkä muistaakin Katriinan tytön synttärikuvissa näkyneen sirkusteemaisen standin? Kaikki koristeet saa taas takaisin kasaan ja kappiin säilöön, joten mä luulen että näitä nähdään meillä vielä tulevana kesänä lastenbileissä.
Oot kyllä ihan huikea tehopakkaus, kun ehdit tehdä tuollaisen määrän upeita tarjottavia, laittaa koristeet (ihania!), hoitaa Möhistä ja Mineaa… Sun vuorokaudessa taitaa olla tuplamäärä tunteja 🙂
Höpsistä! Leipomalla vähän etukäteen ja säntäilemällä salamana ympäriinsä se onnistuu :DD
Olen kyllä ihan samaa mieltä: Melinan vuorokaudessa on pakko olla enemmän kuin 24 tuntia. Kiitos mahtavista tarjoiluista; eipä kyllä olisi porkkanamuffinit enää mahtuneetkaan!
No tuutte joku toinen kerta maistelemaa porkkanamuffinsseja :)!
Mikä tehopakkaus <3 ihanaa pinkkiä ja prinsessaa, yksi prinssikin 🙂 Mistä toi talo?
Pinkki on aika in meillä just nyt 🙂 Talo on juurikin tuolta Decora Housesta, sieltä löytyy ihan valtavat määrät kaikkea ihanaa!
Oi, miten hurmaavan suloista ja söpöä! Aivan ihanan näköiset juhlat on teillä ollut <3
Kiitos Anne :)!!
Oii ku ihanat näköset synttärit! <3 Ja niin hurmuri tää teidän pienimies <3 Pisti silmään tuo asu, saako kysyä mistä yläosa on ostettu? 🙂 Oon kissojen ja koirien kans metästänyt vauvalle häihin yläosaa, mut mistään muka löydä..
Kiitokset :)!! Möhiksen yläosan oli mun äiti löytänyt H&M alelaarista..